Arvio: Showa – A History of Japan 1953-1989

No niin, tätä postausta on odottanut analytiikan mukaan ainakin neljä ihmistä! Jos kirjoittaisin blogia puhtaasti isojen lukujen perässä, olisin lopettanut Showasta kirjoittamisen jo aikaa sitten, kyseessä on nimittäin yksi selkeästi vähiten luetuista Hyllyyn postaussarjoista. Toisaalta, jos kirjoittaisin lukijamäärien perässä, niin varmaan pitäisi valokuvata jotain jalkineita, pastareseptejä ja matkakohteita muutenkin eikä nyhjätä seksittömien sarjakuvien parissa (toim. huom. sarjakuvat eivät ole seksittömiä, lainkaan! Ei edes Showa! Sen seksijutut ovat lähinnä ankeita ja vaivaannuttavia, mutta siellä ne ovat!). Mutta jos olisin katkaissut Showan lennon aiemmin, en olisi ollut rehellinen itselleni. Shigeru Mizukin jättihistoriikki on nimittäin erittäin mielenkiintoinen ja hyvin tiukasta formaatistaan huolimatta jokainen kirja on täysin erilainen. Itse odotin tätä Showan neljättä ja viimeistä osaa ehkä kirjoista eniten, sillä tässä viidensadan sivun aikana haukataan historiaa peräti 36 vuotta, enemmän kuin kolmessa edellisessä kirjassa yhteensä. Lisäksi ankeasta ja epäonnisesta vuosisadan alkupuolikkaasta päästään eroon ja ihastelemaan Japanin nousua maailmanlaajuiseksi teollisuus-, raha-, viihde- ja teknologiajättiläiseksi. Mizuki ei kuitenkaan petä. Yleiskyynisestä elämänkatsomuksesta ei tingitä, ja mangamestarin silmissä nousukaudetkin tarkoittavat lähinnä laiminlyöntejä ja pahoinvointia. Showa tarjoilee siis hyvää mieltä loppuun asti!

Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1953-1989”

Arvio: Showa – A History of Japan 1944-1953

Showa1944-1953_kansi
Nyt on kyllä tosi kökkö kuva, mutta enpä jaksa ottaa uutta. Sori siitä!

Enpä olisi arvannut vielä puolisen vuotta sitten, että näin sanoisin, mutta nyt olen hetkeksi lukenut riittävästi toisesta maailmansodasta japanilaisten näkökulmasta. Lähestymistapa, joka oli tuohon saakka minulle lähes tuntematon on yhtäkkiä hallinnut sarjakuvalukemistoani hämmentävän paljon. Homma alkoi tietysti Showan edellisosalla, jossa koko kirjan mitta käsitellään sodan etenemistä ja tapahtumia. Siitä jatkoin saman tekijän, eli Shigeru Mizukin erilliseen sotaromaaniin Onward Towards Our Noble Deaths, jonka jälkeen vuorossa oli Osamu Tezukan Message to Adolf. Nyt, Showan kolmannen osan kohdalla, josta siitäkin reilusti yli puolet keskittyy sodan aikaan, tunnen tarvetta sanoa ääneen, että muutkin aiheet kelpaisivat jo hiljalleen. Onneksi tämänkertainen Showa pääsee vihdoin yli sodasta, vaikka ymmärrän hyvin myös, miksi sitä oli käsiteltävä perusteellisesti. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1944-1953”

Arvio: Onward Towards Our Noble Deaths – historiallinen manga valottaa toista maailmansotaa japanilaisesta näkökulmasta

