Arvio: Numb 1 – Rönsyilevä kertomus väläyttelee lupauksia laadusta

Näin syksyn arvostelukappalepino on saapunut ainakin toistaiseksi viimeiseen jäseneensä. Niina Eveliina Salmelinin kunnianhimoinen verkkosarjakuva Numb on joukkorahoituksen voimin nähnyt päivänvalon myös painotuotteena. Itselleni tämä sopi mitä parhaiten, sillä Numbin konsepti on kiinnostanut itseänikin jo pitkään, mutta onnettomana verkkosarjisten lukijana asiaan tarttuminen on jäänyt puolitiehen. Kiinnostavan Numbista minulle tekivät sen tyylilaji, kauhun kanssa flirttaileva mysteeritrilleri, ja tyylillinen valinta toteuttaa kuvitus kokonaan vesivärein. Tämän tarinan avaavan ykköskirjan perusteella näistä ensimmäinen toimii vähintäänkin mukiinmenevästi, ja toisellakin on ehdottomasti hetkensä.

Jatka lukemista ”Arvio: Numb 1 – Rönsyilevä kertomus väläyttelee lupauksia laadusta”

Arvio: Pekurinen – Historia kohtaa nykyajan ja Kafka Chuck Jonesin

Ja edelleen ollaan syksyn kotimaisella uutuuslaarilla. Täytyy sanoa, että Jarkko Räihän elämäkertateos Pekurinen oli etukäteen aihepiiri-toteutus-yhdistelmällään minua tästä uutuuskattauksesta eniten kiinnostanut teos. Suomen tunnetuimmasta pasifistista ja siviilipalveluslain voimaanpainostaja Arndt Pekurisesta on toki kirjoitettu paljonkin, mutta sarjakuvaa aiheesta en ole aiemmin nähnyt. Pekurinen seuraa nimihenkilönsä elämässä pääosin parin vuoden ajanjaksoa välillä 1929-1931. Tällöin Pekurista yritettiin pakottaa asepalvelukseen monin keinoin ja pääosan ajasta lukija viettääkin Pekurisen kaverina erilaisten armeija- ja oikeuslaitospehtoorien kasvoja tuijotellen. Vakavasta ja jopa byrokraattisesta aiheesta saa selkeän kontrastin kuvituksen avulla, joka on karrikoitua ja ajoittain hieman naivistisen oloista. Lopulta Pekurinen ei nouse ihan siihen lentoon, jota siltä odotin, mutta vähintään mielenkiintoinen sarjakuva on silti kyseessä.

Jatka lukemista ”Arvio: Pekurinen – Historia kohtaa nykyajan ja Kafka Chuck Jonesin”

Arvio: Unten kaupunki – Kuolleet puutarhat 1

Jatketaan syksyn kotimaisten uutuuksien läpikäyntiä. Seuraavana postiluukusta putosi Tiia Salmelinin fantasiasarja Kuolleiden puutarhojen ykkösosa Unten kaupunki. Salmelin on julkaissut Kuolleita puutarhoja verkossa muodossa tai toisessa jo vuodesta 2007 alkaen, mutta nyt tarina on saatettu ensimmäistä kertaa myös fyysiseen muotoon. Tosin tarinan esiosa Gijonin aamunkoi ilmestyi kirjana jo pari vuotta takaperin, ja se on silloin Hyllyyssäkin luettu. Nyt julkaisussa ollaan kuitenkin siirrytty seuraavalle ammattimaisuuden ja kunnianhimon tasolle, kun itse päätarinaa on lähdetty kertomaan. Sivut ovat muuttuneet mustavalkoisista värillisiksi ja sen myötä koko tarina tuntuu rikkaammalta ja ennen kaikkea tunnelmallisemmalta. Juoni ei ehkä ehdi kirjan aikana vielä valtavan pitkälle, mutta selväksi tuntuu käyvän, millaista tarinaa Salmelin haluaa kertoa. Varmuus vakuuttaa, vaikka kaikista valinnoista en olisikaan samaa mieltä.

Jatka lukemista ”Arvio: Unten kaupunki – Kuolleet puutarhat 1”

Arvio: Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia

Olisikohan pääteltävä, että Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat kohta tuloillaan, kun viimeisten viikkojen aikana on postiluukusta pudonnut enemmän arvostelukappaleita kuin koko edeltävänä vuotena? No, en missään nimessä valita vaan otan kaikki julkaisut luettavaksi ja arvioitavaksi ilolla. Tämä on sitä aikaa, kun voi tehdä sellaisia löytöjä, joiden olemassaolosta ei aiemmin tiennyt mitään. Sellainen löytö on vaikkapa Mikael Salon episodisarjakuva Satu Sammalkorpi, joka ehti arvostelujonoon syksyn uutuuksista ensimmäisenä. Sarjislehti Sarjarin sivuilla ilmeisen säännöllisesti seikkaileva hahmo on nyt pistetty itselleen pyhitettyjen kansien väliin ensimmäistä kertaa. Minulle Satu Sammalkorpi ei ollut ennestään tuttu, mutta se jää ehdottomasti mieleen. Sarjakuva ei ole täysin valmis, mutta hiomattoman timantin ominaisuuksia siinä on ehdottomasti.

