Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus

ISurvivedHim_kansi
Piti kaapata kansi myyntiesittelystä, kun omassa versiossani oli vanha kansikuva. Antakaa anteeksi tuo nuoli oikeassa laidassa!

Vielä yksi maistiainen jo ainakin minuun vaikutuksen tehneestä verkkosarjiskustantamo Queerwebcomic.comin katalogista. Edelliset pari näytettä ovat olleet hyvin erilaisia ja ehdottoman kiinnostavia esimerkkejä siitä, millaista moderni, omaehtoinen sarjakuva nykypäivänä on. Tämänkertainen teos esittelee jälleen uusia puolia, niin kustantamon materiaalista kuin tekijästään H-P Lehkosestakin. Edellinen blogissa käsitelty Lehkonen oli yleissävyltään kevyt, joskin informatiivinen Not #Zerowaste. Tällä kertaa ollaan huomattavasti henkilökohtaisempien ja raskaampien teemojen äärellä, kun Lehkonen käy läpi toipumisprosessiaan manipuloivan ja hyväksikäyttävän parisuhteen jälkeen. I Survived Him ei ole mitaltaan valtava, mutta reiluun kolmeenkymmeneen sivuun mahtuu todella paljon painavaa asiaa siitä, millaista on rakentaa identiteettiään, itseään ja elämäänsä uudelleen sen jälkeen, kun joku toinen on tietoisesti sitä ensin vuosikausia romuttanut. Sarjakuvan näkökulma on kivan maanläheinen ja erittäin rikkonaisesta ja rikkovasta aiheesta muodostuu eheä, pieni sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus”

Arvio: Frankenstein – Tunnelma osuu kohdilleen vain hetkittäin

Frankenstein_kansi

Kuten aiemmin on pariin otteeseen käynyt ilmi, niin tässä blogissa, kuten monessa muussakin paikassa arvostetaan Junji Itoa ja hänen suvereenia kykyään luoda kuumotuksia kauhusarjakuvaan. Tein pari viikkoa takaperin jo perinteeksi muodostuneen kesälukemissatsiostoksen Turun Sarjakuvakaupasta (keksinköhän aiemmin käyttämättömän yhdyssanan tuossa), ja nappasin mukaan myös pari Itoa. Ensimmäisenä käteen etsiytyi viime vuoden Eisnereissä sarjakuvasovitus-palkinnon pokannut Frankenstein. Vaikka englanninkielinen laitos ilmestyi vasta 2018, on materiaali 1990-luvulta. Siispä ensireaktioni siitä, että Iton kauhukynä olisi tylsynyt, ei voi pitää paikkaansa. Joko odotukseni olivat kohtuuttomat, tai sitten kirja on todiste siitä, ettei Itokaan aivan joka tarinalla onnistu hiipimään niin ihon alle. Nimitarinalta nyt en välttämättä mitään konkreettisia kauhunväristyksiä odottanutkaan, ja siinä tunnelma on sitä mitä tilattiinkin, mutta muussa materiaalissa tunnelma rakentuu jotenkin epätasaisesti ja monet kohdat tuntuvat ikävästi läpijuostuilta. Jatka lukemista ”Arvio: Frankenstein – Tunnelma osuu kohdilleen vain hetkittäin”

Arvio: Around Trees – Moderni ja siisti fantasia-porno

AroundTrees_kansi

Disclaimer: tässä arviossa puhun aika kasuaalisti sarjakuvan juonesta, koska sen paljastuminen lukiessa ei mielestäni ole olennainen osa tämän nimenomaisen sarjiksen lukukokemusta, ja analysointi vaatii tapahtumien kertausta. Spoileriherkät siis olkoot täten varoitetut. Niin, ja NSFW myös.

