Arvio: Zahran paratiisi – Uhmakas kansannousu sarjakuvamuodossa saa viestinsä perille

edf

Palaamme jälleen viime vuosina kovasti suosiota niittäneeseen ja keskustelua herättäneeseen sarjakuvagenreen ”elämä islamilaisissa teokratioissa on perseestä”. Tällä kertaa tarkastellaan Irania vuoden 2009 vaalien jälkeisten mellakoiden aikana. Sarjakuvan takana ovat salanimillä esiintyvät Amir ja Khalil, jotka ovat eläneet ja kokeneet Iranin valtion terrorin ja kertovat siitä, mitä he vuoden 2009 mielenosoitusten jälkeisinä viikkoina näkivät. Zahran paratiisi kertoo Alavin perheestä, jonka toinen poika Mehdi on kadonnut mielenosoituksissa. Hänen veljensä Hassan ja äitinsä Zahra pelkäävät pahinta ja yrittävät jäljittää poikaansa järjestelmässä, joka on harjaantunut kadottamaan moiset valtion viholliset kaikista arkistoista. Zahran paratiisi on taidokas mutta hiomaton sarjis, josta paistaa läpi mieletön intohimo ja palo saada tarina kerrottua. Puutteet eivät haittaa kohtuuttomasti, sillä kerronta on sujuvaa ja mieleenjäävää. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: Yleisönosasto – Kirjallisuus on kärsimystä, ainakin jos tekijöiltä kysyy

edf

Nyt on muuten metaa. Kirjallisuuslehti Parnassossa vuosina 2008-2014 alun perin ilmestynyt Yleisönosasto suorastaan kerjää nenäkästä, ohuesti perusteltua ja taustoihin perehtymätöntä blogiarvostelua. Riikka Ala-Harjan ja Matti Hagelbergin sarjakuva pyörii kirjallisuuden ympärillä ja käsiteltäviin teemoihin kuuluvat esimerkiksi kirjoittaminen, kustantaminen, kirjojen myynti ja arvostelut. Sivun mittaiset stripit sisältävät vähän toimintaa ja paljon puhetta kirja-alan turhautumispisteistä. Yleisönosaston henki on puhdistavan kyyninen: kukaan ei osta, kukaan ei lue, itse pitää maksaa ja kituuttaa köyhyysrajalla, miksi oikein jatkan tätä masokismia.  Ei ole kirjan ja sen kirjoittajan tie suora tai sileä, vaan täynnä kuoppia, itsen ja muiden kaivamia, ja epäpäteviä bloggaajia korvaamassa pätevän kirjallisuuskritiikin ja -journalismin. Ai että, kyllä hiveli lukea tätä suu virneessä. Lue loppuun

Arvio: Ihmeellinen Miracleman – Suoraan unohduslimbosta supersankarisarjiksen kulmakiveksi

edf

Miracleman on sarjakuvana samaa kategoriaa kuin aiemmin blogissa luettu Kapteeni Britannia. Se on brittiläinen supersankari-adaptaatio, jossa Yhdysvalloissa toimivia konsepteja on haluttu siirtää Euroopan markkinoille sopivammiksi. Molemmat sarjat ovat olleet myös Alan Mooren ja Alan Davisin ensimmäisiä näytön paikkoja ennen maailmanmainetta. Siinä missä Kapteeni Britannia on osa Marvelin universumia, Miracleman on irrallaan suuren maailman supersankareista. Hahmo on luotu alun perin 1950-luvulla nimellä Marvelman, ja tuolloin kyseessä oli melkoisen mielikuvitukseton Teräsmies-kopio (tai itse asiassa Kapteeni Marvel -kopio, joka puolestaan oli oikeudessa asti riidelty Teris-kopio). Nimi vaihtui myöhemmässä vaiheessa lakikahnauksien välttämiseksi, ja 1980-luvulla sarja herätettiin parinkymmenen vuoden koomasta Alan Mooren ohjattavaksi. Sitten Moore teki niin kuin Moore tekee, ja tuuletti sarjakuvasta pölyt isolla mattopiiskalla kääntäen asetelmia päälaelleen monella tapaa. 1980-luvun Miracleman on hyvin uniikki tutkielma supersankaruudesta, sen lieveilmiöistä ja varjopuolista, ja lisäksi se on myös oivaltava scifisarjakuva. Reilusti parempi kuin esimerkiksi Kapteeni Britannia. Lue loppuun

Arvio: Cage – Paljon tyylittelyä, ohut toteutus

cof

Kansikin kertoo asiaan perehtyneille, että Like Kustannuksen viime vuonna ulos pistämä Cage kuuluu samaan sarjaan aiemmin blogissa arvioidun Jokeri-sarjiksen kanssa. Molemmat ovat käsikirjoittaja Brian Azzarellon päivitettyjä tulkintoja klassisista sankareista. Jokeri oli pettymys – pelkkää sielutonta pintaa – mutta miten on Cagen laita? En olisi välttämättä tarttunut tähän kirjaan ilman kuvittajakumppani Richard Corbenia, jonka jäljen on todistettu loistavan vähän kehnommassakin käsikirjoituksessa. Corben on aiemmin saanut Azzarellonkin tasoa nostettua, sillä Mega-lehdessä 2000-luvun alkupuolella julkaistu Hulk-tulkinta ei ole lainkaan yhtä kehno kuin esimerkiksi Jokeri. Cage on oikeastaan jotain näiden kahden välistä. Se kertoo köyhien alueiden palkkasankari Luke Cagesta, joka on löytänyt uutta yleisöä viime vuosien Netflix-sarjaesiintymisillään niin Jessica Jonesissa, omassa nimikkeessään kuin uunituoreessa Defendersissäkin. Näiden esiintymisten takia Likekin innostui  julkaisemaan 15 vuotta vanhan Cage-sarjakuvan suomeksi. Olisiko kannattanut? Lue loppuun

Arvio: Voro – Kolmen kuninkaan aarre

dav

Viime vuoden Sarjakuva-Finlandian voittajateos Voro – Kolmen kuninkaan aarre ei aina tunnu olevan aivan selvillä siitä, onko se lintu vai kala. Fantasiaseikkailussa yhdistyy elementtejä nuorille suunnatusta vauhdikkaasta menosta ja toisaalta selkeästi aikuisille tarkoitetusta eettisestä pohdinnasta ja graafisesta väkivallasta. Tekijänsä Janne Kukkosen esikoisteos kertoo nuoresta Lilja-varkaasta, joka haluaa edetä varkaiden killan arvoasteikolla ja päästä tekemään kunnon murtokeikkoja. Hän on neuvokas mutta rämäpäinen ja hieman itsekäs. Oikein perinteinen Disney-päähenkilö kaikin puolin. Lilja sotekutuu vallanpitäjien juoniin, jotka pakottavat hänet hylkäämään periaatteensa ja kokemaan kauhuja, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei ihan Disneytä enää. Toisaalta Kukkonen härnää lukijaa hauskasti iskemällä piirroselokuvamaiseen tyyliinsä toiminta- ja kauhuelementtejä, toisaalta takakannen lupaus ”kaikenikäisille lukijoille” tuntuu sekoituksen vuoksi liialliselta lupaukselta. Lue loppuun

Arvio: Blueberry – Rautahepo/Teräskäsi/Siouxien jäljillä

dav

Viime vuoden recap-artikkelissa lupasin tututua tämän vuoden aikana Luutnantti Blueberryyn. 60-luvulla ranskalaisessa Pilote-lehdessä maailmaan marssinut unionin sotilas on eurosarjiksen ikoni siinä missä Asterix, Corto Maltese tai Valentina. Blueberryt edustavat kunnianhimoisemman, aikuisemman tyylin sarjakuvia ja villin lännen tarinoita. Ne jäivät aikanaan itseltäni lukematta samasta syystä kuin Cortot: hauskoista ja värikkäistä Ankoista, Asterixeista ja Lucky Lukeista tuli siirryttyä suoraan supersankareihin ja hieman vaikeammin lähestyttävä kama jäi paitsioon. Onneksi Like päätti viime vuoden lopulla ryhtyä tuuttaamaan Blueberry-tarinoita ulos uusintapainoksina. Ensimmäisenä vuoron saivat kolme tarinaa: Rautahepo, Teräskäsi ja Siouxien jäljillä. Ne eivät ole Blueberry-tarinoista ensimmäiset, mutta aloittavat uuden, pidemmän tarinakokonaisuuden ja soveltuvat siksi hyvin ensikosketukseksi sarjakuvaan. Lue loppuun

Arvio: Tunnel Ground: Maanalainen aamunkoitto – Jos Wall-E lukisi Edgar Allan Poeta

dav

Suomalainen scifi-dystopia Tunnel Ground on hybridi, joka kertoo tarinaansa sekä mobiilipelissä että sarjakuvassa. Taustalla oleva Tunnel Ground Oy on start-up, joka on saanut jonkin verran näkyvyyttä luovalla formaattiyhdistelyllään ja omaperäisillä suunnitelmillaan. Tunnel Ground –sarjakuvan ovat laatineet yhteistyönä pelisuunnittelija Tapio Miettinen ja kokenut Suomi-sarjiksen ammattilainen Topi Koivisto. Sarjakuva yhdistelee maalaus- ja digitekniikoita tunnelmallisten kuvien luomisessa, ja teknisesti Tunnel Ground onkin täysin uskottava teos, joka voisi olla kotoisin yhtä hyvin globaalista jenkkisarjistalosta kuin parin härmäläisen indieprojektista. Valitettavasti käsikirjoitus ja juoni eivät pääse samalle tasolle taiteen kanssa. Lue loppuun