Arvio: Krazy & Ignatz 1916-1918 – Love in a Kestle or Love in a Hut

dav

Tähän kirjaan tartuin puhtaasti sivistävistä syistä. Vielä nykypäivänäkin on vaikea väittää itseään sarjakuvaharrastajaksi, jos ei pysty sanomaan mitään strippisarjakuvien suurimmasta legendasta, George Herrimanin Krazy Katista. Vuonna 1913 alkanut sarjakuva on inspiroinut käytännössä kaikkia jälkeensä tulevia strippisarjakuvia, lukemattomia kirjailijoita ja esimerkiksi animaatioiden kulta-ajan merkittäviä tekijöitä Chuck Jonesista Friz Frelengiin ja Tex Averyyn. Krazy Kat on perusasetelmaltaan mitä yksinkertaisin sarjis, jonka anarkistinen, absurdi ja korupuheisesta matalaotsaiseen sujuvasti liikkuva tyyli antaa sille viehätysvoimansa. Kissa Krazy rakastaa Ignatz-hiirtä, hiiri vihaa kissaa, hiiri heittää kissaa tiilellä, kissa pitää tätä rakkaudenosoituksena. Tästä asetelmasta Herriman ammensi 31 vuotta strippisarjakuvaa. Krazy & Ignatz on yksi sarjakuvan uusimpia kokoelmia, joita niitäkin on tehty jo kymmenien vuosien ajan. Kirjaan kuuluvat koko sivun mittaiset sunnuntaistripit niiden alusta huhtikuussa 1916 vuoden 1918 loppuun saakka. Lue loppuun

Arvio: Today Is the Last Day of the Rest of Your Life – Surkeiden päätösten sarja

dav

Today Is the Last Day of the Rest Of Your Life (tästä eteenpäin TITLDOTROYL, kavereiden kesken) on jännittävä sarjakuvaromaani. Se on moderni Odysseia puhtaammin kuin moni muu kirja, se on coming-of-age-kertomus ja lisäksi se on vuorotellen aivan hiton ärsyttävä ja riipaisevan rehellinen. Tekijä Ulli Lust kertoo kaunistelematta nuoruutensa seikkailusta, jossa alaikäiset itävaltalaiset punkkaritytöt keplottelevat itsensä halki Italian ilman rahaa tai papereita. TITLDOTROYL on sekoitus ideologiaa, vastuuttomuutta, kasvamista ja vapautta. Sen kertomistapa ei säästele iskuja. Alkupuolella kirjaa tämä tarkoittaa, että päähenkilöiden toimet ja ajatusmaailma pistävät tympäisemään urakalla, ja lopussa sitä, että heistä ei voi olla välittämättä ja koetuksia myötäelämättä. Lue loppuun

Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

dav

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä. Lue loppuun

Arvio: I Love Led Zeppelin – Seksiä, huumeita ja elämäniloa

dav

Ellen Forneyn sarjakuvia on helpointa luonnehtia ei-fiktiivisiksi. I Love Led Zeppelin on kokoelma tekijän yksi- tai kaksisivuisia sarjakuvia vuosien varrelta. Osa niistä on omaelämäkerrallisia, ja osa muuten vain todelliseen elämään perustuvia. Forney eroaa monista vastaavan tyylin tekijöistä positiivisella pohjavireellään. Hän edustaa seksuaalivähemmistöä ja kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta sarjakuvien peruspremissinä eivät hieman yllättäen ole näistä lähtökohdista selviytyminen tai niiden tuomat haasteet. Forney levittää sarjakuvillaan elämäniloa ja tukee ihmisiä näiden epävarmuuksien kanssa, mutta ei kohdista energiaansa vastustajiensa kampittamiseen (paitsi hieman poliisin). I Love Led Zeppelin sisältää sarjakuvia yli 10 vuoden ajalta, ja niitä yhdistää parhaiten hyvän tahdon lähettilyys. Kirja ei ole erityisen yhtenäinen kokonaisuus, mutta sen lukemisesta ei voi jäädä huono fiilis. Lue loppuun