Muutama kuukausi sitten kirjoitin verkkosarjakuvaportaali Queerwebcomic.comista ja sen perustaja H-P Lehkosen sarjakuvasta Not #ZeroWaste, I Just Grew Up Poor. Sen, mitä olen portaalin tiedotusta ja valikoimaa seurannut, niin ehkä myös muut aiheet kuin kierrätys ansaitsevat  tulla valikoimasta nostetuiksi. H-P antoi minulle ystävällisesti pari suositusta perehdyttäviksi, ja niistä ensimmäisenä tartuin Around Treesiin, romanttiseen fantasiasarjakuvaan joka alkaa suorastaan kainosti mutta eskaloituu lopulta ihan rehelliseksi pornoksi. Sara Vallan sarjakuva on mielenkiintoisesti rakennettu, silllä se on ihan sarjakuvaromaanin mitoissa, mutta kuvaa silti käytännössä vain yhden kohtauksen laajasta maailmasta kahden hahmon välillä. Kahden henkilön suhdetta kuvataan modernisti hyvin perinteisessä miekka ja magia -ympäristössä. Around Trees on kuitenkin fantasiaa sanan monessa merkityksessä. Tarina ei ole erityisen tärkeä, vaan tärkeää ovat miljöö, tunteet, kiihko ja täyttymys. Kaikki osia fantasiassa, jonka Around Trees rakentaa. Hei, sehän täyttää varmaan aika hyvin  myös pornografisen materiaalin määritelmän olematta mitenkään arveluttavaa tai visvaista! Kuka olisi arvannut että niinkin voi tehdä?

Jatka lukemista ”Arvio: Around Trees – Moderni ja siisti fantasia-porno”

Arvio: Message to Adolf – Hieman epätasainen, mutta hurja ja peloton sotaepookki

MessageToAdolf_kansi
Oli niin poikkeuksellisen hyvin pystyssä pysyvät niteet, että saatoin ihan tehdä tällaisen asetelmakuvan. Tämä on ”Mestariteos ja huonekasvi”.

Joskus tulee sellaisia sarjakuvia eteen, että niistä on pakko kirjoittaa välittömästi, että mieli saa edes jotain rauhaa. Niin kävi Message to Adolfin kanssa ja tässä nyt, kymmenen minuuttia lukemisen jälkeen, koitan tasata tunnetilojani ja pitää sormet näppiksellä. Valtaisa kertomus toisesta maailmansodasta ja kolmesta Adolfista on aivan hengästyttävä. Vinkki tästä mangan grand old manin Osamu Tezukan kirjasta tuli Hyllyyn ”Ehdota sarjakuvaa” -lomakkeen kautta, ja aiheesta mitään tietämättä laitoin kaksiosaisen kirjan molemmat osat varaukseen. Ensireaktio kirjoja noutaessa oli taas perinteinen ”jahas, vähän voisi katsoa mitä on varannut”, kun kiikutin yhteensä reilut 1200 sivua mangaa himaan. Onneksi tulin tarttuneeksi kirjaan kuitenkin epäröimättä, sillä alun perin vuosina 1983-1985 ilmestynyt tarina on selkeästi mestarin käsialaa. Heti alusta alkaen tarina kaappaa mukaansa, ja vaikka kahden kirjan aikana ehditään käymään läpi useita vuosikymmeniä ja toista tusinaa huolella kasattua henkilöhahmoa, ei kirjassa ole yhtään tarpeetonta, epäselvää tai kikkailevaa hetkeä. Tarinan sävy vaihtelee välillä hämmentävästi ja osa juonikuvioista tuntuu hiukan heikoilta, mutta huonoinakin hetkinään Message to Adolf tikkaa eteenpäin lukijansa vangiten. Ja kun Message to Adolf on hyvää niin voi veljet, se on todella hyvää. Jatka lukemista ”Arvio: Message to Adolf – Hieman epätasainen, mutta hurja ja peloton sotaepookki”

Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi

SpectraSpell_kansi

Mikä tekee sarjakuvasta modernin? Millaisia yhdistäviä tekijöitä te huomaatte tarinoista, jotka tuntuvat resonoivan nykyisen maailman ja maailmankuvanne kanssa? Ja mitä jos huomaatte, että tämä sarjakuva on nyt jo pidemmällä kuin oma maailmankuvanne? Onko sarjakuva, jonka jotain aspektia ei ymmärrä moderni, wannabe-moderni, postmoderni vai ehkä ihan vaan sarjakuva jota ei ymmärrä? Tällaisia kysymyksiä mielessäni pyöri kun luin melko tuoretta verkkosarjakuva SpectraSpelliä, joka on oletettavasti nuorille suunnattu fantasiakertomus nuorista, ja jossa näkyy selvästi uuden sukupolven arvostama moniäänisyys ja uudenlainen tapa käsitellä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan myös tietynlainen hyvin tuttujen ja tietyllä tapaa helppojen tunteiden ja teemojen kierrättäminen, jota voisi kutsua varmaan turvallisuudeksi. Ja se turvallisuus on ihan tarkoituksellista, ei mitään jänistämistä vaikeampien teemojen äärellä, vaan tietoinen ratkaisu käsitellä nuoruutta, erilaisuutta, ystävyyttä ja oman paikan löytämistä. Se on ikään kuin suodatettua Disneytä, josta on jätetty pois stereotypiat ja väsyneet kärjistykset, mutta säilytetty viattomuus ja kirkassilmäisyys. Tekijä Lisa Harald on samaa ikäluokkaa kanssani, mutta ilmaisultaan selkeästi ns. nuorempaa koulukuntaa. Jatka lukemista ”Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi”

