Arvio: Ulkoministeriö – Diplomaattisia merkintöjä 1 & 2

Jos olisin sellainen meemeihin taipuvainen viestijä, niin Ulkoministeriötä voisin kommentoida Gordon Ramsayn kuvalla, jossa lukisi “Finally, some good fucking poliittista satiirisarjakuvaa”. Poliittista sarjakuvaahan on Hyllyyssäkin luettu kyllä vuosien saatossa kunnon pino, mutta satiiri ei ehkä ole tyylilajina genressä kuitenkaan kauhean yleinen. Koomisemmatkin poliittiset sarjakuvat (ainakin minun lukemani) kommentoivat yhteiskuntaa laajemmin, eivät niinkään poliitikkoja tai poliittista järjestelmää. Toisaalta, voidaan myös helposti väittää ettei Ulkoministeriökään ole varsinaista satiiria, sillä sen yhteys tosielämään on hyvin suora ja selkeä. Käsikirjoittaja, pseudonyymi Abel Lanzacin takaa löytyy Ranskan entisen ulko- ja pääministerin erityisavustaja Antonin Baudry, joka kertaa Ulkoministeriössä omia kokemuksiaan hyvin nimellisesti todellisia tapahtumia naamioiden. Onko se sitten satiiria, jos Colin Powellin nimi on Jeffrey Cole ja Irak on Luusdem, vai onko tämä vain hieman keskimääräistä vapaammin tapahtumia kertaava muistelmateos?

Vastausta ei tällä kertaa tarvitse odottaa tekstin loppuun. Kyllä Ulkoministeriö on satiiria, siitä pitää huolen viimeistään Christophe Blainin hulvaton kuvitus. Vaikka tapahtumat olisivatkin lähellä todellisuutta repliikkejä myöten, Blainin kaikkea naurettavaa ylikorostava tyyli vie kerronnan reilusti satiirin puolelle. Se, miten tarinan näkökulmahahmo, ministerin puheenkirjoittaja Arthur tuskailee vaatimusten ristitulessa tai miten itse ministeri pamahtaa huoneisiin tusina Herakleitos-sitaattia takataskussaan valmiina sekoittamaan pakan vie Ulkoministeriön tosimaailmasta jonnekin belgialais-ranskalaisen, ilmeikkään klassisen ligne clairen ytimeen. Klassinen, kikkailematon ruutujako muuttuu Blainin ja Lanzacin käsissä hengästyttäväksi tykittämiseksi, jossa kuvitteellinen kravatti alkaa puristaa omaakin kaulaa ja kahvi polttaa mahahaavaa vatsanpohjaan.

Ulkoministeriö-tarina alkaa siitä kun nuori tutkija Arthur Vlaminck saa kutsun liittyä Ranskan ulkoministeri Alexandre Taillard de Vormsin (tosimaailman vastine 2000-luvun alussa toiminut ulkoministeri Dominique de Villepin) avustajajoukkoon “vuorosanoista vastaavana” avustajana, eli puheenkirjoittajana. Alussa tuntuu siltä, ettei enempää tarinaa juuri tarjolla olekaan, sillä rakenne on lyhyiden kertomusten kautta hiljalleen rakentuva kuva täysin kaoottisesta poliittisesta tilanteesta. Arjessa yhdistyvät idealismi, jatkuva köydenveto, kyyniset kompromissit ja illuusio jotenkin tilanteen tasalla olemisesta. Arthur oppii talon tavoille hiljalleen samalla kun stressitasot kasvavat ja yksityiselämä kärsii. Kokemuksen karttuminen ei kuitenkaan koskaan tarkoita mahdollisuutta hengähtää tai asettua, kun paskaa lentelee työpöydälle ovista ja ikkunoista. Ensimmäisen kirjan aikana oli itsekin aivan stresseissä kirjaa lukiessani, ja lukemiset täytyi ajoittaa muihin hetkiin kuin ennen nukkumaanmenoa, jotta kierrokset eivät vaikuttaneet unenlaatuun.

Kuin varkain kaaokseen alkaa kuitenkin löytyä jonkinlainen rytmi. Toisen kirjan aikana sama ralli jatkuu, mutta lukija pääsee Arthurin mukana hieman rauhoittumaan ja keskittymään paremmin. Tämä hienovarainen rytminmuutos on erittäin salaviisaasti toteutettu, sillä päällisin puolin sarjakuva ei juurikaan muutu. Ministeri pamahtaa edelleen paikalle väärällä hetkellä sekoittamaan kaiken, arki on edelleen kaiken maailman pikkupelurien kanssa kinastelua ja puheet menevät edelleen uusiksi kohtuuttomilla aikatauluilla. Kuitenkin alun perin yksiulotteisista hahmoista alkaa löytyä enemmän nyansseja, ja yhtäkkiä lukija huomaakin symppaavansa lähes kaikkia henkilöitä. Samanaikaisesti huumorista tai purevuudesta ei kuitenkaan tingitä tippaakaan. Tässä mielessä Ulkoministeriö on niitä harvinaisia sarjiksia, joissa jatko-osa tuntuu alkuperäistä paremmalta, vaikkakaan tätä kokemusta ei varmaankaan voisi saavuttaa ilman koko kokonaisuuden lukemista. Älykästä, älykästä sarjakuvaa!

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Ja niinhän satiiri toki suurimman osan ajasta onkin, älykästä. Takakannesta löytyy vertailua klassiseen Kyllä, herra ministeri -tv-sarjaan, vaikka itselleni Ulkoministeriö muistuttikin enemmän amerikkalaista Veepiä, ainakin aluksi. Valtapeli, aktiivisemmat toimijat ja hektisempi rytmi tuntuivat veepmäisiltä (hehheh tuolle sanalle). Loppua kohti huomasin kyllä joutuvani korjaamaan vertaustani, sillä siinä missä Veep vain kyynistyy kausi kaudelta, Ulkoministeriö saa edetessään enemmän inhimillisiä sävyjä, vaikkakin vähän. Oli miten oli, Ulkoministeriö kutittelee juuri niitä älynystyröitä ja huumorihermoja, joita fiksun satiirin kuuluukin kutitella. Se onnistuu olemaan erittäin tunnistettavasti ranskalainen sarjakuva olematta sitä ärsyttävällä tai yllätyksettömällä tavalla. Toisaalta täytyy antaa tunnustusta myös käännökselle, joka tuo alkuperäistekstin hyvin eläväiseksi ja tarinan henkeen sopivaksi, mutta kuitenkin ymmärrettäväksi. Kaltaiseni nörtti haluaa toki painua heti lukemisen aikana Wikipediaan tankkaamaan lisätietoa viitatuista tapahtumista, mutta Ulkoministeriöistä voi hyvin nauttia sujuvan tekstin ansiosta myös ilman vankempia taustatietoja. Ulkoministeriön lukeminen oli ilo, ja halusin heti sen loppuun saatuani kertoa siitä monille tuntemilleni ihmisille. Se on hyvän sarjakuvan merkki, jos joku.

Arvosana: 86/100

Ulkoministeriö – Diplomaattisia merkintöjä 1 & 2
Abel Lanzac, käsikirjoitus – Christophe Blain, kuvitus
N. 100 sivua / kirja
WSOY
Saatavuus Suomessa heikko, hinta käytettynä 10 euron molemmin puolin / kirja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s