Arvio: Putin’s Russia – The Rise of a Dictator

Meillä täällä blogissa arvostetaan erittäin korkealle Darryl Cunninghamia, joka on ottanut asiakseen tehdä tämän maailman komplekseista ja vaikeasti hahmotettavista kokonaisuuksista yhteistä omaisuutta vääntämällä niitä sarjakuvamuotoon. Aiemmin hän on selittänyt maailmaa omien linssiensä läpi Ayn Randinsta, objektivismista sekä finanssikriisistä, ja miljardöörien vaikutuksesta maailmaan jossa elämme. Nyt kapitalismikriitikko Cunningham kääntää katsettaan hieman pois taloudesta ja Yhdysvalloista ja tarkastelee Vladimir Putinin henkilöhistoriaa ja valtakautta Venäjän ohjaksissa. Putin’s Russia – The Rise of a Dictator on ilmestynyt ennen Ukrainan sodan käynnistymistä ja se toimii varoituksena siitä, mihin Putin pystyy. Se on tullut kaikille meille ihan liian selväksi, mutta kuten Cunningham osoittaa, kaikki merkit ovat olleet nähtävillä jo vuosikymmenien ajan. Putin’s Russia on yksityiskohtainen, toteava ja aivan helvetin kylmäävä luettava.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Arvio: Transformation – S.E. Anthology

Transformation on sarjakuva-antologia, jonka taustalla ei vaihteeksi (ainakin itselleni) ole minkään kaupungin sarjakuvaseura, vaan mitä ilmeisimmin puhtaan sarjisintoilun ympärille syntynyt Discord-serveri Sarjakuva Elämää (sic), mistä juontuu myös nimen S.E.-lyhenne. Antologian esipuheessa kerrotaan, että serveri polkaistiin pystyyn Helsingin sarjakuvafestivaalien 2021 jälkeen ilman sen kummempaa suunnitelmaa. Antologia on syntynyt sitten samanhenkisten sarjakuvaharrastajien yhteistyönä löyhän muodonmuutosteeman ympärille. Tästä antologiasta huokuu ehkä vielä seurojen kasaamia pakettejakin enemmän silkka hinku tehdä sarjakuvaa, luoda jotain. Siksi yritän asetella sanani tämän tekstin kanssa huolellisesti. Arvostan todella paljon tuota luomishalua ja sitä, että se lopulta manifestoituu tähän maailmaan järkevänä kokonaisuutena, kansiin pistettynä antologiana. Samaan aikaan on kuitenkin pakko hyväksyä tosiasiat: ainakin minun kaltaiselleni lukijalle Transformationilla on melko vähän annettavaa.

Arvio: Creepshow – Pastissi on vaikea laji

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Nyt kun olen tässä viime aikoina päässyt hieman näiden EC-sarjisten makuun, on ollut myös hauska huomata, miten paljon niiden perintö näkyy amerikkalaisessa popkulttuurissa. Monet popkulttuuriamme 80-luvulta eteenpäin rakentaneet ja muovanneet tarinankertojat ovat EC:n kanssa kasvaneita, ja moni heistä on myöhemmin kanavoinut EC-vaikutteita omiin töihinsä. Yksi ilmiselvimmistä ja asian myös ääneen sanoneista lienee Stephen King, ja missään sanomista ei ole tehty selvemmin ja kovaäänisemmin kuin Creepshow’ssa, joka on tyylipuhdas EC-pastissi. Creepshow on sekä elokuva että siitä sovitettu sarjakuva, joka sisältää viisi lyhyttä tarinaa karmivan kertojahahmon esitteleminä. Tyylilaji on tietysti kauhukomedia. Olisin kovasti halunnut tehdä tästä sekä elokuvan että sarjiksen sisältävän vertailupostauksen, mutta leffa jäi valitettavasti hankalan saatavuuden vuoksi katsomatta. Ja sarjakuvan perusteella menetys ei välttämättä ollut valtaisa, valitettavasti.

Arvio: Weird Science-Fantasy / Incredible Science Fiction – Hiukkasen surumielinen EC:n joutsenlaulu

Koska hyvää pitää annostella säästeliäästi, olen makustellut tämän toisen kesällä ostamani EC-kokoelman lukemista useamman kuukauden. Kuten edellisen, Shock SuspenStories -lehden kokoelmassa totesin, EC:n tekstimassat voivat välillä puuduttaa ja saada hulppeankin sarjiksen tuntumaan työläältä. Siksi tähän EC:n myöhäisajan scifijulkaisuja kokoavaan Weird Science-Fantasy– ja Incredible Science Fiction -lehtien kokoelmaan halusin tarttua selkeästi myöhemmin. Odottamista tosin helpotti se, että nimenomaan scifitarinat ovat ehkä EC-tarjonnasta itselleni olleet aiemmin kaikkein vähiten kiinnostava osa. Kokoelmassa aihe ei kuitenkaan ollut ongelma, kun asennoitui odottamaan vähän vähemmän sensaatioita ja enemmän maltillisempaa materiaalia, toimi leijonaosa kokoelmista ihan hyvin. Tosin loppua kohti tunnelma menee yleisesti surumieliseksi, kun EC laahustaa Incredible Science Fictionin kanssa kohti hautaansa. Mielenkiintoinen pala historiaa siis ehdottomasti, vaikka vähän melankolinen olisikin.