Arvio: Elfquest – Sympaattinen fantasiasarjis kaipaisi hieman editointia, mutta toimii yhtä kaikki

Elfquest_kansi

Siitä on jo melkein kaksi kuukautta, kun Twitterissä törmäsin sarjakuvantekijä Mari Ahokoivun jakamaan ilouutiseen: klassinen fantasiasarjakuva Elfquest on internetissä ilmaiseksi luettavissa, ihan tekijöiden siunauksella. Muistin Elfquestin jostain varhaisteini-iän kynnykseltä, jolloin olen lukenut pari albumia ja ollut kovin vaikuttunut etenkin päähenkilöpari Cutterin (Terä suomenkielisten kavereiden kesken) ja Leetah’n romanssista. Muutoin muistikuvat olivat kovasti hälvenneet. Eipä tuossa, ajattelin. Hyvä tilaisuus nostalgisoida ja tehdä ensi viikon blogiteksti tästä. Kaksi kuukautta myöhemmin olen oppinut pari asiaa: 1) Elfquestia on tehty vähän helvetin paljon, ei ihan viikon luku-urakka ja 2) se ei ollut aivan niin suvereenin mukaansatempaavaa tavaraa kuin muistin. Mutta lopulta tahti löytyi, ja sain tahkottua läpi tekijäpariskunta Wendy & Richard Pinin alkuperäisen, 20 albumia käsittäneen tarinakokonaisuuden. Elfquest on sympaattinen fantasiataru, josta löytyy hyvin aikaa kestävää sanomaa, huvittavia esteettisiä ratkaisuja ja paljon omakustanteiden ja fantasian helmasyntiä, editoimatonta paatosta. Jatka lukemista ”Arvio: Elfquest – Sympaattinen fantasiasarjis kaipaisi hieman editointia, mutta toimii yhtä kaikki”

Arvio: Onward Towards Our Noble Deaths – historiallinen manga valottaa toista maailmansotaa japanilaisesta näkökulmasta

OnwardTowardsOurNobleDeaths_kansi

Myönnän, että blogissa on ollut hieman aiottua pidempi tauko Shigeru Mizukin massiivisen Japani-historiikki Showan käsittelyssä. Neljästä osasta kaksi olisi vielä lukematta ja arvioimatta, ja aion ne kyllä ennemmin tai myöhemmin hoitaa. Sillä aikaa kun odottelemme tähtien asettumista kohdalleen noiden osalta, tyydyttää yksityiskohtaisen Japani-historian ja Mizukin uniikin kädenjäljen nälkää mestarin toinen teos, sotakertomus Onward Towards Our Noble Deaths. Alun perin vuonna 1973 julkaistu sarjakuva pohjautuu Mizukin omiin kokemuksiin Tyynellämerellä toisessa maailmansodassa, ja sävy on kaukana patriotismista tai minkäänlaisesta sankaruudesta. Mizuki on katkera itsekkään japanilaisen sodanjohdon vastuuttomista päätöksistä ja ennen kaikkea sen toimintatapaan kuuluneista itsemurhaiskuista, joita johto suosi ja promotoi juuri ”jalon kuoleman” nimissä. Sävy on kirjassa suorastaan nihilistinen ja oudon kontrastin siihen luo Mizukin tapa esittää ihmishahmot karikatyyrimäisesti mutta kaikki muu pilkuntarkasti. Hassut naamat eivät näin vakavassa tarinassa juuri naurata, ennemminkin vaivaavat. Jatka lukemista ”Arvio: Onward Towards Our Noble Deaths – historiallinen manga valottaa toista maailmansotaa japanilaisesta näkökulmasta”

Arvio: Black Hole – Vinksahtanut klassikko onnistuu melkein lunastamaan odotukset

