Arvio: Auringon valtatie – Aivan pätevä stressipiikki suoraan hermoon

Ai että, aina kun ottaa nimikkeen Ahvenaarion perintöpinosta, saa odottaa ihan mitä tahansa. Meikämoukalle lähes kaikki teokset ja tekijät listalla ovat tuntemattomia, sillä ollaanpa nyt rehellisiä – keskieurooppalaisia aika hyvän sarjakuvan tekijöitä mahtuu kolmetoista tusinaan. Milläpä sieltä nyt tonkisi ne oikeasti mielenkiintoiset, ellei tällaisilla tärpeillä. Tällä kertaa haaviin osui Baru ja hänen teoksensa Auringon valtatie. Pelkän nimen perusteella oletin jotain maalauksellista ja taiteellista tulkintaa arabialaisesta auringonlaskusta, mutta mistiin meni. Auringon valtatie on kovasykkeinen takaa-ajokertomus kahdesta nuoresta, jotka kompastuvat vähän liian aggressiivisiin vihamiehiin ja joutuvat pakenemaan henkensä edestä. Nimen valtatie on nimitys reitille Pariisista Marseilleen. Auringon valtatiestä tulevat mieleen sellaiset stressipaketit kuin Mad Max: Fury Road tai Hiomattomat timantit. Toisaalta sen voi nähdä myös hieman testoahdettuna versiona Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä -tyylisestä road tripin ja kasvukertomuksen sekoituksesta. Baru ei pysähdy hengittelemään ja sottainen sarjakuva rusikoi tarinaa eteenpäin armotta. 

Jatka lukemista ”Arvio: Auringon valtatie – Aivan pätevä stressipiikki suoraan hermoon”

Arvio: Be Finnish Without Suffering – Hieno idea kantaa melkein maalin asti

Sami Nyyssölän uusi sarjakuvakirja Be Finnish Without Suffering, ajoi minut aluksi hetkeksi pohtimaan sen edeltäjää, Learn Finnish Without Studyingiä. Muistelin viihtyneeni kirjan parissa, vaikka normaalisti vierastan hieman suomalaisia ”näin kerrot itsestäsi ulkomaalaiselle enemmän kuin hän koskaan halusi tietää” -teoksia. Lisäksi tämän henkisen jatko-osan (vain henkisen, sillä kirjat ovat täysin itsenäisiä teoksia) nimi kieli siitä, että tarkastelun näkökulmaa oli ehkä haluttu laajentaa silkasta stereotypianaureskelusta hieman laajemmalle. Näin olikin. Be Finnish Without Suffering ei enää oikeastaan ole tieto- tai oppikirja edeltäjänsä tavoin, vaan enemmänkin pitkä sarjakuvamainen essee siitä, mitä kansallinen identiteetti tarkoittaa, mistä se rakentuu ja onko suomalaisuudessa nyt sitten lopulta niin paljon eroja mihinkään muuhun. Kirjan kunnianhimo on juuri siellä missä sen kuuluukin olla. Valitettavasti tämä myös johtaa siihen, että lopputulos hieman kompuroi. Be Finnish Without Suffering ei missään nimessä ole huono sarjakuva, mutta sitä lukiessa törmää useampaan otteeseen tunteeseen siitä, että vitsi kun tämä olisi vielä hieman onnistuneempi, niin oltaisiin jossain erittäin arvokkaiden asioiden äärellä.

Jatka lukemista ”Arvio: Be Finnish Without Suffering – Hieno idea kantaa melkein maalin asti”

Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne

Ajatelkaa tästä mitä haluatte, mutta kyllä, aion arvioida saamani arvostelukappaleet Tuomas Myllylän tuotannosta jaottelulla porno – kaikki muu. Tämä on se ”kaikki muu” -osuus. Myllylä on varsin tuottelias sarjakuvantekijä, joka on ehtinyt kymmenvuotisen uransa aikana julkaisemaan vaikka ja mitä. Tässä tekstissä käsiteltävät viisi paperback-kirjaa ovat ilmestyneet vuosina 2018-2020, joten kyse on suht tuoreesta Myllylästä kaikin puolin. Ne ovat myös hyvä katsaus tyylilajeihin, joista Myllylä on tunnetuin. Pakanat on suht tarkasti historiallisiin tosiasioihin nojaavaa fiktiota, Alhaiset ja Jumalsurma perinteistä peikot ja haltijat -fantasiaa, ja Syvänne kokoelma lyhyitä kauhutarinoita enemmän ja vähemmän yliluonnollisilla asetelmilla. Katan ne kaikki yhdessä tekstissä, koska yksikään kirjoista ei ole aivan valtavan laaja, ja rehellisesti sanottuna minulla ei olisi niistä yksitellen riittävästi sanottavaa. Myllylän omaleimainen tyyli on viihdyttävä, mutta en löydä tarinoista hirveästi tarttumapintaa.

Jatka lukemista ”Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne”

Arvio: Crisis Zone – Aivan ilmiselvästi vuoden 2020 tärkein sarjakuva

Alun perin minulla ei ollut tähän vuoden loppuun mitään ihmeellisiä suunnitelmia, tarkoitus oli jatkaa arviojonon purkamista aivan normaaliin tapaan. Tapaninpäivän aamuna heräsin kuitenkin mielessäni päivänselvä ilmestys: blogivuoden 2020 voi päättää vain yksi sarjakuva, ja se on Crisis Zone. Simon Hanselmannin vimmaisa luovuustornado, uskomaton voimannäyte, kriisiaikojen turvariepu ja peloton tuki. Kun 2020 yritti lannistaa meitä tuijottamalla suoraan silmiimme, Crisis Zone katsoi armotta vuotta vastapalloon ja pakotti sen perääntymään. Muutamaa hengähdystaukoa lukuunottamatta Hanselmann julkaisi tarinaa instagramissaan kymmenen ruutua per päivä (siis joka päivä!) hellittämättä otetta hetkeksikään. Crisis Zonen päätyttyä oli selvää, että olimme todistaneet jotain erittäin ainutlaatuista: salamaniskua jossa tilaisuus, innoitus, taito ja maailma asettuivat kohdalleen tavalla, jota en oleta näkeväni enää koskaan. Eli pahoittelut sarjiksille, jotka tulivat nyt bumpatuiksi viikolla eteenpäin, mutta tämä vuosi on Crisis Zonen. 

Jatka lukemista ”Arvio: Crisis Zone – Aivan ilmiselvästi vuoden 2020 tärkein sarjakuva”

Arvio: Usagi Yojimbo 1 – Mystinen ja vangitseva sekamelska

Usagi Yojimbo pääsi ehdottomasti yllättämään. En ole aiemmin lukenut tätä samuraisarjakuvan klassikkoa, mutta käsitys siitä on ehdottomasti päässyt muodostumaan, sen verran isoa on ollut hype ja keskustelu vihdoin suomeksi käännetyn kokoelman ympärillä. Usagi Yojiimbo on japanilais-amerikkalaisen Stan Sakain valtaisa saaga, vuodesta 1985 saakka jatkunut, yli 5000 sivua käsittävä vaelluskertomus täynnä ruumiita ja perinteistä samuraietiikkaa. Lisäksi se on melko amerikkalainen antropomorfisine eläinhahmoineen ja huumorivivahteineen. Sen taide on olevinaan perinteistä sarjakuvaestetiikkaa, ja sitten ei olekaan. Aina kun luulen saaneeni Sakain tyylistä kiinni, niin käsikirjoituksen kuin kuvituksenkin suhteen, se osoittaa kamppailevansa muotteja vastaan. Yleensä samuraisarjis ei ole erityisen yllätyksellistä, mutta Usagi Yojimbo ei suostu sille tarjoamiini lokeroihin. Jännää!

Jatka lukemista ”Arvio: Usagi Yojimbo 1 – Mystinen ja vangitseva sekamelska”

Arvio: Leatherbound Classics – Kädet köysiin, suut tukkoon ja kulttuuria kansalle

Tällä viikolla käsitellään hyvin suorasukaista BDSM-pornoa, joten jos sellainen materiaali ei ole makuusi, kannattaa jättää tämä väliin ja venailla seuraavan viikon postausta. Silloin taas tarjolla jotain muuta! Niin ja tietty NSFW myös.

Sain hiljattain yllättäen ja pyytämättä paketin sarjiksia arvioitavaksi. Kyseessä oli katsaus tuotteliaan Tuomas Myllylän tuotantoon. Myllylää on luettu blogissakin pariin otteeseen, ja tekijä on Suomessa tunnettu pääasiassa miekanheilutuksesta, barbaariparroista ja sen sellaisesta. Paketista löytyi kuitenkin myös Myllylän kansainvälisesti levinneintä materiaalia, eli PORNOA. Ja kun PORNOA on tarjolla, niin voitte arvata, että siihenhän minä ensimmäisenä tartun. Kyllä ne miekat ja parrat malttavat hetken odottaa! Leatherbound Classics on kokoelma Myllylän BDSM-aiheisia sarjakuvia ja piirroksia, joissa kaikennäköiset ja -kokoiset ihmiset löytävät itsensä mitä moninaisimmista tilanteista sidottuina ja suukapuloituina. Myllylä kertoo itse esipuheessa tehneensä tämän kaltaista materiaalia jo pitkään, aluksi omaksi ilokseen, ja myöhemmin myös yleisölle, kun vastaanotto oli innostunut. Tällaisella meiningillä on Hyllyyn täysi tuki. Sarjakuvat ovat mitä mahtavin seksuaalisen itseilmaisun ja -tutkiskelun muoto, ja on kerrassaan hienoa, että Suomessakin tällaista materiaalia pääsee ihan printatuksi saakka. 

Jatka lukemista ”Arvio: Leatherbound Classics – Kädet köysiin, suut tukkoon ja kulttuuria kansalle”

Arvio: Portugali – En osaa selittää tämän hyvyyttä

Ensin manailin mörönperse-vuodenajan aiheuttamia hankaluuksia kuvaa ottaessa, mutta lopulta huono valo toi tähän just sopivaa paahteisuutta!

Lähdin lukemaan Cyril Pedrosan uusinta suomeksi saatettua teosta, Portugalia suht ristiriitaisella fiiliksellä. Muistan, että edellinen (ja ensimmäinen) kosketukseni Pedrosaan, järisyttävä fantasiasatu Kolme varjoa / Three shadows oli yksi suurimpia puskista tulleita yllättäjiä koko blogin historiassa. Olin siksi yllättynyt, kun pressimatskut ja ensimmäiset arviot Portugalista, joskin ylistäviä, kielivät totaalisesta tyylilajin ja kerrontatavan muutoksesta. Satumaailmasta on hypätty autofiktiiviseen kertomukseen juurien ja elämän tarkoituksen etsimisestä. En epäillyt lainkaan, etteikö Pedrosa osaisi sellaisenkin tarinan kertoa, mutta voisiko vaikutus olla yhtä suuri? Kolme varjoa tuntui niin koskettavalta, koska se tiivisti satumaailmaansa jotain niin inhimillistä elämisen kokemuksesta. Usein vastaavat oivallukset tulevat voimakkaimmin juuri spefi-ympäristöissä, jotka jotenkin sallivat tekijän kertoa juuri tällaisia voimakkaiksi tislattuja tarinoita. Voisiko sama onnistua realismin rajoittamassa kertomusmaailmassa? No, voisi. Ihan turhaa oli varautuneisuuteni. Pedrosa on vaan aivan sairaan hyvä sarjakuvantekijä, joka kykenee liikuttamaan jotain minun (ja monen muun) sisällä näköjään täysin tyylilajista riippumatta.

Jatka lukemista ”Arvio: Portugali – En osaa selittää tämän hyvyyttä”

Pohdinta: Haluan parempaa sarjisvinkkausta!

Mulla on tosi huonosti kuvia, joissa ois paljon sarjiksia kerralla, niin tää saa nyt kelvata!

Pitkästä aikaa ajattelin raapustaa tällaisen pohdintatekstin ilman sen kummempaa motiiivia, perustuen ihan vain sarjisteemoihin, joita mielessä on viime aikoina liikkunut. Joulun alla lahjavinkit ovat ajankohtaisia, ja olenkin Twitterissä jälleen ihastellen seurannut kirjastotyöläisten, kirjailijoiden ja muiden lukuaktivistien kirjavinkkaustyötä. Tarkkoja, mutta ei ulossulkevia vinkkejä, ei jumittumista kaavoihin, paljon materiaalia ilman itsensä toistoa. Kaikki tämä ammattitaito muistutti minua jälleen siitä, että olen itse aivan sysisurkea vinkkaaja. Sarjisiharrastuksen ja erityisesti tämän blogin takia minulta kysytään säännöllisen epäsäännöllisesti sarjisvinkkejä, ja vaikka voisi kuvitella harrastelijakriitikon nauttivan päästessään tykittelemään suosituksia, yleensä oloni muuttuu päinvastoin hyvin nihkeäksi. Huomaan toistelevani samoja teoksia kysyjästä riippumatta, joko ikiklassikoita tai sitten niitä viimeistä viittä sarjista, jotka lukemistostani ovat jääneet mieleen. Ei erityisen kattavaa tai kysyjäystävällistä. Sama vaivaa sarjisvinkkaamista mielestäni laajemminkin. Siksipä halusinkin mietiskellä, mitä tilanteelle olisi tehtävissä.

Jatka lukemista ”Pohdinta: Haluan parempaa sarjisvinkkausta!”

Arvio: Bois-Mauryn tornit 4 – Reinhardt

Hei, pitkästä aikaa pääsemme palaamaan Suomen vaikeimmin lausuttavan sarjakuvasarjan pariin! Bois-Mauryn [pois-mauri] tornien neljäs osa, Reinhardt, antoi odottaa itseään jonkin aikaa, mutta pari vuotta edellisosista ei haittaa. Hermannin lähes inhorealistiset keskiaikaistarinat eivät ole niin tiiviisti toisiinsa sidottuja, etteikö kärryille pääsisi ongelmitta pidemmänkin tauon jälkeen. Itse asiassa Bois-Mauryn tornit alkaa vaikuttaa itselleni enemmänkin sarjalta, jonka taajuudelle pääseminen voi alkuvaiheessa kestää hetken, mutta kun oikealle asemalle onnistuu asettumaan, ei sieltä enää kovin hevillä putoa. Näin jo ennen kirjan avaamista silmissäni jylhän kelmeät maisemat, karujen pikkukylien läpi vaeltavat ratsastajajoukot ja päähän potkitut köyhät. Kaikkia näitä Reinhardt myös tarjosi, mutta aiempien kolmen albumin kaavaa myös rikottiin ritari Bois-Mauryn suuremmalla roolilla ja pienillä yliluonnollisuuksilla.

Jatka lukemista ”Arvio: Bois-Mauryn tornit 4 – Reinhardt”

Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia

Yksi viime vuosien suosikkijuttuformaattejani kaikenlaisissa oikeissa medioissa on ollut ”tuntemattomat suomalaiset suuruudet”. Tiiättekö, sellainen ”Lassilla, 22, on 20 miljoonaa Spotify-streamia ja hän on palvelun kuunnelluin suomalainen, mutta kukaan ei tunne häntä, ja hän tekee musiikkinsa yksiössä Alajärvellä”. Minulla on ollut fiilis, että samanlaisia paljastuksia olisi tehtävissä suomalaisesta verkkosarjakuvaskenestä. Asiaan vihkiytyneitä on nimittäin paljon, ja tekeminen on erittäin korkeatasoista, mutta teema on usein ulkona ”perinteisen” sarjakuvakeskustelun spektriltä, varsinkin kun puhutaan medioista, joissa käsitellään muutakin kulttuuria kuin sarjakuvaa. Koska itsekin otan vasta ensimmäisiä haparoivia Bambi jäällä -askeleitani teeman parissa, pyysin apua asiantuntijoilta. Pitkän linjan nettisarjisosaajat Anni K. ja H-P Lehkonen vastailivat ystävällisesti ja kärsivällisesti kysymyksiin, ja tästä tuli todella silmiä avaava ja opettavainen paketti, ainakin minulle. Tsekatkaahan ulos!

Annin omakuva
H-P:n omakuva
Jatka lukemista ”Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia”