Arvio: Trilogia – Komeita, joskin vähän ummehtuneita kuumeunia

Trilogia_kansi

Aivan ensiksi täytyy saada tämä typerä vitsi pois systeemistä, koska muuten se jää häiritsemään koko arviota. Anteeksi vaan, mutta kun kirjoittaa otsikkoon ”Arvio: Trilogia – ” niin seuraavaksi tekisi ihan helvetisti mieli kirjoittaa ”Nyytit” ja sitten jatkaa ainakin kappaleen verran siitä miten nää on mun nyytit, nä-nää on mun nyytit en tiiä mitä pyysit mut nää on mun nyytit. Tällä Guido Buzzellin kuumeuni-sarjakuvalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä puhkisoitetun suomiräp-klassikon kanssa, vaan kyseessä on kolmikko 1970-luvun alussa luotuja surrealistisia satiirikertomuksia. Kustantajana häärii Täysi Käsi, jossa Pertti Jarla on pistänyt Fingerpori-massejaan melkoisen ihailtavaan kulttuuritoimintaan viime aikoina. Sinänsä on lähes rikollista, että tämä on vasta kolmas TK-julkaisu, josta kirjoitan. No, parempi myöhään jne. Buzzellin sarjakuvat ovat siis aiheiltaan kaikkea maan ja taivaan väliltä, ja niitä yhdistää anarkistinen satiiriote. Siitä tulevat mieleen niin vanhat Aku Ankan taskukirjat kuin heikompina hetkinä aikalaisten underground-tekijöiden teräviksi naamioidut, mutta oikeasti vaan seksistiset maailmankuvat. Ja kaikkea siltä väliltä. Jatka lukemista ”Arvio: Trilogia – Komeita, joskin vähän ummehtuneita kuumeunia”

Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus

ISurvivedHim_kansi
Piti kaapata kansi myyntiesittelystä, kun omassa versiossani oli vanha kansikuva. Antakaa anteeksi tuo nuoli oikeassa laidassa!

Vielä yksi maistiainen jo ainakin minuun vaikutuksen tehneestä verkkosarjiskustantamo Queerwebcomic.comin katalogista. Edelliset pari näytettä ovat olleet hyvin erilaisia ja ehdottoman kiinnostavia esimerkkejä siitä, millaista moderni, omaehtoinen sarjakuva nykypäivänä on. Tämänkertainen teos esittelee jälleen uusia puolia, niin kustantamon materiaalista kuin tekijästään H-P Lehkosestakin. Edellinen blogissa käsitelty Lehkonen oli yleissävyltään kevyt, joskin informatiivinen Not #Zerowaste. Tällä kertaa ollaan huomattavasti henkilökohtaisempien ja raskaampien teemojen äärellä, kun Lehkonen käy läpi toipumisprosessiaan manipuloivan ja hyväksikäyttävän parisuhteen jälkeen. I Survived Him ei ole mitaltaan valtava, mutta reiluun kolmeenkymmeneen sivuun mahtuu todella paljon painavaa asiaa siitä, millaista on rakentaa identiteettiään, itseään ja elämäänsä uudelleen sen jälkeen, kun joku toinen on tietoisesti sitä ensin vuosikausia romuttanut. Sarjakuvan näkökulma on kivan maanläheinen ja erittäin rikkonaisesta ja rikkovasta aiheesta muodostuu eheä, pieni sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: I Survived Him – Uskottava ja koskettava selviytymiskertomus”

Arvio: Sontaa – Supertiivistetty ja tarkkanäköinen vihatrippi

Sontaa_kansi

Lukiessani Sontaa-teosta minulle tuli yhtäkkiä mieleen tuokiokuva jostain viiden vuoden takaa. Yksi kaveri kuvaili silloin miten yksi sen suosikkiasioita Helsingin keskustassa liikkuessa on blaastata metallia kuulokkeista ja vihata ihan älyttömästi jokaista vastaantulijaa. Silloin muistan ajatelleeni, että ymmärrän kyllä sen vihaamisen viehätyksen, mutta se on tosi kuluttava tapa pärjätä. Jatkuva intensiivivihaaminen vie tosi paljon energiaa, ja siksi en itse jaksa kauhean usein sitä tehdä. Toisaalta joskus tuntuu vaan siltä, että vihaaminen on ainoa vaihtoehto, ja silloin kannattaa sitten vihata kunnolla. Sellaisessa puolitien vihaamisessa saa vaan kaikki haitat ilman mitään hyötyjä. Tämä tuli mieleen siksi, että Ulla Donnerin kuvaama maailma ja hahmot Sontaassa tiivistävät herkullisesti kaiken sen, mitä täällä pääkaupungin juppikuplassa pitääkin vihata. Sontaa on juuri sopivan mittainen sellaiseen puolen tunnin tiivistettyyn vihaamiseen, jonka jälkeen on sitten vähän puhdistuneempi olo, toivottavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Sontaa – Supertiivistetty ja tarkkanäköinen vihatrippi”

