Hyllyy seitsemän vuotta – vuoden luetuimmat, pidetyimmät ja ylinukutuimmat sarjikset taas tapetilla!

Rinnakkain Alan Moore ja Hyllyy-blogin pitäjä Eero mustavalkoisina samanlaisessa poseerausasennossa.
Yritin kanavoida sisäistä Alan Mooreani, mutta kävi ilmi että tukka loppui kesken heti alkuunsa! Tätä se okkultismin puute teettää, selkeästi. Ja saittepahan ajankohtaisen raportin bloggaajan hiusrajan pakenemisesta.

Mikähän on aktiivisen blogin keskimääräinen ikä? Jos siis jätetään pois kaikki sellaiset kokeilut, joihin tehdään viisi päivitystä ja sen jälkeen vaietaan unohduksiin. Tekisi nimittäin mieleni väittää, että näin seitsenvuotiaana Hyllyy on jo siirtynyt vähintäänkin kunnioitettavaan keski-ikään. Toki siis pitäen mielessä, että blogi on kuollut formaatti ja iso osa tähän asti selvinneistä on aloittanut taipaleensa joskus 2006. No, meikä on aina ollut vähän jälkijunassa tulija, että tämä kelpaa hyvin! On jälleen aika juhlistaa yhden auringonkierron selviämistä klassisella listausformaatilla. Vuoden 2022 parhaat lukukokemukset, suosituimmat postaukset ja ylinukutuimmat nostot, tarjoiltuna tuttuun tapaan. Ekstrakategoriana tänä vuonna katsaus sarjis-instagramiin.

Viimeisin vuosi on ollut pinnallisesti katsottuna kaksijakoinen – toisaalta tämä oli ensimmäinen vuosi, kun blogin lukijamäärät eivät kasvaneet vaan laskivat edelliseen verraten, ja vieläpä aika selvästi. Toisaalta itselleni varsinkin viimeinen puolisen vuotta on ollut valtavan antoisaa, ja sekä lukeminen että kirjoittaminen ovat inspiroineet enemmän kuin pitkään aikaan. Tekstejä on julkaistu 42 kappaletta ja sivunäyttöjä on kertynyt sellaiset 15399 kappaletta. Mitään huhuja blogin hiipumisesta ei kannata levittää, sellaiset olisivat täysin perättömiä. Hiljaisempia aikoja nyt tulee, mutta kirjoittaminen maistuu joten kama ei ole katoamassa mihinkään.

Abel Lanzac & Christophe Blain: Ulkoministeriö

Mikä sitten on syynä? Luulisin että muutama selittävä tekijä löytyy – ensimmäisenä se, että pari vuotta sitten tekemäni julkaisutahdin harventaminen näkyy pitkällä hännällä. Toinen syy on sitten se, että etenkin tämän itsestä mahtavalta tuntuneen viimeisen puolivuotisen aikana olen keskittynyt vahvasti sellaiseen marginaalikamaan, joka itseäni on sattunut kiinnostamaan. Jos mahdollista, olen ollut vielä vähemmän ajankohtainen ja relevantti kuin aiemmin. Eli olen tehnyt blogia enemmän itselleni kuin yleisölle. Eikä oikeastaan kaduta lainkaan. Olen hihitellyt omille vitseilleni ja ahminut lukemiani teoksia sillä intohimolla, jota itselleen rakkaaseen asiaan paneutumisesta voi parhaimmillaan saada. Ei tämä mikään pysyvä asioiden laita ole, ja varmasti jossain kohtaa muunkinlainen tavara saa blogissa taas enemmän tilaa, en vain tiedä vielä milloin. Eli kulttuurin asialla ollaan edelleen, mutta ensin itseäni ja sitten vasta teitä kaikkia muita ajatellen!

Kolmas ja neljäs syy ovat sitten vähän ankeampia: Twitterin osuus liikenteen lähteenä on romahtanut aiemmista vuosista, ja samaten muissa jakelukanavissa tuntuu olevan entistä vaikeampaa tavoittaa yleisöä. Uskolliset lukijat toki löytävät tekstit viikosta toiseen, mutta satunnaisille kävijöille somet ovat kyllä lakanneet tarjoilemasta meikäläisen päivityksiä tosi suurissa määrin. Siitä syystä suosittelenkin tilaamaan Hyllyyn uutiskirjeen. Se ei ole kaunis eikä erityisen moderni, mutta se tuo kaikki julkaistut tekstit sähköpostiisi, kootusti kerran kuussa. Toimintavarmuus sata. Älä ole miljardöörien sätkynukke, omista oma sisältövirtasi!

