Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella

cof

Craig Thompson on kiistatta erittäin taitava sarjakuvantekijä. Se osoitettiin jo nuoruuden ensirakkaudesta kertovassa Blanketsissa. Fiktiiviseen Lähi-idän valtioon sijoittuva rakkaustarina Habibi osoittaa samoja vahvuuksia kuin Blankets. Thompsonin visio sekä kuvituksen ja juonenkuljetuksen yhteispeli ovat saumattomia, toteutus varsinkin visuaalisesti virtuoosimainen ja korni rakkaustarina onnistuu edelleen lämmittämään sydäntä rautalankamaisuudestaan huolimatta. Kokonaisuutena Habibin jättämä olo on kuitenkin ennen kaikkea epämukava. Thompson käsittelee vaikeita ja tulenarkoja aiheita, eikä erityisen silkkihansikkain tai tahdikkaasti. Habibi on samaan aikaan siltoja rakentava ja kaunis sekä ylimielinen ja ennakkoluuloja ruokkiva. Kirja vaikuttaa sympaattiselta ja sen puolella olisi mukava olla, mutta se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Kalevauvan sanoin, ”mitä tästä pitäisi ajatella – olen järkyttynyt”. Jatka lukemista ”Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella”

Mainokset

Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä

cof

On ehkä vähän itserakasta olla vielä kolmekymppisenä erittäin ylpeä omasta äidinkielen YO-aineestaan. Pääsyy on varmaan se, että en ole koskaan päässyt lukemaan sitä kirjoittamisen jälkeen. Anyway, kirjoitin tuolloin siitä, miten lännenelokuvat käsittelevät ystävyyttä ja rakkautta. Vertailin Rio Bravoa, Armotonta ja Brokeback Mountainia toisiinsa sillä uskomattomalla elämänkokemuksella ja kypsyydellä, jolla vain 19-vuotias voi. Sarjakuvista vastaavanlaisen pohtielman tekeminen olisi ollut pitkään vaikeaa, sillä kokemukseni länkkärisarjiksista on jäänyt aina melko mustavalkoiseksi ja intohimottomaksi. Nyt kun olen lukenut (ilmeisesti suomenkieliseksi ensimmäiseksi ja viimeiseksi jääneen) Buddy Longway -integraalin, niin jokin aukko tuntuu täyttyneen. Yleisesti länkkärit ovat kaavamaisia ja ns. perinteisen poikamaisia. Pääosassa ovat maisemat, hyvikset ja pahikset sekä seikkailun tunne. Sveitsiläistaustaisen Deribin Buddy Longwaylla on sydän, ihan eri tavalla kuin millään muulla lukemallani lännensarjakuvalla. Jatka lukemista ”Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä”

Arvio: Three Shadows – Sydän särkyy hiljalleen sivu sivulta

cof

Nyt on päällä laatusarjisten putki. Siinä missä edelliset luetut huippukirjat on tullut valittua ennakkokehujen perusteella, Three Shadows tarttui kirjastosta tassuun summamutikassa, mutta teki vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin edelliset lukemistot. Cyril Pedrosa on animaattoritaustainen sarjakuvantekijä, jonka Three Shadows muistuttaa joltain osin esimerkiksi Pixarin animaatioelokuvia. Se nykii lukijan sydänjuuria samalla tapaa pitäen kerrontansa simppelinä ja mukanaanvievänä. Ainoa ero on se, että Three Shadowsin teemat ovat koko perheen elokuvia synkempiä. Vaikka Pixar onkin tunnettu siitä, että se ei pelkää epämukavia tai mahdottomilta tuntuvia aiheita, saattaisi tämän sarjakuvan tematiikka olla heille liikaa. Omasta vinkkelistä haastavaa on myös se, että kirjasta ei voi puhua ihan kamalan tarkasti spoilaamatta sitä.  Todettakoon siis heti alkuun, että Three Shadows on kaunis ja vaivattomasti kehittyvä seikkailutarina, joka kostutti silmäkulmat väkisinkin muutamaan otteeseen. Jatka lukemista ”Arvio: Three Shadows – Sydän särkyy hiljalleen sivu sivulta”

