Arvio: We Won’t See Auschwitz – Valju sarjis ilman tarttumapintaa

edf

Meinaan turhautua, kun aina vain tartun nuorten sarjakuvantekijöiden omaelämäkerrallisiin teoksiin, vaikka ne ärsyttävät jo lähtökohdiltaan. Palaan aina miettimään, mikä ohjaa sarjakuvantekijän ensimmäiseksi kertomaan itsestään ja mihin saakka tavanomaisten henkilöhistorioiden kertominen on perusteltua. Onko oma tarinasi varmasti se kertomisen arvoisin kaikista? Toisaalta, markkinatalous kunniaan ja antaa tyyppien piirtää. Ei minun olisi pakko näitä lukea, ja tässä sitä silti taas ollaan. Ranskanjuutalaisen Jérémie Dres’n kirja We Won’t See Auschwitz kertoo Jérémien ja tämän veljen Martinin matkasta Puolaan heidän oman sukunsa juurille. Tekijän juutalaisuus on ns. kolmatta polvea, jossa heidän ja keskitysleirien väliin on jo mahtunut yksi sukupolvi. Kirjan nimi viittaa veljesten lähes pakonomaiseen tarpeeseen jättää Auschwitz väliin matkalta. Nuoret juutalaiset haluavat tuntea sukunsa tarinat heidän elämästään, eivät ainoastaan heidän kuolemastaan. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: Corto Maltese – Etiopialainen romanssi/Corto Maltese Siperiassa

edf

Tänään aion olla rohkea ja puhua Corto Maltese -stigmasta: voiko Cortosta nauttia tajuamatta historiallista kontekstia ja onko ok, ettei sitä yritäkään ymmärtää? Corto Malteseiden hyvä puoli on se, että ne voi oikeastaan lukea melkein missä järjestyksessä vain. Kronologiaa tai julkaisujärjestystä voi pyrkiä noudattamaan, mutta suuremmassa mittakaavassa hahmojen taustoista, motiiveista ja historiallisista yhteyksistä on aina ihan yhtä ulalla. Loppujen lopuksi on kyse vain valinnasta: googlatako vaiko eikö googlata. Esipuheilla ja johdannoilla voi päästä tilanteen sisään, mutta Hugo Prattin tapa nostaa tikunnokkaan historian vähemmän tunnettuja tapahtumia takaa sen, että pihalla sarjiksesta on joka tapauksessa. Jos hyväksyy sen, että aina ei voi ymmärtää, miksi juuri tässä on nyt paikalla turkkilaisia/englantilaisia/mongoleja/japanilaisia, vaan yrittää keskittyä siihen, miten ihmiset käyttäytyvät ja mitä tapahtuu, voi Cortoista myös nauttia – ilman tuntien mittaisia Wikipedia-sulkeisia. Yritän tässä sanoa, että on ihan ok tuntea itsensä tyhmäksi lukiessaan Corto Maltesea, se ei ole mikään syy kieltää itseltään laatusarjakuvaa. Pelottomasti voi tarttua esimerkiksi albumeihin Etiopialainen romanssi tai Corto Maltese Siperiassa! Lue loppuun

Arvio: My Favorite Thing Is Monsters – Uniikki, huippulaadukas ja koukuttava murhamysteeri

edf

Hype yhtä tämän vuoden kehutuinta sarjakuvadebyyttiä kohtaan ehti nousta melkoiseksi. Emil Ferrisin My Favorite Thing Is Monsters on kerännyt ylistystä ja palkintoja alkuvuodesta tapahtuneen julkaisunsa jälkeen aika tahtia. Niteen saapuminen kirjastoon kesti kuitenkin melko pitkään, joten ehdin rakentaa odotuksia päässäni hyvän aikaa. Siksi onkin ihan älytöntä, että ensimmäisestä aukeamasta voi jo arvata tämän sarjiksen olevan juuri niin hyvä kuin on väitettykin. MFTIM näyttää aivan upealta ja uniikilta, se on viimeistä viivaansa (joita muuten riittää) myöten konseptoitu, monitasoinen ja kaikenkattava kertomus. Se on seikkailu, draama, yhteiskunta- ja taidehistoriikki, rakkauskirje kauhu-pulp-lajityypille, kommentaari sukupuolirooleista, yhteiskunnallinen kritiikki ja fantasianomainen sukellus nuoren tytön rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan. Ja sanoinko jo, että se on aivan upean näköinen? Taisin sanoa, mutta siis oikeasti, katsokaa nyt: Lue loppuun

Arvio: Trash Market – Surumielisiä tarinoita tuntemattomasta Japanista

edf

Yritän pitää mielen avoimena ja puhtaana ennakkoluuloista, kun valikoin sarjiksia lukujonoon. Yhdestä en kuitenkaan ole päässyt yli: mangaa ei käsiin eksy käytännössä koskaan. En voi edes perustella sitä mitenkään erityisen hyvin, sillä en ole koskaan lukenut mangaa satunnaista kahdeksansivuista enempää. Anime on hieman tutumpi genre, ja siitä olen päätellyt, että japanilainen kuvakerronta ja tarinoiden rytmitys ei vaan maistu. Kyse on toki puhtaasti kulttuurieroista, mutta niin hyvää tarinaa ei ole vastaan tullut, että saisin keskityttyä kokonaisuuteen tarttumatta ärsyttäviin yksityiskohtiin. Tadao Tsugen Trash Market korjaa tuota tilannetta hieman. Tosin kyseessä ei ole manga siinä mielessä, miten termi yleiskielessä mielletään. Tadao on 1950-luvulta lähtien useissa omakustanne- ja indiejulkaisuissa vaikuttanut vaihtoehtoisen mangan kärkinimi. Hänen tyylinsä on realistinen, lakoninen ja rauhallinen. Tarinat pohjaavat hänen omiin kokemuksiinsa sotien jälkeisessä Japanissa, joka kipuilee katoavan vanhan kulttuurin ja onton yhteiskuntakehityksen välimaastossa. Trash Marketissa on nähtävissä japanilaisen kerronnan piirteitä, mutta lopulta kyse on melkein mihin päin maailmaa vain sopivista ihmiskohtaloista ja tarinoista. Lue loppuun

Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

dav

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään. Lue loppuun

Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

dav

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista. Lue loppuun

Arvio: A Contract with God and Other Tenement Stories – Sarjakuvaromaanien suunnannäyttäjä

dav

Yllätyin, kun luin ensi kerran Will Eisneria. Olin toki kuullut sarjakuvan grand old manin nimen ja olin perillä hänen maineestaan jo hyvän aikaa aiemmin. Se, mikä minut yllätti, oli Eisnerin suvereniteetti vielä vuonna 2017. Kun puhutaan vaikkapa elokuvan, popmusiikin tai television klassikoista, niitä täytyy usein arvioida aikansa lapsina. Selkeästi huippuhyvä leffa voi olla nykystandardeilla hidas, lavasteiltaan köppäinen ja dialogiltaan epäuskottava, ihan puhtaasti koska se on 50-60 vuotta vanha. Eisnerin sarjakuvien kohdalla mitään tällaista ”adjust for modern times” –korjausta ei tarvitse tehdä. Tarinat ovat vangitsevia, kerronta sujuvaa ja kuvitus upean ilmeikästä. Tämä koskee myös A Contract with God –kirjaa. 1978 ilmestynyttä kirjaa ei siis tarvitse lukea ainoastaan maailman ensimmäisenä sarjakuvaromaanina (miksi sitä usein väitetään), vaan yhtenä sarjakuvaromaanina kaikkien muiden joukossa, jolloin se ei häviä vertailussa lainkaan. Lue loppuun