Oli lukulistalla kuitenkin mitä tahansa, ja tekivät somet kaman jakelun kuinka hankalaksi vain, arvostan edelleen jokaista blogin vierailijaa ja olen kiitollinen jokaiselle lukijalle ja etenkin kommentoijalle. Teistä jokaista kannan sydämessäni lämpimin ajatuksin!

Nyt sitten jo taas löpinät sikseen. Asiaan!

5+1 parasta sarjakuvaa

Topkuutonen on tänä vuonna jälleen erittäin tiukka. Listauksen jokainen sija jaettiin yhden pisteen erolla edelliseen, ja itse asiassa viides ja kuudes sija ovat tasapisteissä, 85/100. Samaan pistemäärään ylsi myös kolmas teos, EC Comicsin upea Shock SuspenStories -kokoelma, mutta koska 5+1 -formaatti on pyhä ja joustamaton, joutui se huonon arpaonnen vuoksi listan ulkopuolelle. Ja täysin hetken mielijohteestahan nuo pisteet aina lätkäistään, jokainen näistä teoksista ja moni muukin oli jälleen erittäin mieleenjääviä. Mikä tahansa näistä kestää uudelleenlukuja milloin vain!

6. Raymond Briggs – Minne tuuli kuljettaa

Pahanmielen upea sarjis, jälleen masentavan ajankohtaiseksi muuttunut visiointi siitä, miltä ydinaseen uhriksi joutuminen todella näyttäisi, kun sen pienentää pienimpään mahdolliseen elämänpiiriin. Peribrittiläinen villasukkatunnelma, mutta niin sydäntäkylmäävästi, että lopputulos jää tatuoituna mieleen. Raymond Briggs oli yksi tämän vuoden menetyksistä sarjakuvantekijäin joukossa.

5. Matti Hagelberg – Läskimooses

Formaatiltaan yksi erikoisempia blogitekstejä tänä vuonna, mutta onko se ihmekään. Matti Hagelbergin valtaisa Läskimooses on niin mieltänyrjäyttävä ja kunnioitustaherättävä, että pelkäsin pitkän aikaa voiko siitä mitään sanoakaan kuulostamatta aivan täysin banaalilta ja typerältä. Mielestäni onnistuin lopulta ihan hyvin, mikä on toki sinänsä hyvä, että sarjakuva sai edes jotenkin arvoisensa käsittelyn.

4. Abel Lanzac & Christophe Blain – Ulkoministeriö 1&2

Harva asia on niin nautinnollista, kuin oikein kunnolla terävä poliittinen satiiri. Sellainen, joka saa ähisemään tyytyväisyydestä sivulta toiseen. Sellaisen kokemuksen tarjoili kaksiosainen Ulkoministeriö-sarjakuva, joka on toisaalta hyvin tiukasti 2000-luvun alun poliittisiin tapahtumiin sidottu, ja toisaalta ajaton juuri niin kuin mestarilliset satiirit ovat.

3. Mirjam Sumu – Kuinka poikani katosi

Listan kärkikolmikko on tänä vuonna aika raskaista ja synkistä sarjiksista koostuva. Se on puhdasta sattumaa, eikä sinänsä kieli (tietenkään!) siitä, että sarjiksen pitäisi olla ankea ollakseen vaikuttava. Näin vain pääsi tällä kertaa käymään, hyvät sarjakuvat kun ovat hyviä sarjakuvia. Kaksi kärkiteosta ovat järkälemäisiä monoliittejä, joihin käytetyt vuodet todella näkyvät ja tekevät niistä vaikuttavia. Kuinka poikani katosi on monella tapaa niiden vastakohta, vimmalla, lähes pakonomaisesti tehty lyhyt ryöpsäys, joka on yhtä lailla vaikuttava, mutta juuri siksi miten se tuntuu niin välittömältä. Lähes kuin se olisi piirretty lukijaa varten juuri sillä hetkellä, kun sarjakuvan kokee. 

Mirjam Sumu: Kuinka poikani katosi

2. Manu Larcenet – Blast 2-4

Blastin ykkösosan ehdin lukemaan jo edellisen vuoden puolella, mutta siinä vaiheessa saatoin vasta hieman aavistella, mitä tuleman pitää. Joka kirjan myötä sävyltään vahvasti muuttuva moderni odysseia on hurja trippi. Tekisi melkein mieli sanoa, että kyse on kadotukseen hiljalleen lipsumisesta. Viimeisen kirjan luettuaan melkein toivoo, ettei olisi sitä koskaan tarinaan liittänytkään.

1. Jason Lutes – Berlin Trilogy

Tässäkin tapauksessa aiemmat osat ovat käsitellyt blogissa paljon aiemmin, vuosia sitten, mutta trilogian päätösosan ilmestyttyä kävi selväksi, että Berliini pitää käsitellä kokonaisuutena uudemman kerran. Mestariteos, niin hienovaraisesti ja huolellisesti tehty ajankuva, että natsismin nousun teemasta huolimatta lukijan sielu tuntuu tarinan lopussa puhtaammalta ja maailma hieman paremmalta kuin aiemmin.

5+1 luetuinta blogitekstiä

Luetuimpien puolella oli tänä vuonna vahvasti kotimainen viba. Sekin kielii hieman huvittavasti lukijoiden ja kirjoittajan eriävistä mauista, sillä arvostelin varmaan vähemmän kotimaista sarjakuvaa kuin kertaakaan aiemmin. Mutta kotimaisten nousu luetuimpiin on vain oikein ja arvollista, hyvä että meikän ulkomaakeskeisyys ei päässyt vaikuttamaan lukutottumuksiin, sillä sellaista viestiä en halua missään nimessä välittää. All hail kotimainen sarjakuva!

Vuoden luetuimmat artikkelit vanhasta, aiempina vuosina julkaistusta katalogista olivat muuten Kalervo Palsa -katsaus, Sarasvatin hiekkaa ja Naisen kanssa. Ensimmäinen ilahduttaa, toinen on kestomenestyjä ja kolmas täysi mysteeri. Onko siitä ilmestynyt jokin uusi kokoelma tai jotain?

Stan Sakai: Usagi Yojimbo 2 – Ärjyvän lohikäärmeen salaliitto. Tämä karsiutui listoilta viime metreillä, mutta kuvan jätin. Voitte arvailla mihin kategoriaan se oli ehdolla!

6. Tessa Astre, Aapo Kukko & Niko-Petteri Niva – Huojuva torni 130

Tessa Astre, Aapo Kukko ja Niko-Petteri Niva tuntuvat löytäneen varsin mielenkiintoisen yhteisen, mutta jokaisen tekijän oloisen tavan tuottaa sarjakuvaa. Ensimmäinen osoitus tästä oli Oulu-punkin vaietumpaan historiaan keskittynyt Huojuva torni, ja toinen juuri ilmestynyt Uhma on jumalasta. Hienoa, jos Hyllyy on onnistunut tietoa tästäkin teoksesta levittämään, sillä huomio on ehdottoman ansaittua. 

5. Matti Hagelberg – Läskimooses 141

Läskimooses on. Tietysti myös tällä listalla.

4. Marko Turunen: Kotolan mies ja Loinen 145

Tämä on itselleni tosi ristiriitainen teksti. En saanut sarjakuvasta kauheasti irti, mutta se johtui luullakseni siitä, että Kotolan mies ja Loinen oli ensimmäinen Marko Turusen sarjakuva, jonka luin, ja tekijän tyyliä olisi pitänyt tuntea ehkä hieman enemmän. Nyt en osannut sanoa sarjakuvasta kauheasti mitään järkevää, enkä ole tekstistä erityisen ylpeä. Se on varmasti totuudenmukainen siinä mielessä, että Turunen ei ole ensilukijalle helpoin sarjakuvantekijä lähestyttäväksi ainakaan tämän teoksen kautta, mutta silti olisi ollut kiva pystyä parempaan. Turunenkin jakoi sen omassa somessaan saatesanoilla, joiden sisältö oli about “kun ei muitakaan arvioita ole tullut niin tässä nyt edes jotain”. En voinut oikeastaan olla edes pahoillani, nyökyttelin vain. Tämä oli “edes jotain”, eikä juurikaan enempää. Onneksi kirja sai Hesari-arvion hieman myöhemmin, ja onneksi täällä Hyllyyssäkin on kuitenkin tieto levinnyt, jos nyt ei minun tekstieni riemuvoitto olekaan!

3. Hector German Oesterheld, Francisco Solano Lopez & Alberto Breccia – Eternautti & Eternautti 1969 147

Superkunnianhimoinen joukkorahoitettu käännössarjisprojekti sai lopulta arvoisensa toteutuksen. Argentiinalaisen scifiklassikon kaksi eri versiota esittelevä Eternautti-paketti on todella komea, ja sillä tukimäärällä, minkä se onnistui houkuttelemaan, ei ole ihme, että myös arvioteksti aiheesta kiinnostaa. Toki mediahuomio ei onneksi ollut pelkästään Hyllyyn varassa, mutta kiinnostuksen apajille päästiin täällä blogosfäärissäkin.

2. Mirjam Sumu – Kuinka poikani katosi 147

Mahtavaa, että tämä vuoden parhaimmistoon kuulunut sarjis löysi myös lukijansa. Etenkin, kun se on alun perin ilmestynyt jo 2019, mutta mennyt ainakin itseltäni silloin täysin ohi.

1. Useita tekijöitä – Post Mortem: Joensuun sarjakuvaseuran kauhujulkaisu

Monena vuonna erilaiset sarjakuvaseurojen antologiat ovat keikkuneet luetuimpien listan kärjen tuntumassa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen vuosi kun sellainen nappaa ihan kruunun. Ymmärrän sen kyllä, sillä tämänkaltaiset julkaisut eivät ihan kauhean monessa paikassa varsinkaan pidempiä arvioita saa. Lukijalle antoisuus voi tilkkasen vaihdella, mutta kyllä antologiassa varmaan keskimäärin on yleensä yksi tai kaksi mieleen painettavaa nimeä. Jos siis satunnaisen palveluksen voi skenen paikallistason aktiiveille tehdä, niin teen sen ihan mielelläni. 

Tessa Astre, Aapo Kukko & Niko-Petteri Niva: Huojuva torni

5+1 ylinukutuinta sarjakuvaa

Olisin olettanut, että viimeisen puolivuotisen marginaalisarjakuvan putkeni myötä kaikki tämän listan osallistujat olisivat näitä vanhoja Jalavan kasarisuomennoksia tai Heavy Metal -henkistä 70-luvun jenkkisekoilua, mutta ei sittenkään. Muutama kirjoitus sieltäkin on löytänyt yleisönsä, mutta jälleen kerran häpeällisesti seuraavat kuusi kirjaa ovat jääneet teiltä ilman huomiota. Korjataan siis tilanne! Ja tuttuun tapaan viimeisen kuukauden aikana julkaistut tekstit eivät ole mukana häpeälistalla, niiden kohdalla yleisölle annetaan vielä hetki armonaikaa löytää ne.

6. Claude Auclair & François Migeat – Veripuu

Tässä ehkä piti osata odottaa tällaista vastaanottoa. Aloitin tekstin ihmettelemällä, miksi tämä sarjis ei tunnu internetin ja jälleenmyyntihintojen perusteella oikein porukalle putoavan, nyt on aika korjata asia! Kävi ilmi, että ihan yksin en sitä kyennyt korjaamaan. Veripuu jatkaa samalla tiellä, käsittämättömästi ylinukuttuna laatusarjiksena.

5. Reetta Niemensivu – Maalarisiskot

Tämän en olisi odottanut päätyvän ylinukuttujen listalle. Yleensä kotimaiset, tuoreet laatusarjikset löytävät yleisönsä. Toki se ei ollut aivan täysosuma minulle, mutta ei kai sen pitäisi näin paljoa vaikuttaa? Vai näkyykö tekstistä (pelkän otsikon ja saatteen perusteella) jotenkin se, että sanottavaa oli tosi vaikea keksiä ja tekstin tuottaminen oli melkoista tuskailua? Olenko niin huono naamioimaan omaa epäpätevyyttäni?

4. Yeon-Sik Hong – Umma’s Table

No, tämä mennee vahvasti kädenlämpöisiin kokemuksiin omaltakin osaltani. Tai ainakin odotuksiin nähden. Umma’s Table on lopulta ihan pätevä kurkistus korealaiseen kulttuuriin ja perhekäsitykseen, mutta kun toivoi kauheasti jotain ruokahekumointeja ja inspiraatiota, niin kokemus jäi siksi vähän valjuksi. Ehkä se sitten välittyi tekstiinkin jossain määrin, eikä myyntipuhe ollut ihan tarpeeksi aktiivista yleisöjen houkuttelemiseksi.

