Arvio: Saimaannorppamies / Valle ja Palle – KESS-taustaisilla uutuuksilla on sarjiksen suurkuluttajalle vain vähän annettavaa

SaimaannorppamiesValleJaPalle_kansi

Pari kuukautta sitten järkätyiltä Helsingin Sarjakuvafestivaaleilta tarttui mukaan suunniteltujen hankintojen lisäksi myös pari arvostelukappaletta. Keski-Suomen Sarjakuvaseuran tekijöitä oli paikan päällä muutamia, ja sieltä tassuun tarttuivat omakustanteet Saimaannorppamies sekä Valle ja Palle. Tekijöiden nimiin on tullut törmättyä KESSin antologioissa aiemmin, mutta nyt niistä sai toki hieman paremmin otetta. Saimaannorppamies tosin on tyyliltään antologiamainen – nimihahmon ympärille rakennetusta mytologiasta on eri tekijöiden voimin koottu kasa tulkintoja ja pistetty ne yksien kansien väliin. Valle ja Palle puolestaan on puhtaasti kahden tekijän, Ville Rautiaisen ja Antti Arvolan hengentuote. Kumpikin kirja tuntuu lukiessa tietynlaiselta harjoitustyöltä. Viimeistely tai itselle asetettu rima ei vielä ole sillä tasolla, missä sarjakuvaa kannattaisi suurelle yleisölle levittää. Jatka lukemista ”Arvio: Saimaannorppamies / Valle ja Palle – KESS-taustaisilla uutuuksilla on sarjiksen suurkuluttajalle vain vähän annettavaa”

Arvio: Otus – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2019

Otus_kansi

Viime vuonna pääsin tutustumaan ensimmäistä kertaa pienen mutta pippurisen paikallisen sarjisseuran kädenjälkeen, kun Keski-Suomen Sarjakuvaseura KESS tarjosi vuosijulkaisunsa arvioitavaksi. Tänä vuonna jatkettiin samalla mallilla, ja tuorein vuosijulkaisu Otus löysi tiensä luettavaksi jo ihan fyysisenä kopiona. Aiempina vuosina antologioita on sidottu yhteen hieman rajaavammilla teemoilla, kuten viime vuoden tulevaisuus ja ihmissuhteet -sekoitus. Tänä vuonna suitset on tarkoituksella jätetty löyhemmälle, ja ainoa tarinoita yhdistävä teema on antologian nimi, eli otus. Ulkopuolisesta näkökulmasta kriteerien löyhennyksellä on sekä hyvät että huonot puolensa. Positiiviseksi voidaan nähdä se, että tekijöitä ja tarinoita on Otuksessa reilusti edeltäjäänsä enemmän. Toki on vaikea sanoa, onko syynä helpompi teema, kasvanut aktiivisuus vai ainoastaan hyvä tuuri aikataulujen kanssa, mutta joka tapauksessa. Negatiivista sitten puolestaan on se, että tarinoista suuri osa on melkoisen alkeellisia, ja niistä ei kauheasti jää käteen. Jatka lukemista ”Arvio: Otus – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2019”

Arvio: Kuolleet puutarhat – Gijonin aamunkoi

cof

Vähän aikaa sitten surkuttelin (tai totesin), että sarjakuvan kaikista muodoista verkkosarjakuva on itselleni yksi vieraimpia. Kyseessä eivät ole juurikaan ennakkoluulot tai mitkään antipatiat, vaan puhtaasti opitut tavat. Luen kyllä toki satunnaisen verkkosarjiksen silloin tällöin, mutta jatkuva seuraaminen, sivu tai kaksi kerrallaan, tiettyjen verkkosarjisten tsekkaaminen osana netin viihdekäyttöä, se ei vain tartu omiin tapoihini. Onneksi on tekijöitä ja sarjakuvia, jotka rakentavat siltoja verkko- ja printtisarjisten välille. Yksi tällainen on Tiia Salmelin, jonka pitkäikäinen nettisarjakuva Kuolleet Puutarhat on saanut kaverikseen printtinä julkaistun standalone-tarinan Gijonin aamunkoi. Ajatus on erittäin kannatettava: Gijonin aamunkoi laajentaa Kuolleiden puutarhojen maailmaa, mutta sen pitäisi toimia myös itsenäisenä tarinana. Suurimmilta osin asia onkin näin, mutta loppua kohti alkaa tuntua siltä, että minä, Kuolleisiin puutarhoihin aiemmin perehtymätön lukija, en nyt aivan tiedä kaikkea mitä pitäisi tietää. Jatka lukemista ”Arvio: Kuolleet puutarhat – Gijonin aamunkoi”

Arvio: Foederati – Myrskyntuoja/Ivan Karhunkaataja

cof

Foederati on kotimainen omakustannesarjakuva, jonka rima on laitettu heti kärkeen kunnolla korkealle. Tämän näkee lähtien fyysisistä ominaisuuksista kuten laatupaperista ja väripainatuksesta aina kunnianhimoon, jolla tarinaa aletaan rakennella. Myrskyntuoja on brutaalin miekkasaagan aloitusosa ja Ivan Karkunkaataja spin-off ennen virallista toista osaa. Pääjehuna operoi käsikirjoittaja Toni Karonen, jonka kuvittajaparina on Myrskyntuojassa Juuso Laasonen ja Ivan Karhunkaatajassa Tuomas Myllylä. Foederati on melko perinteinen keskiaikainen miekanheilutussaaga kevyillä fantasiaelementeillä, oikein sellaista hevimetallin peruskuvastoa. Se vertautuu teemoiltaan ja kerronnaltaan esimerkiksi Alex Alicen Siegfriediin. Jos Siegfried on mahtipontisuudessaan Manowar, on Foederati silloin Teräsbetoni. Hieman kotikutoisempi ja sympaattisempi versio esikuvastaan, joka on kuitenkin tehty taidolla ja asiantuntemuksella. Jatka lukemista ”Arvio: Foederati – Myrskyntuoja/Ivan Karhunkaataja”

Arvio: Rakkaus 2.0 – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2018

Rakkaus20_kansi

Hyllyyllä on todistettavasti ainakin kaksi lukijaa, sillä kahden ihmisen kanssa juttelen teksteistä säännöllisen epäsäännöllisesti. Toinen on isäni, ja toinen on keskisuomalainen sarjakuvantekijä ja harrastaja Avi Heikkinen. Ylävitoset molemmille hei! Heikkinen (taiteilijanimeltä ilmeisesti vain Avi) on myös Keski-Suomen Sarjakuvaseura KESSin aktiiveja, ja tätä kautta puheeksi tulikin joskus seuran vuosijulkaisu. Pari klikkiä myöhemmin Rakkaus 2.0 odottikin sähköpostissa lukemista ja tuomiota. Virallisesti Tampere Kuplii -festivaaleilla julkaistava teos sisältää lyhyitä sarjakuvia kuudelta keskisuomalaiselta tekijältä. Avin lisäksi mukana ovat Juho Hautala, Antti Arvola, Ville Rautiainen, Juuso Laasonen ja Ella-Leena Anttila. Vuosijulkaisuilla on aina jokin teema, ja Rakkaus 2.0:n kohdalla nimikin paljastaa, että tarinoissa risteilevät scifi ja ihmissuhteet. Rakkaus 2.0 on antaumuksella kasattu harrastajaprojekti, jossa taso vaihtelee runsaasti, mutta sydämellisyys ja sympaattisuus pitävät julkaisun pään vedenpinnan yläpuolella. Jatka lukemista ”Arvio: Rakkaus 2.0 – Keski-Suomen Sarjakuvaseuran vuosijulkaisu 2018”

Arvio: Teenage Mutant Ninja Turtles – The Ultimate Collection Vol. 1

cof

Tällaisia juttuja sattuu aina välillä. Marssin sarjakuvakauppaan tarkoituksenani hankkia Carl Barksin joulutarinat perinteistä tunnelmointia varten. Jotain kuitenkin tapahtui, ja lopulta päädyin kassalle joulutarinoiden sijaan Teenage Mutant Ninja Turtles – Ultimate Collection Vol. 1 -kokoelman kanssa. Tähän kirjaan on kasattu Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin ensimmäiset omakustannesarjakuvat, joista sai alkunsa kasarin loppupuolella huippuunsa kasvanut teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien (Suomen kielen parhaita yhdyssanoja btw) franchise-jättiläinen. Sarjakuva on sympaattinen luettava, koska siitä näkyy niin vahvasti tekijöidensä halu tehdä vain jotain siistiä, kuten heidän omat idolinsa olivat tehneet. Turtles-sarjakuvat ovat niin häpeilemätön pastissi ja yhdistelmä vaikutteita, että niiden parissa on erittäin vaikea olla viihtymättä. Kaiken kruunaavat jokaista lehteä seuraavat tekijöiden kommentit, jotka ovat käytännössä pelkkää ”DUDE! SWEET!” -meuhausta. Tällainen vilpittömyys vetoaa ainakin minuun, joten Turtles on oiva joulusarjakuvan korvike. Jatka lukemista ”Arvio: Teenage Mutant Ninja Turtles – The Ultimate Collection Vol. 1”