OnwardTowardsOurNobleDeaths_kansi

Myönnän, että blogissa on ollut hieman aiottua pidempi tauko Shigeru Mizukin massiivisen Japani-historiikki Showan käsittelyssä. Neljästä osasta kaksi olisi vielä lukematta ja arvioimatta, ja aion ne kyllä ennemmin tai myöhemmin hoitaa. Sillä aikaa kun odottelemme tähtien asettumista kohdalleen noiden osalta, tyydyttää yksityiskohtaisen Japani-historian ja Mizukin uniikin kädenjäljen nälkää mestarin toinen teos, sotakertomus Onward Towards Our Noble Deaths. Alun perin vuonna 1973 julkaistu sarjakuva pohjautuu Mizukin omiin kokemuksiin Tyynellämerellä toisessa maailmansodassa, ja sävy on kaukana patriotismista tai minkäänlaisesta sankaruudesta. Mizuki on katkera itsekkään japanilaisen sodanjohdon vastuuttomista päätöksistä ja ennen kaikkea sen toimintatapaan kuuluneista itsemurhaiskuista, joita johto suosi ja promotoi juuri ”jalon kuoleman” nimissä. Sävy on kirjassa suorastaan nihilistinen ja oudon kontrastin siihen luo Mizukin tapa esittää ihmishahmot karikatyyrimäisesti mutta kaikki muu pilkuntarkasti. Hassut naamat eivät näin vakavassa tarinassa juuri naurata, ennemminkin vaivaavat. Jatka lukemista ”Arvio: Onward Towards Our Noble Deaths – historiallinen manga valottaa toista maailmansotaa japanilaisesta näkökulmasta”

Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta

Sabrina_kansi

Ulkomaiset sarjakuvat murtautuvat harvoin julkiseen keskusteluun, varsinkaan sellaiset joita ei ole edes käännetty suomeksi. Puolisentoista vuotta sitten Nick Drnason romaani Sabrina kuitenkin teki tuon tempun, ja melkoisen yllättäen. Toki syy oli se ainoa mahdollinen, eli sarjakuva sai poikkeuksellista huomiota palkintopiireissä, minkä jälkeen suuri yleisökin sen hiljalleen noteerasi. Elitisti voisi tuhahtaa, että joka vuosi julkaistaan valtava määrä samanlaista laatusarjista, miksei niistä sitten puhuta. Tai että miksi sarjakuva tarvitsisi validointia kirjallisuuspalkinnoilta, se on oma taidemuotonsa. Turhaa ulinaa sellainen. En minäkään olisi välttämättä ikinä viitsinyt Sabrinaan tarttua ilman vahvaa ennakkosuosittelua. Ja jos useampi tuhat ihmistä luki vuonna 2018 yhden laadukkaan sarjakuvan sen sijaan ettei olisi lukenut yhtään, niin enpä usko hirveän monen siinä keskustelussa hävinneen. Ja jos ollaan rehellisiä, niin Drnaso ei erityisesti houkuttele satunnaislukijaa tai päästä häntä helpolla. Sabrina on valtavan vaikuttava, mutta epämiellyttävä sarjakuva, ainakin minulle. Jatka lukemista ”Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta”

”Arvio”: Terms and Conditions – Visionääristä dadaa ja idioottimaista sekoilua, tästä minä nautin

TermsAndConditions_kansi

Aijaijai kun maistuu, pitkästä aikaa pääsen laittamaan otsikon ”arvio”-sanan lainausmerkkeihin. Se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa: tarjolla on sen luokan häröilyä, että en tiedä pitäisikö tässä hiljentyä nerouden äärellä vai kirjoitella vain pieruääniä aanelosen verran. R. Sikoryakin verkkosarjakuvasta romaaniksi laajentunut Terms and Conditions on valtavan uniikki yhdistelmä asioita, joista mikään ei ole Sikoryakin omaa tuotosta. Käsikirjoituksena sarjakuvassa toimivat iTunesin käyttöehdot (vuodelta 2015), eikä mitään muuta. Ne ovat ainoa teksti, jota tämä sarjakuva sisältää, ja ne käydään läpi alusta loppuun, ilman selkokielistämistä tai oikomista. Kuvitukseksi Sikoryak on valinnut noin sata klassista sarjakuvasivua, jotka hän on piirtänyt uudelleen ja korvannut jonkun sarjakuvan alkuperäishenkilöistä Steve Jobsilla, joka näissä mitä monipuolisimmissa ympäristöissä seikkailee tykittäen samalla käyttöehtoja pykälä pykälältä. ARE YOU NOT ENTERTAINED? Jatka lukemista ””Arvio”: Terms and Conditions – Visionääristä dadaa ja idioottimaista sekoilua, tästä minä nautin”