Jatka lukemista ”Arvio: Satu Sammalkorpi – Melankolian auringon alla ja muita kertomuksia”

Arvio: Iteratiivinen herrasmies – Vielä ei olla ihan valmiita

Muutama kuukausi takaperin arvioin blogissa kotimaisen Kaukaa haettua -antologian. Sen puuhamies Tero Visio on antologian jälkeen julkaissut nyt myös soolomateriaalia. Iteratiivinen herrasmies on Vision strippisarjakuva, joka perustuu päähenkilön aforistisiin pohdintoihin ja niistä seuraaviin muotokikkailuihin. Kirjassa on 20 aukeamalle levitettyä kuuden ruudun strippiä, joiden pointit jäävät minulle pitkälti hämäriksi. On hieman epäselvää, yrittääkö Iteratiivinen herrasmies olla itsetarkoituksellisen absurdi vai onko tekijän ajatusketjujen seuraaminen vain minimalistisesta esitystavasta johtuen hankalaa. Joka tapauksessa, lukijaa ei ole näiden strippien tekemisessä ihan kauheasti mietitty.

Jatka lukemista ”Arvio: Iteratiivinen herrasmies – Vielä ei olla ihan valmiita”

Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi

Sain arvioitavaksi pitkästä aikaa kotimaisen sarjakuva-antologian. Asialla on 13 graafisen suunnittelun opiskelijaa Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta ja Kaukaa haettua on näyteikkunamainen katsaus tekijöiden tyyleihin ja kykyihin. Kokoelma on saatavilla netistä, ja lisäksi sitä ilmeisesti jaetaan ilmaiseksi Tampereen seudulla valikoiduissa sijainneissa. Ilmaisjakelu on Kaukaa haettua -kirjalle juuri oikea levitystapa, sillä lyhyet pätkät ilman yhdistävää teemaa ovat enemmänkin katalogi tekijöistä ja heidän taidoistaan kuin varsinainen antologia, näin ulkopuoliselle lukijalle. En hetkeäkään epäile, etteikö Kaukaa haettua voisi olla tekijöilleen tai heitä yhdistävälle koululle tärkeämpi merkkipaalu, mutta minulle jolla ei ole tekijöihin tai töihin minkäänlaista sidettä Kaukaa haettua on nopea katsaus ja osoitus siihen, että osaavia tekijöitä on paljon, mutta kovin syviä tunteita tai ajatuksia se ei ehdi herättämään.

Jatka lukemista ”Arvio: Kaukaa haettua – Antologia on ehkä enemmänkin katalogi”

Arvio: Be Finnish Without Suffering – Hieno idea kantaa melkein maalin asti

Sami Nyyssölän uusi sarjakuvakirja Be Finnish Without Suffering, ajoi minut aluksi hetkeksi pohtimaan sen edeltäjää, Learn Finnish Without Studyingiä. Muistelin viihtyneeni kirjan parissa, vaikka normaalisti vierastan hieman suomalaisia ”näin kerrot itsestäsi ulkomaalaiselle enemmän kuin hän koskaan halusi tietää” -teoksia. Lisäksi tämän henkisen jatko-osan (vain henkisen, sillä kirjat ovat täysin itsenäisiä teoksia) nimi kieli siitä, että tarkastelun näkökulmaa oli ehkä haluttu laajentaa silkasta stereotypianaureskelusta hieman laajemmalle. Näin olikin. Be Finnish Without Suffering ei enää oikeastaan ole tieto- tai oppikirja edeltäjänsä tavoin, vaan enemmänkin pitkä sarjakuvamainen essee siitä, mitä kansallinen identiteetti tarkoittaa, mistä se rakentuu ja onko suomalaisuudessa nyt sitten lopulta niin paljon eroja mihinkään muuhun. Kirjan kunnianhimo on juuri siellä missä sen kuuluukin olla. Valitettavasti tämä myös johtaa siihen, että lopputulos hieman kompuroi. Be Finnish Without Suffering ei missään nimessä ole huono sarjakuva, mutta sitä lukiessa törmää useampaan otteeseen tunteeseen siitä, että vitsi kun tämä olisi vielä hieman onnistuneempi, niin oltaisiin jossain erittäin arvokkaiden asioiden äärellä.

