Arvio: The Best of Wonder Wart-Hog – Supersankariparodian 350-kiloinen jättiläinen on tanakkaa ja tympeää

edf

Gilbert Sheltonin Wonder Wart-Hog, suomalaisittain Terässika, ei ollut ensimmäinen supersankariparodia. Mad-lehti ja pari muuta tahoa olivat irvailleet Teräsmiehelle jo ennen 1960-lukua, mutta nuo viritelmät eivät jääneet elämään. Vuonna 1962 teksasilaisessa opiskelijalehdessä ensiesiintymisensä tehnyt Wonder Wart-Hog sen sijaan on porskuttanut muodossa tai toisessa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2013 ilmestyneeseen The Best of Wonder Wart-Hog -niteeseen on kasattu varsin kattava nippu Wart-Hog -sarjiksia, vaikka läheskään kaikkia tarinoita ei kirjasta löydy. Tämä on toisaalta hyvä, sillä yli 400-sivuisena tämä kokoelma oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Wonder Wart-Hog on hengeltään amerikkalaista undergroundia ja tekijänsä kokeilualusta, mikä näyttäytyy laadun epätasaisuutena ja raskaslukuisuutena. Osuessaan Wonder Wart-Hog naurattaa edelleen, mutta tämän opuksen läpi kahlaaminen oli loppuvaiheessa enemmän työtä kuin huvia. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: Yleisönosasto – Kirjallisuus on kärsimystä, ainakin jos tekijöiltä kysyy

edf

Nyt on muuten metaa. Kirjallisuuslehti Parnassossa vuosina 2008-2014 alun perin ilmestynyt Yleisönosasto suorastaan kerjää nenäkästä, ohuesti perusteltua ja taustoihin perehtymätöntä blogiarvostelua. Riikka Ala-Harjan ja Matti Hagelbergin sarjakuva pyörii kirjallisuuden ympärillä ja käsiteltäviin teemoihin kuuluvat esimerkiksi kirjoittaminen, kustantaminen, kirjojen myynti ja arvostelut. Sivun mittaiset stripit sisältävät vähän toimintaa ja paljon puhetta kirja-alan turhautumispisteistä. Yleisönosaston henki on puhdistavan kyyninen: kukaan ei osta, kukaan ei lue, itse pitää maksaa ja kituuttaa köyhyysrajalla, miksi oikein jatkan tätä masokismia.  Ei ole kirjan ja sen kirjoittajan tie suora tai sileä, vaan täynnä kuoppia, itsen ja muiden kaivamia, ja epäpäteviä bloggaajia korvaamassa pätevän kirjallisuuskritiikin ja -journalismin. Ai että, kyllä hiveli lukea tätä suu virneessä. Lue loppuun

Arvio: Krazy & Ignatz 1916-1918 – Love in a Kestle or Love in a Hut

dav

Tähän kirjaan tartuin puhtaasti sivistävistä syistä. Vielä nykypäivänäkin on vaikea väittää itseään sarjakuvaharrastajaksi, jos ei pysty sanomaan mitään strippisarjakuvien suurimmasta legendasta, George Herrimanin Krazy Katista. Vuonna 1913 alkanut sarjakuva on inspiroinut käytännössä kaikkia jälkeensä tulevia strippisarjakuvia, lukemattomia kirjailijoita ja esimerkiksi animaatioiden kulta-ajan merkittäviä tekijöitä Chuck Jonesista Friz Frelengiin ja Tex Averyyn. Krazy Kat on perusasetelmaltaan mitä yksinkertaisin sarjis, jonka anarkistinen, absurdi ja korupuheisesta matalaotsaiseen sujuvasti liikkuva tyyli antaa sille viehätysvoimansa. Kissa Krazy rakastaa Ignatz-hiirtä, hiiri vihaa kissaa, hiiri heittää kissaa tiilellä, kissa pitää tätä rakkaudenosoituksena. Tästä asetelmasta Herriman ammensi 31 vuotta strippisarjakuvaa. Krazy & Ignatz on yksi sarjakuvan uusimpia kokoelmia, joita niitäkin on tehty jo kymmenien vuosien ajan. Kirjaan kuuluvat koko sivun mittaiset sunnuntaistripit niiden alusta huhtikuussa 1916 vuoden 1918 loppuun saakka. Lue loppuun

Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

dav

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä. Lue loppuun

Arvio: Rontticomics – Ihmismeri

dav

Juho Maurisen Rontticomics-stripit herättivät huomion jo ilmestyessään verkkoon ensimmäisiä kertoja. Suomalaisia strippisarjiksia ei ole liikaa, ja lehtien palstoja hallitsevat jättiläiset ovat viihtyneet siellä jo jonkin aikaa. Onhan Fingerporin konsepti edelleenkin älykäs ja stripit osuvat kohtuullisella prosentilla, mutta uuden aallon tekijälle on mielestäni ollut tilausta. Rontticomicsilla on sauma osua tähän markkinarakoon. Maurisen stripit ovat pelkistettyjä ja suoraviivaisia, mutta niillä on selkeä omaleimainen ote ja huumori on löytänyt oman äänensä ripeästi alusta alkaen. Ihmismeri on sarjan ensimmäinen kokoelma, josta löytyy blogista tuttuja kaskuja sekä kirjaa varten laadittua materiaalia. Ei strippisarjakuva koskaan täydellistä nauruparaatia sivulta toiselle ole, mutta Rontticomicsilla on paljon potentiaalia, minkä Ihmismeri osoittaa. Lue loppuun

Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa

dav

Ellen Forneyn sarjakuvia on helpointa luonnehtia ei-fiktiivisiksi. I Love Led Zeppelin on kokoelma tekijän yksi- tai kaksisivuisia sarjakuvia vuosien varrelta. Osa niistä on omaelämäkerrallisia, ja osa muuten vain todelliseen elämään perustuvia. Forney eroaa monista vastaavan tyylin tekijöistä positiivisella pohjavireellään. Hän edustaa seksuaalivähemmistöä ja kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sarjakuvien peruspremissinä eivät hieman yllättäen ole näistä lähtökohdista selviytyminen tai niiden tuomat haasteet. Forney levittää sarjakuvillaan elämäniloa ja tukee ihmisiä näiden epävarmuuksien kanssa, mutta ei kohdista energiaansa vastustajiensa kampittamiseen (paitsi hieman poliisin). I Love Led Zeppelin sisältää sarjakuvia yli 10 vuoden ajalta, ja niitä yhdistää parhaiten hyvän tahdon lähettilyys. Kirja ei ole erityisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta sen lukemisesta ei voi jäädä huono fiilis. Lue loppuun

Arvio: Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa – Täyslaidallinen mielipuolisuutta

dav

Jyrki Nissisen sarjakuvat ovat jänniä. Ne ovat anarkistisia ja älyvapaita, ja suuren osan ajasta myös monilla tavoin sopimattomia. Silti niissä on mainiota oivaltavuutta ja jopa koskettavuutta. Kokoelmakirja Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa ei tosin keskity niinkään koskettavuuteen kuin täysin hallitsemattomaan kaaokseen. Kirja kokoaa yhteen Nissisen kolme pienjulkaisua, Ensimmäinen, Toinen ja Kolmas vierailuni italialaisessa kodissa vuosilta 2001-2004, ja se on jatkoa edelliselle kokoelmajulkaisulle Nuolee kuin eläin sipsiä. Lisäksi mukana on bonusmateriaalia ja luonnoksia. Välimerellistä tunnelmaa tarinoissa ei nimestä huolimatta paljolti löydy. Kertomukset ovat lyhyitä, absurdeja tarinoita kummallisista hahmoista. Tietämättä sen suuremmin kirjan taustoista tekisi mieli sanoa, että kyseessä on kokoelma deliriumtarinoita sekavasta maailmasta.

Lue loppuun