Arvio: Beautiful Darkness – Nihilistinen yhteiskuntametafora ei anna hengähdystaukoja

cof

Vielä yksi Kerascoët-sarjis mahtui tähän kirjastonippuun. Beautiful Darkness onkin mielenkiintoinen hybridi, sillä Kerascoët’n kaverina ei olekaan tällä kertaa aiemmista kirjoista tuttu Hubert, vaan Fabien Vehlmann. Itse asiassa Beautiful Darkness vastaa minulla kahteen esitettyyn toiveeseen, sillä Kerascoët’n lisäksi myös Vehlmann on tullut blogissa aiemmin tutuksi tekijäkaksikosta, jossa toinen osapuoli on tyylillisesti dominoiva. Edellinen Vehlmann-teos oli siis kollaboraatio Jasonin kanssa, ja tuolloin jäinkin kovasti miettimään, mikä oli Vehlmannin panos. Ehkä siis yhdistämällä aiemmin tuttujen tekijätiimien puolikkaat päästään lähemmäs sitä, mikä kunkin yksittäisen tekijän osaamisen ydin on. No, Beautiful Darknessin perusteella voidaan sanoa, että ainakin kamala maailma ja kovan luokan kyynisyys ovat niin Vehlmannin kuin Kerascoët’nkin ominta alaa. Beautiful Darkness on metaforinen sarjakuvaromaani, jota hallitsevat kaikensorttiset hirveydet. Tarina on suoraviivainen ja laatu ajaa lukemaan eteenpäin, mutta hyvä olo ei vieläkään ole se tunne, jota tekijät tarjoilisivat. Jatka lukemista ”Arvio: Beautiful Darkness – Nihilistinen yhteiskuntametafora ei anna hengähdystaukoja”

Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944

cof

Opintie Japanin historian parissa jatkuu massiivisen Showa-tetralogian toisessa osassa. Keisari Hirohiton vallan ajan Japania kuvaavassa kokonaisuudessa vuosien välinen epäsuhta korostuu tässä osassa kaikkein näkyvimmin. Vaikka neljä kirjaa kattavat yhteensä yli 60 vuotta elämää, käytetään sivumäärällisesti neljäsosa koko tarinasta toisen maailmansodan vuosien käsittelyyn. Mainitsin jo edellisessä Showa-tekstissä, että odotan tätä volyymia hieman varautuneesti, sillä Shigeru Mizukin erittäin yksityiskohtainen tyyli käy sitä uuvuttavammaksi, mitä enemmän yhdelle vuodelle annetaan sarjakuvassa tilaa. Tai näin ainakin odotin. Enää en ole niin varma, sillä Showan kakkososa ei ollutkaan sellaista umpihankihiihtoa kuin olin pelännyt. Se tuntuu rytmiltään hyvin paljon edeltäjältään, eikä käy liian sekavaksi. Kuitenkin, tällä osalla oli selkeästi myös puutteensa, jotka löytyivät paikoista, joista en osannut niitä alun perin odottaa tuleviksi. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944”

Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä

cof

Nyt oli taas varsin hyvän sarjakuvan löytyminen aika monen sattuman takana. Silmään sattui Twitter-virrassa joku linkki arvioon Lisa Hanawaltin Coyote Doggirlistä. Klikkasin, jotta olen vakava sarjakuvaharrastaja, tietämättä yhtään mistä on kyse. Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin, että Lisa Hanawalt on sarjakuvien lisäksi vaikuttanut mm. BoJack Horsemanin taustajoukoissa. Nyt alkoi kiinnostaa jo hieman enemmän, onhan BoJack kuitenkin nykypäivän terävintä ja sielua satuttavinta televisiota. Lisäsin sitten Coyote Doggirlin puolihuolimattomasti Goodreadsin ”vois joskus lukea” -listalle. Myöhemmin olin tukkimassa kirjaston varausjonoani ko. listan teoksilla, ja jonkun todella kummallisen kohtalon oikun kautta edelleen painotuore Coyote Doggirl löytyi jo kirjaston listoilta. Kaikki yhteensattumat olivat ehdottomasti onnellisten tähtien alla syntyneitä, sillä Coyote Doggirl on oikein hyvä, moderni sarjakuva. Sen tyyli on uniikki, ääni samaistuttava ja teemat tätä päivää. Feministinen länkkäridraamakomedia antropomorfisilla eläinhahmoilla – miten tämä muka ei voisi viihdyttää? Jatka lukemista ”Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä”

Arvio: Showa – A History of Japan 1926-1939

cof
Koska kirja luetaan japanilaisittain oikealta vasemmalle, kirjasto on lätkäissyt viivakoodin suoraan kanteen. Nice.

Minulle ei ole tullut vastaan järkälemäisempää sarjakuvatietokirjasarjaa (yrittäkääpäs muuten keksiä yhtä pitkä yhdyssana joka alkaa ja loppuu samalla sanalla!) kuin Shigeru Mizukin valtava Showa. Jos teoksen lukeminenkin tuntuu jo ihan kunnon työrupeamalta, hirvittää edes ajatella millainen duuni Showan tekeminen on ollut. Neljäosainen sarja kattaa Japanin historian vuodesta 1926 aina vuoteen 1989 saakka, ja osilla on mittaa reilut 500 sivua kappale. Aloitin oman urakkani ensimmäisellä osalla, joka kattaa elämää Japanissa kolmentoista vuoden ajan, niin laajalla yhteiskunnallisella tasolla kuin tekijänsä omina lapsuusmuistoinakin. Shigeru Mizuki on syntynyt vuonna 1922, joten hän puhuu koko Showan ajan kokemuksesta. Kirja on todella yksityiskohtainen ja ajoittain vaikeakin seurattava, mutta pitää ehdottomasti otteessaan ja jää myös mieleen. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1926-1939”

Arvio: Trash Market – Surumielisiä tarinoita tuntemattomasta Japanista

edf

Yritän pitää mielen avoimena ja puhtaana ennakkoluuloista, kun valikoin sarjiksia lukujonoon. Yhdestä en kuitenkaan ole päässyt yli: mangaa ei käsiin eksy käytännössä koskaan. En voi edes perustella sitä mitenkään erityisen hyvin, sillä en ole koskaan lukenut mangaa satunnaista kahdeksansivuista enempää. Anime on hieman tutumpi genre, ja siitä olen päätellyt, että japanilainen kuvakerronta ja tarinoiden rytmitys ei vaan maistu. Kyse on toki puhtaasti kulttuurieroista, mutta niin hyvää tarinaa ei ole vastaan tullut, että saisin keskityttyä kokonaisuuteen tarttumatta ärsyttäviin yksityiskohtiin. Tadao Tsugen Trash Market korjaa tuota tilannetta hieman. Tosin kyseessä ei ole manga siinä mielessä, miten termi yleiskielessä mielletään. Tadao on 1950-luvulta lähtien useissa omakustanne- ja indiejulkaisuissa vaikuttanut vaihtoehtoisen mangan kärkinimi. Hänen tyylinsä on realistinen, lakoninen ja rauhallinen. Tarinat pohjaavat hänen omiin kokemuksiinsa sotien jälkeisessä Japanissa, joka kipuilee katoavan vanhan kulttuurin ja onton yhteiskuntakehityksen välimaastossa. Trash Marketissa on nähtävissä japanilaisen kerronnan piirteitä, mutta lopulta kyse on melkein mihin päin maailmaa vain sopivista ihmiskohtaloista ja tarinoista. Jatka lukemista ”Arvio: Trash Market – Surumielisiä tarinoita tuntemattomasta Japanista”