Arvio: We Won’t See Auschwitz – Valju sarjis ilman tarttumapintaa

edf

Meinaan turhautua, kun aina vain tartun nuorten sarjakuvantekijöiden omaelämäkerrallisiin teoksiin, vaikka ne ärsyttävät jo lähtökohdiltaan. Palaan aina miettimään, mikä ohjaa sarjakuvantekijän ensimmäiseksi kertomaan itsestään ja mihin saakka tavanomaisten henkilöhistorioiden kertominen on perusteltua. Onko oma tarinasi varmasti se kertomisen arvoisin kaikista? Toisaalta, markkinatalous kunniaan ja antaa tyyppien piirtää. Ei minun olisi pakko näitä lukea, ja tässä sitä silti taas ollaan. Ranskanjuutalaisen Jérémie Dres’n kirja We Won’t See Auschwitz kertoo Jérémien ja tämän veljen Martinin matkasta Puolaan heidän oman sukunsa juurille. Tekijän juutalaisuus on ns. kolmatta polvea, jossa heidän ja keskitysleirien väliin on jo mahtunut yksi sukupolvi. Kirjan nimi viittaa veljesten lähes pakonomaiseen tarpeeseen jättää Auschwitz väliin matkalta. Nuoret juutalaiset haluavat tuntea sukunsa tarinat heidän elämästään, eivät ainoastaan heidän kuolemastaan. Jatka lukemista ”Arvio: We Won’t See Auschwitz – Valju sarjis ilman tarttumapintaa”

Arvio: My Favorite Thing Is Monsters – Uniikki, huippulaadukas ja koukuttava murhamysteeri

edf

Hype yhtä tämän vuoden kehutuinta sarjakuvadebyyttiä kohtaan ehti nousta melkoiseksi. Emil Ferrisin My Favorite Thing Is Monsters on kerännyt ylistystä ja palkintoja alkuvuodesta tapahtuneen julkaisunsa jälkeen aika tahtia. Niteen saapuminen kirjastoon kesti kuitenkin melko pitkään, joten ehdin rakentaa odotuksia päässäni hyvän aikaa. Siksi onkin ihan älytöntä, että ensimmäisestä aukeamasta voi jo arvata tämän sarjiksen olevan juuri niin hyvä kuin on väitettykin. MFTIM näyttää aivan upealta ja uniikilta, se on viimeistä viivaansa (joita muuten riittää) myöten konseptoitu, monitasoinen ja kaikenkattava kertomus. Se on seikkailu, draama, yhteiskunta- ja taidehistoriikki, rakkauskirje kauhu-pulp-lajityypille, kommentaari sukupuolirooleista, yhteiskunnallinen kritiikki ja fantasianomainen sukellus nuoren tytön rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan. Ja sanoinko jo, että se on aivan upean näköinen? Taisin sanoa, mutta siis oikeasti, katsokaa nyt: Jatka lukemista ”Arvio: My Favorite Thing Is Monsters – Uniikki, huippulaadukas ja koukuttava murhamysteeri”

Arvio: Trash Market – Surumielisiä tarinoita tuntemattomasta Japanista

edf

Yritän pitää mielen avoimena ja puhtaana ennakkoluuloista, kun valikoin sarjiksia lukujonoon. Yhdestä en kuitenkaan ole päässyt yli: mangaa ei käsiin eksy käytännössä koskaan. En voi edes perustella sitä mitenkään erityisen hyvin, sillä en ole koskaan lukenut mangaa satunnaista kahdeksansivuista enempää. Anime on hieman tutumpi genre, ja siitä olen päätellyt, että japanilainen kuvakerronta ja tarinoiden rytmitys ei vaan maistu. Kyse on toki puhtaasti kulttuurieroista, mutta niin hyvää tarinaa ei ole vastaan tullut, että saisin keskityttyä kokonaisuuteen tarttumatta ärsyttäviin yksityiskohtiin. Tadao Tsugen Trash Market korjaa tuota tilannetta hieman. Tosin kyseessä ei ole manga siinä mielessä, miten termi yleiskielessä mielletään. Tadao on 1950-luvulta lähtien useissa omakustanne- ja indiejulkaisuissa vaikuttanut vaihtoehtoisen mangan kärkinimi. Hänen tyylinsä on realistinen, lakoninen ja rauhallinen. Tarinat pohjaavat hänen omiin kokemuksiinsa sotien jälkeisessä Japanissa, joka kipuilee katoavan vanhan kulttuurin ja onton yhteiskuntakehityksen välimaastossa. Trash Marketissa on nähtävissä japanilaisen kerronnan piirteitä, mutta lopulta kyse on melkein mihin päin maailmaa vain sopivista ihmiskohtaloista ja tarinoista. Jatka lukemista ”Arvio: Trash Market – Surumielisiä tarinoita tuntemattomasta Japanista”

Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

edf

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja  -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa. Jatka lukemista ”Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille”