Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom

cof

Helvetissä ei tunneta rauhaa, kun Hellboy-heinäkuu pauhaa.

Eteenpäin. Anteeksi.

Kirjaston toinen osa The Chained Coffin / The Right Hand of Doom vetää henkeä ensimmäisen kirjan maailmanrakentamisen ja vahvan mytologiapainotteisuuden jälkeen. Toinen kirja edistää Hellboyn pääjuonta vain vähäisesti antaen tilaa etenkin päähenkilön hahmokehitykselle ja lukijan tutustumiselle Hellboyn maailmaan. Siinä missä kirjaston ensimmäinen osa koostui kahdesta pitkästä tarinasta, toinen volyymi niputtaa yhteen 15 lyhyttä kertomusta Hellboyn uran varrelta. Näissä Mike Mignola on ottanut vastuun kokonaisuudesta täysin itselleen: jälkisanoissa Mignola kertoo, että John Byrnen rooli ensimmäisessä tarinassa oli lähinnä mentoroida Mignolaa ja antaa tälle tarpeeksi itseluottamusta ohjien ottamiseen. Nyt Mignola alkaa vahvistaa omaa ääntään ja niitä nyansseja, joista Hellboyn viehätys syntyy. Ainakin tässä vaiheessa Hellboyn kehitystä nämä lyhyet tarinat upposivat pitkiä sepustuksia paremmin ja viihdyttivät lähes poikkeuksetta. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom”

Mainokset

Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me

cof

En tiedä, olenko vain ruvennut kiinnittämään asiaan huomiota viime aikoina, mutta mielenterveysongelmien käsittely taiteessa tuntuu olevan kovasti tapetilla. Viime aikoina kotimaisista sarjakuvista on noussut esiin dokumentaatioita masennuksesta, ahdistuksesta ja muista mielen sairauksista. Hip hopissa kuumimpia uusia artisteja ovat omaa pahaa oloaan kartoittavat emoräppärit. Ehkä tässä ollaan pikku hiljaa pääsemässä pois aikamme syövästä, tsemppaavan sankarin narratiivista. Jokaista Ellen Jokikunnaalle kerrottavaa selviytymistarinaa kohden on kymmeniä onnettomampia tarinoita, joilla ei vain saada mainosminuutteja myytyä, mutta jotka ovat useimmin todellisuutta mielen sairauksien kanssa kamppaileville. En ole saanut vielä tartuttua kovin tuoreisiin depressiokuvauksiin, mutta Ellen Forneyn Marbles kiinnosti välittömästi. Aihe on tärkeä käsiteltävä, ja Forneyn elämännälkäinen tyyli on vakuuttanut minut jo aiemmin. Marbles onnistuukin tasapainoilemaan Forneyn naiivin ja energisen ilmaisun ja raskaiden aiheiden välillä oikein mukavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me”

Arvio: Fragments of Horror – Häiritsevä manga jättää komeita karmeuksia alitajuntaan

cof
Tämä kansi on muuten ruma, mutta älkää antako sen häiritä!

Kauhusarjiksiin on jäänyt nälkä muutaman positiivisen kokemuksen jälkeen, mutta en ole vielä kauhean hyvä etsimään tai löytämään niitä. Viime kirjastovisiitillä sain oivalluksen, kun törmäsin Junji Iton kauhutarinakokoelmaan Fragments of Horror. Japanissa näitä on varmaankin väännetty jokunen, joten ei kun sieltä ammentamaan. Fragments of Horror on suht tuore, 2014 ilmestynyt kokoelma lyhyitä kauhutarinoita on pitkän linjan pelottelija Iton paluu kauhugenren pariin kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Itselleni se on ensimmäinen kosketus kauhumangaan, joten vertailu Iton muihin töihin jää vielä tekemättä. Muihin lukemiini kauhusarjakuviin verrattuna Fragments of Horror on vakava, häiriintynyt ja oivaltava. Siitä puuttuu kuitenkin viimeinen silaus tunnelmaa, ja tarinoissa häiritsee tietty kaavamaisuus. Kärsin tällä hetkellä pienestä kauhun puutostilasta, joten nopeana fiksinä FoH kelpasi oikein mukavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Fragments of Horror – Häiritsevä manga jättää komeita karmeuksia alitajuntaan”

Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

cof

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa. Jatka lukemista ”Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään”

Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä

mde

Olipas melkoinen sattuma, että peräkkäisiksi blogiteksteiksi sattuivat juuri Habibi ja Kiki de Montparnasse. Vaikka niillä ei aiheidensa puolesta ole mitään yhteistä, molempien tärkeitä teemoja ovat naisen seksuaalisuus ja seksuaalinen vallankäyttö. Habibin kohdalla kritisoin kirjaa eksploitatiivisesta otteesta, joten on erittäin mainiota heti sen jälkeen kirjoittaa Kikistä, jossa samanlaisia ongelmallisuuksia ei ole havaittavissa. Ranskalaisten José-Luis Bocquet’n ja Catel Mullerin elämäkertasarjakuva ei kerro onnellista tarinaa, mutta se kertoo silti naisesta, joka teki juuri sitä mitä halusi. Alice Prin eli Kiki oli yksi boheemin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Pariisin symboleista. Hänen innoittamanaan luotiin suuri määrä taidetta ja Kiki näki myös itsensä tietyllä tavalla taideteoksena. Kiki oli toki aikakauden arvomaailmojen ja hierarkioiden uhri, mutta vallitsevissa olosuhteissa hän oli silti uuden ajan naisen ilmentymä. Minua Kiki de Montparnasse innoitti, huolimatta tarinan raadollisuudesta. Jatka lukemista ”Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä”

Arvio: Berliini 1 & 2 – Kivikaupunki / Savuinen kaupunki

mde

Kaikenlaisia intohimoprojekteja ja iisakinkirkkoja tulee taiteen ja kulttuurin saralla silloin tällöin vastaan. Jason Lutesin historiallinen trilogia Berliini on varmasti ansainnut paikkansa tuossa kategoriassa. Vuonna 1996 alkaneen trilogian viimeinen osa julkaistaan tämän vuoden 2018 aikana, jos suunnitelmat pitävät kutinsa. Toki suomennosta viimeisestä osasta odoteltaneen jonkin aikaa, jos olemme vielä tarpeeksi onnekkaita käännöksen saamaan. Sillä aikaa on hyvä paneutua kahteen edelliseen Like Kustannuksen julkaisemaan osaan. Berliini-trilogia kertoo Saksan pääkaupungista maailmansotien välissä Weimarin tasavallan viimeisinä aikoina. Ensimmäinen kirja Kivikaupunki kattaa vuodet 1928-1930 ja toinen, Savuinen kaupunki, vuodet 1930-1932. Lutesin metodina on kuvata useita ihmiskohtaloita poliittisen myllerryksen pyörteissä ja näyttää monipuolisen kaupungin monia kasvoja lukijoille vuosien saatossa. Berliini-kirjoihin täytyy paneutua huolella kartalla pysyäkseen, mutta ne palkitsevat lukijan työn. Kirjat ovat informatiivisia, viihdyttäviä ja erittäin koukuttavia. Jatka lukemista ”Arvio: Berliini 1 & 2 – Kivikaupunki / Savuinen kaupunki”

Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä

cof

On ehkä vähän itserakasta olla vielä kolmekymppisenä erittäin ylpeä omasta äidinkielen YO-aineestaan. Pääsyy on varmaan se, että en ole koskaan päässyt lukemaan sitä kirjoittamisen jälkeen. Anyway, kirjoitin tuolloin siitä, miten lännenelokuvat käsittelevät ystävyyttä ja rakkautta. Vertailin Rio Bravoa, Armotonta ja Brokeback Mountainia toisiinsa sillä uskomattomalla elämänkokemuksella ja kypsyydellä, jolla vain 19-vuotias voi. Sarjakuvista vastaavanlaisen pohtielman tekeminen olisi ollut pitkään vaikeaa, sillä kokemukseni länkkärisarjiksista on jäänyt aina melko mustavalkoiseksi ja intohimottomaksi. Nyt kun olen lukenut (ilmeisesti suomenkieliseksi ensimmäiseksi ja viimeiseksi jääneen) Buddy Longway -integraalin, niin jokin aukko tuntuu täyttyneen. Yleisesti länkkärit ovat kaavamaisia ja ns. perinteisen poikamaisia. Pääosassa ovat maisemat, hyvikset ja pahikset sekä seikkailun tunne. Sveitsiläistaustaisen Deribin Buddy Longwaylla on sydän, ihan eri tavalla kuin millään muulla lukemallani lännensarjakuvalla. Jatka lukemista ”Arvio: Buddy Longway -kirjasto 1 – Myötä- ja vastamäessä”