Arvio: Weird Science-Fantasy / Incredible Science Fiction – Hiukkasen surumielinen EC:n joutsenlaulu

Koska hyvää pitää annostella säästeliäästi, olen makustellut tämän toisen kesällä ostamani EC-kokoelman lukemista useamman kuukauden. Kuten edellisen, Shock SuspenStories -lehden kokoelmassa totesin, EC:n tekstimassat voivat välillä puuduttaa ja saada hulppeankin sarjiksen tuntumaan työläältä. Siksi tähän EC:n myöhäisajan scifijulkaisuja kokoavaan Weird Science-Fantasy– ja Incredible Science Fiction -lehtien kokoelmaan halusin tarttua selkeästi myöhemmin. Odottamista tosin helpotti se, että nimenomaan scifitarinat ovat ehkä EC-tarjonnasta itselleni olleet aiemmin kaikkein vähiten kiinnostava osa. Kokoelmassa aihe ei kuitenkaan ollut ongelma, kun asennoitui odottamaan vähän vähemmän sensaatioita ja enemmän maltillisempaa materiaalia, toimi leijonaosa kokoelmista ihan hyvin. Tosin loppua kohti tunnelma menee yleisesti surumieliseksi, kun EC laahustaa Incredible Science Fictionin kanssa kohti hautaansa. Mielenkiintoinen pala historiaa siis ehdottomasti, vaikka vähän melankolinen olisikin.

Jatka lukemista ”Arvio: Weird Science-Fantasy / Incredible Science Fiction – Hiukkasen surumielinen EC:n joutsenlaulu”

Arvio: I Know What I Am – The Life and Times of Artemisia Gentileschi

Lukiessani barokkimaalari Artemisia Gentileschin erittäin yksityiskohtaista sarjiselämäkertaa mielessäni pyöri Lapinlahden Lintujen sketsi “Vittuilupuhelin”. Ai että mitenkä? No, reilu puoli vuotta sitten luin toisen naistaiteilijoista kertovan sarjakuvan, Reetta Niemensivun Maalarisiskot. Sen kohdalla olo jäi sellaiseksi, että hieman raskaamman sarjan taideanalyysi olisi maistunut. Vittuilupuhelimessa Mikko Kivinen kysyy puhelimeen soittavalta Markku Toikalta, haluaako tämä normaalia, keskirankkaa vai rankkaa vittuilua, ja kun Toikka toivoo raskasta, huutaa Kivinen puhelimeen “AI SINÄ HALUAT RASKAAN?!”. Vähän samanlainen olo tuli kun tankkasi I Know What I Amia. Sarjisjumalat kuulivat ajatukseni edelliskerralta ja totesivat “AI SINÄ HALUAT RASKAAN?!”. Gina Siciliano on nimittäin tehnyt taidehistoriasarjiksen, jossa on substanssia toisellekin jalalle.

Jatka lukemista ”Arvio: I Know What I Am – The Life and Times of Artemisia Gentileschi”

Arvio: Mutant World / Jeremy Brood 1 – Vielä yhdet hömppäscifihatsit

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Nyt sanon niinkuin kunnon addikti, että vielä tämän yhden kerran ja sit saa riittää hetkeksi. Minun huumeeni tässä tapauksessa on taas kerran 70-80-lukulainen tissiscifi, jota olen viime kuukausina ilolla nauttinut. Samalla olen koettanut myös säännöstellä varastoja, jotten itse lukijana pääse turtumaan, ja ennen kaikkea etteivät blogin lukijat hylkää Hyllyytä kun siellä nykyään on vaan jotain tällaista b-roskaa. Mutta tämä satsi, Richard Corbenin ja Jan Strnadin kaksi yhteistyöalbumia kattava tupla Mutant World ja Jeremy Brood, tämä on nyt viimeinen hetkeksi, enempää minulla ei tätä upeaa genreä juuri nyt hyllystä löydy. Tämä on kuitenkin oikein hyvä tapa ottaa viimeiset hatsit, sillä tarjolla on Corbenin psykedeelisiä värimaailmoja ja hahmosuunnittelua, köykäisiä syitä alastomuudelle ja olemattomia juonia, aivan sitä mitä toivoinkin.

Jatka lukemista ”Arvio: Mutant World / Jeremy Brood 1 – Vielä yhdet hömppäscifihatsit”

Arvio: The Apex Treasury of Underground Comix / The Best of Bijou Funnies – Kurkistus kapeaan ikkunaan undergroundin kulta-ajalla

Ei siitä niin kamalan kauaa ole, kun viimeksi lueskelin Robert Crumbia ja pohdiskelin samalla ääneen sitä, miten arvostettuun tekijään pitäisi suhtautua tapauksessa, jossa kaikki sarjakuvien materiaali ei välttämättä ole vanhentunut erityisen hyvin. Lisää lihaa pohdiskeluluiden ympärille tarjoaa tämä erikoisesti taitettu tuplateos underground-sarjakuvan alkuajoilta. Kirjan toisesta päästä aloittaen tarjolla on underground-sarjakuvan tunnettujen tekijöiden töitä The Apex Treasury of Underground Comix -nimen alla, toisesta päästä aloittaen taas keskitytään Chicagon alueella operoineen Bijou Funnies -lehden parhaisiin paloihin. Aikakausi on molemmissa puoliskoissa hyvin rajallinen, noin vuosien 1969 ja 1974 väliin sijoittuva undergroundin ensimmäisen aallon kultakausi. Tämän ymmärtää, kun tarkistaa kirjan ilmestymisvuoden, joka on Apex Treasuryllä 1974 ja Bijou Funniesilla 1975. On tietyllä tavalla hauskaa lukea tällaista retrospektiivistä kokoelmaa samalla tiedostaen, että tekohetkellä undergroundin ensiaskeleet olivat vielä hyvinkin pitkälti kesken. Toisaalta tiivis aikaväli sallii sen, että kirjat ovat nimenomaan kurkistusikkuna tiettyyn aikaan, jota on ehkä helpompi täältä minun sohvaltani täten arvioida ja ymmärtää.

Jatka lukemista ”Arvio: The Apex Treasury of Underground Comix / The Best of Bijou Funnies – Kurkistus kapeaan ikkunaan undergroundin kulta-ajalla”

Arvio: Tissiscifi-tupla – Ulysses / Psychorock

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Tuossa kuolinpesäostoksessani, josta aion puhua edelleen, koska sarjakuvat eivät vain lopu, oli toki selkeitä helmiä, jotka kiinnittivät huomioni heti kokoelmaa selatessani. Sitten lisäksi siinä oli, luonnollisesti, paljon alemman kiinnostuksen tavaraa, jota sisällytin nippuihin matalammin odotuksin. On selvää, että Richard Corbenin työt Metal Hurlant / Heavy Metal -lehtiin ovat esimerkiksi valtaisan kiinnostavia. Corben nosti Heavy Metalin leipägenren, eli vähäpukeisen hömppäscifin omille tasoilleen kunnianhimon ja kiinnostavuuden suhteen. Mutta paljon Heavy Metalissa julkaistiin muitakin tekijöitä, ja heidän kohdallaan puhutaan sitten ihan vain rehellisesti siitä tissiscifistä, ilman ylevämpiä motiiveja. Mainioita esimerkkejä tästä ovat Jacques Lobin ja Georges Pichardin Ulysses tai Sergio Macedon Psychorock. Kummastakaan olisi vaikea keksiä kokonaisen blogitekstin verran sanottavaa, mutta yhdessä niistä tulee jo oikein sopiva huttutupla sekä luettavaksi että kirjoitettavaksi!

Jatka lukemista ”Arvio: Tissiscifi-tupla – Ulysses / Psychorock”

Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti

Nyt käsittelyssä on oman arvoasteikkoni mukaan hiljattaisen suuren kuolinpesäsarjisostokseni kruununjalokivi. Täydellinen kokoelma, kaikki 18 numeroa EC Comicsin vuosina 1952-1954 julkaisemaa Shock SuspenStories -lehteä. Kolme kirjaa ja upea boksi. Monessa asiassa minua ei voi materialistiksi syyttää, mutta tällaisen monoliitin äärellä tekee mieli vain pysähtyä ihastelemaan. Shock SuspenStories oli pahennusta herättäneistä kauhu-, rikos-, scifi- ja sotasarjakuvista tunnetulle EC:lle sekä sikermä heidän tunnettua materiaaliaan, että yritys laajentaa tarjontaa yhteiskunnallisesti tulenarkoihin aiheisiin. Lehdet koostuvat klassiseen tapaan 6-8 sivun lyhyistä kertomuksista, joissa lopussa odottaa useimmiten niin sanottu O. Henry -lopetus, eli yllättävä käänne. Sävy on monissa tarinoissa moralistinen, mutta paljon on tuotettu myös rehellistä kyynistä matskua ilman opetuksia tai lunastusta. Tällaista materiaaliahan luetaan sen makaaberin huvittavuuden vuoksi, mutta kokoelmissa on myös nykyvinkkelistä paljon edelleen ihan aidosti vaikuttavia tarinoita. Tämä on sitä minun subjektiivisissa kirjoissani aivan parasta sarjakuvaa, mihin ihminen voi aikaansa käyttää. Viihdettä valtaisan isolla veellä.

Jatka lukemista ”Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti”

Arvio: Alien – The Illustrated Story

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Olen nyt jo parin kuukauden ajan käynyt läpi hiljattain kuolinpesästä hankkimaani sarjiskokoelmaa, ja se on sytyttänyt intoa bloggaamiseenkin tavalla, jollaista en ole hetkeen tuntenut. Suurimman osan kirjoista valikoin ostonippuun tiedetyn tai oletetun laadun perusteella, mutta osa tuli pakettiin melkoisella tuurillakin. Yksi sellainen oli Alien – The Illustrated Story. Lähtökohtaisestihan elokuvien sarjakuvasovitukset eivät ole olleet millään tavalla kiinnostava sarjisten alagenre, vaan kyseessä on useimmiten melkoisen sieluton rahastustuote. Tämän kirjan kohdalla huomion kiinnittivät kuitenkin laadukkaiksi tiedetyt tekijät Archie Goodwin ja Walt Simonson, sekä toki se fakta, että kokoelman olin jo tässä kohdin ehtinyt tunnistaa ylipäätään hyvällä maulla kerätyksi. Kannatti luottaa vaistoihinsa tässä kohtaa, tämä Alien on nimittäin paitsi yleisesti tunnustettu “siksi onnistuneeksi sarjis-leffa-sovitukseksi”, myös oikeasti hyvä esimerkki laadullisella kunnianhimolla tehdystä mainstream-sarjiksesta.

Jatka lukemista ”Arvio: Alien – The Illustrated Story”

Arvio: Neverwhere – Tyhmin ja tyhjin mahtava sarjakuva miesmuistiin

Nyt ollaan varmaan kiinnostavimman yksittäisen sarjakuvan äärellä, joka hiljattaisesta kuolinpesäostoksestani haaviin tarttui. Richard Corbenin fantasiasaaga Den on kulttimainetta vuosikymmenten ajan nauttinut legenda, ja Neverwhere sen ensimmäiset 12 Heavy Metal -lehdessä ilmestynyttä lukua aikanaan yksiin kansiin koonnut laitos. Toisaalta tätä kuumotti myös ryhtyä lukemaan, sillä pikaisella googlauksella kyseessä on suhteellisen arvokas paperback, ja samalla myös sellainen, jossa liimaukset eivät tunnu aivan maailman kestävimmiltä. Mutta sarjakuvat on tehty luettaviksi, joten syteen tai saveen aukeamia vain maltillisesti levittäen eteenpäin. Ja itse asiassa tämä teksti on lähestulkoon Kirja vs. Leffa, sillä Neverwhere on kulttisarjakuvan lisäksi myös kulttilyhytelokuva.

Jatka lukemista ”Arvio: Neverwhere – Tyhmin ja tyhjin mahtava sarjakuva miesmuistiin”

Arvio: New York – The Big City

Vettä on taas ehtiny virrata sekä East Riverissä että Hudsonissa sitten sen, kun Hyllyyssä viimeksi kirjoitettiin Will Eisnerin sarjakuvista. Säännöllisestä Eisner-annostelusta on kuitenkin tärkeä pitää huolta, sillä se on olennainen kulmakivi hyvässä elämässä. New York – The Big City on Eisnerin myöhäisehköä tuotantoa, alun perin 80-luvun puolivälissä ilmestynyt kokoelma kaupunkilyhäreitä. Virallisesti se on irrallinen teos, eikä liity esimerkiksi Eisnerin Bronx-trilogiaan, mutta sävy ja teemat ovat kyllä Eisnerin New York -sarjisten lukijoille oikeinkin tuttuja. New York on jälleen Eisnerille ominaisesti tyylillisesti kokeileva ja uudenlaista näkökulmaa tuttuun aiheeseen etsivä. Tällä kertaa osuma ei ole aivan täydellinen napakymppi, mutta parhaimmillaan New York soljuu eteenpäin sydäntäriipivän kauniisti.

Jatka lukemista ”Arvio: New York – The Big City”

Arvio: The Mutants by Berni Wrightson – Huonompikin Wrightson on edelleen aika hyvää

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Hehkuttelinkin tuossa Twitterissä muutama viikko takaperin, miten kohdalle osui ainutlaatuinen tilaisuus. Erään tuttavan sukulainen oli menehtynyt ja jättänyt jälkeensä massiivisen sarjiskokoelman täynnä harvinaisuuksia ja laatuteoksia. Kaivoin kaikki liikenevät pennoset sohvatyynyjen välistä, ja sain hankittua itselleni satsin mitä kiinnostavimpia sarjakuvia. Samalla ratkesivat lukusuunnitelmat tuleville kuukausille. Pohdin kyllä hieman, onko näistä kaikista järkeä kirjoittaa, osaa kun ei näytä oikein saavan käsiinsä kuin ulkomailta tilaamalla. Mutta ehkä niistä on sitäkin arvokkaampaa sitten jättää suomenkieliseen internetiin jonkinlainen jälki, eiköhän kappaleita jokunen täälläkin joskus kuitenkin kierrä. The Mutants on siis kokoelma legendaarisen kauhusarjispiirtäjä Bernie Wrightsonin varhaisia töitä 1960-70-lukujen taitteesta, ajalta ennen Wrightsonin klassisimpia Shokki-tarinoita, jolloin taiteilijanimestä puuttui yksi e-kirjain (uransa alkupuolella Wrightson kirjoitti nimensä Berninä välttääkseen sekoittumista nimikaima-uimahyppääjään) ja käsikirjoitusten laatu vaihteli vielä Shokkejakin enemmän.

Jatka lukemista ”Arvio: The Mutants by Berni Wrightson – Huonompikin Wrightson on edelleen aika hyvää”