Jatka lukemista ”Arvio: Be Finnish Without Suffering – Hieno idea kantaa melkein maalin asti”

Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne

Ajatelkaa tästä mitä haluatte, mutta kyllä, aion arvioida saamani arvostelukappaleet Tuomas Myllylän tuotannosta jaottelulla porno – kaikki muu. Tämä on se ”kaikki muu” -osuus. Myllylä on varsin tuottelias sarjakuvantekijä, joka on ehtinyt kymmenvuotisen uransa aikana julkaisemaan vaikka ja mitä. Tässä tekstissä käsiteltävät viisi paperback-kirjaa ovat ilmestyneet vuosina 2018-2020, joten kyse on suht tuoreesta Myllylästä kaikin puolin. Ne ovat myös hyvä katsaus tyylilajeihin, joista Myllylä on tunnetuin. Pakanat on suht tarkasti historiallisiin tosiasioihin nojaavaa fiktiota, Alhaiset ja Jumalsurma perinteistä peikot ja haltijat -fantasiaa, ja Syvänne kokoelma lyhyitä kauhutarinoita enemmän ja vähemmän yliluonnollisilla asetelmilla. Katan ne kaikki yhdessä tekstissä, koska yksikään kirjoista ei ole aivan valtavan laaja, ja rehellisesti sanottuna minulla ei olisi niistä yksitellen riittävästi sanottavaa. Myllylän omaleimainen tyyli on viihdyttävä, mutta en löydä tarinoista hirveästi tarttumapintaa.

Jatka lukemista ”Arvio: Tuomas Myllylä -katsaus – Pakanat/Alhaiset/Jumalsurma/Syvänne”

Arvio: Leatherbound Classics – Kädet köysiin, suut tukkoon ja kulttuuria kansalle

Tällä viikolla käsitellään hyvin suorasukaista BDSM-pornoa, joten jos sellainen materiaali ei ole makuusi, kannattaa jättää tämä väliin ja venailla seuraavan viikon postausta. Silloin taas tarjolla jotain muuta! Niin ja tietty NSFW myös.

Sain hiljattain yllättäen ja pyytämättä paketin sarjiksia arvioitavaksi. Kyseessä oli katsaus tuotteliaan Tuomas Myllylän tuotantoon. Myllylää on luettu blogissakin pariin otteeseen, ja tekijä on Suomessa tunnettu pääasiassa miekanheilutuksesta, barbaariparroista ja sen sellaisesta. Paketista löytyi kuitenkin myös Myllylän kansainvälisesti levinneintä materiaalia, eli PORNOA. Ja kun PORNOA on tarjolla, niin voitte arvata, että siihenhän minä ensimmäisenä tartun. Kyllä ne miekat ja parrat malttavat hetken odottaa! Leatherbound Classics on kokoelma Myllylän BDSM-aiheisia sarjakuvia ja piirroksia, joissa kaikennäköiset ja -kokoiset ihmiset löytävät itsensä mitä moninaisimmista tilanteista sidottuina ja suukapuloituina. Myllylä kertoo itse esipuheessa tehneensä tämän kaltaista materiaalia jo pitkään, aluksi omaksi ilokseen, ja myöhemmin myös yleisölle, kun vastaanotto oli innostunut. Tällaisella meiningillä on Hyllyyn täysi tuki. Sarjakuvat ovat mitä mahtavin seksuaalisen itseilmaisun ja -tutkiskelun muoto, ja on kerrassaan hienoa, että Suomessakin tällaista materiaalia pääsee ihan printatuksi saakka. 

Jatka lukemista ”Arvio: Leatherbound Classics – Kädet köysiin, suut tukkoon ja kulttuuria kansalle”

Arvio: Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa

Hmm, nyt onkin haastava paikka. Olen arvioinut Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa -teoksen edeltäjän, Ugly Monstersin puolisentoista vuotta sitten ja muistan hyvin, miltä se tuntui. Rivo homostelu yllätti ihastuttavasti ja sarjis jäi lähtemättömästi mieleen. Muistan sen erittäin hyvin siksi, että jatko-osan lukeminen tuntuu tismalleen samalta, sekä hyvässä että pahassa. Joakim Juvelén on tehnyt toisen kirjan tismalleen samanlaista tavaraa, enkä sano tätä yhtään negatiivisessa mielessä. Samanlaisuutta on nimittäin monenlaista. Jos tuntuisi siltä, että samoja vitsejä kierrätettäisiin uudestaan ja mikään ei enää yllättäisi, oltaisiin ongelmissa. Rumat möröt onnistuu kuitenkin edelleen loksauttamaan leukoja säännöllisesti sillä, millaisia strippejä Juvelén yksinkertaisesti keksii ja kehtaa tehdä. Rumat möröt on edelleen positiivisuudessaan ja häikäilemättömyydessään vastustamaton. Tässä mielessä samanlaisuus on itse asiassa aika harvinaista. Kun tietää mitä odottaa, saa juuri sitä, ja silti yllättyy, niin materiaalissa on jotain erityistä. Haastavaa on vain se, että keksisi siitä jotain uutta kirjoitettavaa arvioblogiinsa.

Jatka lukemista ”Arvio: Rumat möröt – Siellä missä persikat kasvaa”