Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi

Sain arvioitavaksi pitkästä aikaa kotimaisen sarjakuva-antologian. Asialla on 13 graafisen suunnittelun opiskelijaa Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja Kaukaa haettua on näyteikkunamainen katsaus tekijöiden tyyleihin ja kykyihin. Kokoelma on saatavilla netistä, ja lisäksi sitä ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi Tampereen seudulla valikoiduissa sijainneissa. Ilmaisjakelu on Kaukaa haettua -kirjalle juuri oikea levitystapa, sillä lyhyet pätkät ilman yhdistävää teemaa ovat enemmänkin katalogi tekijöistä ja heidän taidoistaan kuin varsinainen antologia, näin ulkopuoliselle lukijalle. En hetkeäkään epäile, etteikö Kaukaa haettua voisi olla tekijöilleen tai heitä yhdistävälle koululle tärkeämpi merkkipaalu, mutta minulle jolla ei ole tekijöihin tai töihin minkäänlaista sidettä Kaukaa haettua on nopea katsaus ja osoitus siihen, että osaavia tekijöitä on paljon, mutta kovin syviä tunteita tai ajatuksia se ei ehdi herättämään.

Jatka lukemista ”Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi”

Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne

Ajatelkaa tästä mitä haluatte, mutta kyllä, aion arvioida saamani arvostelukappaleet Tuomas Myllylän tuotannosta jaottelulla porno – kaikki muu. Tämä on se ”kaikki muu” -osuus. Myllylä on varsin tuottelias sarjakuvantekijä, joka on ehtinyt kymmenvuotisen uransa aikana julkaisemaan vaikka ja mitä. Tässä tekstissä käsiteltävät viisi paperback-kirjaa ovat ilmestyneet vuosina 2018-2020, joten kyse on suht tuoreesta Myllylästä kaikin puolin. Ne ovat myös hyvä katsaus tyylilajeihin, joista Myllylä on tunnetuin. Pakanat on suht tarkasti historiallisiin tosiasioihin nojaavaa fiktiota, Alhaiset ja Jumalsurma perinteistä peikot ja haltijat -fantasiaa, ja Syvänne kokoelma lyhyitä kauhutarinoita enemmän ja vähemmän yliluonnollisilla asetelmilla. Katan ne kaikki yhdessä tekstissä, koska yksikään kirjoista ei ole aivan valtavan laaja, ja rehellisesti sanottuna minulla ei olisi niistä yksitellen riittävästi sanottavaa. Myllylän omaleimainen tyyli on viihdyttävä, mutta en löydä tarinoista hirveästi tarttumapintaa.

Jatka lukemista ”Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne”

Arvio: Super Mario Adventures – Huono sarjis, jota haluaa ymmärtää

Oletko muuten koskaan nähnyt maanisempaa meininkiä sarjiksen kannessa? Ei oo jotku Jokerin naurut mitään tän rinnalla.

En ole koskaan tainnut ihan hirveästi muistella blogissa henkilökohtaista sarjislapsuuttani tai -nuoruuttani. Toki Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä -postauksissa puhutaan kasvusta ja identiteetistä, mutta konkreettiset fiilistelyt ovat loistaneet poissaolollaan. Pääsyy tähän varmasti on, että ennen Twitteriä ja tätä blogia en oikeastaan ollut löytänyt sarjisyhteisön pariin. Lukioaikoina löysin ensimmäisen ystävän, jonka kanssa saatoin intoilla sarjiksista, ja pitkään hän olikin ainoa kiintopisteeni siihen, että jotakuta muutakin sama supersankarihömppä kiinnosti. Makumme eivät mene yksi yhteen, mutta tunnemme toistemme kiinnostukset jo kohtalaisen hyvin. Niinpä otan hänen suosituksensa vakavasti. Tällä kertaa en aivan tiedä, onko ”vakava” oikea sana, mutta kun käteen lykättiin vierailulla Super Mario Adventures, niin totta ihmeessä luen ja arvioin. Kentaro Takekuman ja Charlie Nozawan sarjis on alun perin ilmestynyt 1992-1993, mutta löytänyt tiensä englanniksi vasta 2016. Nintendo-nostalgikoille tässä on varmasti ajan ja vaivan väärti pala. Itse en ole Nintendo-nostalgikko.

