Arvio: Maalarisiskot – Odotukseni olivat hieman väärässä asennossa

Maalarisiskot on vaikeasti määriteltävä sarjakuva. Päällisin puolin se on taidehistoriasarjis, joka fiktiivisyydestään huolimatta perustuu laajaan lähdemateriaaliin ja kertoo neljän suomalaisen taiteilijan nuoruudesta 1800-luvun lopulla. Toisaalta se on täysin nykyaikaan sidottu tulkinta käsittelemistään asioista, ja heijastelee siten vähintään yhtä paljon 2020-lukua ja tekijänsä Reetta Niemensivun ajatuksia kuin 1880-lukua ja henkilöhahmojensa sielunmaisemaa. Toisaalta, heti tuota virkettä tuhertaessani rupesin miettimään, miten tämä eroaa mistään muustakaan historiallista aikaa käsittelevästä teoksesta. Ainahan tekijä tulkitsee tapahtumia oman linssinsä läpi, ja tuo linssi on aina aikansa tuote. Että otanpa sanani heti takaisin, ei se mikään vaikeasti määriteltävä sarjis ole, se on fiktiivinen tulkinta taidehistoriasta, jossa nykyajan linssi on vain astetta selkeämmin näkyvissä kuin monissa muissa vastaavissa teoksissa. Ko. linssin tuoma lisäarvo on sitten se, mitä minun on oikeastaan vaikeampi määrittää.

Nimen siskot ovat Pariisissa 1880-luvulla maalaustaidetta opiskelleet Maria Wiik, Helena Westermarck, Ada Thilén ja kirjan kerronnallinen päähenkilö Helene Schjerfbeck. Kirja seuraa nuorten taiteilijanalkujen elämää pääosin Ranskassa ja osittain Suomessa. Tärkeimmäksi näkökulmaksi on nostettu taidepiirien räikeä epätasa-arvo sukupuolten suhteen: naiset joutuvat kamppailemaan saadakseen opetusta, tyytymään harvoihin ja pieniin apurahoihin mieskollegoiden putsatessa pöydän, sietämään olematonta arvostusta sekä piireissä että rahallisesti ja kuuntelemaan työhönsä suhtauduttavan harrastuksena, joka loppuu sitten kun oikea mies tulee kuvioihin. Loppujen lopuksi Maalarisiskot kertoo aika vähän tekijöidensä taiteesta ja paljon olosuhteista taiteen ympärillä. Tämä tiedoksi ja odotusten hallinnoimiseksi teille, jotka itseni tavoin toivoitte enemmän taideanalyyshiä ja -tietoutta.

Se, että sarjakuva ei kerro siitä, mistä minä halusin sen kertovan, ei tokikaan ole sarjakuvan tai sen tekijän ongelma, se on minun ongelmani. Ratkaisu ongelmaani on myös selvä: tee läksyt ja hanki tietosi taiteesta muualta, vaikka niistä sarjakuvaan listatuista lähdemateriaaleista. Sen jälkeen Maalarisiskot voisi tuntua hyvinkin erilaiselta sarjakuvalta. Nyt, kohtalaisella yleissivistyksellä ja “26 museokäyntiä Museokortti-sovelluksessa viimeiseen vuoteen” -tason harrastuneisuudella Maalarisiskojen sisältö jää keveähköksi. Henkilöiden persoonat ovat karrikoituja siinä missä ulkoasukin. Molemmat toki ovat sarjakuvalle normaaleja ominaisuuksia, mutta Maalarisiskoissa henkilöt tuntuvat jotenkin lähinnä sanansaattajilta kirjan viestille siitä, että naisilla oli monessa mielessä aika paskaa reilu sata vuotta sitten. Eikä siinä, toki on erittäin tärkeä ymmärtää että siinä missä vaikkapa Helene Schjerfbeck on nykyään kansallisaarre, elinaikanaan hän joutui sietämään ja ohittamaan vaikka minkälaista kampittamista ja väheksyntää. Nykyajasta käsin on helppo mieltää elämäntarinat suoriksi onnistumispoluiksi tai kuvitella, että yhteiskunta olisi ollut uudistajien tukena ja oikeuksia ei olisi joka kerta pitänyt ottaa itselleen väkisin konservatiivisista käsistä.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Toki tarinassa on muutakin. Maalarisiskojen kokemukset Pariisista ja Ranskan maaseudusta ovat olennainen osa kirjan vapauden teesiä, omanmielisen heimon löytämistä. Kaikki tuskailu, köyhyys ja alentuvat katseet tuntuvat toissijaisilta, kunhan saa olla ympäristössä, jossa kokee olevansa todella elossa. Niemensivu kuvaa elämää tiukkojen rajausten kautta, kuvina joissa ihmismassa ei meinaa mahtua ruudun sisään ja ärsyketulva tuntuu jatkuvalta. Kontrasti tietynlaisen tunkeilevuuden ja toisaalta siitä aiheutuneen huumaavuuden välillä on kirjan kiinnostavinta antia. Erityistä tilaa laajemmille kulisseille ei anneta, eikä miljöön rakentaminen muutenkaan ole sarjakuvassa pääosassa. Itse olisin toivonut ehkä suhteellisesti enemmän keskittymistä juuri luovuutta innostaneeseen ympäristöön tai sitten henkilöiden persooniin ja kädenjäljen kehittymiseen.

Tällaista Pariisi-fiilistelyä olisi mielellään lukenut kirjassa enemmänkin

Tämä kaikki sai minut miettimään, että ehkä en ole erityisesti kirjan kohderyhmää. Jotenkin puhe taiteen tekemisestä ilman itse taiteeseen keskittymistä tuntuu siltä, että se on relevanttia juuri taiteiljoille ja taiteilijanmielisille. Meikämaallikko nauttii enemmän lopputuloksen ja prosessin summasta kuin silkasta prosessikuvauksesta. Tällaisenaan Maalarisiskot tuntuu siltä, että sille on paikkansa osana Schjerfbeckistä ja tämän kollegoista tuotettuja materiaaleja ja se voi varmasti rikastaa ajastaan ja taitelijoista nykyaikana muodostettua kuvaa, mutta minulle se ei itsenäisenä teoksena antanut aivan sitä, mitä olin siltä toivonut.

Arvosana: 62/100

Maalarisiskot
Reetta Niemensivu, käsikirjoitus ja kuvitus
120 sivua
Suuri Kurpitsa
Hinta Suomessa n. 18 €

Sarjakuva kaupan

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s