Arvio: Message to Adolf – Hieman epätasainen, mutta hurja ja peloton sotaepookki

MessageToAdolf_kansi
Oli niin poikkeuksellisen hyvin pystyssä pysyvät niteet, että saatoin ihan tehdä tällaisen asetelmakuvan. Tämä on ”Mestariteos ja huonekasvi”.

Joskus tulee sellaisia sarjakuvia eteen, että niistä on pakko kirjoittaa välittömästi, että mieli saa edes jotain rauhaa. Niin kävi Message to Adolfin kanssa ja tässä nyt, kymmenen minuuttia lukemisen jälkeen, koitan tasata tunnetilojani ja pitää sormet näppiksellä. Valtaisa kertomus toisesta maailmansodasta ja kolmesta Adolfista on aivan hengästyttävä. Vinkki tästä mangan grand old manin Osamu Tezukan kirjasta tuli Hyllyyn ”Ehdota sarjakuvaa” -lomakkeen kautta, ja aiheesta mitään tietämättä laitoin kaksiosaisen kirjan molemmat osat varaukseen. Ensireaktio kirjoja noutaessa oli taas perinteinen ”jahas, vähän voisi katsoa mitä on varannut”, kun kiikutin yhteensä reilut 1200 sivua mangaa himaan. Onneksi tulin tarttuneeksi kirjaan kuitenkin epäröimättä, sillä alun perin vuosina 1983-1985 ilmestynyt tarina on selkeästi mestarin käsialaa. Heti alusta alkaen tarina kaappaa mukaansa, ja vaikka kahden kirjan aikana ehditään käymään läpi useita vuosikymmeniä ja toista tusinaa huolella kasattua henkilöhahmoa, ei kirjassa ole yhtään tarpeetonta, epäselvää tai kikkailevaa hetkeä. Tarinan sävy vaihtelee välillä hämmentävästi ja osa juonikuvioista tuntuu hiukan heikoilta, mutta huonoinakin hetkinään Message to Adolf tikkaa eteenpäin lukijansa vangiten. Ja kun Message to Adolf on hyvää niin voi veljet, se on todella hyvää. Jatka lukemista ”Arvio: Message to Adolf – Hieman epätasainen, mutta hurja ja peloton sotaepookki”

Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä

Munch_kansi

Kävin tuossa taannoin työnantajan pyynnöstä tekemässä kuukauden visiitin Osloon, ja Twitterissä asiasta raportoituani faniarmeijat ryhtyivät kyselemään Norja-spesiaalin perään. Kyllä, tuhatpäiset armeijat. Yritin ihan oikeasti, kävin valtaisassa Outland-sarjis- ja nörttitaivaassa, mutta kaikki norjalainen sarjakuva näytti köykäiseltä ja oli tarjolla vain norjaksi, ja niin sikaa säkissä en viitsinyt lähteä ostamaan. Onneksi kaltaiselleni ennalta-arvattavalle ja yllätyksettömälle henkilölle oli tarjolla myös toinen ratkaisu. Edvard Munch-museon lahjakaupassa hyllystä löytyi norjalaisen tekijän Munch-elämäkerta, myös englanniksi. En kuitenkaan päätynyt ostamaan sitä vain kielihelpotuksen vuoksi, vaan kirja teki heti ulkoisesti vaikutuksen paitsi kannellaan ja taiteellaan, myös koollaan. Nyt ei puhuttu mistään oheisläpsyttely-teoksesta vaan kunnon järkäleestä. Ja sellaisesta on ihan oikeastikin kyse: Steffen Kverneland on käyttänyt kirjan vääntämiseen vaatimattomat seitsemän vuotta, mikä näkyy yksityiskohtaisuudessa, huolellisessa rakenteessa ja viimeisen päälle mietityssä kuvan ja tekstin liitossa. Se ei valitettavasti näy aivan niin kriittisessä kohteen tarkastelussa kuin olisin suonut, mutta Munch on silti ehdottomasti erinomainen elämäkertasarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä”

Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa

Stargazing_kansi

Tästähän muodostuu vahingossa ihan tällainen minisarja: viime viikolla ihasteltiin 2019 MVP -Ezra Claytan Danielsin uutta tuotosta, tällä viikolla vuorossa on toinen viime vuonna rytinällä esiin astunut tekijä, Jen Wang. Myös hän marssi 2019 sydämeeni suoraan sanottuna ihastuttavalla The Prince and The Dressmaker -sadulla. Koska fiksut sarjakuvantekijät takovat silloin kun rauta on kuumaa ja inspiraatio on kohdillaan, Wang julkaisi seuraavan romaaninsa jo heti seuraavana vuonna. Stargazing on maanläheinen, autofiktiivinen kertomus kahden nuoren ystävyydestä. Tietyllä tavalla se menisi jopa lastensarjakuvasta, sillä tarina on hyvin lämminhenkinen ja ei liian stressaava. Toisaalta Wangin tavaramerkki on kyetä käsittelemään erittäin isoja ja tärkeitä kysymyksiä turvallisesti ja kannustavasti, ja siksi Stargazing on erittäin antoisaa luettavaa ihan minkä ikäiselle tahansa. Vaikka prinsessoista ja linnoista on siirrytty lähiöön ja perusperheeseen, tunnistaa tarinan ilmiselväksi Wangin teokseksi. Jälleen silmäkulmat ovat kirjan lopussa kosteina ja elämä tuntuu hetken hiukkasen kauniimmalta. Stargazing osoittaa, että Jen Wang on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee, ja maailma kaipaa sitä lisää. Jatka lukemista ”Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa”

Arvio: BTTM FDRS – Säälimätön satiiri pistää lihoiksi hahmot ja lukijat

Näyttökuva 2020-01-28 kello 14.23.51

Viime vuoden kovin täysin puun takaa tullut löytö sarjisten saralla oli ehdottomasti Ezra Claytan Daniels, ja hänen mestariteoksensa Upgrade Soul. Sarjakuvassa demonstroitu tarkkanäköisyyden ja empatian taso oli huikea, ja lisäksi Daniels tuntui ymmärtävän jotain hyvin olennaista tästä ajasta. Siispä oli lähinnä vain ajan kysymys, kun pääsisin käsiksi myös tekijän seuraavaan teokseen, erittäin ärsyttävästi nimettyyn BTTM FDRS:iin. Tällä kertaa Daniels ei ole asialla yksin, vaan vastaa ainoastaan käsiksestä. Taiteen hoitaa Ben Passmore, jonka karrikoitu tyyli tuo kirjaan lisäsärmää. Ja särmää riittää muutenkin. Jos Upgrade Soul oli pienieleinen ja yllättävän hillitty, BTTM FDRS on satiirinen, jopa häijy ja irvokas. Sen tyylilajeja ovat kauhu, draama ja hyvin musta huumori. Pienieleisyydestä ei ole enää tietoakaan, nyt roiskitaan joka suuntaan armotta. Ajassa ollaan kiinni edelleen erittäin tiukasti ja tuo vastenmielinen nimikin on vain osa kirjan jatkuvia piikkejä niin hahmoilleen kuin lukijallekin. Daniels vahvistaa ehdottomasti kirjalla asemaansa tämän hetken kiinnostavimpien tekijöiden joukossa. Jatka lukemista ”Arvio: BTTM FDRS – Säälimätön satiiri pistää lihoiksi hahmot ja lukijat”

Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta

Sabrina_kansi

Ulkomaiset sarjakuvat murtautuvat harvoin julkiseen keskusteluun, varsinkaan sellaiset joita ei ole edes käännetty suomeksi. Puolisentoista vuotta sitten Nick Drnason romaani Sabrina kuitenkin teki tuon tempun, ja melkoisen yllättäen. Toki syy oli se ainoa mahdollinen, eli sarjakuva sai poikkeuksellista huomiota palkintopiireissä, minkä jälkeen suuri yleisökin sen hiljalleen noteerasi. Elitisti voisi tuhahtaa, että joka vuosi julkaistaan valtava määrä samanlaista laatusarjista, miksei niistä sitten puhuta. Tai että miksi sarjakuva tarvitsisi validointia kirjallisuuspalkinnoilta, se on oma taidemuotonsa. Turhaa ulinaa sellainen. En minäkään olisi välttämättä ikinä viitsinyt Sabrinaan tarttua ilman vahvaa ennakkosuosittelua. Ja jos useampi tuhat ihmistä luki vuonna 2018 yhden laadukkaan sarjakuvan sen sijaan ettei olisi lukenut yhtään, niin enpä usko hirveän monen siinä keskustelussa hävinneen. Ja jos ollaan rehellisiä, niin Drnaso ei erityisesti houkuttele satunnaislukijaa tai päästä häntä helpolla. Sabrina on valtavan vaikuttava, mutta epämiellyttävä sarjakuva, ainakin minulle. Jatka lukemista ”Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta”

Arvio: Sosialisti ja nihilisti – Varoittava esimerkki vai kohkailun romantisointia vai jotain ihan muuta

SosialistiJaNihilisti_kansi

Lisää syksyn kotimaisia suursarjakuvateoksia! Jos ei puuttunut Valaasta kunnianhimoa, niin ilman ei ole myöskään Aapo Kukon historiantulkinta Sosialisti ja nihilisti. Aatteen paloa ja deliriumia pursuava matkakertomus seuraa runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvittaja-kirjailija Henrik Tikkasen impulsiivista matkaa Suomesta Italiaan toisen maailmansodan jälkimainingeissa, suurten aatteellisten aaltojen vyöryessä ja törmäillessä halki Euroopan. Teos perustuu sekä Turtiaisen että Tikkasen omiin muistelmiin ja on sikäli tositapahtumiin nojaava, mutta Kukolle ominaiseen tyyliin esitystapa on unen ja todellisuuden välillä tasapainoileva, vapaasti ajassa ja paikassa haahuileva teos. Toteutuksessa on paljon ideaa ja Kukon tyylivalinnat tuntuvat perustelluilta. Kun kikkailua kuitenkin riisuu tarinan yltä, niin huomaa, että itse substanssi on yllättävän ohutta. En tiedä, onko kusipäisen sekoilun romantisoinnista syytettävä enemmän Turtiaista ja Tikkasta vai Kukkoa, mutta joku tässä on melkoisen suopeasti miesten perseilyä tulkinnut. Jatka lukemista ”Arvio: Sosialisti ja nihilisti – Varoittava esimerkki vai kohkailun romantisointia vai jotain ihan muuta”

Arvio: Valas – Huolellinen sovitus tuntuu omalta

Valas_kansi
Tein oikeastaan ostopäätöksen jo pelkän kannen perusteella. Miten hieno!

En tiedä, olenko vain havahtunut jostain subjektiivisesta kuplasta, vai onko todella niin, että viimeisin murrettu muuri suomalaisessa sarjakuvassa on ns. jyhkeä romaani. On toki ymmärrettävää, että suurin osa julkaistavasta tavarasta on hieman kevyempiä tuotoksia, onhan niissä sekä tekijälle että kustantajalle vähemmän riskiä kuin vuosia ja tonneja nielevässä tiiliskivessä. Silti viime vuosina myös suurempia töitä on ilmestynyt suht säännöllisesti. Kaltaiselleni helppouden tavoittelijalle tämä on tietysti erittäin tervetullutta, sillä mitä enemmän laatusarjista yksien kansien välistä löytyy, sitä helpompi sitä on ahmia. Täysin loogista, eikö? Lienee siis sanomattakin selvää, että kun Janne Torisevan sarjakuvatulkinta Moby Dickista ilmoitettiin ilmestyväksi, niin tuntosarvet olivat saman tien pystyssä. Valas ei ole aivan innoittajansa kokoinen monoliitti, mutta silti kyse on raskaan sarjan sarjakuvasta. Toriseva on työstänyt teosta vuosikausia pieteetillä, ja lopputulos on varsin vaikuttava. Jälleen kerran voi riemuita kotimaisen sarjiksen monipuolisuudesta ja laadukkuudesta. Jatka lukemista ”Arvio: Valas – Huolellinen sovitus tuntuu omalta”