Arvio: I Know What I Am – The Life and Times of Artemisia Gentileschi

Lukiessani barokkimaalari Artemisia Gentileschin erittäin yksityiskohtaista sarjiselämäkertaa mielessäni pyöri Lapinlahden Lintujen sketsi “Vittuilupuhelin”. Ai että mitenkä? No, reilu puoli vuotta sitten luin toisen naistaiteilijoista kertovan sarjakuvan, Reetta Niemensivun Maalarisiskot. Sen kohdalla olo jäi sellaiseksi, että hieman raskaamman sarjan taideanalyysi olisi maistunut. Vittuilupuhelimessa Mikko Kivinen kysyy puhelimeen soittavalta Markku Toikalta, haluaako tämä normaalia, keskirankkaa vai rankkaa vittuilua, ja kun Toikka toivoo raskasta, huutaa Kivinen puhelimeen “AI SINÄ HALUAT RASKAAN?!”. Vähän samanlainen olo tuli kun tankkasi I Know What I Amia. Sarjisjumalat kuulivat ajatukseni edelliskerralta ja totesivat “AI SINÄ HALUAT RASKAAN?!”. Gina Siciliano on nimittäin tehnyt taidehistoriasarjiksen, jossa on substanssia toisellekin jalalle.

Arvio: Mutant World / Jeremy Brood 1 – Vielä yhdet hömppäscifihatsit

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Nyt sanon niinkuin kunnon addikti, että vielä tämän yhden kerran ja sit saa riittää hetkeksi. Minun huumeeni tässä tapauksessa on taas kerran 70-80-lukulainen tissiscifi, jota olen viime kuukausina ilolla nauttinut. Samalla olen koettanut myös säännöstellä varastoja, jotten itse lukijana pääse turtumaan, ja ennen kaikkea etteivät blogin lukijat hylkää Hyllyytä kun siellä nykyään on vaan jotain tällaista b-roskaa. Mutta tämä satsi, Richard Corbenin ja Jan Strnadin kaksi yhteistyöalbumia kattava tupla Mutant World ja Jeremy Brood, tämä on nyt viimeinen hetkeksi, enempää minulla ei tätä upeaa genreä juuri nyt hyllystä löydy. Tämä on kuitenkin oikein hyvä tapa ottaa viimeiset hatsit, sillä tarjolla on Corbenin psykedeelisiä värimaailmoja ja hahmosuunnittelua, köykäisiä syitä alastomuudelle ja olemattomia juonia, aivan sitä mitä toivoinkin.

Arvio: The Apex Treasury of Underground Comix / The Best of Bijou Funnies – Kurkistus kapeaan ikkunaan undergroundin kulta-ajalla

Ei siitä niin kamalan kauaa ole, kun viimeksi lueskelin Robert Crumbia ja pohdiskelin samalla ääneen sitä, miten arvostettuun tekijään pitäisi suhtautua tapauksessa, jossa kaikki sarjakuvien materiaali ei välttämättä ole vanhentunut erityisen hyvin. Lisää lihaa pohdiskeluluiden ympärille tarjoaa tämä erikoisesti taitettu tuplateos underground-sarjakuvan alkuajoilta. Kirjan toisesta päästä aloittaen tarjolla on underground-sarjakuvan tunnettujen tekijöiden töitä The Apex Treasury of Underground Comix -nimen alla, toisesta päästä aloittaen taas keskitytään Chicagon alueella operoineen Bijou Funnies -lehden parhaisiin paloihin. Aikakausi on molemmissa puoliskoissa hyvin rajallinen, noin vuosien 1969 ja 1974 väliin sijoittuva undergroundin ensimmäisen aallon kultakausi. Tämän ymmärtää, kun tarkistaa kirjan ilmestymisvuoden, joka on Apex Treasuryllä 1974 ja Bijou Funniesilla 1975. On tietyllä tavalla hauskaa lukea tällaista retrospektiivistä kokoelmaa samalla tiedostaen, että tekohetkellä undergroundin ensiaskeleet olivat vielä hyvinkin pitkälti kesken. Toisaalta tiivis aikaväli sallii sen, että kirjat ovat nimenomaan kurkistusikkuna tiettyyn aikaan, jota on ehkä helpompi täältä minun sohvaltani täten arvioida ja ymmärtää.