Jatka lukemista ”Arvio: Super Mario Adventures – Huono sarjis, jota haluaa ymmärtää”

Arvio: Teräsmies – Punatähden poika

teracc88smiespunatacc88hdenpoika_kansi

Rullailin tuossa Hyllyy-arkistoja taaksepäin ja tajusin, että supersankaritörmäilyt ovat olleet rankasti aliedustettuina jo melkein pari vuotta. Tarvetta täyttämään sopii hyvin yksi nykypäivänä jo varmaan tunnetuimmista Teräsmies-sarjakuvista, Punatähden poika. Sattumalta tämä on myös yksi Hyllyyltä yleisimmin kyselty arvio (mikä ei tietenkään ole kamalan paljon, mutta kuitenkin), ja viimeinen niitti oli kun Ahvenaarion Paavo oli jättänyt tämän ”perintölistalleen”, josta toivoi arvioita tehtävän oman bloginsa lopettamisen jälkeen. Että tässä sitä nyt ollaan. Mark Millarin, Dave Johnsonin ja Kilian Plunkettin vaihtoehtotodellisuus, jossa Teräsmiehen avaruusalus laskeutuikin Yhdysvaltain sijaan Neuvostoliittoon. Pelkäänpä, että joudun tuottamaan pettymyksen tämän arvion perään kyselleille todetessani, että Punatähden poika on mielestäni sarjakuva, jonka idea kuulostaa vinkeämmältä kuin itse sisältö. Neuvostoliitto jää tarinassa pikkunäppäräksi yksityiskohdaksi, kun jälleen kerran pohditaan absoluuttisen vallan absoluuttista turmeluvoimaa ja asetetaan Teris vastakkain niin Batmanin kuin Lex Luthorinkin kanssa.

Jatka lukemista ”Arvio: Teräsmies – Punatähden poika”

Arvio: Tila – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2020

TIlaKESS2020_kansi

Pari viikkoa sitten puhuttiin blogissa ruohonjuuritason sarjiskulttuurin elinvoimasta ja ilmentymistä. Tekijöitä on paljon, ja suurinta osaa heistä en varmasti osaa edes nimetä, mutta yksi pisimpään Hyllyyn tutkalla näkyneistä vastaavanlaisista tekijöistä on Keski-Suomen Sarjakuvaseura. Vuosijulkaisu ilmestyy säännöllisesti ja on onnistunut esittelemään tekijöitä laajalta skaalalta. Nyt tunnen itsekin jo joidenkin tekijöiden jälkeä sen verran, että pystyn arvioimaan hieman myös kehitystä. Tämän vuoden julkaisu noudattelee viime vuonna koeponnistettua mallia, jossa julkaisun teema on hyvin löyhä ja monitulkintainen, ja sallii monenlaisia toteutuksia. Viime vuonna minua hiersi julkaisussa eniten käsikirjoitusten heikko taso, ja puhtaasti subjektiivisesta näkökulmasta siellä on nähtävissä myös eniten kehitystä tänä vuonna. Kyse voi olla osittain myös pelkästään siitä, että tekijöiden ideat puhuttelevat minua paremmin, mutta Tila tuo tekijöiden vahvuuksia esille oikein mukavasti ja sallii lukijan keskittyä hiomattomien kulmien sijaan enemmän yllätyksellisyyteen. Jatka lukemista ”Arvio: Tila – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2020”