Arvio: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories

dav

Nappasin The Complete Crepaxin kirjaston hyllystä, sillä tavoitteeni oli jo jonkin aikaa ollut päästä tutustumaan legendaarisen tekijän tuotantoon. Noviisina luulin kirjan sisältävän tekijän kaiken materiaalin, mutta kuvitelmani olivat rankasti alimitoitetut: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories on Complete Crepax-antologian ensimmäinen osa kymmenestä. No, ei kun lukemaan. Italialainen Guido Crepax (alun perin Crepas) on yksi eurooppalaisen sarjakuvan pioneereja. Hugo Prattin tai Milo Manaran tavoin Crepax on kertonut sarjakuvilla tarinoita sellaisista aiheista ja sellaisella tyylillä, jota ei aiemmin ollut sarjikseen ajateltu sopivaksi. 60-luvulla sarjisuransa aloittanut Crepax on kerronnassaan hyvin elokuvallinen, ja yhteydet tuon aikaisiin elokuvan uudistajiin ovat ilmeisiä. Lisäksi Crepaxin tarinoiden vahvin toistuva elementti on erotiikka, ja etenkin BDSM-kuvasto, joka on osa lähestulkoon tarinaa kuin tarinaa. Crepax toi tabut aiheet osaksi seikkailun arkea ja teki näkyväksi aiemmin sarjakuvassa piiloon häveliäästi jätettyjä jännitteitä. Lue loppuun

Arvio: Hip Hop Family Tree 1983-1984 & 1984-1985

dav

Ed Piskorin Hip Hop Family Tree puskee eteenpäin höyryjunan lailla, eikä kirjoja malta laskea käsistään ennen loppuun pääsyä. Osissa 3 ja 4 hip hop –kulttuuri alkaa levitä sen verran laajalle, että vuosia ehditään kattamaan kahdessa kirjassa vain pari. Räppäreiden ensimmäinen sukupolvi joutuu vähitellen tekemään tilaa nuoremmilleen, kun Run-DMC, Beastie Boys, Ice T ja kumppanit nousevat nälkäisinä parrasvaloihin. Piskorin tarina-per-sivu-formaatti muuttuu tarinan myötä poukkoilevammaksi, kun tarinoissa pitää siirtyä kaupungista toiseen, selittää taustoja takaumissa ja joskus jopa hypätä vuosikymmenen verran eteenpäin. Hip hop alkaa kaupallistumaan, ja näissä osissa ei ole enää kyse vain muusikoista, vaan levy-yhtiöistä heidän taustallaan, sekä kulttuurivaikuttajista, jotka vievät hip hopin sanaa eteenpäin uusille yleisöille. Lue loppuun

Arvio: Hip Hop Family Tree 1970s-1981 & 1981-1983

dav

Alkuun kannattaa varmaan ilmoittaa, että tässä tekstissä ei ole kauheasti objektiivisuutta. Kun asiantunteva sarjakuvantekijä tekee kattavan historiikin hip hop -kulttuurista vanhan Marvelin vaikutteilla, tulee minulle sen verran monta rastia ruutuihin, että innostusta on vaikea peitellä. Ed Piskor on vuonna 1982 syntynyt räppipää ja sarjakuvantekijä, jonka Hip Hop Family Tree -antologia kertoo musiikkityylin ja kaupunkikulttuurin historiasta lähes maanisen yksityiskohtaisesti. Juonesta ei näissä kirjoissa voi oikein puhua, sillä lähes jokainen sivu keskittyy johonkin yhteen henkilöön, anekdoottiin tai ilmiöön. Tekstiä on paljon, ja lukemiseen pitää keskittyä kunnolla, jotta sarjakuvasta saa otettua kaiken irti. Jokainen sivu on kuitenkin nautinnollista ja todella kiinnostavaa luettavaa. Hip Hop Family Treetä tekee mieli ahmia. Lue loppuun