Arvio: Taipumaton Tanner – Väinö Tannerin elämä 1881-1966

On tietyllä tavalla ilahduttavaa, että pienestä koostaan huolimatta suomalainen sarjisskene on niin laaja, että valikoimasta löytyy jo jopa Väinö Tannerin elämäkerta. Toki aivan puhtaasta markkinaehtoisesta iloittelusta ei ole kyse, sillä Väinö Tannerin säätiö on ollut rahoittamassa ja kustantamassa projektia, mutta silti. Kirja löytyy, ihan kaupoista, saatavilla rahaa vastaan! Tämä on myös ensimmäinen Mika Lietzénin teos, joka on käsiini eksynyt. En kuitenkaan halua liian suuria leimoja tekijän otsaan lyödä (minkään) yhden teoksen perusteella, enkä varsinkaan tämän. Taipumaton Tanner on nimeä myöten hyvin suomalaistyypillistä suurmiesjumalointia. Toki jumaloinnin kohteena on tässä maassa useimmin Mannerheim, Niinistö tai alle 15 000 asukkaan kunnissa Kekkonen, mutta Taipumaton Tanner on vähän kuin demariversio näistä. Mietiskelin kovasti, millaista suoraa tai epäsuoraa vaikutusta säätiöllä tai sen taustavoimilla on ollut sarjakuvan sisältöön. En ole ihan varma sen sarjakuvallisista ansioista, mutta vähintään metakeskustelun tasolla sarjakuva on mitä mielenkiintoisin. Tästä blogauksesta saattaa jopa tulla ihan tilkkasen poliittinen!

Jatka lukemista ”Arvio: Taipumaton Tanner – Väinö Tannerin elämä 1881-1966”

Arvio: Caravaggio – Armahdus

Nyt aukesikin poikkeuksellinen mahdollisuus. Ei niinkään siksi, että Milo Manaran taiteilijaelämäkerran toinen ja viimeinen osa Caravaggio – Armahdus olisi erityisen poikkeuksellinen sarjakuva, vaan siksi, että olen arvioinut ykkösosan lähes viisi vuotta sitten. Suomennosten ilmestymisen välissä vierähti poikkeuksellisen pitkään, joten keskinkertainen, aloitteleva sarjakuvabloggaajakin ehti siinä välissä muuttua hieman kokeneemmaksi, keskinkertaiseksi sarjakuvabloggaajaksi. Näyttääkö Caravaggio erilaiselta nyt, kun sarjakuvia on tullut eriteltyä ja paloiteltua tuhansia sivuja enemmän? Onko Manara edelleen mestari, kuten edellisessä tekstissä väitin? Onko bloggauksessa enemmän oikeaa pointtia ja vähemmän turhaa pätemistä? No, järjestyksessä: ei oikeastaan – ei oikeastaan – toivottavasti, mutta ei varmaankaan.

Jatka lukemista ”Arvio: Caravaggio – Armahdus”

Arvio: Billionaires – The Lives of the Rich and Powerful

Kävin viime viikolla oikeassa kirjastossa, oikeasti selaamassa hyllyjä, ensimmäistä kertaa melkein puoleentoista vuoteen. Kyllä tuntui hyvältä. Lähikirjastoni on tosi lähellä, mutta valikoima niin suppea että varaukset ovat oikeastaan ainoa tapa käyttää sitä. Nyt sain aikaiseksi lähteä (valtaisan 3-4 kilometrin päähän Itäkeskukseen) kunnon kokoisen valikoiman äärelle. En oikein ollut tajunnutkaan, miten paljon blogimateriaalin hankkiminen varauksilla tai ostamalla kuormittaa verrattuna siihen, että saa vain napsia tavaraa kassiin kirjastossa mielensä mukaan. On ihan eri asia joutua tietämään mitä etsii kuin vain antaa inspiraation iskeä selkämyksiä silmäillessä. Melkein kuin henki olisi kulkenut helpommin. Koska  tämä oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, otin kuitenkin aiheeseen pehmeähkön laskun ja valikoin lähinnä tuttuja tekijöitä. Sellainen on myös Darryl Cunningham, jonka blogin lukijat saattavat muistaa Ayn Randia, talousliberalismia ja finanssikriisiä käsitelleestä tietosarjiksesta Age of Selfishness. Cunningham on edelleen pilkuntarkka ja hellittämätön kapitalismikriitikko, joka kääntää Billionaires-teoksessa katsettaan niihin, joiden omaisuus sallii heidän kontrolloida maailmaa ympärillään häikäisevissä määrin.

Jatka lukemista ”Arvio: Billionaires – The Lives of the Rich and Powerful”

Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä

Munch_kansi

Kävin tuossa taannoin työnantajan pyynnöstä tekemässä kuukauden visiitin Osloon, ja Twitterissä asiasta raportoituani faniarmeijat ryhtyivät kyselemään Norja-spesiaalin perään. Kyllä, tuhatpäiset armeijat. Yritin ihan oikeasti, kävin valtaisassa Outland-sarjis- ja nörttitaivaassa, mutta kaikki norjalainen sarjakuva näytti köykäiseltä ja oli tarjolla vain norjaksi, ja niin sikaa säkissä en viitsinyt lähteä ostamaan. Onneksi kaltaiselleni ennalta-arvattavalle ja yllätyksettömälle henkilölle oli tarjolla myös toinen ratkaisu. Edvard Munch-museon lahjakaupassa hyllystä löytyi norjalaisen tekijän Munch-elämäkerta, myös englanniksi. En kuitenkaan päätynyt ostamaan sitä vain kielihelpotuksen vuoksi, vaan kirja teki heti ulkoisesti vaikutuksen paitsi kannellaan ja taiteellaan, myös koollaan. Nyt ei puhuttu mistään oheisläpsyttely-teoksesta vaan kunnon järkäleestä. Ja sellaisesta on ihan oikeastikin kyse: Steffen Kverneland on käyttänyt kirjan vääntämiseen vaatimattomat seitsemän vuotta, mikä näkyy yksityiskohtaisuudessa, huolellisessa rakenteessa ja viimeisen päälle mietityssä kuvan ja tekstin liitossa. Se ei valitettavasti näy aivan niin kriittisessä kohteen tarkastelussa kuin olisin suonut, mutta Munch on silti ehdottomasti erinomainen elämäkertasarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: Munch – Ainoastaan tekijän kritiikitön ihailu estää mestariteosta syntymästä”

Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen

BillieHoliday_kansi

Jos blogilla olisi joku tarkkaavainen, teemoista ja sisällöistä välittävä lukija (ei tässä kuitenkaan liikoja luuloja sovi elätellä), niin olisi voinut panna merkille, että yksi mieleisistäni niche-genreistä on musiikkihistoria, ja tarkemmin ehkä vieläpä mustan musiikin historia. Siksipä Jose Muñozin ja Carlos Sampayon elämäkerta jazzin legendaarisimmasta laulajasta, Billie Holidaysta, osuu aivan oikeaan hermoon. Koko elämän ilot ja surut silkalla äänellään välittämään kyennyt Holiday on myös traaginen hahmo, jonka kohtaloon liittyy niin paljon epäinhimillisyyttä ja vastuunpakoilua kaikilta hänen ympärillään, että aiheen käsittely jotenkin ymmärrettävästi on todella vaikeaa. Se käy ilmi myös tässä kirjassa. Siinä Muñozin kuvitus soljuu sivulta toiselle ja vangitsee musiikin tunnelman ja sorron kauheudet, mutta Sampayon käsikirjoitus ei pääse nousemaan samalle tasolle. Billie Holiday -sarjakuva on kaunistelematon ja siloittelematon, mutta jotenkin samalla eksploitatiivinen ja ylimielinen. Outoa. Jatka lukemista ”Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen”

Arvio: Sosialisti ja nihilisti – Varoittava esimerkki vai kohkailun romantisointia vai jotain ihan muuta

