Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944

cof

Opintie Japanin historian parissa jatkuu massiivisen Showa-tetralogian toisessa osassa. Keisari Hirohiton vallan ajan Japania kuvaavassa kokonaisuudessa vuosien välinen epäsuhta korostuu tässä osassa kaikkein näkyvimmin. Vaikka neljä kirjaa kattavat yhteensä yli 60 vuotta elämää, käytetään sivumäärällisesti neljäsosa koko tarinasta toisen maailmansodan vuosien käsittelyyn. Mainitsin jo edellisessä Showa-tekstissä, että odotan tätä volyymia hieman varautuneesti, sillä Shigeru Mizukin erittäin yksityiskohtainen tyyli käy sitä uuvuttavammaksi, mitä enemmän yhdelle vuodelle annetaan sarjakuvassa tilaa. Tai näin ainakin odotin. Enää en ole niin varma, sillä Showan kakkososa ei ollutkaan sellaista umpihankihiihtoa kuin olin pelännyt. Se tuntuu rytmiltään hyvin paljon edeltäjältään, eikä käy liian sekavaksi. Kuitenkin, tällä osalla oli selkeästi myös puutteensa, jotka löytyivät paikoista, joista en osannut niitä alun perin odottaa tuleviksi. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944”

Mainokset

Arvio: Imperfect – Näen, mistä Finlandia myönnettiin, mutta itse en olisi sitä antanut

cof

Vielä hetken tuoreimman Sarjakuva-Finlandian manttelia kantaa yllään Imperfect, joka on käytännössä tittelinsä antiteesi: se ei oikein ole sarjakuva, ja kaiken lisäksi se on julkaistu vain englanniksi. Pyöräilevä, hengellinen graafikkopariskunta Kaisa ja Christoffer Leka on tuottanut jälleen yhden travelogin omasta meditatiivisesta matkakokemuksestaan, tällä kertaa Yhdysvaltojen halki New Yorkista San Franciscoon. Teoksen muoto on epätavallinen ja huolella mietitty. Kaikki kirjan toteutuksessa vaikuttaa tarkoitukselliselta ja havainnollistaa Lekojen pääviestiä epätäydellisistä kokemuksista. Valitettavasti kirjasta vain tulee sellainen olo, että se on ollut tekijöilleen valtavan tärkeä, mutta minun on vaikea löytää syitä välittää siitä erityisemmin.

Jatka lukemista ”Arvio: Imperfect – Näen, mistä Finlandia myönnettiin, mutta itse en olisi sitä antanut”

Arvio: Creepy Presents Alex Toth – Kunpa kuvituksen laatu valuisi vähän tarinoihinkin

cof

Kun Creepy Presents Alex Toth -kirjan esipuheessa kuvaillaan Alex Tothia epätasaiseksi mestariksi ilman mestariteosta, kuulostaa kuvaus melko uskottavalta. Olen törmännyt Tothin nimeen sarjisharrastellessani erilaisissa kokoelmissa useita kertoja. Useimmiten Toth on myös ollut niitä nimiä, joita kokoelmista on halunnut jälkikäteen nostaa esiin lauman parhaina. Hän ei kuitenkaan ole yhtä tunnistettava kuin esimerkiksi edellisten Shokki-kokoelmien tähdet Bernie Wrightson ja Richard Corben, eikä hänen CV:stään löydy yhtä kattavaa valikoimaa erilaisia töitä. Siinä missä Wrightson ja Corben hankkivat kannuksensa Warren-kustantamon kauhulehdissä ja siirtyivät eteenpäin toteuttamaan visioitaan isompien kokonaisuuksien parissa, Tothin päätyöt löytyvät juuri näistä kuuden ja seitsemän sivun hömppätarinoista. Creepy Presents Alex Toth on siis sukellus Tothin tärkeimpiin teoksiin, joskin niiden kokonaislaatu kärsii ajoittain vielä normaaliakin hätäisemmistä käsikirjoituksista. Jatka lukemista ”Arvio: Creepy Presents Alex Toth – Kunpa kuvituksen laatu valuisi vähän tarinoihinkin”

Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa

cof

Jälleen olen vahvistanut itselleni uuden marginaalisen suosikkigenren: sarjakuvat taidehistoriasta. Yhden taiteilijan tai jopa yhden teoksen ympärille rakentuvat sarjakuvat ovat paitsi sisällöltään kiehtovia, myös ylivoimaisia juuri sarjakuvana esitettynä. Kommentaari maalauksesta saa aivan uusia puolia, kun luomisprosessi esitetään yhtä lailla visuaalisesti kuin lopputuloskin. Priima lajityypin edustaja on The Ladies-In-Waiting, joka kertoo 1600-luvulla eläneestä Espanjan kuninkaallisten hovitaiteilijasta, Diego Velázquezista. Kirja kattaa Velázquezin elämää, perintöä, merkitystä ja roolia monessa eri kerroksessa tyylejä, kertojia ja näkökulmia vaihdellen. Ensisivuilla kerrontatapa hieman hämmentää, mutta kun Santiago Garcían ja Javier Olivaresin rytmiin pääsee sisään, The Ladies-In-Waiting koukuttaa tiukemmin kuin kovinkaan moni muu viime aikoina vastaan tullut sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa”

Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?

cof

Olen viime aikoina katsellut Netflixistä RuPaul’s Drag Racea. Hiljalleen olen ymmärtänyt, etten tiedä drag-kulttuurista tai -historiasta käytännössä mitään. Ohjelman queenit heittelevät tuon tuostakin ug-termistöä tai nimiä, jotka eivät sano minulle yhtään mitään. Yksi nimi, joka on muutaman kerran noussut esiin inspiraationa ja jonkinlaisena instituutiona on Barbarella. 1960-luvulla synnytetty scifi-sankaritar on, ilmeisesti ainakin joissain piireissä, seksuaalisen vapautumisen ja itsenäisen naisen ikoni. Jean-Claude Forestin luoma sarjakuva aiheutti 1960-luvulla skandaaleja ja sensuuria, ja onpa Barbarellaa nimitetty jopa ensimmäiseksi ”aikuisten sarjakuvaksi”, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa lähinnä sivuilta löytyvää pehmopornoa. Nykyvinkkelistä vallankumouksellisuutta ei juurikaan huomaa, eivätkä kirjasta löytyvät kaksi Barbarella-tarinaa ole mitenkään erityisen hyviä sarjakuvia, mutta hölmöydessään ja kiusoittelevassa eroottisuudessaan Barbarella on silti vangitsevaa luettavaa. Jatka lukemista ”Arvio: Barbarella and The Wrath of The Minute-Eater – Seksipositiivinen kannanotto vai kahden pennin pehmopornoa?”

Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä

cof

Nyt oli taas varsin hyvän sarjakuvan löytyminen aika monen sattuman takana. Silmään sattui Twitter-virrassa joku linkki arvioon Lisa Hanawaltin Coyote Doggirlistä. Klikkasin, jotta olen vakava sarjakuvaharrastaja, tietämättä yhtään mistä on kyse. Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin, että Lisa Hanawalt on sarjakuvien lisäksi vaikuttanut mm. BoJack Horsemanin taustajoukoissa. Nyt alkoi kiinnostaa jo hieman enemmän, onhan BoJack kuitenkin nykypäivän terävintä ja sielua satuttavinta televisiota. Lisäsin sitten Coyote Doggirlin puolihuolimattomasti Goodreadsin ”vois joskus lukea” -listalle. Myöhemmin olin tukkimassa kirjaston varausjonoani ko. listan teoksilla, ja jonkun todella kummallisen kohtalon oikun kautta edelleen painotuore Coyote Doggirl löytyi jo kirjaston listoilta. Kaikki yhteensattumat olivat ehdottomasti onnellisten tähtien alla syntyneitä, sillä Coyote Doggirl on oikein hyvä, moderni sarjakuva. Sen tyyli on uniikki, ääni samaistuttava ja teemat tätä päivää. Feministinen länkkäridraamakomedia antropomorfisilla eläinhahmoilla – miten tämä muka ei voisi viihdyttää? Jatka lukemista ”Arvio: Coyote Doggirl – moderni feministiwestern ei kuuntele lässytystä”

Arvio: Rock Steady – Brilliant Advice from My Bipolar Life

cof

Rock Steady on varmaan vähiten sarjakuvaksi luokiteltava kirja, josta Hyllyyssä on koskaan kirjoitettu. Kovasti pitämäni Ellen Forney julkaisi tämän vuoden alkupuolella henkisen jatko-osan omaelämäkerralleen Marbles, jossa hän käsitteli elämäänsä kaksisuuntaisen mielialahäiriön sairastajana. Forney on aina ollut sarjakuvantekijä, joka tykkää jakaa vilpittömiä vinkkejä mitä jännimmistä asioista, ja Marbles oli omaelämäkerta, jossa oli mausteena vinkkejä. Rock Steady on hänen omin sanoinensa päinvastainen teos: kokoelma vinkkejä elämään mielenterveysongelmien kanssa, jossa on mausteena kokemuksia hänen omasta elämästään. Rock Steady on visuaalinen tietokirja ilman juonta. En itse ole kärsinyt vastaavista sairauksista, joten minun on vaikea antaa definitiivistä arviota sisällön hyvyydestä tai huonoudesta, mutta sen voin sanoa, että Forneyn tuotantoa leimaava positiivisuus ja kannustava pohjavire on edelleen läsnä, ja näiden teemojen kanssa se on vahvuus. Jatka lukemista ”Arvio: Rock Steady – Brilliant Advice from My Bipolar Life”