3. Dame Darcy – Meat Cake Bible

Tämä viktoriaanista estetiikkaa, taruolentoja, makaaberia huumoria ja feminismiä yhdistelevä lyhärikokoelma on niin outo sarjakuva, että en varsinaisesti ylläty siitä ettei se saanut miljoonayleisöjä. Samalla se on kuitenkin sen verran karismaattinen, että luulisin sen oikeissa käsissä olevan erittäinkin arvokas löytö. Kunpa joku, joka on kaivannut juuri noiden elementtien yhdistelmää, sattuisi esimerkiksi tämän virkkeen lukemaan ja tajuaisi, että Meat Cake Bible on tuolla, odottamassa juuri häntä.

2. Steve Gerber & Gene Colan – Stewart the Rat

Tämä on nyt sitä mitä odotin, että nämä randomit 40 vuotta vanhat, vaikeasti saatavilla olevat jenkkisarjikset eivät jaksa aina kiinnostaa. Eniten tämän kohdalla harmittaa se, että kirjoitin tekstin viimeiseen kappaleeseen mielestäni tosi hyvän metaforan kebabista ja tästä sarjakuvasta, ja se on nyt jäänyt vain muutamien silmäparien iloksi. Käykää edes katsomassa mun kebbe-kasku!

Mikko Valtosen teos Syvään päätyyn -näyttelyssä

1. Mikko Valtonen -rautaisannos: Syvään päätyyn -näyttely ja Muna kalastus muna -sarjakuva

Tämä vähän kirpaisee, täytyy myöntää. Toki siis, ei Mikko Valtonen ollut minullekaan tuttu ennen kuin kävin hänet Kuopion Taidemuseossa kokemassa, että en ihmettele jos nimi oli lukijoillekin vieras ja sikäli ei houkutellut klikkaamaan. Mutta museossa näkemäni retrospektiivinäyttely ja siihen päälle luettu sarjakuva olivat itselleni niin inspiroivia kokemuksia, että olisin toivonut voivani välittää innostustani aiheesta vähän paremmin. Näyttely on jo Kuopiossa päättynyt, mutta sarjiksia ja taiteilijan siskon kokoamaa taidekirjaa saa Turun Sarjakuvakaupasta edelleen. Antakaa tälle mahdollisuus, ja liittykää minun joukkoihini iloitsemaan Mikko Valtosen taiteesta ja sarjakuvista.

5+1 hyvää sarjakuva-aiheista tiliä Instagramissa

Tänä vuonna Hyllyy laajensi jakeluaan pariinkin uuteen kanavaan. Ensin tuli kaikkien saataville kuukausittainen, automaattisesti koottava Hyllyy-uutiskirje, joka yksinkertaisesti vain kerää kuukauden aikana julkaistut jutut yhteen sähköpostiin ja tuuttaa sen vastaanottajille. Toinen, todennäköisesti näkyvämpi uusi alusta on Hyllyyn Instagram, jonka pykäsin pystyyn tyylilleni uskollisesti täysin jälkijunassa, nelisen vuotta aallonharjan jälkeen, eli tänä kesänä. Hyllyy-IG:ssä jaan lukukokemukset pätkittyinä versioina feediin, niin uudet tekstit kuin satunnaisia nostoja myös vanhasta katalogistani. Hyllyyn Instagramin synnyn kunniaksi tässä 5+1 muuta sarjakuva-aiheisiksi laskettavaa IG-tiliä, joista tykkään. Olen sarjisinstassa ihan todella amatööri ja tietämätön, joten otan mielelläni vastaan vinkkejä. Nämä tilit muuten eivät ole erityisessä paremmuusjärjestyksessä, kunhan vain ovat kuusi sellaista tiliä, jotka tulivat mieleen.

6. eccomics

Tämä on aika itsensä selittävä. Nostoja EC Comicsin upean taipaleen varrelta. Klassista kauhu-, scifi- ynnämuuta kuvastoa. Jonkin verran myös EC-kokoelmien ja muun myytävän roinan puffausta, mutta pääasiassa vain upeaa klassista EC-sarjakuvaa.

5. Tuolisarjis

Yritin pitää kriteerinä näissä sitä, että tavaraa ilmestyisi jokseenkin aktiivisesti, ja tässä se sääntö nyt sitten heti meni, kun Tuolisarjiksen viimeinen julkaisu on huhtikuulta. No anyway, Puntti Virvelin Tuolisarjis on hulppeaa absurdismia nautittavaksi joko instafeedin tai sieltä löytyvän Issuu-linkin takaa. Luettavaa löytyy tuolta jo sen verran pitkäksi hetkeksi, että en aio nyt sulkea Tuolisarjista ulos vain epäsäännöllisen julkaisutahdin vuoksi.

4. Milo Manara

Tämä vaatii vähän selittämistä. Milo Manara on toki europornosarjiksen grand old man, ja onnistuu kaikista muistakin sarjakuvistaan tekemään aina vähintään pornon tuntuisia. Hänen IG-tilistään seuraamisen arvoisen tekee kuitenkin se, että Manaralta tuntuu puuttuvan kaikenlainen tyylitaju, ja siksi hänen instansa on jotenkin oudon koukuttava. Hänen 9/11 -tribuuttinsa ovat pahamaineisia, eivätkä COVID-sulun aikana julkaistut essential worker -tribuutit olleet paljon parempia. Charlie Wattsin kuoleman huomiointi oli lähes uskomaton. On sekin ehkä (sosiaali)pornoa seurata tätä tiliä vain nähdäkseen, mitä ajankohtaista aihetta Manara seuraavaksi ehtii kommentoimaan piirtämällä täyteläiset huulet ja terhakat tissit.

Matti Hagelberg: Läskimooses

3. nik0lukee

Yhden hengenheimolaisenkin olen onnistunut löytämään, eli suomeksi siisteistä sarjakuvan lukukokemuksista juttelevan tilin! Täältä löytyy kaikenlaisia suosituksia ja tärppejä tällaisesta vanhan liiton pulpista ja muusta hyvästä nauttivalle sarjakuvan ystävälle. Jos tykkäät Hyllyystä, niin tykkäät varmaan tästäkin.

2. pete_harju_artpage

En tiedä, onko Pete Harju varsinaisesti sarjakuvataiteilija, mutta hänen taidetyylinsä on ainakin erittäin sarjakuvallinen. Harjun tili on eroottista taidetta, joka on toteutettu mustavalkoisesti kiehtovalla viivatyylillä. Kuvia pitää usein tuijottaa hetki, jotta hoksaa mitä niissä oikein tapahtuu. Hauskaa, luovaa visuaalista esittämistä!

1. Hyvät värinät

Hyvät värinät on tässäkin postauksessa jo aiemmin nimitiputetun Niko-Petteri Nivan strippisarjis, joka toistaiseksi elää vain verkossa, mutta josta toivomme painettua tuotetta saataville myöhemmin. Tämä on puhdasta vihaluettavaa, Niva marssittaa estradille hirveitä tyyppejä suoltamaan ihan kauheaa paskaa, ja sitten me lukijat saamme rauhassa vihata näitä ihmisydinjätteitä. Joku optimisti-ossi saattaisi kritisoida näin ankeaa maailmankuvaa, mutta mene ossi uuniin. Pyydän Nikoa tekemään seuraavaksi stripin susta, senkin toksinen posetiivari.

Uh-huh-huh, taas on selvitty yhden vuosikatsauksen verran eteenpäin tällä sarjiskontsan tiellä. Skeidaa on taas tuutattu nettiin, ja tuutataan vastakin. Minusta on tosi mukavaa, että Hyllyy on vähän tällainen kääpä sarjisskenen puunrungossa. Se ei välttämättä kehity tai kasva kauheasti mihinkään, mutta siinä se pysyy. Toki jos suuri yleisö nyt sattuisi ryntäämään blogiin ja lukijamäärä satakertaistuisi, tai kustantajat alkaisivat yhtäkkiä pommittaa minua arvostelukappaleilla aivan solkenaan, niin en varmaan panisi vastaan, mutta tällaisena pienenä harrasteluhommana bloggaus on on kuitenkin aloitettu, ja sen pysyminen sellaisena on ihan tarkoituksenmukaista. Elämä tarvitsee tavoitteetonta ajanhukkaa, ilman sitä koko elämä olisi yhtä ajanhukkaa. Jos saan olla osa sinun tavoitteetonta ajanhukkaasi taas yhden vuoden ajan, niin mitä suurin kiitos. Excelsior!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s