Arvio: Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution

cof

Jokin Monk! -sarjakuvakirjassa vetoaa jo ennen kuin kirjaa on edes avannut. Vaikuttava koko, Thelonious Monkin musiikkia henkivä jyhkeän sulava typografia ja Youssef Daoudin rujo mutta viimeisen päälle kontrolloitu kansikuva vetävät puoleensa väistämättä. Sisältökin vetää mukanaan nopeasti. Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution on elämäkerta, joka kertaa elämiä lopulta huomattavan vähän. Se on kaukana väsyneestä Wikipedia-sivun kronologisesta kuvittamisesta. Thelonious Monk oli bebop-jazzin suurimpia nimiä ja varmaankin jazzpianisteista suurin. Monk! on itsessäänkin kuin bebopia – se poukkoilee, kiihdyttää ja hidastaa, yllättää ja hämmentää vuorotellen, mutta ei hetkeksikään menetä viehätystään. Se on yksi tehokkaimpia sarjakuva-elämäkertoja, joita olen lukenut, sillä en malttanut edetä alusta montaakaan kymmentä sivua, kun Monkia oli jo laitettava taustalle soimaan. Tätä sarjakuvaa ei ole tarkoitettu luettavaksi hiljaisuudessa. Jatka lukemista ”Arvio: Monk! – Thelonious, Pannonica and the Friendship Behind a Musical Revolution”

Mainokset

Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan

cof

Tämä sarjakuva kertoo fyysikko Richard Feynmanista, ja siinä on erittäin hyviä osioita, vaikka loppua kohti homma kangistuukin. Kerron tämän aluksi, jotta jaksaisit lukea hieman metahöpöttelyä elämäkerroista: on aina mukavaa törmätä oikeanlaisella pieteetillä laadittuun ja laadukkaseen elämäkertateokseen. Jos henkilö ja hänen vaiheensa oikeasti kiinnostavat, monet elämäkerrat jättävät epätyydyttyneen olon suppeudellaan. Keskittyminen vain tiettyyn pieneen ajanjaksoon tai teemaan henkilön elämässä voi hyvin olla taiteellisesti perusteltu näkökulma, joka pitää teoksen yhtenäisenä. Kuitenkin, jos ollaan rehellisiä, kun perehdyn elämäkertaan, haluan tietää sen kohteesta, en sen tekijöistä. Jos tunnen henkilön jo hyvin, voi olla mielenkiintoista nähdä, mikä on esimerkiksi sarjakuvantekijän, elokuvaohjaajan tai kirjailijan tulkinta tutuista vaiheista ja niiden merkityksestä. Jos kuitenkaan en tunne kohdehenkilöä, kaikki tuo on toissijaista, jos henkilön tarina itsessään on kertomisen arvoinen.

cof

Tietyllä tavalla puolustan siis mielikuvituksettomiakin elämäkertoja, ns. Wikipedia-rakenteen mukaan laadittuja ”ensin tapahtui tätä ja sitten tätä” -listoja. Sellaisia Timo Koivusalon ohjaamia. Ne voivat olla taiteellisesti erittäin kunnianhimottomia ja silti vastata odotuksiini. Taiteellinen merkityksellisyys ei toki myöskään ole pahasta, ja se toki tekee taideteoksesta paremman. Toiseksi taiteellinen merkitys jää, jos elämäkerrasta nauttiakseni minun olisi oikeasti pitänyt ensin lukea se Wikipedia-artikkeli. Yhdestä modernin ajan merkittävimmistä fyysikoista kertova sarjakuva Feynman on näiden asioiden suhteen nuorallakävelijä: se on tarpeeksi kattava ja perusteellinen tyydyttämään tiedonjanoni, ja toisaalta myös näkemyksellisesti laadittu ja kerrottu, suurimman osan ajasta. Loppupuolella kirjaa tekijät alkavan hukkua määrä+laatu-yhtälönsä alle. Ilokseni Feynman selviää kuitenkin loppuun asti, pienin kompuroinnein mutta lentämättä turvalleen. Jatka lukemista ”Arvio: Feynman – Harvinaisen mukaansatempaava elämäkerta, kunnes ei olekaan”

Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa

cof

Jälleen olen vahvistanut itselleni uuden marginaalisen suosikkigenren: sarjakuvat taidehistoriasta. Yhden taiteilijan tai jopa yhden teoksen ympärille rakentuvat sarjakuvat ovat paitsi sisällöltään kiehtovia, myös ylivoimaisia juuri sarjakuvana esitettynä. Kommentaari maalauksesta saa aivan uusia puolia, kun luomisprosessi esitetään yhtä lailla visuaalisesti kuin lopputuloskin. Priima lajityypin edustaja on The Ladies-In-Waiting, joka kertoo 1600-luvulla eläneestä Espanjan kuninkaallisten hovitaiteilijasta, Diego Velázquezista. Kirja kattaa Velázquezin elämää, perintöä, merkitystä ja roolia monessa eri kerroksessa tyylejä, kertojia ja näkökulmia vaihdellen. Ensisivuilla kerrontatapa hieman hämmentää, mutta kun Santiago Garcían ja Javier Olivaresin rytmiin pääsee sisään, The Ladies-In-Waiting koukuttaa tiukemmin kuin kovinkaan moni muu viime aikoina vastaan tullut sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: The Ladies-In-Waiting – En tiennyt, että taidehistoria voi olla näin koukuttavaa”

Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa

cof

Kaksi marginaalista genreä, jotka kovasti viehättävät minua, ovat oudot rakkaustarinat ja huolella laaditut rakkauskirjeet jollekin marginaaliselle taiteenlajille. Kiehtovan mystisesti nimetty The Cigar That Fell in Love with a Pipe solahtaa molempiin genremääritelmiin. Se on sukellus sikarien maailmaan ja kaikkeen siihen uniikkiin käsityöhön, mitä täydellisen sikarin kääriminen vaatii. Se on myös rakkaustarina, joskin traaginen sellainen. Ja myös erittäin outo. Oudoin pitkään aikaan. Käsikirjoittaja David Camus on antanut luovuutensa todella virrata, sillä tällaisia tarinavyyhtiä ei tule vastaan joka kuukausi. Kuvittaja Nick Abadzisin duuni lankojen pitämisestä käsissä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kun Camus poukkoilee ajassa, paikassa ja elämän ja kuoleman välissä jatkuvasti sinne sun tänne. TCTFILWAP on viehättävä pieni tarina, toisaalta kaunis ja toisaalta erittäin surullinen kertomus alusta saakka onnettomaksi tuomitusta elämästä. Jatka lukemista ”Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa”

Arvio: Shackleton – Antarctic Odyssey

cof

Jos seuraa yhtään ns. laatulehtiä, on varmaan jossain kohtaa törmännyt Ernest Shackletoniin. Epäonnisen tutkimusmatkailijan tarina on sen verran uskomaton ja kiehtova, että sitä sivuavia juttuja tuntuu ilmestyvän tasaiseen tahtiin muutaman vuoden välein. Shackleton oli seikkailija, jolla oli pakkomielle Etelämantereeseen ja sen valloitukseen. Hän suoritti uskomattomia urotekoja ja hänen johtamistaidoistaan on kirjoitettu kirja jos toinenkin. Valitettavasti Shackleton oli parempi johtaja kuin matkansuunnittelija, sillä yksikään hänen Etelämantereen-retkistään ei onnistunut kuten piti. Uskomattomat suoritukset olivat lähinnä miehistön pitämistä hengissä ja järjissään matkoilla, jotka saattoivat venyä kuukausilla aiotusta. Nick Bertozzin sarjakuva kertoo Shackleton – Antarctic Odyssey kertoo nimihenkilön kuuluisimmasta retkestä, jonka tarkoitus oli ylittää Etelämanner jalan. Se yrittää olla tribuutti Shackletonin periksiantamattomuudelle ja tilannetajulle, mutta ei onnistu tavoittamaan sitä tunnelmaa, jonka tämän tarinan kertominen toimivasti välttämättä edellyttää. Jatka lukemista ”Arvio: Shackleton – Antarctic Odyssey”

Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä

mde

Olipas melkoinen sattuma, että peräkkäisiksi blogiteksteiksi sattuivat juuri Habibi ja Kiki de Montparnasse. Vaikka niillä ei aiheidensa puolesta ole mitään yhteistä, molempien tärkeitä teemoja ovat naisen seksuaalisuus ja seksuaalinen vallankäyttö. Habibin kohdalla kritisoin kirjaa eksploitatiivisesta otteesta, joten on erittäin mainiota heti sen jälkeen kirjoittaa Kikistä, jossa samanlaisia ongelmallisuuksia ei ole havaittavissa. Ranskalaisten José-Luis Bocquet’n ja Catel Mullerin elämäkertasarjakuva ei kerro onnellista tarinaa, mutta se kertoo silti naisesta, joka teki juuri sitä mitä halusi. Alice Prin eli Kiki oli yksi boheemin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Pariisin symboleista. Hänen innoittamanaan luotiin suuri määrä taidetta ja Kiki näki myös itsensä tietyllä tavalla taideteoksena. Kiki oli toki aikakauden arvomaailmojen ja hierarkioiden uhri, mutta vallitsevissa olosuhteissa hän oli silti uuden ajan naisen ilmentymä. Minua Kiki de Montparnasse innoitti, huolimatta tarinan raadollisuudesta. Jatka lukemista ”Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä”

Arvio: The Age of Selfishness – Ayn Rand, Morality and the Financial Crisis

cof

Muutama vuosi finanssikriisin syvimmän vaiheen jälkeen eteen alkoi pulpahdella ilmiötä avaavaa kulttuuria. Monimutkaisia rahoitusinstrumentteja, riippuvuussuhteita ja systeemistä riskiä selittävä nonfiktio on yllättävän toimiva kerronnan muoto. The Age of Selfishness on ensimmäinen sarjakuva, joka minulle on aiheesta tullut vastaan. Se toimii samoin kuin esimerksi RSA Animaten videot, joissa kuvituksella tehdään asiantuntijaluennosta helpommin hahmotettava. Kirjassa ei ole kyse juonesta tai kerronnasta, vaan visuaalisesta tavasta esittää informaatiota. The Age of Selfishness jakautuu kolmeen osioon: ensimmäinen kertoo oikeistohihhuli Ayn Randin elämäntarinan ja vetää siitä yhtymäkohtia hänen oppipoikaansa Alan Greenspaniin, jonka sarjiksen kirjoittaja Darryl Cunningham tulkitsee olevan voimakkaasti vastuussa vuoden 2008 pankkikriisiin johtaneista tapahtumista. Toisessa osiossa selvitetään, miten talouskriisi oikein tapahtui, ja mikä oli randilaisen ideologian vastuu tapahtumista. Kolmas osio vetää nykytilanteen yhteen tarkastellen Yhdysvaltain politiikasta lähtöisin olevaa konservatiivi-liberaali-jakoa, joka ulottaa vaikutuspiiriään tätä nykyä myös Eurooppaan. Jatka lukemista ”Arvio: The Age of Selfishness – Ayn Rand, Morality and the Financial Crisis”

Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

dav

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista. Jatka lukemista ”Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte”

Arvio: Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta

dav

Ei-mitenkään tilastollisesti merkitsevän otoksen perusteella väitän, että 1950-luvun paikkeilla syntyneiden miesten keskuudessa vallitsee todellisuusvääristymä, jossa kaikki muu musiikki ennen ja jälkeen Beatlesin on olemassa lähinnä suhteessa Beatlesiin. Se on joko Beatlesia inspiroinutta tai Beatlesin inspiroimaa (paitsi Bob Dylan. Bob on oma juttunsa). Tuossa vääristymässä oletetaan, että kaikki muutkin ovat tätä mieltä, ja jos eivät ole, niin eivät vain ole tajunneet vielä totuutta. Me, jotka olemme tuon ikäpolven vaikutuspiirissä, tiedämme Beatlesista kohtuuttoman paljon huomioiden, kuinka vähän olemme kuunnelleet itse albumeita. Niinpä Mauri Kunnaksen Piitles tuntuu tutulta: siinä hieman isääni vanhempi Kunnas vaahtoaa Beatles-triviaa, jota olen isältäni vastaanottanut vuosikaudet. Onneksi Kunnaksen anarkistinen tyyli ja röyhkeä tulkinta tekevät materiaalista mehukasta vielä kerran. Jatka lukemista ”Arvio: Piitles – Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta”

Arvio: Castro – Elämää suuremman henkilön elämäkerta ei meinaa mahtua kirjan sivuille

dav

Castro on elämäkerrallinnen kertomus kerrottuna fiktiivisen narratiivin keinoin. Saksalainen sarjakuvantekijä Reinhard Kleist käy läpi Kuuban diktaattori Fidel Castron elämän käännekohtia sidottuna keksityn saksalaisen valokuvaajan näkökulmaan. Karl Mertens saapuu Kuubaan haastattelemaan kapinallista Castroa 1950-luvulla, jolloin hän herätti kiinnostusta länsimaisessa mediassa. Mertens kuitenkin hurahtaa nopeasti Castron vallankumousretoriikkaan ja luopuu puolueettoman dokumentoijan roolista. Hän todistaa Fidelin valtaannousun, sosialismiin kääntymisen ja Kuuban tavallisen kansan kurjistumisen takaisin vallankumousta edeltäneisiin olosuhteisiin. Kleist ei kuitenkaan ota suoraan kantaa Fidelin politiikan oikeellisuuteen, sillä kertoja Mertens ei missään vaiheessa menetä uskoaan vallankumouksen ja sosialismin toimivuuteen. Castro on tarina legendaarisen hahmon uskomattomista elämänvaiheista, mutta se kärsii materiaalin runsaudenpulasta ja Kleistin halusta käsitellä kaikki tärkeimmät käännekohdat. Jatka lukemista ”Arvio: Castro – Elämää suuremman henkilön elämäkerta ei meinaa mahtua kirjan sivuille”