Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

dav

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista. Lue loppuun

Arvio: Perkeros – Hevi lähtee ihan käsistä

dav

Olen ryhtynyt seuraamaan kotimaista sarjakuvaa toden teolla vasta pari vuotta sitten. Tällaisia paljastuksia ei varmaan pitäisi tehdä, kun yrittää rakentaa uskottavuutta skenepoliisien keskuudessa. Muistan kuitenkin, että JP Ahosen ja KP Alaren Perkeros-sarjiksen nimi kaikui käytävillä jo ennen kuin tiesin tarkasti, mistä on kyse. 2013 ilmestynyt sarjakuvaromaani on monella tapaa poikkeuksellinen Suomi-sarjis: se on mitaltaan ihan oikea romaani, mutta aihe on kevyt ja helposti lähestyttävä. Se käsittelee hevimusiikkia tarpeeksi asiantuntevasti diggareille, mutta tarpeeksi ymmärrettävästi ummikoille. Sen kuvitus on selkeää ja eläväistä, mutta myös vimmaista ja mieleenjäävää. Ei varsinaisesti ole yllätys, että Perkeroksen nostattamat aallot ylettivät pelkkiä sarjisniiloja pidemmälle. Perkeroksesta näkyy intohimo projektia kohtaan, mutta siitä puuttuu kotikutoisuus. Se on kaiken kaikkiaan harvinaisen valmis paketti suuren yleisön sarjisromaaniksi. Lue loppuun

Arvio: A Contract with God and Other Tenement Stories – Sarjakuvaromaanien suunnannäyttäjä

dav

Yllätyin, kun luin ensi kerran Will Eisneria. Olin toki kuullut sarjakuvan grand old manin nimen ja olin perillä hänen maineestaan jo hyvän aikaa aiemmin. Se, mikä minut yllätti, oli Eisnerin suvereniteetti vielä vuonna 2017. Kun puhutaan vaikkapa elokuvan, popmusiikin tai television klassikoista, niitä täytyy usein arvioida aikansa lapsina. Selkeästi huippuhyvä leffa voi olla nykystandardeilla hidas, lavasteiltaan köppäinen ja dialogiltaan epäuskottava, ihan puhtaasti koska se on 50-60 vuotta vanha. Eisnerin sarjakuvien kohdalla mitään tällaista ”adjust for modern times” –korjausta ei tarvitse tehdä. Tarinat ovat vangitsevia, kerronta sujuvaa ja kuvitus upean ilmeikästä. Tämä koskee myös A Contract with God –kirjaa. 1978 ilmestynyttä kirjaa ei siis tarvitse lukea ainoastaan maailman ensimmäisenä sarjakuvaromaanina (miksi sitä usein väitetään), vaan yhtenä sarjakuvaromaanina kaikkien muiden joukossa, jolloin se ei häviä vertailussa lainkaan. Lue loppuun

Arvio: Today Is the Last Day of the Rest of Your Life – Surkeiden päätösten sarja

dav

Today Is the Last Day of the Rest Of Your Life (tästä eteenpäin TITLDOTROYL, kavereiden kesken) on jännittävä sarjakuvaromaani. Se on moderni Odysseia puhtaammin kuin moni muu kirja, se on coming-of-age-kertomus ja lisäksi se on vuorotellen aivan hiton ärsyttävä ja riipaisevan rehellinen. Tekijä Ulli Lust kertoo kaunistelematta nuoruutensa seikkailusta, jossa alaikäiset itävaltalaiset punkkaritytöt keplottelevat itsensä halki Italian ilman rahaa tai papereita. TITLDOTROYL on sekoitus ideologiaa, vastuuttomuutta, kasvamista ja vapautta. Sen kertomistapa ei säästele iskuja. Alkupuolella kirjaa tämä tarkoittaa, että päähenkilöiden toimet ja ajatusmaailma pistävät tympäisemään urakalla, ja lopussa sitä, että heistä ei voi olla välittämättä ja koetuksia myötäelämättä. Lue loppuun

Arvio: Minä, Mikko ja Annikki – Lämminhenkinen kotiseuturakkaustarina

dav

En oikein tiedä, mitä ajattelisin omaelämäkerrallisista sarjakuvista. Niitä on luettu tässäkin blogissa jo jokunen, ja tuntuu siltä, että sarjakuva taidemuotona houkuttelee pariinsa paljon omaelämäkerrallista kerrontaa. Toisaalta pienimuotoisuus ja samaistuttavuus kiehtoo, mutta toisaalta omaelämäkerrallisuus tuottaa paljon melko samankaltaista tavaraa. Jokainen tarina on toki yksilöllinen, mutta teemat ja havainnot ovat lopulta samasta puusta veistettyjä. Kuitenkin, silloin kun tekijä löytää omaelämäkerralliseen tarinaansa selkeän kulman, laajemman kontekstin ja perusteen tarinansa merkittävyyteen myös lukijalle, on paketti herkästi hurmaava. Tiitu Takalon Minä, Mikko ja Annikki on tällainen tarina. Takalon siihenastinen pääteos parin vuoden takaa kertoo tarinan Tampereesta ja rakkaudesta. Kertomus on perinteinen rakkaustarina Takalon ja hänen puolisonsa Mikon välillä, mutta vielä enemmän se on rakkauskirje Tampereelle ja ennen kaikkea Annikin puukorttelille Tammelan kaupunginosassa. Lue loppuun

Arvio: Shokki, tekijänä Bernie Wrightson – Kalmanhajuinen suuri sydän

sdr

Viime kuussa sarjakuvamaailma menetti yhden tyylilajia muovanneen mestarin, kun kauhulegenda Bernie Wrightson siirtyi tuonpuoleiseen, josta oli vuosikymmenet tarinoita kertonut. On siis mitä sopivin hetki tarttua Egmontin vuonna 2012 julkaisemaan kokoelmaan, johon on kasattu Wrightsonin klassisimpia tarinoita Creepy- ja Eerie-lehdistä, kotoisemmin Shokki-materiaalia. Vaikka 12 tarinasta vain kolme on julkaistu aiemmin suomeksi alkuperäisen Shokki-lehden sivuilla, on kirja kiistatta oikeutettu nimeensä – onhan Shokki ennen kaikkea mielentila enemmän kuin julkaistujen tarinoiden listaus. Tarinat on luotu niin kauhusarjakuvien kuin Wrightsoninkin kultakaudella 1970-luvun aikana, ja ne ovat kuin kauhusarjiksen peruskurssi. Wrightsonin piirrosjälki on omaperäistä ja muuntautumiskykyistä, ja nostaa suuren osan keskinkertaisia tarinoita astetta korkeammalle tasolle. Parempien käsikirjoitusten osuessa kohdalle puhutaankin jo sitten ihan oikeasti kaihertamaan jäävistä lyhäreistä. Lue loppuun

Arvio: Hip Hop Family Tree 1983-1984 & 1984-1985

dav

Ed Piskorin Hip Hop Family Tree puskee eteenpäin höyryjunan lailla, eikä kirjoja malta laskea käsistään ennen loppuun pääsyä. Osissa 3 ja 4 hip hop –kulttuuri alkaa levitä sen verran laajalle, että vuosia ehditään kattamaan kahdessa kirjassa vain pari. Räppäreiden ensimmäinen sukupolvi joutuu vähitellen tekemään tilaa nuoremmilleen, kun Run-DMC, Beastie Boys, Ice T ja kumppanit nousevat nälkäisinä parrasvaloihin. Piskorin tarina-per-sivu-formaatti muuttuu tarinan myötä poukkoilevammaksi, kun tarinoissa pitää siirtyä kaupungista toiseen, selittää taustoja takaumissa ja joskus jopa hypätä vuosikymmenen verran eteenpäin. Hip hop alkaa kaupallistumaan, ja näissä osissa ei ole enää kyse vain muusikoista, vaan levy-yhtiöistä heidän taustallaan, sekä kulttuurivaikuttajista, jotka vievät hip hopin sanaa eteenpäin uusille yleisöille. Lue loppuun