Arvio: 24 päivää – Ajankohtainen fiktio koputtaa journalismin ovelle

Kuulutin edellisessä Pokuto-kustantamon näytepaketista saamani sarjiksen arvostelussa tekijältä sarjakuvamaisempaa otetta, kun Sami Nyyssölän Learn Finnish Without Studying tuntui enemmän kuvitetulta tietokirjalta. Vähänpä siinä vaiheessa tiesin, että ratkaisu oli lähempänä kuin arvasinkaan. Viimeinen Pokutolta arvioon saapuva sarjakuva on nimittäin myöskin Nyyssölän kädenjälkeä. Yhteistyössä Anssi Vieruahon kanssa toteutettu 24 päivää on ihan tyylipuhdasta sarjista, vaikka siinäkin on ideaa ja omaperäisyyttä ihan mukavasti. Sarjakuva on kertomus Irakista Suomeen saapuvasta pakolaisesta, jonka rankka ja pelottava matka kestää 24 vuorokautta. Tarina on koostettu Nyyssölän ja Vieruahon haastattelemien turvapaikanhakijoiden kokemuksista. Se on siis tarkasti ottaen fiktiota, mutta melkein yhtä hyvin sitä voisi kutsua journalismiksi. 24 päivää on ajankohtainen ja ansiokas puheenvuoro nykypäivän kylmäksi ja idioottimaiseksi äityvässä maahanmuuttokeskustelussa.

Mainokset

Arvio: Learn Finnish Without Studying – Pätevä perehdytys, mutta onko tämä oikeastaan sarjakuva?

En tiedä, ajattelevatko muut samoin, mutta mielestäni yksi takuuvarma bestseller-kategoria Suomessa on Suomesta kertovat, mukamas ulkomaalaisille suunnatut teokset, joita kuitenkin kuluttavat 90-prosenttisesti ihan perushärmäläiset. Kun halutaan nähdä, että mitäs niille ulkomaaneläville voi meistä kertoa, ja mitähän ne meistä sitten ajattelee. Sympaattinen ajatus siitä, että Suomen ulkopuolella ihmisiä kiinnostaa, millaista Suomessa on. Sellaiset sarjakuvat kuin Finnish Nightmares tai Learn Finnish Without Studying ovat kelpo esimerkkejä. Ne ovat hyvin tehtyjä sarjakuvia ja samaistumisen tunne kirvoittaa nauruja suomalaisesta lukijasta, mutta kansainvälinen menestys syntynee lähinnä siitä, että suomalaiset ostavat näitä ulkomaalaisille tuttavilleen nenäkarvat innosta väristen, ja sanotut tuttavat laittavat sen jälkeen kirjan hyllyyn pölyä keräämään, kunnes se jossain muutossa häviää. En tiedä, onko tämä turhan kyyninen asenne, mutta ei minua kiinnostaisi lukea tuvalulaista sarjakuvaa tuvalulaisten mielenlaadusta, oli se kuinka hyvä vain. Toisaalta jokainen myyty kotimainen sarjakuva on kotiinpäin, joten mielestäni tarkoitus pyhittää täysin keinot. Kaikki tuki myös Learn Finnish Without Studyingille ja Sami Nyyssölälle, varsinkin kun toteutus on huolellinen ja mietitty.

Arvio: Tohtori K:n katvealue – Jossain Palsan ja paskan välimaastossa

Valotusajan vanavedessä sain luettavakseni myös nipun muita Pokuto-kustannustalon julkaisuja. Ensimmäisenä niistä otettakoon käsittelyyn mystinen Tohtori K:n katvealue. Tohtori K ei anna paljon itsestään tietoja, vaan pistää sarjakuvat puhumaan puolestaan. Täytyy kyllä myöntää, että sarjakuvienkaan perusteella ei kovin syvälle tohtorin mielen syövereihin pääse sukeltamaan. Katvealue on kokoelma strippejä (päätellen niiden vuosiluvuista) yli kymmenen vuoden aikaväliltä teemanaan eritteet, eksistentialismi ja kaikenlainen perseily. En tiedä, mitä kaikkea muuta tohtori puuhailee, mutta sarjisten teemojen, sävyjen ja tarkoituksen vaihtelut saavat olettamaan, että Katvealueeseen on kaadettu satunnaisia hajatelmia ja heittoja. Ehkäpä katvealue on tohtorin alitajunta, jonkinlainen osittain näkyvä kartta hänen mieleensä. Konsepti sinänsä voisi olla mielenkiintoinen, mutta nämä stripit eivät valitettavasti suurelta osin ole.

Arvio: Valotusaika – Kunnianhimoinen scifitrilleri ei kompastu nokkeluuteensa

Valotusaika oli etukäteen tämän bloggaajan uran suurimpia kuumotuksia. Avi Heikkisen luomisprosessia on tullut seurattua aktiivisesti Twitterissä, ja arviokin oli sovittu tehtäväksi jo kuukausia sitten. Avin kanssa voisin jopa sanoa olevani tätä nykyä internet-kavereita. Tämä on varmaan kaltaiselleni outsiderille niin lähellä lähipiiriläisen sarjakuvan arviointia kuin pääsee. Mitä jos Valotusaika onkin ihan paska? Mitä jos siitä ei löydä muuta kuin kliseitä ja kiusallisia vitsejä? Mitä sitten tapahtuisi? Olisiko internet meille kahdelle enää tarpeeksi suuri? Niin mielenkiintoinen kuin tuo ajatusleikki olikin käydä päässään läpi, tosielämän seurauksia ei valitettavasti tulla näkemään. Valotusaika ei ole paska, vaan erittäin kunnianhimoinen esikoisteos, jonka ideat kantavat koko kirjan mitan. Se lankeaa muutamaan kliseeseen, enkä tiedä, onko sen huumori puhuttelevaa valikoidun pienen piirin ulkopuolella, mutta ottaen huomioon kirjan mitan, toteutustavan kunnianhimoisuuden ja kerronnan haastavuuden, suoritus ansaitsee huomiota ja kunniamainintoja. Huh että helpottaakin kun voi sanoa noin!

Arvio: Setit ja partituurit – Häpeällisiä tarinoita

Selailin tuossa vähän aikaa sitten Hyllyyn Top 40 -listausta ja tajusin, että arvioitujen teosten keskiarvosanan perusteella blogin ehdoton MVP on Hanneriina Moisseinen. Kahdesta luetusta teoksesta kaksi on blogin topvitosessa. Siksi onkin outoa, että en ole haalinut luettavakseni enempää hänen teoksiaan. Oli korkea aika kopata Setit ja partituurit lukulistalle. 2010 ilmestynyt kirja edeltää siis tässäkin blogissa valtaisan vaikutuksen tehneitä Isää ja Kannasta. Se on myös yhteydessä edeltäjäänsä, Sen syntyyn, jossa Moisseinen kasasi Vienankarjalan ronskeja kansantarinoita sarjakuvaksi. Setit ja partituurit jatkaa samalla linjalla, mutta vaihtaa nykyiseen kansanperinteeseen. Käytännössä formaatti on täysin sama kuin Yhesti yhes paikas -kirjoissa. Lyhyitä tarinoita, jotka ovat käyneet jollekin tutulle ja joista voi tunnistaa itsensä, ja ehkä naurun kautta päästää irti pienistä traumoistakin. Tällä kertaa ei mennä ihan toplistoille, sillä vaikka Moisseisen tyyli vankka onkin, kerrontatapa ei pärjää esimerkiksi Ville Piriselle. Kirjan seteistä vain pari malttaa herkutella tilanteilla tarpeeksi.

Arvio: Hämärän prinssi – Ilmastonmuutoksen vastustaminen on tekoja, ei perseestä oloa

Huom. Tässä tekstissä on tavallista vähemmän sarjakuvan arviointia, sillä ajauduin lähes kaikista tulokulmista vain haukkumaan sen päähenkilöä. Onneksi blogin ei tarvitse olla ammattimainen, sillä tämä teksti ei ole ammattimainen. Sori!

Minusta on varsin mahtavaa, että ilmastonmuutos on teemana alkanut näkyä sarjakuvissakin. Ilmastonmuutoksessa itsessään ei toki ole mitään mahtavaa, mutta aikamme suurin kriisi vaatii huomiota aivan kaikkialla uutisissa, taiteessa ja kulttuurissa. Uskon, että laadukkailla aihetta käsittelevillä sarjakuvilla, sellaisilla kuin esimerkiksi Sarasvatin hiekkaa, on mahdollisuus vaikuttaa ajatteluun ja sitä myöten myös ihmisten käytökseen. Sitten en yhtään tiedä, miten Hämärän prinssi vaikuttaisi käytökseen. Se on laadukas sarjakuva, jonka päähenkilö on niin raivostuttava märkä lapanen, että lukiessa on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin hänen vihaamiseensa. Petteri Kantola ottaa sarjiksella riskin, sillä luulen että Hämärän prinssi voi johtaa kahteen lopputulokseen: joko ajatellaan että ilmastonmuutoksen vastustaminen on tuollaisten saamattomien kommunistihippien haihattelua ja siihen eivät paremmat ihmiset rupea, tai sitten sisuuntuu ja ajattelee että ilmaston korjaamista ei voi jättää saamattomien kommunistihippien käsiin, ja ryhtyy toimiin entistä reippaammin. En tiedä, jännä nähä!

Arvio: Pieni hetki onnea – Suru ja onni sekoittuvat samaistuttavaksi pakkaukseksi

Näköjään tulin Suurelta kurpitsalta sarjispakettia valikoidessani poimineeksi koriin lähinnä omaelämäkertoja. Kuten kaksi edellistäkin kirjaa, myös Pieni hetki onnea on muistelo tekijänsä menneisyydestä. Jussi Waltameri ei kuitenkaan varsinaisesti ota kantaa siihen, kuinka paljon väritystä todelliset tapahtumat ovat saaneet, mutta selvästi ainakin päähenkilö, hänen tuntemuksensa ja sisäinen maailmansa ovat Waltamerelle kovin läheisiä. Pieni hetki onnea on kertomus tietynlaisesta lapsuuden lopusta, elämän ensimmäisistä pettymyksistä ja menetyksistä. Periaatteessa se on lähes musertavan surullinen kertomus, mutta sävy ei silti ole synkkä. Surun ja tappioiden kanssa eläminen on osa elämää, ja ilman sitä pienet hetket onneakaan eivät tuntuisi juuri miltään. Waltameren kerronta on mukaansatempaavaa, mutta kokonaisvaikutelmaa vesittävät muutamat köppäisesti toteutetut tekniset yksityiskohdat.