Arvio: Musta Ritari Kustannuksen julkaisuja – Kevyt Metalli/Kersantti Napalm

KevytMetalliKersanttiNapalm_kansi

Kun muutama viikko sitten vinkkasin, että nyt on poikkeusolojen vuoksi hyvä hetki päästä arviojonon kärkeen, tarttui mahdollisuuteen ensimmäisenä kustantamo, jonka olemassaolosta olen kyllä ollut tietoinen, mutta en ole aiemmin ottanut asiakseni tutustua tuotteisiin yhtään kansikuvia enempää. Rakkaudesta lajiin operoiva Musta Ritari kustannus tekee todellista ruohonjuuritason työtä pitääkseen hengissä kotimaista genresarjakuvaa ja pulpin hengenperintöä. Ei-niin-hienovaraisesti maailmankuulua esikuvaansa kanavoiva Kevyt Metalli on lehti, joka kokoaa lyhyitä sarjakuvatarinoita yksiin kansiin hyvin avoimella otteella, löyhästi scifin ja fantasian ympärille kietoutuen, mutta ei mitenkään puristisesti lajiin suhtautuen. Kersantti Napalm puolestaan on yhden hahmon ympärille kasattu kokoelma G.I. Joe-Kapteeni Amerikka-Schwarzenegger-estetiikkaa, joka omistautuu valitsemalleen vitsille sataprosenttisesti. Molemmista sarjakuvista huokuu into ja rakkaus valittuihin tyylilajeihin, ja tärkeintä on saada tuotoksia kerätyksi kansiin, joskus ehkä jopa enemmän tekijöiden kuin lukjoiden iloksi. Jatka lukemista ”Arvio: Musta Ritari Kustannuksen julkaisuja – Kevyt Metalli/Kersantti Napalm”

Arvio: Mistä toi on? – Kun on alkuun päästy

MistäToiOn_kansi

Olen melko varma siitä, että nörtti-identiteetissä tarpeeton triviatieto ja hirveä määrä ulkoa opeteltuja sitaatteja kulkevat usein käsi kädessä. Sitä ei oikeastaan tarvitse mitenkään yrittää, vaan kun joku asia kiinnostaa, niin siitä jää hirveät määrät tarpeetonta dataa päähän. Tässä mielessä nörtit taipumukset ovat auttaneet ainakin itseäni esimerkiksi opintiellä, sillä kun datan tankkauksen on kerran kääntänyt päälle, se toimii kohtalaisen mukavasti myös vähemmän kiinnostavien aiheiden kohdalla. Tämä tahtoo sanoa, että esimerkiksi laulujen sanoja on tarttunut päähän vuosien varrella melkoinen määrä. Siitä vinkkelistä Mistä toi on? -sarjiksen premissi voisi kutkuttaa omia mieltymyksiäni. Ilkka ja Katariina Lapin strippisarjassa jokainen strippi päättyy suomenkieliseen laulusitaattiin, joihin saavutaan joskus luontevammin ja joskus kankeammin. Jokin yhtälössä kuitenkin hiertää, eikä Mistä toi on? oikein saanu minua puolelleen. Tyyli on harmiton ja mukiinmenevä, mutta luonnetta tai huumoria siitä ei minun silmääni löydy. Jatka lukemista ”Arvio: Mistä toi on? – Kun on alkuun päästy”

Arvio: Kaamio – Kauhusarjis tekee paluun Suomen kielellä

Kaamio1_kansi

Pari viikkoa takaperin blogissa ensiesiintymisensä teki Ilmein Entertainment, ja tuskin ovat ehtineet aallot edellisestä tekstistä laskeutua, kun lisää tuutataan jo tuuttiin. Kustantamon kakkosjulkaisu on paluun tekevä kauhulehti Kaamio, jossa julkaistaan eri tekijöiden lyhyitä kauhusävytteisiä novelleja. Kauhusävytteisiä siksi, että harva kirjan kertomuksista aiheuttaa kauhulle ominaisia kuumotuksen tai epämukavuuden tunteita. Pääasiallisesti kyse on leikittelystä kauhusarjakuvan tutuilla tarinakaavoilla ja tyylikokeiluista erilaisissa tapahtumaympäristöissä. Kaamiota ei voi kutsua erityisen kotimaiseksi, sillä tekijöistä ainoastaan Hannu Kesola on suomalaistaustainen, ja kun tarinoiden tyylit vielä ovat puhdasta jenkkiherkuttelua, niin amerikkalaisina käännössarjiksina Kaamiota on oikeastaan käsiteltävä, ainakin toistaiseksi. Laadultaan Kaamio ei huimaa päätä, mutta väläyttelee potentiaaliaan parissa tarinassa. Jatka lukemista ”Arvio: Kaamio – Kauhusarjis tekee paluun Suomen kielellä”

Arvio: Tohtori K:n katvealue – Jossain Palsan ja paskan välimaastossa

cof

Valotusajan vanavedessä sain luettavakseni myös nipun muita Pokuto-kustannustalon julkaisuja. Ensimmäisenä niistä otettakoon käsittelyyn mystinen Tohtori K:n katvealue. Tohtori K ei anna paljon itsestään tietoja, vaan pistää sarjakuvat puhumaan puolestaan. Täytyy kyllä myöntää, että sarjakuvienkaan perusteella ei kovin syvälle tohtorin mielen syövereihin pääse sukeltamaan. Katvealue on kokoelma strippejä (päätellen niiden vuosiluvuista) yli kymmenen vuoden aikaväliltä teemanaan eritteet, eksistentialismi ja kaikenlainen perseily. En tiedä, mitä kaikkea muuta tohtori puuhailee, mutta sarjisten teemojen, sävyjen ja tarkoituksen vaihtelut saavat olettamaan, että Katvealueeseen on kaadettu satunnaisia hajatelmia ja heittoja. Ehkäpä katvealue on tohtorin alitajunta, jonkinlainen osittain näkyvä kartta hänen mieleensä. Konsepti sinänsä voisi olla mielenkiintoinen, mutta nämä stripit eivät valitettavasti suurelta osin ole. Jatka lukemista ”Arvio: Tohtori K:n katvealue – Jossain Palsan ja paskan välimaastossa”

Arvio: Lobo by Keith Giffen & Alan Grant Vol. 1 – Keskenkasvuisin sarjakuva miesmuistiin

cof

On sinänsä outoa, että nykyään minulla on hirveä kynnys lähteä tutustumaan mihinkään sarjakuvaan muualta kuin sen oikeasta alusta. Onhan esimerkiksi supersankarisarjisten tai minkä tahansa pitkään jatkuneiden nimikkeiden mukaan hypätty aikoinaan ihan mistä sattuu, ja aivan hyvin on pärjätty. Silti nykyään tulee ajateltua ”miten voisin ymmärtää hahmoa, jos en ymmärrä mistä se on tullut”. Ehkä yritän päästä tästä ajattelutavasta hiljalleen eroon. Yksi keino siihen on tutustua hahmoihin, joissa on syvyyttä keskiverron lastenaltaan verran, eli ei mitään ymmärrettävää alunperinkään. Sellaisiin hahmoihin kuin Lobo. DC Comicsin talliin kuuluva antisankarin irvikuva on niin laiskaa teiniyleisön kosiskelua kuin olla saattaa. Lobo by Keith Giffen & Alan Grant esittelee Lobon ensimmäiset sooloseikkailut, ja on samalla opetus minulle lakata stressaamasta ”oikeista aluista”. Nyt ainakin näin, mistä mahdollisesti maailman keskenkasvuisin sarjakuva on saanut alkunsa. Jatka lukemista ”Arvio: Lobo by Keith Giffen & Alan Grant Vol. 1 – Keskenkasvuisin sarjakuva miesmuistiin”