SosialistiJaNihilisti_kansi

Lisää syksyn kotimaisia suursarjakuvateoksia! Jos ei puuttunut Valaasta kunnianhimoa, niin ilman ei ole myöskään Aapo Kukon historiantulkinta Sosialisti ja nihilisti. Aatteen paloa ja deliriumia pursuava matkakertomus seuraa runoilija Arvo Turtiaisen ja kuvittaja-kirjailija Henrik Tikkasen impulsiivista matkaa Suomesta Italiaan toisen maailmansodan jälkimainingeissa, suurten aatteellisten aaltojen vyöryessä ja törmäillessä halki Euroopan. Teos perustuu sekä Turtiaisen että Tikkasen omiin muistelmiin ja on sikäli tositapahtumiin nojaava, mutta Kukolle ominaiseen tyyliin esitystapa on unen ja todellisuuden välillä tasapainoileva, vapaasti ajassa ja paikassa haahuileva teos. Toteutuksessa on paljon ideaa ja Kukon tyylivalinnat tuntuvat perustelluilta. Kun kikkailua kuitenkin riisuu tarinan yltä, niin huomaa, että itse substanssi on yllättävän ohutta. En tiedä, onko kusipäisen sekoilun romantisoinnista syytettävä enemmän Turtiaista ja Tikkasta vai Kukkoa, mutta joku tässä on melkoisen suopeasti miesten perseilyä tulkinnut. Jatka lukemista ”Arvio: Sosialisti ja nihilisti – Varoittava esimerkki vai kohkailun romantisointia vai jotain ihan muuta”

Arvio: Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution

cof

Jokin Monk! -sarjakuvakirjassa vetoaa jo ennen kuin kirjaa on edes avannut. Vaikuttava koko, Thelonious Monkin musiikkia henkivä jyhkeän sulava typografia ja Youssef Daoudin rujo mutta viimeisen päälle kontrolloitu kansikuva vetävät puoleensa väistämättä. Sisältökin vetää mukanaan nopeasti. Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution on elämäkerta, joka kertaa elämiä lopulta huomattavan vähän. Se on kaukana väsyneestä Wikipedia-sivun kronologisesta kuvittamisesta. Thelonious Monk oli bebop-jazzin suurimpia nimiä ja varmaankin jazzpianisteista suurin. Monk! on itsessäänkin kuin bebopia – se poukkoilee, kiihdyttää ja hidastaa, yllättää ja hämmentää vuorotellen, mutta ei hetkeksikään menetä viehätystään. Se on yksi tehokkaimpia sarjakuva-elämäkertoja, joita olen lukenut, sillä en malttanut edetä alusta montaakaan kymmentä sivua, kun Monkia oli jo laitettava taustalle soimaan. Tätä sarjakuvaa ei ole tarkoitettu luettavaksi hiljaisuudessa. Jatka lukemista ”Arvio: Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution”

Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan

cof

Tämä sarjakuva kertoo fyysikko Richard Feynmanista, ja siinä on erittäin hyviä osioita, vaikka loppua kohti homma kangistuukin. Kerron tämän aluksi, jotta jaksaisit lukea hieman metahöpöttelyä elämäkerroista: on aina mukavaa törmätä oikeanlaisella pieteetillä laadittuun ja laadukkaseen elämäkertateokseen. Jos henkilö ja hänen vaiheensa oikeasti kiinnostavat, monet elämäkerrat jättävät epätyydyttyneen olon suppeudellaan. Keskittyminen vain tiettyyn pieneen ajanjaksoon tai teemaan henkilön elämässä voi hyvin olla taiteellisesti perusteltu näkökulma, joka pitää teoksen yhtenäisenä. Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä, kun perehdyn elämäkertaan, haluan tietää sen kohteesta, en sen tekijöistä. Jos tunnen henkilön jo hyvin, voi olla mielenkiintoista nähdä, mikä on esimerkiksi sarjakuvantekijän, elokuvaohjaajan tai kirjailijan tulkinta tutuista vaiheista ja niiden merkityksestä. Jos kuitenkaan en tunne kohdehenkilöä, kaikki tuo on toissijaista, jos henkilön tarina itsessään on kertomisen arvoinen.

