Arvio: Kabuki vol. 1 – Salamurhamättöä ja tekijänsä kasvukertomus

David Mackin Kabuki on oppikirjaesimerkki 90-lukulaisesta tekijäomisteisesta sarjakuvasta. Kabuki on lähitulevaisuuden Japania kontrolloivan organisaation palkkalistoilla toimiva tappaja. Maata hallitsevat poliitikot ja gangsterit, ja edellä mainitun NOH-nimisen jengin tehtävä on pitää osapuolet asioissa. Alkuasetelma on sekoitus dystopiaa, scifiä ja mystiikkaa. Mackin luoma maailma, hahmot ja kerronta flirttailevat syvällisyydellä ja kokeellisuudella, mutta tukeutuvat kuitenkin klassiseen toimintaan ja kostotarinoihin. Kabukin ensimmäiset tarinat on julkaistu 1994, ja toistaiseksi viimeisin osa näki päivänvalon 2009. Vol. 1 –kirjaan on koottu kaksi ensimmäistä tarinakokonaisuutta, Circle of Blood ja Dreams. Molemmat ovat Mackin kädenjälkeä niin tarinan kuin taiteenkin osalta, ja niissä näkyy selkeästi nuoren tekijän kehittyminen numero numerolta. Kabuki sisältää melkoisen nipun tuttuja kikkoja, mutta ne eivät pääse häiritsemään, sillä tarina tietää, mistä naruista vetää pysyäkseen vangitsevana.

Arvio: Girls – Elokuvallista kerrontaa, liian pitkä elokuva

Image Comics täyttää tänä vuonna 25 vuotta, ja sen kunniaksi suomalaisen sarjakuvakulttuurin soihdunkantaja Kvaak.fi listasi Imagen tärkeimpiä tuotoksia sen elinajalta. Image on minulle näyttäytynyt aina kustantamona, joka kuulostaa mielenkiintoiselta mutta ei koskaan ole päässyt potentiaaliinsa käsiksi. Samanlaisia fiiliksiä nousi Kvaakin tekstissäkin esille, mutta aiemmin tuntemattoman Girlsin kuvaus sai kiinnostumaan sen verran, että nide tarttui kainaloon kirjastovisiitillä. Lunan veljesten Jonathanin ja Joshuan Girls on melko klassinen katastrofikertomus: pienen jenkkikylän asukkaat jäävät satimeen omaan kaupunkiinsa ja ilmeisten avaruusolioiden armoille. Seuraa pakokauhua, paranoiaa, väkivaltaa ja ennalta-arvattavia käänteitä. Girlsissä on aineksi erottua edukseen, mutta jokin hiertää alusta loppuun.

Arvio: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories

Nappasin The Complete Crepaxin kirjaston hyllystä, sillä tavoitteeni oli jo jonkin aikaa ollut päästä tutustumaan legendaarisen tekijän tuotantoon. Noviisina luulin kirjan sisältävän tekijän kaiken materiaalin, mutta kuvitelmani olivat rankasti alimitoitetut: The Complete Crepax – Dracula, Frankenstein and Other Horror Stories on Complete Crepax-antologian ensimmäinen osa kymmenestä. No, ei kun lukemaan. Italialainen Guido Crepax (alun perin Crepas) on yksi eurooppalaisen sarjakuvan pioneereja. Hugo Prattin tai Milo Manaran tavoin Crepax on kertonut sarjakuvilla tarinoita sellaisista aiheista ja sellaisella tyylillä, jota ei aiemmin ollut sarjikseen ajateltu sopivaksi. 60-luvulla sarjisuransa aloittanut Crepax on kerronnassaan hyvin elokuvallinen, ja yhteydet tuon aikaisiin elokuvan uudistajiin ovat ilmeisiä. Lisäksi Crepaxin tarinoiden vahvin toistuva elementti on erotiikka, ja etenkin BDSM-kuvasto, joka on osa lähestulkoon tarinaa kuin tarinaa. Crepax toi tabut aiheet osaksi seikkailun arkea ja teki näkyväksi aiemmin sarjakuvassa piiloon häveliäästi jätettyjä jännitteitä.

Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet

Huhhuh, loppuihan se. Vaikka sarjakuvien lukeminen on ennen kaikkea nautinto eikä suoritus, niin tuntui hyvältä laskea viimeistä kertaa käsistään Grant Morrisonin 90-luvun intohimoprojekti The Invisibles. Vuosina 1994-2000 ilmestynyt lehti on kasattu yksiin kansiin ja tuloksena on järkäle, jolla ottaa hengiltä oikein tähdättynä varmaan jopa aikuisen ihmisen. Fyysisen vaikeuskertoimensa lisäksi Invisibles haastaa myös sisällöllään. Morrison on pakannut tarinaan salaliittoja, aikamatkailua, ulottuvuuksien välistä hyppelyä, suoraviivaista toimintaa, irrallisia tarinoita, alusta loppuun ulottuvaa juonta, happoisia huumehoureita ja ufojen abduktiokokemuksia toinen toisensa päälle. Perässä pysyminen on työlästä ja välistä kärryiltä tippuu väkisinkin. Invisibles on kunnianhimoinen, mutta kärsii tekijänsä malttamattomuudesta keskittyä hiomaan hyviä ideoita timanteiksi.

Arvio: Tunnel Ground: Maanalainen aamunkoitto – Jos Wall-E lukisi Edgar Allan Poeta

Suomalainen scifi-dystopia Tunnel Ground on hybridi, joka kertoo tarinaansa sekä mobiilipelissä että sarjakuvassa. Taustalla oleva Tunnel Ground Oy on start-up, joka on saanut jonkin verran näkyvyyttä luovalla formaattiyhdistelyllään ja omaperäisillä suunnitelmillaan. Tunnel Ground –sarjakuvan ovat laatineet yhteistyönä pelisuunnittelija Tapio Miettinen ja kokenut Suomi-sarjiksen ammattilainen Topi Koivisto. Sarjakuva yhdistelee maalaus- ja digitekniikoita tunnelmallisten kuvien luomisessa, ja teknisesti Tunnel Ground onkin täysin uskottava teos, joka voisi olla kotoisin yhtä hyvin globaalista jenkkisarjistalosta kuin parin härmäläisen indieprojektista. Valitettavasti käsikirjoitus ja juoni eivät pääse samalle tasolle taiteen kanssa.

Arvio: Ed – Iloinen klovni – Musta huumori koskettaa varkain

Chester Brownin mustaa huumoria viljelevä Ed – Iloinen klovni on kokoelma pienissä indie-lehdissä julkaistuja tarinoita nimihenkilöstä ja hahmoista, joita hän kohtaa. Alkupuolella kirjan lyhyet tarinat ovat irrallisia, mutta vähitellen ne alkavat hahmottua kokonaisuudeksi, pitkäksi tarinaksi. Ed on nimensä vastakohta, surkea hahmo, joka joutuu epäonnisten sattumien myötä poliisien takaa-ajamaksi, ainoana ystävänään lähes yhtä kaltoinkohdeltu Josie. Tapahtumat ovat absurdia scifiä ja rinnakkaisulottuvuusdystopiaa. Lisäksi Brownin tyyliin kuuluvat koomisen yliampuva väkivalta, seksi ja siihen liittyvä absurdius sekä jonkinasteinen ulostefetissi. Ed – Iloinen klovni sisältää amerikkalaiselle undergroundille ominaista provokaatiota ja karkeuksia, mutta myös sille harvinaisempaa lukijan empatian herättämistä.

Arvio: Saga 1-4 – Nykysarjakuvan mallioppilas

Sagasta on puhuttu ja kirjoitettu paljon. Scifiä, fantasiaa, parisuhdedraamaa, seksiä, toimintaa ja komediaa yhdistelevä nykyaikainen pakotarina on voittanut palkintoja, houkutellut sarjisten pariin uusia lukijoita ja kaikin puolin tehnyt kentässä selvää jälkeä viimeisten vuosien ajan. Brian K. Vaughanilla tuntuu olevan taito haistella lukijoita kiinnostavat trendit ja iskeä niihin kiinni. Fiona Staplesin kuvitus on helposti lähestyttävää, mutta eläväistä ja monipuolista. En yhtään ihmettele, että mainetta ja mammonaa on tekijöille ja kustantaja Imagelle satanut; Sagasta on vaikea olla pitämättä. Tarina lähtee käyntiin rytinällä ja tahti pysyy kovana kirjasta toiseen.