BlackHole_kansi

Black Holen (julkaistu myös suomeksi nimellä Musta aukko) visuaalit ovat mieleenporautuvaa sorttia. Ennen kuin tiesin itse kirjasta tai sen statuksesta sarjakuvakaanonissa mitään, oli häiritsevä kansikuva jo pesiytynyt aivojeni sopukoihin. En tiedä, milloin olen törmännyt ensimmäistä kertaa Black Holeen, jotenkin tuntuu että tuo kuva on löytynyt muististani aina. Ymmärrettävää, sillä juuri siinä on Charles Burnsin kerronnan vahvuus. Kaikki tuntuu jotenkin tutulta ja tavalliselta, mutta samaan aikaan väärältä ja vinksahtaneelta. Vähän niin kuin painajaisuni, joka perustuu omiin kokemuksiin, mutta joka vääristyy hiljalleen enemmän ja enemmän. Black Hole on ehdottomasti osittain kauhusarjakuva, mutta ei paniikki- tai ahdistuskauhua, vaan sellaista hyvin samaistuttavaa turvattomuuden ja yksinäisyyden tunnetta. Jatka lukemista ”Arvio: Black Hole – Vinksahtanut klassikko onnistuu melkein lunastamaan odotukset”

Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä

Munch_kansi

Kävin tuossa taannoin työnantajan pyynnöstä tekemässä kuukauden visiitin Osloon, ja Twitterissä asiasta raportoituani faniarmeijat ryhtyivät kyselemään Norja-spesiaalin perään. Kyllä, tuhatpäiset armeijat. Yritin ihan oikeasti, kävin valtaisassa Outland-sarjis- ja nörttitaivaassa, mutta kaikki norjalainen sarjakuva näytti köykäiseltä ja oli tarjolla vain norjaksi, ja niin sikaa säkissä en viitsinyt lähteä ostamaan. Onneksi kaltaiselleni ennalta-arvattavalle ja yllätyksettömälle henkilölle oli tarjolla myös toinen ratkaisu. Edvard Munch-museon lahjakaupassa hyllystä löytyi norjalaisen tekijän Munch-elämäkerta, myös englanniksi. En kuitenkaan päätynyt ostamaan sitä vain kielihelpotuksen vuoksi, vaan kirja teki heti ulkoisesti vaikutuksen paitsi kannellaan ja taiteellaan, myös koollaan. Nyt ei puhuttu mistään oheisläpsyttely-teoksesta vaan kunnon järkäleestä. Ja sellaisesta on ihan oikeastikin kyse: Steffen Kverneland on käyttänyt kirjan vääntämiseen vaatimattomat seitsemän vuotta, mikä näkyy yksityiskohtaisuudessa, huolellisessa rakenteessa ja viimeisen päälle mietityssä kuvan ja tekstin liitossa. Se ei valitettavasti näy aivan niin kriittisessä kohteen tarkastelussa kuin olisin suonut, mutta Munch on silti ehdottomasti erinomainen elämäkertasarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä”

Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa

Stargazing_kansi

Tästähän muodostuu vahingossa ihan tällainen minisarja: viime viikolla ihasteltiin 2019 MVP -Ezra Claytan Danielsin uutta tuotosta, tällä viikolla vuorossa on toinen viime vuonna rytinällä esiin astunut tekijä, Jen Wang. Myös hän marssi 2019 sydämeeni suoraan sanottuna ihastuttavalla The Prince and The Dressmaker -sadulla. Koska fiksut sarjakuvantekijät takovat silloin kun rauta on kuumaa ja inspiraatio on kohdillaan, Wang julkaisi seuraavan romaaninsa jo heti seuraavana vuonna. Stargazing on maanläheinen, autofiktiivinen kertomus kahden nuoren ystävyydestä. Tietyllä tavalla se menisi jopa lastensarjakuvasta, sillä tarina on hyvin lämminhenkinen ja ei liian stressaava. Toisaalta Wangin tavaramerkki on kyetä käsittelemään erittäin isoja ja tärkeitä kysymyksiä turvallisesti ja kannustavasti, ja siksi Stargazing on erittäin antoisaa luettavaa ihan minkä ikäiselle tahansa. Vaikka prinsessoista ja linnoista on siirrytty lähiöön ja perusperheeseen, tunnistaa tarinan ilmiselväksi Wangin teokseksi. Jälleen silmäkulmat ovat kirjan lopussa kosteina ja elämä tuntuu hetken hiukkasen kauniimmalta. Stargazing osoittaa, että Jen Wang on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee, ja maailma kaipaa sitä lisää. Jatka lukemista ”Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa”