Arvio: The Best of Wonder Wart-Hog – Supersankariparodian 350-kiloinen jättiläinen on tanakkaa ja tympeää

edf

Gilbert Sheltonin Wonder Wart-Hog, suomalaisittain Terässika, ei ollut ensimmäinen supersankariparodia. Mad-lehti ja pari muuta tahoa olivat irvailleet Teräsmiehelle jo ennen 1960-lukua, mutta nuo viritelmät eivät jääneet elämään. Vuonna 1962 teksasilaisessa opiskelijalehdessä ensiesiintymisensä tehnyt Wonder Wart-Hog sen sijaan on porskuttanut muodossa tai toisessa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2013 ilmestyneeseen The Best of Wonder Wart-Hog -niteeseen on kasattu varsin kattava nippu Wart-Hog -sarjiksia, vaikka läheskään kaikkia tarinoita ei kirjasta löydy. Tämä on toisaalta hyvä, sillä yli 400-sivuisena tämä kokoelma oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Wonder Wart-Hog on hengeltään amerikkalaista undergroundia ja tekijänsä kokeilualusta, mikä näyttäytyy laadun epätasaisuutena ja raskaslukuisuutena. Osuessaan Wonder Wart-Hog naurattaa edelleen, mutta tämän opuksen läpi kahlaaminen oli loppuvaiheessa enemmän työtä kuin huvia. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: We Won’t See Auschwitz – Valju sarjis ilman tarttumapintaa

edf

Meinaan turhautua, kun aina vain tartun nuorten sarjakuvantekijöiden omaelämäkerrallisiin teoksiin, vaikka ne ärsyttävät jo lähtökohdiltaan. Palaan aina miettimään, mikä ohjaa sarjakuvantekijän ensimmäiseksi kertomaan itsestään ja mihin saakka tavanomaisten henkilöhistorioiden kertominen on perusteltua. Onko oma tarinasi varmasti se kertomisen arvoisin kaikista? Toisaalta, markkinatalous kunniaan ja antaa tyyppien piirtää. Ei minun olisi pakko näitä lukea, ja tässä sitä silti taas ollaan. Ranskanjuutalaisen Jérémie Dres’n kirja We Won’t See Auschwitz kertoo Jérémien ja tämän veljen Martinin matkasta Puolaan heidän oman sukunsa juurille. Tekijän juutalaisuus on ns. kolmatta polvea, jossa heidän ja keskitysleirien väliin on jo mahtunut yksi sukupolvi. Kirjan nimi viittaa veljesten lähes pakonomaiseen tarpeeseen jättää Auschwitz väliin matkalta. Nuoret juutalaiset haluavat tuntea sukunsa tarinat heidän elämästään, eivät ainoastaan heidän kuolemastaan. Lue loppuun

Arvio: Pure Shores – Paljonko pitää nähdä vaivaa näyttääkseen siltä, ettei yritä

dav

Hmmh. Mitähän tästä oikein sanoisi. Jaakko Pallasvuo on sarjakuvantekijä ja monipuolinen taiteilija, ja hänen 2015 julkaistu teoksensa Pure Shores yhdistelee ehdottomasti paljon taiteellisia elementtejä sarjakuvaformaattiin. Pure Shores on lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus nuoresta kirjailijasta, jolla on takanaan teineille suunnattu hittikirja, ja edessään eksistentiaalinen kriisi. Hän ei pidä teoksistaan eikä niiden tuomasta suosiosta, mutta ei osaa elää ilmankaan. Hän kohtaa juhlissa miehen, joka jakaa samankaltaisen kohtalon. Tyytymättömyys ylelliseen elämään ja itseensä yhdistää miehiä, jotka päätyvät yhteen ei niinkään rakkauden, vaan yksinäisyyden vuoksi. Urbaania yläluokkaista kriiseilyä, jota on markkinoilla tänä Post-Alfa –aikana melko paljon. Lue loppuun

Arvio: Girls – Elokuvallista kerrontaa, liian pitkä elokuva

dav

Image Comics täyttää tänä vuonna 25 vuotta, ja sen kunniaksi suomalaisen sarjakuvakulttuurin soihdunkantaja Kvaak.fi listasi Imagen tärkeimpiä tuotoksia sen elinajalta. Image on minulle näyttäytynyt aina kustantamona, joka kuulostaa mielenkiintoiselta mutta ei koskaan ole päässyt potentiaaliinsa käsiksi. Samanlaisia fiiliksiä nousi Kvaakin tekstissäkin esille, mutta aiemmin tuntemattoman Girlsin kuvaus sai kiinnostumaan sen verran, että nide tarttui kainaloon kirjastovisiitillä. Lunan veljesten Jonathanin ja Joshuan Girls on melko klassinen katastrofikertomus: pienen jenkkikylän asukkaat jäävät satimeen omaan kaupunkiinsa ja ilmeisten avaruusolioiden armoille. Seuraa pakokauhua, paranoiaa, väkivaltaa ja ennalta-arvattavia käänteitä. Girlsissä on aineksi erottua edukseen, mutta jokin hiertää alusta loppuun. Lue loppuun

Arvio: The New Deal – Läpijuostu tunnelmapala lama-ajalta

dav

Modernin ajan aamunkoiton glamour tuntuu kiehtovan kulttuurintekijöitä vuosi toisensa perään. 1920- ja 30-luvuille sijoittuvaa elokuvaa, tv:tä ja kirjallisuutta on tehty paljon, ja sitä on tähänkin blogiin eksynyt jo jonkin verran. Jonathan Casen The New Deal asettuu tämän jonon jatkoksi. Vuonna 1936 Yhdysvallat kärvistelee laman kourissa, mutta tämä ei näy New Yorkin Waldorf Astoria –hotellissa, joka tekee parhaansa poistaakseen vieraidensa näköpiiristä kaikki muistutukset epäoikeudenmukaisuudesta ja kurjuudesta. Kolikon molempia puolia tarkastelevat hotellin palvelusväkeen kuuluvat Frank ja Therese, jotka unelmoivat paremmasta elämästä. Hotellissa alkaa tapahtua, ja molemmat ajautuvat mukaan rikosvyyhtiin, josta eivät oikein itsekään ole perillä. The New Deal kuulostaa hauskalta ja lupaavalta, mutta lopputulos on valitettavan vaisu.

Lue loppuun

Arvio: Tunnel Ground: Maanalainen aamunkoitto – Jos Wall-E lukisi Edgar Allan Poeta

dav

Suomalainen scifi-dystopia Tunnel Ground on hybridi, joka kertoo tarinaansa sekä mobiilipelissä että sarjakuvassa. Taustalla oleva Tunnel Ground Oy on start-up, joka on saanut jonkin verran näkyvyyttä luovalla formaattiyhdistelyllään ja omaperäisillä suunnitelmillaan. Tunnel Ground –sarjakuvan ovat laatineet yhteistyönä pelisuunnittelija Tapio Miettinen ja kokenut Suomi-sarjiksen ammattilainen Topi Koivisto. Sarjakuva yhdistelee maalaus- ja digitekniikoita tunnelmallisten kuvien luomisessa, ja teknisesti Tunnel Ground onkin täysin uskottava teos, joka voisi olla kotoisin yhtä hyvin globaalista jenkkisarjistalosta kuin parin härmäläisen indieprojektista. Valitettavasti käsikirjoitus ja juoni eivät pääse samalle tasolle taiteen kanssa. Lue loppuun

Arvio: X-Men Xenogenesis – Ryhmä-X käy päälle, mutta loppuu ennen kuin alkaakaan

dav

En ole lukenut uutta Ryhmä-X:ää vuosikausiin. Mutanttitarpeeni ovat tyydyttyneet Chris Claremontin ja John Byrnen vanhojen klassikoiden selailulla uudestaan ja uudestaan. Harppaus Xenogenesikseen on siis melkoinen. 2010-2011 Yhdysvalloissa ilmestynyt viisiosainen tarina kertoo nykyisen Ryhmä-X:än otteista ja siinä on nähtävissä jo merkkejä Marvel-yhtiön 2010-luvun suunnanmuutoksesta. Tarinan takana ovat käsikirjoittaja Warren Ellis ja kuvittaja Kaare Andrews. Suoraan tähän tarinaan ilman kontekstia sukeltavalle lukijalle (kuten minä) tästä tarinasta vahvimmin jää mieleen kuvitus. Andrewsin jälki on samaan aikaan kumimaisen piirrettymäistä ja mahtailevan macho-jyhkeää. Se on äärimmäisyyksien kanssa pelaamista. Ellisin tarinassa on kivoja elementtejä ja viittauksia menneeseen, mutta viiden lehden mittainen stoori ei pääse kovinkaan syvälle pintansa alle. Lue loppuun