Arvio: Tissiscifi-tupla – Ulysses / Psychorock

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Tuossa kuolinpesäostoksessani, josta aion puhua edelleen, koska sarjakuvat eivät vain lopu, oli toki selkeitä helmiä, jotka kiinnittivät huomioni heti kokoelmaa selatessani. Sitten lisäksi siinä oli, luonnollisesti, paljon alemman kiinnostuksen tavaraa, jota sisällytin nippuihin matalammin odotuksin. On selvää, että Richard Corbenin työt Metal Hurlant / Heavy Metal -lehtiin ovat esimerkiksi valtaisan kiinnostavia. Corben nosti Heavy Metalin leipägenren, eli vähäpukeisen hömppäscifin omille tasoilleen kunnianhimon ja kiinnostavuuden suhteen. Mutta paljon Heavy Metalissa julkaistiin muitakin tekijöitä, ja heidän kohdallaan puhutaan sitten ihan vain rehellisesti siitä tissiscifistä, ilman ylevämpiä motiiveja. Mainioita esimerkkejä tästä ovat Jacques Lobin ja Georges Pichardin Ulysses tai Sergio Macedon Psychorock. Kummastakaan olisi vaikea keksiä kokonaisen blogitekstin verran sanottavaa, mutta yhdessä niistä tulee jo oikein sopiva huttutupla sekä luettavaksi että kirjoitettavaksi!

Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti

Nyt käsittelyssä on oman arvoasteikkoni mukaan hiljattaisen suuren kuolinpesäsarjisostokseni kruununjalokivi. Täydellinen kokoelma, kaikki 18 numeroa EC Comicsin vuosina 1952-1954 julkaisemaa Shock SuspenStories -lehteä. Kolme kirjaa ja upea boksi. Monessa asiassa minua ei voi materialistiksi syyttää, mutta tällaisen monoliitin äärellä tekee mieli vain pysähtyä ihastelemaan. Shock SuspenStories oli pahennusta herättäneistä kauhu-, rikos-, scifi- ja sotasarjakuvista tunnetulle EC:lle sekä sikermä heidän tunnettua materiaaliaan, että yritys laajentaa tarjontaa yhteiskunnallisesti tulenarkoihin aiheisiin. Lehdet koostuvat klassiseen tapaan 6-8 sivun lyhyistä kertomuksista, joissa lopussa odottaa useimmiten niin sanottu O. Henry -lopetus, eli yllättävä käänne. Sävy on monissa tarinoissa moralistinen, mutta paljon on tuotettu myös rehellistä kyynistä matskua ilman opetuksia tai lunastusta. Tällaista materiaaliahan luetaan sen makaaberin huvittavuuden vuoksi, mutta kokoelmissa on myös nykyvinkkelistä paljon edelleen ihan aidosti vaikuttavia tarinoita. Tämä on sitä minun subjektiivisissa kirjoissani aivan parasta sarjakuvaa, mihin ihminen voi aikaansa käyttää. Viihdettä valtaisan isolla veellä.

Arvio: Alien – The Illustrated Story

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Olen nyt jo parin kuukauden ajan käynyt läpi hiljattain kuolinpesästä hankkimaani sarjiskokoelmaa, ja se on sytyttänyt intoa bloggaamiseenkin tavalla, jollaista en ole hetkeen tuntenut. Suurimman osan kirjoista valikoin ostonippuun tiedetyn tai oletetun laadun perusteella, mutta osa tuli pakettiin melkoisella tuurillakin. Yksi sellainen oli Alien – The Illustrated Story. Lähtökohtaisestihan elokuvien sarjakuvasovitukset eivät ole olleet millään tavalla kiinnostava sarjisten alagenre, vaan kyseessä on useimmiten melkoisen sieluton rahastustuote. Tämän kirjan kohdalla huomion kiinnittivät kuitenkin laadukkaiksi tiedetyt tekijät Archie Goodwin ja Walt Simonson, sekä toki se fakta, että kokoelman olin jo tässä kohdin ehtinyt tunnistaa ylipäätään hyvällä maulla kerätyksi. Kannatti luottaa vaistoihinsa tässä kohtaa, tämä Alien on nimittäin paitsi yleisesti tunnustettu “siksi onnistuneeksi sarjis-leffa-sovitukseksi”, myös oikeasti hyvä esimerkki laadullisella kunnianhimolla tehdystä mainstream-sarjiksesta.