Tämän päivän saapuminen oli tilastollisesti erittäin todennäköistä, nimittäin nyt hiljattain tekemästäni kuolinpesäostoksesta paljastui ensimmäinen korkeintaan keskinkertainen, ellei peräti kehno sarjakuva. Kyseenalaisen kunnian saa yksi (mitä ilmeisimmin) ensimmäisistä virallisista graphic novel -termiä käyttäneistä teoksista, Steve Gerberin käsikirjoittama ja Gene Colanin kuvittama Stewart the Rat. Stewart the Rat on jonkinlainen hybridi underground-anarkismia ja kaupallisen mainstream-sarjakuvan huolitelluutta. Gerberillä ja Colanilla oli kannuksia (ja ilmeisesti myös kaunoja) Marvelilta, ja Stewartin kanssa haluttiin nauttia vapaudesta, kun ei ollut nihkeä oikeuksienomistaja hengittämässä niskaan. Jonkun olisi ehkä kannattanut hengittää, sillä Stewart the Rat leviää niin joka paikkaan ja niin levottomasti, että käteen jää loppujen lopuksi melko vähän.
Stewart the Ratin formaatti on klassinen 48-sivuinen paperback, eli mistään mammuttiteoksesta ei tosiaan ole kyse. Tarinaa ehditään tahkoamaan kuitenkin suuremmankin sivumäärän edestä. Stewart Dropp on huippuälykäs mutta sosiaalisesti kyvytön tiedemies, joka nuoruutensa pikakelattuaan päätyy tutkimaan DNA-ketjuja, jotka sarjakuvan ilmestymisen aikaan 1980 ovat olleet kovaa valuuttaa. Sitten tapahtuu asioita, ja Stewart muuttuu rotaksi. Rottana eläminen vaatii hiukan totuttelua, mutta lopulta Stewart löytää töitä farmilta. Sitten tapahtuu asioita, ja pian hän on farmin omistajan tyttären henkivartija. Tytärtä jahtaa kovasti skientologiaa muistuttava kultti, jossa tehdään fanaatikkojen lisäksi kuitenkin mm. superpahiksia ja diskozombeja. Ja sitten taas tapahtuu asioita. Johonkin puoleen väliin saakka kirjaa yritin oikeasti pysyä kärryillä asioista, mutta sitten tajusin, ettei niillä ole tässä sarjiksessa mitään väliä.
Joskus täysi älyvapaus ja sekoilu on suunnilleen parasta, mitä lyijykynällä ja musteella voi sarjakuvan sivulle tallentaa, mutta toisinaan se vain menettää merkityksensä. Stewart the Rat putoaa jälkimmäiseen kategoriaan. Ensisivut kirjassa eivät ole sarjakuvaa lainkaan, vaan niillä Stewart Droppin taustatarina kirjoitetaan ihan novellimaisesti auki, oletettavasti tilansäästösyistä. Hämmentävää on kuitenkin se, että niiden aikana Stewartille rakennetaan jonkinlaista persoonaa, joka sitten unohdetaan täysin heti sarjisosuuden alettua. Alkusivuilla hahmo on Stephen Hawkingin tasoinen nero ja toisaalta myös silkasta turhamaisuudesta rakastajansa murhaava kyylä (!), mutta seuraavalla sivulla ihan vaan peruselämää toivova rottamies. Sama trendi jatkuu läpi sarjakuvan – ikään kuin edellisen sivun tapahtumilla ei olisi mitään vaikutusta seuraavaan. Sarjakuvan ideat rönsyilevät niin, ettei missään ole oikein päätä eikä häntää. Hämmentävästi Stewartin seikkailuja ei kuitenkaan ole jatkettu tämän kirjan jälkeen, vaan rotan lento päättyy tähän kirjaan. Lieneekö sitten ollut sarjiksia ostavalle yleisöllekin tilkkasen liikaa aikanaan.
Gerberin tunnetuin luomus on Marvelin kirjaimellinen outolintu Howard the Duck, joten terävimmät huomannevat tietynlaisen kaavan tekijän töissä. Gene Colanin tunnetuimpia töitä ovat samainen Howard, sekä perinteisemmistä supersankareista Daredevil. Stewart the Rat tuntuu siltä, kuin Gerberiä ja Colania olisi houkuttanut se välinpitämättömyys sääntöihin, joka oli leimannut pienilevikkistä underground-sarjakuvaa tuossa vaiheessa jo yli kymmenen vuoden ajan. On haluttu vähän flirttailla kyynisen misogynian, juuri oikeusjutut välttävien julkkisparodioiden (looking at you, L. Ron Hubbard) ja tuolloin kiistanalaisten aiheiden kuten homoseksuaalisuuden kanssa, mutta ilman sen kummempaa ideaa. Loppujen lopuksi Stewart the Ratista jää käteen lähinnä se, että siinä tapahtui asioita, syistä joita ei enää kaksi minuuttia myöhemmin muista. Vähän semmoinen vintage-sarjakuvien Family Guy.
Nuoruuteni Jyväskylässä kaupungin keskustassa sijaitsi semilegendaarinen kebabpaikka Troijan kebab, joka erottui peruskebabbilasta kastikevalikoimallaan. Annokseen oli tarjolla muistaakseni viisi erimakuista, ravintolan itse valmistamaa kastiketta. Kun astelin Troijaan ensimmäistä kertaa nuorena miehenä täynnä kusta ja etikkaa, tiedustelin ravintoloitsijalta, montako kastiketta annokseen oli mahdollista saada annoksen hinnalla. “Vaikka kaikki”, vastasi ravintoloitsija. “Kaikki?”, kysyin epäuskoisena. “Kaikki”, vastasi ravintoloitsija. Totta helvetissä otan silloin kaikki kastikkeet. Mutta nopeasti nuori juippi sai opetuksen. Viisi kastiketta yhdessä kebabissa sekoittuivat tietty välittömästi soosiksi, joka olisi yhtä hyvin voinut olla sitä ala-asteella kahdenkymmenen litran saavista salaatin päälle kauhottua sinappilitkua. Kaikki kastikkeet oli yhtä kuin pilattu makuelämys. Se, että kaikkea on saatavilla, ei tarkoita, että kaikkea kannattaisi ottaa. Seuraavilla kerroilla tiesin valita kastikkeista maksimissaan kaksi, ja antaa mauille tilan kehittyä. Stewart the Ratin tekijöiden olisi kannattanut kokeilla samaa.
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Arvosana: 59/100
Stewart the Rat
Steve Gerber, käsikirjoitus – Gene Colan, kuvitus
48 sivua
Eclipse
Hinta Suomessa varmaan parinkympin luokkaa. Torissa “erinomainen” kappale kirjoitushetkellä 22 €.
Saatavuus heikko, sarjakuvasta on alkuperäisen 1980-vuosimallin lisäksi otettu yksi uusintapainos vuonna 2003. Käytettynä kappaleita saattaa liikkua silloin tällöin.
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Stewart the Rat – Aivan kaikki mausteet”