Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet

dav

Huhhuh, loppuihan se. Vaikka sarjakuvien lukeminen on ennen kaikkea nautinto eikä suoritus, niin tuntui hyvältä laskea viimeistä kertaa käsistään Grant Morrisonin 90-luvun intohimoprojekti The Invisibles. Vuosina 1994-2000 ilmestynyt lehti on kasattu yksiin kansiin ja tuloksena on järkäle, jolla ottaa hengiltä oikein tähdättynä varmaan jopa aikuisen ihmisen. Fyysisen vaikeuskertoimensa lisäksi Invisibles haastaa myös sisällöllään. Morrison on pakannut tarinaan salaliittoja, aikamatkailua, ulottuvuuksien välistä hyppelyä, suoraviivaista toimintaa, irrallisia tarinoita, alusta loppuun ulottuvaa juonta, happoisia huumehoureita ja ufojen abduktiokokemuksia toinen toisensa päälle. Perässä pysyminen on työlästä ja välistä kärryiltä tippuu väkisinkin. Invisibles on kunnianhimoinen, mutta kärsii tekijänsä malttamattomuudesta keskittyä hiomaan hyviä ideoita timanteiksi. Lue loppuun

Arvio: Jokeri – Plääh

dav

Kun nappasin kirjastosta kainalooni Brian Azzarellon ja Lee Bermejon Jokerin, aavistelin jo hieman pahaa. Tutun, paskaisen hymyn valtaama kansi on toisaalta komea, toisaalta sen estetiikka on kulahtanutta kauhukuvastoa kliseisimmillään. Ei ole mitään kiistämistä sen suhteen, etteikö Jokeri olisi supersankarisarjakuvan kiehtovimpia hahmoja, mutta samanaikaisesti se tarkoittaa, että hän on myös väistämättä yli- ja väärinkäytetty. Aivan kuten Hämähäkkimiehen suurimpien juonien takaa täytyy lähes aina paljastua Vihreä Menninkäinen, on käsikirjoittajilla pakkomielle tunkea Jokeria joka käänteeseen, sopi hän sinne tai ei. Jokerille omistettu oma kirja on siis mahdollisuus tutkia hahmoa ja sen mahdollisuuksia uusilla tavoilla, tai sitten vain mässäillä niillä ilmiselvillä jokerismeilla, joita kymmenet Batman-tarinat ja elokuvat pursuavat yli äyräidensä. Valitettavasti Azzarellon ja Bermejon Jokeri on puhtaasti jälkimmäisen kategorian kamaa.

Lue loppuun

Arvio: Mahtava Thor – Klassista sankarisarjista puhtaimmillaan ja parhaimmillaan

dav

Kirjastosta löytyi viime reissulla lähes uutuuksia, kun viime vuonna julkaistu Mahtava Thor kiilteli hyllyssä. Kirja kokoaa kansien väliin 13 numeroa Stan Leen ja Jack Kirbyn klassisia Thor-seikkailuja vuosilta 1968-1969. Thor oli tuossa vaiheessa ehtinyt seikkailemaan lehtien sivuilla kuutisen vuotta, joten sankarin taival oli vielä nuori. Tässä kirjassa mistään hapuilusta ei ole tietoakaan. Vaikka kosmisuus ja vanhat sarjikset ovat vaarallinen yhdistelmä, joka tarkoittaa herkästi kulmikasta pökkelöintiä ja typeriä juonia, Thorissa homma toimii kuin rasvattu. Homma on oikealla tavalla mahtipontista ja machoa, ja kuvitus sopivasti klassisen jäykkää. Sekä Lee että Kirby ovat näissä tarinoissa huippukunnossa. Lue loppuun

Arvio: X-Men Xenogenesis – Ryhmä-X käy päälle, mutta loppuu ennen kuin alkaakaan

dav

En ole lukenut uutta Ryhmä-X:ää vuosikausiin. Mutanttitarpeeni ovat tyydyttyneet Chris Claremontin ja John Byrnen vanhojen klassikoiden selailulla uudestaan ja uudestaan. Harppaus Xenogenesikseen on siis melkoinen. 2010-2011 Yhdysvalloissa ilmestynyt viisiosainen tarina kertoo nykyisen Ryhmä-X:än otteista ja siinä on nähtävissä jo merkkejä Marvel-yhtiön 2010-luvun suunnanmuutoksesta. Tarinan takana ovat käsikirjoittaja Warren Ellis ja kuvittaja Kaare Andrews. Suoraan tähän tarinaan ilman kontekstia sukeltavalle lukijalle (kuten minä) tästä tarinasta vahvimmin jää mieleen kuvitus. Andrewsin jälki on samaan aikaan kumimaisen piirrettymäistä ja mahtailevan macho-jyhkeää. Se on äärimmäisyyksien kanssa pelaamista. Ellisin tarinassa on kivoja elementtejä ja viittauksia menneeseen, mutta viiden lehden mittainen stoori ei pääse kovinkaan syvälle pintansa alle. Lue loppuun

Arvio: Salatut sodat – Hölmöä purkkaviihdettä, mutta rehellisesti

dav

Tämä viikko oli melko raskas, ja jo maanantai-iltana tuntui siltä, että tarvetta olisi uudelle viikonlopulle. Minulle iski tarve tyhjentää päätä palaamalla yksinkertaisempiin aikoihin. Hyvikset hyviksinä, pahikset pahiksina, kirkkaita värejä ja mäiskettä. Salatut sodat vastaa tähän tarpeeseen loistavasti. Alun perin 1984-1985 ilmestynyt tarinakokonaisuus on supersankarisarjisten ensimmäinen iso team-up-tapahtuma. Kostajat, Ryhmä-X, Hämähäkkimies ja pari muuta siirtyvät sotaplaneetalle, jossa kaikkivoipa Tuonpuoleinen usuttaa heidät taistelemaan pahimpia vihollisiaan vastaan. Vihupuolelta löytyvät mm. tohtorit Doom ja Mustekala, Molekyylimies, Lisko, Lumoojatar, Imijä (parhaita nimikäännöksiä koskaan) ja muutama muu kehveli. Jim Shooterin käsikirjoittama sarjis ei yritä esittää olevansa erityisen fiksu tai perusteltu. Se on rehellistä purkkaviihdettä. Lue loppuun

Arvio: Superman – Whatever Happened to the Man of Tomorrow?

dav

Definitiivisen Teräsmies-tarinan metsästys jatkuu. Whatever Happened to the Man of Tomorrow –kirja on enemmän kuin nimi antaa odottaa, sillä titteliseikkailun lisäksi kirjasta löytyvät muutkin Alan Mooren kirjoittamat Teräsmies-tarinat. Huomispäivän miehen kohtalon arvuuttelun lisäksi Teräsmies kohtaa Rämeen Olennon tarinassa The Jungle Line ja viettää syntymäpäiväänsä For the Man Who Has Everything –kertomuksessa. Kaikki tarinat ovat Mooren tuotantoa 1980-luvun puolivälistä, ja niitä yhdistävät Teräsmiehen vajavaisuudet. Moore on halunnut toistuvasti löytää keinoja saattaa Teräsmies kuolevaisten joukkoon. Näissä tarinoissa mielenkiinto ei synny niinkään hahmosta, vaan konseptista. Lue loppuun

Arvio: Kapteeni Britannia – Leukaperien kosmiset seikkailut

dav

Alun perin 1980-luvun alkupuolella ilmestynyt Kapteeni Britannia on suomenkieliseksi käännössarjakuvajulkaisuksi outolintu. Melko ilmiselvä Kapteeni Amerikka –kopio on näkynyt Suomessa lähinnä sivuosissa. Ilman nimekkäitä tekijöitä tätä sarjakuvaa ei todennäköisesti olisi koskaan tässä maassa julkaistu. Kapteeni Britannia on nimittäin käsikirjoittaja Alan Mooren ja kuvittaja Alan Davisin varhainen hengentuote, ja molemmat ovat myöhemmin nousseet alansa arvostetuimpien tekijöiden joukkoon. Kirjan julkaissut Egmont on luottanut etenkin Mooren vetovoimaan, sillä Marvel-universumiin sijoittumisesta huolimatta Kapteeni Britannia –kirja on täynnä Suomessa melko tuntemattomia hahmoja. Mooren tavaramerkkejä on havaittavissa läpi kirjan, mutta tyylin keskeneräisyys on samaan aikaan on nähtävissä. Lue loppuun