Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?

freecomicbookday

Joitain vuosia sitten amerikkalaiset sarjakuvatalot havahtuivat sarjisten laskeviin myyntitrendeihin, ja päättivät tehdä asialle jotain. Syntyi ajatus Free Comic Book Daysta, jossa kustantajat teettävät yhdeksi päiväksi jaettavia ilmaisnumeroita, joita sarjisten ostajat saavat ostosten yhteydessä. Periaatteessa FCBD on siis meidän alakulttuurimme Tokmannin avajaiset ja ilmainen ämpäri, joskin jonoa on hieman vähemmän ainakin toistaiseksi. FCBD-lehtien on tarkoitus toimia ikään kuin sisäänheittotuotteina ja esitellä franchiseja uusille potentiaalisille lukijoille. Onnistunut FCBD-läystäke toimii omillaan eikä siitä jää mainosmainen olo, mutta hinku saada lisää on herätetty. Suomeen FCBD:n on tuonut Karvisen kuvaa purjeissaan kantava sarjiskulttuurin Santa Maria, Turun Sarjakuvakauppa, jonka liikkeistä ilmaissarjiksia jaettiin jälleen 5.5.

Päätin tänä vuonna panostaa päivään ihan kunnolla, ja säästelin sarjisostojani pari kuukautta. Kohtalon päivänä tärskäytin TurSKan Helsingin-toimipisteeseen Porthaninkatu 9:ään kunnon potin, ja saapastelin kotiin 17 ilmaislehteä kassissani. Tässä pikaiset katsaukset niihin kaikkiin. Kansikuvat on napattu freecomicbookday.com-saitilta. Jatka lukemista ”Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?”

Mainokset

Arvio: The Best of Comix Book – When Marvel Comics Went Underground

cof

Olen huomannut viime aikoina trendin omissa lukutavoissani. Aina kun ryhdyn lukemaan underground-sarjista, oletan kyseessä olevan kepeä yhden-kahden illan rupeama, mutta lopulta huomaan tahkonneeni kirjaa läpi viikkokaupalla. Valitettavasti kyse ei ole siitä, että uskomattoman laadukkaan materiaalin parissa haluaisi herkutella mahdollisimman pitkään, vaan siitä, että ug-sarjiksen lajityyppiin kuuluu innostusta laskeviä tekijöitä kuten kankeaa kerrontaa, vaihtelevaa laatua ja itsetarkoituksellista radikaaliutta, joka nykypäivänä tuntuu lähinnä puuduttavalta. Tähän tuskailuun törmäsin esimerkiksi lukiessani Notes From a Defeatistia tai Wonder Wart-Hogia, ja nyt törmäsin siihen The Best of Comix Book -kokoelman kanssa. Comix Book on mielenkiintoinen kuriositeetti sarjishistoriassa, Marvelin yritys hypätä 1970-luvun alussa suosittuun underground-sarjakuvien trendiin. Paljon muuta se ei sitten olekaan. Lehteä tehtiin kokonaiset viisi numeroa, joista ilmestyä ehti kolme. Muutamaa myöhemmin maineeseen noussutta tekijää lukuunottamatta Comix Book ei erityisesti tee vaikutusta. Tarinat ovat paradoksaalisesti itsetarkoituksellisen kapinallisia ja kuitenkin jotenkin hampaattomia. Hyvät ideat vesitetään venyttämällä tai typistämällä, huonot saavat liikaa tilaa. Jatka lukemista ”Arvio: The Best of Comix Book – When Marvel Comics Went Underground”

Arvio: Cage – Paljon tyylittelyä, ohut toteutus

cof

Kansikin kertoo asiaan perehtyneille, että Like Kustannuksen viime vuonna ulos pistämä Cage kuuluu samaan sarjaan aiemmin blogissa arvioidun Jokeri-sarjiksen kanssa. Molemmat ovat käsikirjoittaja Brian Azzarellon päivitettyjä tulkintoja klassisista sankareista. Jokeri oli pettymys – pelkkää sielutonta pintaa – mutta miten on Cagen laita? En olisi välttämättä tarttunut tähän kirjaan ilman kuvittajakumppani Richard Corbenia, jonka jäljen on todistettu loistavan vähän kehnommassakin käsikirjoituksessa. Corben on aiemmin saanut Azzarellonkin tasoa nostettua, sillä Mega-lehdessä 2000-luvun alkupuolella julkaistu Hulk-tulkinta ei ole lainkaan yhtä kehno kuin esimerkiksi Jokeri. Cage on oikeastaan jotain näiden kahden välistä. Se kertoo köyhien alueiden palkkasankari Luke Cagesta, joka on löytänyt uutta yleisöä viime vuosien Netflix-sarjaesiintymisillään niin Jessica Jonesissa, omassa nimikkeessään kuin uunituoreessa Defendersissäkin. Näiden esiintymisten takia Likekin innostui  julkaisemaan 15 vuotta vanhan Cage-sarjakuvan suomeksi. Olisiko kannattanut? Jatka lukemista ”Arvio: Cage – Paljon tyylittelyä, ohut toteutus”

Arvio: Mahtava Thor – Klassista sankarisarjista puhtaimmillaan ja parhaimmillaan

dav

Kirjastosta löytyi viime reissulla lähes uutuuksia, kun viime vuonna julkaistu Mahtava Thor kiilteli hyllyssä. Kirja kokoaa kansien väliin 13 numeroa Stan Leen ja Jack Kirbyn klassisia Thor-seikkailuja vuosilta 1968-1969. Thor oli tuossa vaiheessa ehtinyt seikkailemaan lehtien sivuilla kuutisen vuotta, joten sankarin taival oli vielä nuori. Tässä kirjassa mistään hapuilusta ei ole tietoakaan. Vaikka kosmisuus ja vanhat sarjikset ovat vaarallinen yhdistelmä, joka tarkoittaa herkästi kulmikasta pökkelöintiä ja typeriä juonia, Thorissa homma toimii kuin rasvattu. Homma on oikealla tavalla mahtipontista ja machoa, ja kuvitus sopivasti klassisen jäykkää. Sekä Lee että Kirby ovat näissä tarinoissa huippukunnossa. Jatka lukemista ”Arvio: Mahtava Thor – Klassista sankarisarjista puhtaimmillaan ja parhaimmillaan”

Arvio: X-Men Xenogenesis – Ryhmä-X käy päälle, mutta loppuu ennen kuin alkaakaan

dav

En ole lukenut uutta Ryhmä-X:ää vuosikausiin. Mutanttitarpeeni ovat tyydyttyneet Chris Claremontin ja John Byrnen vanhojen klassikoiden selailulla uudestaan ja uudestaan. Harppaus Xenogenesikseen on siis melkoinen. 2010-2011 Yhdysvalloissa ilmestynyt viisiosainen tarina kertoo nykyisen Ryhmä-X:än otteista ja siinä on nähtävissä jo merkkejä Marvel-yhtiön 2010-luvun suunnanmuutoksesta. Tarinan takana ovat käsikirjoittaja Warren Ellis ja kuvittaja Kaare Andrews. Suoraan tähän tarinaan ilman kontekstia sukeltavalle lukijalle (kuten minä) tästä tarinasta vahvimmin jää mieleen kuvitus. Andrewsin jälki on samaan aikaan kumimaisen piirrettymäistä ja mahtailevan macho-jyhkeää. Se on äärimmäisyyksien kanssa pelaamista. Ellisin tarinassa on kivoja elementtejä ja viittauksia menneeseen, mutta viiden lehden mittainen stoori ei pääse kovinkaan syvälle pintansa alle. Jatka lukemista ”Arvio: X-Men Xenogenesis – Ryhmä-X käy päälle, mutta loppuu ennen kuin alkaakaan”

Arvio: Salatut sodat – Hölmöä purkkaviihdettä, mutta rehellisesti

dav

Tämä viikko oli melko raskas, ja jo maanantai-iltana tuntui siltä, että tarvetta olisi uudelle viikonlopulle. Minulle iski tarve tyhjentää päätä palaamalla yksinkertaisempiin aikoihin. Hyvikset hyviksinä, pahikset pahiksina, kirkkaita värejä ja mäiskettä. Salatut sodat vastaa tähän tarpeeseen loistavasti. Alun perin 1984-1985 ilmestynyt tarinakokonaisuus on supersankarisarjisten ensimmäinen iso team-up-tapahtuma. Kostajat, Ryhmä-X, Hämähäkkimies ja pari muuta siirtyvät sotaplaneetalle, jossa kaikkivoipa Tuonpuoleinen usuttaa heidät taistelemaan pahimpia vihollisiaan vastaan. Vihupuolelta löytyvät mm. tohtorit Doom ja Mustekala, Molekyylimies, Lisko, Lumoojatar, Imijä (parhaita nimikäännöksiä koskaan) ja muutama muu kehveli. Jim Shooterin käsikirjoittama sarjis ei yritä esittää olevansa erityisen fiksu tai perusteltu. Se on rehellistä purkkaviihdettä. Jatka lukemista ”Arvio: Salatut sodat – Hölmöä purkkaviihdettä, mutta rehellisesti”

Arvio: Kapteeni Britannia – Leukaperien kosmiset seikkailut

dav

Alun perin 1980-luvun alkupuolella ilmestynyt Kapteeni Britannia on suomenkieliseksi käännössarjakuvajulkaisuksi outolintu. Melko ilmiselvä Kapteeni Amerikka –kopio on näkynyt Suomessa lähinnä sivuosissa. Ilman nimekkäitä tekijöitä tätä sarjakuvaa ei todennäköisesti olisi koskaan tässä maassa julkaistu. Kapteeni Britannia on nimittäin käsikirjoittaja Alan Mooren ja kuvittaja Alan Davisin varhainen hengentuote, ja molemmat ovat myöhemmin nousseet alansa arvostetuimpien tekijöiden joukkoon. Kirjan julkaissut Egmont on luottanut etenkin Mooren vetovoimaan, sillä Marvel-universumiin sijoittumisesta huolimatta Kapteeni Britannia –kirja on täynnä Suomessa melko tuntemattomia hahmoja. Mooren tavaramerkkejä on havaittavissa läpi kirjan, mutta tyylin keskeneräisyys on samaan aikaan on nähtävissä. Jatka lukemista ”Arvio: Kapteeni Britannia – Leukaperien kosmiset seikkailut”