cof

Tietyllä tavalla puolustan siis mielikuvituksettomiakin elämäkertoja, ns. Wikipedia-rakenteen mukaan laadittuja ”ensin tapahtui tätä ja sitten tätä” -listoja. Sellaisia Timo Koivusalon ohjaamia. Ne voivat olla taiteellisesti erittäin kunnianhimottomia ja silti vastata odotuksiini. Taiteellinen merkityksellisyys ei toki myöskään ole pahasta, ja se toki tekee taideteoksesta paremman. Toiseksi taiteellinen merkitys jää, jos elämäkerrasta nauttiakseni minun olisi oikeasti pitänyt ensin lukea se Wikipedia-artikkeli. Yhdestä modernin ajan merkittävimmistä fyysikoista kertova sarjakuva Feynman on näiden asioiden suhteen nuorallakävelijä: se on tarpeeksi kattava ja perusteellinen tyydyttämään tiedonjanoni, ja toisaalta myös näkemyksellisesti laadittu ja kerrottu, suurimman osan ajasta. Loppupuolella kirjaa tekijät alkavan hukkua määrä+laatu-yhtälönsä alle. Ilokseni Feynman selviää kuitenkin loppuun asti, pienin kompuroinnein mutta lentämättä turvalleen. Jatka lukemista ”Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan”

Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa

cof

Jälleen olen vahvistanut itselleni uuden marginaalisen suosikkigenren: sarjakuvat taidehistoriasta. Yhden taiteilijan tai jopa yhden teoksen ympärille rakentuvat sarjakuvat ovat paitsi sisällöltään kiehtovia, myös ylivoimaisia juuri sarjakuvana esitettynä. Kommentaari maalauksesta saa aivan uusia puolia, kun luomisprosessi esitetään yhtä lailla visuaalisesti kuin lopputuloskin. Priima lajityypin edustaja on The Ladies-In-Waiting, joka kertoo 1600-luvulla eläneestä Espanjan kuninkaallisten hovitaiteilijasta, Diego Velázquezista. Kirja kattaa Velázquezin elämää, perintöä, merkitystä ja roolia monessa eri kerroksessa tyylejä, kertojia ja näkökulmia vaihdellen. Ensisivuilla kerrontatapa hieman hämmentää, mutta kun Santiago Garcían ja Javier Olivaresin rytmiin pääsee sisään, The Ladies-In-Waiting koukuttaa tiukemmin kuin kovinkaan moni muu viime aikoina vastaan tullut sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa”

Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa

cof

Kaksi marginaalista genreä, jotka kovasti viehättävät minua, ovat oudot rakkaustarinat ja huolella laaditut rakkauskirjeet jollekin marginaaliselle taiteenlajille. Kiehtovan mystisesti nimetty The Cigar That Fell in Love with a Pipe solahtaa molempiin genremääritelmiin. Se on sukellus sikarien maailmaan ja kaikkeen siihen uniikkiin käsityöhön, mitä täydellisen sikarin kääriminen vaatii. Se on myös rakkaustarina, joskin traaginen sellainen. Ja myös erittäin outo. Oudoin pitkään aikaan. Käsikirjoittaja David Camus on antanut luovuutensa todella virrata, sillä tällaisia tarinavyyhtiä ei tule vastaan joka kuukausi. Kuvittaja Nick Abadzisin duuni lankojen pitämisestä käsissä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kun Camus poukkoilee ajassa, paikassa ja elämän ja kuoleman välissä jatkuvasti sinne sun tänne. TCTFILWAP on viehättävä pieni tarina, toisaalta kaunis ja toisaalta erittäin surullinen kertomus alusta saakka onnettomaksi tuomitusta elämästä. Jatka lukemista ”Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa”