Arvio: Iteratiivinen herrasmies – Vielä ei olla ihan valmiita

Muutama kuukausi takaperin arvioin blogissa kotimaisen Kaukaa haettua -antologian. Sen puuhamies Tero Visio on antologian jälkeen julkaissut nyt myös soolomateriaalia. Iteratiivinen herrasmies on Vision strippisarjakuva, joka perustuu päähenkilön aforistisiin pohdintoihin ja niistä seuraaviin muotokikkailuihin. Kirjassa on 20 aukeamalle levitettyä kuuden ruudun strippiä, joiden pointit jäävät minulle pitkälti hämäriksi. On hieman epäselvää, yrittääkö Iteratiivinen herrasmies olla itsetarkoituksellisen absurdi vai onko tekijän ajatusketjujen seuraaminen vain minimalistisesta esitystavasta johtuen hankalaa. Joka tapauksessa, lukijaa ei ole näiden strippien tekemisessä ihan kauheasti mietitty.

Jatka lukemista ”Arvio: Iteratiivinen herrasmies – Vielä ei olla ihan valmiita”

Arvio: Shattered Spear – Olipa kerran kivikaudella

En uskalla sanoa tätä varmaksi, koska olen edelleen verkkosarjisskenessä aloittelija, mutta Otava Heikkilän sarjakuvanovelli Shattered Spear näyttäytyy minulle jonkinasteisena kotimaisen verkkosarjiksen modernina klassikkona. Sarjakuvan nimi nousee esiin säännöllisesti siellä sun täällä keskusteluissa, joissa omia suosikkeja nimetään tai nostetaan esiin lisänäkyvyyttä ansaitsevia helmiä. Onpa sitä suositeltu minullekin muutamaan otteeseen, joskus ihan jopa blogissa saakka. Ja kyllä siinä onkin paljon mieleenjääviä elementtejä: harvoin nähty neoliittisen ajan miljöö, vähäpuheinen mutta monivivahteinen kerronta, auringon kierto kaiken rytmittäjänä. Tietyllä tavalla sen tunnelmoiva kerrontatapa muistuttaa minua elokuvista, joiden nimi on Once upon a time in -jossain- (tiedättehän, the west, America, Hollywood, Mexico, China). Niissäkään ei ole tärkeintä koskaan se, mitä tapahtuu vaan missä, miten ja miltä tapahtuma tuntuu. Shattered Spearin mitta on myös sellainen, joka hyötyy verkkojakelusta, ainakin minunkaltaiseni vanhan liiton lukijan mielestä.

Jatka lukemista ”Arvio: Shattered Spear – Olipa kerran kivikaudella”

Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi

Sain arvioitavaksi pitkästä aikaa kotimaisen sarjakuva-antologian. Asialla on 13 graafisen suunnittelun opiskelijaa Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja Kaukaa haettua on näyteikkunamainen katsaus tekijöiden tyyleihin ja kykyihin. Kokoelma on saatavilla netistä, ja lisäksi sitä ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi Tampereen seudulla valikoiduissa sijainneissa. Ilmaisjakelu on Kaukaa haettua -kirjalle juuri oikea levitystapa, sillä lyhyet pätkät ilman yhdistävää teemaa ovat enemmänkin katalogi tekijöistä ja heidän taidoistaan kuin varsinainen antologia, näin ulkopuoliselle lukijalle. En hetkeäkään epäile, etteikö Kaukaa haettua voisi olla tekijöilleen tai heitä yhdistävälle koululle tärkeämpi merkkipaalu, mutta minulle jolla ei ole tekijöihin tai töihin minkäänlaista sidettä Kaukaa haettua on nopea katsaus ja osoitus siihen, että osaavia tekijöitä on paljon, mutta kovin syviä tunteita tai ajatuksia se ei ehdi herättämään.

Jatka lukemista ”Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi”

Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia

Yksi viime vuosien suosikkijuttuformaattejani kaikenlaisissa oikeissa medioissa on ollut ”tuntemattomat suomalaiset suuruudet”. Tiiättekö, sellainen ”Lassilla, 22, on 20 miljoonaa Spotify-streamia ja hän on palvelun kuunnelluin suomalainen, mutta kukaan ei tunne häntä, ja hän tekee musiikkinsa yksiössä Alajärvellä”. Minulla on ollut fiilis, että samanlaisia paljastuksia olisi tehtävissä suomalaisesta verkkosarjakuvaskenestä. Asiaan vihkiytyneitä on nimittäin paljon, ja tekeminen on erittäin korkeatasoista, mutta teema on usein ulkona ”perinteisen” sarjakuvakeskustelun spektriltä, varsinkin kun puhutaan medioista, joissa käsitellään muutakin kulttuuria kuin sarjakuvaa. Koska itsekin otan vasta ensimmäisiä haparoivia Bambi jäällä -askeleitani teeman parissa, pyysin apua asiantuntijoilta. Pitkän linjan nettisarjisosaajat Anni K. ja H-P Lehkonen vastailivat ystävällisesti ja kärsivällisesti kysymyksiin, ja tästä tuli todella silmiä avaava ja opettavainen paketti, ainakin minulle. Tsekatkaahan ulos!

Annin omakuva
H-P:n omakuva
Jatka lukemista ”Nettisarjakuva kasvaa ja kasvattaa tekijöitä valtaville yleisöille – huhut sarjakuvan kuolemasta ovat ennenaikaisia”

Arvio: Bull Mentulan niskan seikkailut jatkuvat – Dicktaattori/Tsuu Tsuu

Muistatteko keväällä blogissa esitellyn, Bull Mentulan niskasta kertovan Bull-zinen? Tyhmä kysymys, tietysti muistatte. Miten kukaan voisi unohtaa tällaisen konseptin, kun siitä on kerran kuullut. Onneksi myöskään visionääri näiden sivujen takana eli Dorka ei unohtanut. Viimeksi arviossa ei hänen nimeään mainittu, mutta sittemmin Bull on tullut saataville Turun Sarjakuvakauppaan ja julkaisusta on puhuttu hieman muuallakin, joten otetaan nyt tekijän pseudonyymi käyttöön. Itse nimittäin haluan tälle Bull Mentula Cinematic Universelle (BMCU, nimi oma keksimä eli ei kandee googlata) kaiken sen huomion, mitä pienen sarjisblogin kautta voin antaa. Nämä sarjakuvat antavat minulle niin paljon iloa, energiaa ja toivoa, että sitä on vähän vaikea perustella. En tiedä, ovatko ne oikeasti niin hyviä, mutta minulle ne ovat juuri sitä, mitä kaipaan. Bull jatkuu nyt siis kahdella numerolla, Dicktaattorilla ja Tsuu Tsuulla. Ja voi pojat, herkkua oli tarjolla.

Jatka lukemista ”Arvio: Bull Mentulan niskan seikkailut jatkuvat – Dicktaattori/Tsuu Tsuu”

Arvio: Phantomland – Erittäin laadukkaasti toteutettua kyttäviihdettä

Phantomland_kansi

Jatkamme sarjaa ”Hyllyy tutustuu verkkosarjakuvien ihmeelliseen maailmaan ja ällistyy taas siitä, kuinka laadukkaita ne ovatkaan”. Tänään asialistalla on vuodesta 2015 ilmestynyt Phantomland, joka on Maaria Laurisen hengentuotos. Materiaalia on verkossa saatavilla jo useamman kokonaisen tarinan tai yhden ihan paksuhkon kirjan verran. Seuratessa Phantomlandin tarinaa voi myös ihastella sitä, miten valmis kirjan konsepti ja taide tuntuu olleen jo alusta asti. Ei tämä mitään rajoja rikkovaa ja mannerlaattoja liikuttavaa sarjakuvataidetta ole, mutta ihan tosi vakuuttavasti kerrottua poliisifantasiaa. Myöskään usein parjaamani mangavaikutteet eivät tässä häiritse, koska tyyli ei tunnu kopioidulta vaan ihan selkeästi omalta. Tällaista lukiessa tulee taas sellainen olo, että on tuo printti- ja verkkosarjakuvien lukijakuntien niin selkeä ero vähän höpsö. Tällaisen materiaalin nostamisesta nauttisivat ja hyötyisivät varmasti ihan kaikki kevyemmän viihdesarjakuvan ystävät. Jatka lukemista ”Arvio: Phantomland – Erittäin laadukkaasti toteutettua kyttäviihdettä”

Arvio: Tila – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2020

TIlaKESS2020_kansi

Pari viikkoa sitten puhuttiin blogissa ruohonjuuritason sarjiskulttuurin elinvoimasta ja ilmentymistä. Tekijöitä on paljon, ja suurinta osaa heistä en varmasti osaa edes nimetä, mutta yksi pisimpään Hyllyyn tutkalla näkyneistä vastaavanlaisista tekijöistä on Keski-Suomen Sarjakuvaseura. Vuosijulkaisu ilmestyy säännöllisesti ja on onnistunut esittelemään tekijöitä laajalta skaalalta. Nyt tunnen itsekin jo joidenkin tekijöiden jälkeä sen verran, että pystyn arvioimaan hieman myös kehitystä. Tämän vuoden julkaisu noudattelee viime vuonna koeponnistettua mallia, jossa julkaisun teema on hyvin löyhä ja monitulkintainen, ja sallii monenlaisia toteutuksia. Viime vuonna minua hiersi julkaisussa eniten käsikirjoitusten heikko taso, ja puhtaasti subjektiivisesta näkökulmasta siellä on nähtävissä myös eniten kehitystä tänä vuonna. Kyse voi olla osittain myös pelkästään siitä, että tekijöiden ideat puhuttelevat minua paremmin, mutta Tila tuo tekijöiden vahvuuksia esille oikein mukavasti ja sallii lukijan keskittyä hiomattomien kulmien sijaan enemmän yllätyksellisyyteen. Jatka lukemista ”Arvio: Tila – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2020”

Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi

SpectraSpell_kansi

Mikä tekee sarjakuvasta modernin? Millaisia yhdistäviä tekijöitä te huomaatte tarinoista, jotka tuntuvat resonoivan nykyisen maailman ja maailmankuvanne kanssa? Ja mitä jos huomaatte, että tämä sarjakuva on nyt jo pidemmällä kuin oma maailmankuvanne? Onko sarjakuva, jonka jotain aspektia ei ymmärrä moderni, wannabe-moderni, postmoderni vai ehkä ihan vaan sarjakuva jota ei ymmärrä? Tällaisia kysymyksiä mielessäni pyöri kun luin melko tuoretta verkkosarjakuva SpectraSpelliä, joka on oletettavasti nuorille suunnattu fantasiakertomus nuorista, ja jossa näkyy selvästi uuden sukupolven arvostama moniäänisyys ja uudenlainen tapa käsitellä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan myös tietynlainen hyvin tuttujen ja tietyllä tapaa helppojen tunteiden ja teemojen kierrättäminen, jota voisi kutsua varmaan turvallisuudeksi. Ja se turvallisuus on ihan tarkoituksellista, ei mitään jänistämistä vaikeampien teemojen äärellä, vaan tietoinen ratkaisu käsitellä nuoruutta, erilaisuutta, ystävyyttä ja oman paikan löytämistä. Se on ikään kuin suodatettua Disneytä, josta on jätetty pois stereotypiat ja väsyneet kärjistykset, mutta säilytetty viattomuus ja kirkassilmäisyys. Tekijä Lisa Harald on samaa ikäluokkaa kanssani, mutta ilmaisultaan selkeästi ns. nuorempaa koulukuntaa. Jatka lukemista ”Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi”

Arvio: Elfquest – Sympaattinen fantasiasarjis kaipaisi hieman editointia, mutta toimii yhtä kaikki

Elfquest_kansi

Siitä on jo melkein kaksi kuukautta, kun Twitterissä törmäsin sarjakuvantekijä Mari Ahokoivun jakamaan ilouutiseen: klassinen fantasiasarjakuva Elfquest on internetissä ilmaiseksi luettavissa, ihan tekijöiden siunauksella. Muistin Elfquestin jostain varhaisteini-iän kynnykseltä, jolloin olen lukenut pari albumia ja ollut kovin vaikuttunut etenkin päähenkilöpari Cutterin (Terä suomenkielisten kavereiden kesken) ja Leetah’n romanssista. Muutoin muistikuvat olivat kovasti hälvenneet. Eipä tuossa, ajattelin. Hyvä tilaisuus nostalgisoida ja tehdä ensi viikon blogiteksti tästä. Kaksi kuukautta myöhemmin olen oppinut pari asiaa: 1) Elfquestia on tehty vähän helvetin paljon, ei ihan viikon luku-urakka ja 2) se ei ollut aivan niin suvereenin mukaansatempaavaa tavaraa kuin muistin. Mutta lopulta tahti löytyi, ja sain tahkottua läpi tekijäpariskunta Wendy & Richard Pinin alkuperäisen, 20 albumia käsittäneen tarinakokonaisuuden. Elfquest on sympaattinen fantasiataru, josta löytyy hyvin aikaa kestävää sanomaa, huvittavia esteettisiä ratkaisuja ja paljon omakustanteiden ja fantasian helmasyntiä, editoimatonta paatosta. Jatka lukemista ”Arvio: Elfquest – Sympaattinen fantasiasarjis kaipaisi hieman editointia, mutta toimii yhtä kaikki”

Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?

Bull_JeesusTuleeOletkoValmis_kansi

Kuten olen useaan otteeseen korostanut, niin käsitykseni ja tuntemukseni suomalaisesta sarjisskenestä ei ole erityisen syvää. Esimerkiksi zine-kulttuuri on monelta osin itselleni hyvin vierasta, enkä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vieraillessanikaan osannut muuta kuin lähinnä kävellä zine-osastojen läpi tyhjä katse kasvoillani. Onneksi saan aina silloin tällöin apua, ja jälkikäteen minulle tarjottiin luettaviksi paria sarjisfestareille tehtyä zineä. Teokset Bull ja Jeesus tulee, oletko valmis? esiteltiin niin vetoavilla synopsiksilla, että lukeminen oli no-brainer. Ja olenpa tyytyväinen, että joku minua tähänkin kulttuuriin päin päätti sysäistä, nimittäin ainakin nämä zinet olivat ehdottomasti lukemisen väärtejä. Ilahduttava yhdistelmä huolettomuutta ja ajatuksella ja sydämellä tehtyä sarjakuvaa. Jatka lukemista ”Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?”