Mikko Valtonen -rautaisannos: Syvään päätyyn -näyttely ja Muna kalastus muna -sarjakuva

Olen siinä mielessä edelleen hyvin noviisi kyldyyrharrastaja, että en tiedä monenkaan mahtavan taiteilijan olemassaolosta, ennen kuin jokin suht valtavirtainen taho niistä minulle kertoo. En ole pöyhinyt kenttää tai skeneä niin montaa vuotta, että olisin päässyt seuraamaan kovinkaan monen taiteilijan kehittymistä reaaliajassa, vaan löydöt täytyy tehdä kertarysäyksillä, tai joissain tapauksissa valitettavasti retrospektiivien kautta. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämän kesän löytö, jonka pääsin validoimaan vasta syksymmällä, oli ehdottomasti Mikko Valtonen. Pohjoissavolainen taiteilija ja sarjakuvantekijä, jonka Syvään päätyyn -näyttely Kuopion taidemuseossa aukesi alkukesästä ja jatkuu vielä syyskuun 18. päivään saakka. Noteerasin jo näyttelystä uutisoidessa, että tuo on varmaan sitä minun hilloani, ja merkkasin käynnin kalenteriin, kun tiesin Kuopioon olevan menoa hieman myöhemmin. Ja näin totisesti oli. Joskus harvoin heti näyttelytilaan astuessaan tietää, että tämä taide on minulle: sitä ei ole tehty varsinaisesti minua varten, mutta minun sieluni elää tästä taiteesta heti välittömästi. Kokemus oli niin vahva, että lupasin heti itselleni kopata mukaan myös Valtosen sarjakuvia, jos museokauppa niitä vain myy, ja myihän se. Käteen tarttui Muna kalastus muna -julkaisu vuodelta 1997. Valtosen pelkistetty, naiivin absurdi tyyli on vastaanpanematonta niin maalauksissa, veistoksissa kuin sarjakuvissakin.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Jatka lukemista ”Mikko Valtonen -rautaisannos: Syvään päätyyn -näyttely ja Muna kalastus muna -sarjakuva”

Arvio: Kersantti Napalm – Barracuda

Otetaanpas pieni tauko vuosikymmenten takaisesta pulp-matskusta ja tsekataan välillä uunituoretta pulp-matskua. Kersantti Napalm on esiintynyt blogissa kerran aiemminkin, mutta silloin testailtiin lyhäreitä, ja nyt on tarjolla ihan oikea pitkä seikkailu. Pienenä muistinvirkistyksenä, Kersantti Napalmhan on siis supisuomalainen tulkinta GI Joe -ja supersankarihenkisestä amerikkalaisesta sarjakuvaperinteestä. Barracuda on jonkinlainen yhdistelmä agenttiseikkailua, takaumajaksoja ja perinteistä Napalm-paahtoa eli loputtomia tappelukohtauksia. Tarinasta vastaavat hahmon 30 vuotta sitten luonut Vesa Vitikainen ja alkuaskeleilta saakka tarinoita kuvittanut Markus Tuppurainen. Barracuda on ehkä yllättävänkin vähän kieli poskessa tehty agenttimättö, mikä saa toisaalta lukijan kaipaamaan myös hieman enemmän.

Jatka lukemista ”Arvio: Kersantti Napalm – Barracuda”

Arvio: Maalarisiskot – Odotukseni olivat hieman väärässä asennossa

Maalarisiskot on vaikeasti määriteltävä sarjakuva. Päällisin puolin se on taidehistoriasarjis, joka fiktiivisyydestään huolimatta perustuu laajaan lähdemateriaaliin ja kertoo neljän suomalaisen taiteilijan nuoruudesta 1800-luvun lopulla. Toisaalta se on täysin nykyaikaan sidottu tulkinta käsittelemistään asioista, ja heijastelee siten vähintään yhtä paljon 2020-lukua ja tekijänsä Reetta Niemensivun ajatuksia kuin 1880-lukua ja henkilöhahmojensa sielunmaisemaa. Toisaalta, heti tuota virkettä tuhertaessani rupesin miettimään, miten tämä eroaa mistään muustakaan historiallista aikaa käsittelevästä teoksesta. Ainahan tekijä tulkitsee tapahtumia oman linssinsä läpi, ja tuo linssi on aina aikansa tuote. Että otanpa sanani heti takaisin, ei se mikään vaikeasti määriteltävä sarjis ole, se on fiktiivinen tulkinta taidehistoriasta, jossa nykyajan linssi on vain astetta selkeämmin näkyvissä kuin monissa muissa vastaavissa teoksissa. Ko. linssin tuoma lisäarvo on sitten se, mitä minun on oikeastaan vaikeampi määrittää.

Jatka lukemista ”Arvio: Maalarisiskot – Odotukseni olivat hieman väärässä asennossa”

Arvio: Audarya Lila – The Death of Tuomas Mäkinen

Olen ymmärtänyt, että näin Itä-Helsingissä asuvana paikalliset kierrätyskeskukset ovat melkoisia sarjakuvan aarreaittoja, mutta olen ollut aivan luvattoman saamaton hyödyntämään niitä itse. Tämän kevään aikana olen vihdoin saanut raahattua itseni paikalle, ja tulokset ovat olleet heti erinomaisia. Ensin bongasin Itäkeskuksen Fidasta muistaakseni kolmella eurolla Cyril Pedrosan Kolme varjoa, ja pari viikkoa sitten SPR:n kontista tarttui mukaan Kaisa ja Christoffer Lekan Audarya Lila – The Death of Tuomas Mäkinen hintaan 3,50 €. Ja kun kotona huomasin ensimmäisen sivun alakulmasta löytyvän vielä tekijän pienen omistuspiirroksen, niin ei tässä voi muuta todeta kuin että huhut ovat toistaiseksi pitäneet paikkansa. Tai siis, eivät tietenkään ole. Älkää te menkö noihin mainittuihin kauppoihin, menkää ihan muualle. Minä voin hoitaa sen noissa käymisen teidän puolestanne jatkossakin. Vaikkei Lekojen tuotanto ihan minun suosikkiani aina olekaan, eikä Audarya Lila kovin syvältä sykähdytä, on se silti erittäin kaunis ja omalaatuinen lisä hyllyyn.

Jatka lukemista ”Arvio: Audarya Lila – The Death of Tuomas Mäkinen”

Arvio: Eläimelliset aakkoset aikuisille – Ilahduttava hassuttelu ei onnistuisi aloittelijalta

Nyt aloitetaan taas sellaisella tunnustuksella, jollaisia ei pitäisi sarjisihmisen ikinä myöntää ääneen. En ole koskaan ennen lukenut Kati Kovácsin sarjakuvia, en yhtä ainutta. Mitään hyvää syytä ei ole, ei vaan koskaan ole Kovács ollut päätöksenteon mikrohetkellä kirjastossa tai kaupan hyllyssä tarpeeksi houkutteleva muiden saatavilla olevien teosten rinnalla. Hän on kuitenkin aivan kiistatta ja selkeästi suomalaisen sarjakuvan ehdottomia kunniataulunimiä lähes 30 vuotta kestäneellä urallaan ja Puupää-hatut ja Sarjis-Finlandiat kauan sitten pokattuna. Ajattelin, että tällaisia sokeita pisteitä on kuitenkin hyvä tuoda esiin. Tilastollisesti Suomessa on paljon enemmän ihmisiä, joille Kovács ei ole lainkaan tuttu kuin heitä, joille on. Ehkä joku heistä voi tekstin kautta innostua. Varsinkin kuin Eläimelliset aakkoset aikuisille, Kovácsin tuorein teos, on hulppean nokkelaa ja älyvapaata tykittelyä.

Jatka lukemista ”Arvio: Eläimelliset aakkoset aikuisille – Ilahduttava hassuttelu ei onnistuisi aloittelijalta”

Arvio: Kadonneet – Fiktio tulee lähes epämukavan lähelle todellisuutta

Olen joskus aiemminkin kuvannut kirjaston käyttömetodiani, joka perustuu suuren osan ajasta suunnitelman puutteeseen. Menen sarjishyllylle ja nostelen kassiin tavaraa ottamatta sarjiksista juurikaan selvää etukäteen. Nimet saattavat toki olla tuttuja, mutta suuren osan ajasta sisältö selviää vasta lukiessa. Tämä pohjustus tuntuu tarpeelliselta, kun tässä ajassa nostaa käsittelyyn Hannu Leimun viime vuonna ilmestyneen teoksen Kadonneet. En tiedä, olisinko ehdoin tahdoin ottanut luettavaksi kertomusta isän ja pojan vaelluksesta sodan autioittamassa maassa hylättyjen tankkien ja joukkohautojen keskellä. Varmaan on tosi inhimillistä vetää monesta asiasta yhteys Ukrainan sotaan, mutta Kadonneissa ollaan niin lähellä nykytodellisuutta kuin fiktion keinoin on ihan oikeasti mahdollista. Yllättäen tämä ei kuitenkaan pelkästään tehnyt lukemisesta painavaa, vaan fiktio salli myös jäsentää ajatuksia jollain tavalla, joka viime viikkoina on omasta repertuaarista puuttunut.

Jatka lukemista ”Arvio: Kadonneet – Fiktio tulee lähes epämukavan lähelle todellisuutta”

Arvio: Armo – Eri luettava tänään kuin ilmestyessään

Yksi järjettömimpiä sarjakuvabloggaamisesta tulleita lieveilmiöitä on se, että kirjan suosio voi olla syy viivytellä sen lukemisessa. Vaikka kirja itsessään olisi kiinnostava ja puhe siitä lähes yksinomaan positiivista, kuten Emmi Valveen Armon tapauksessa, jää kirja helposti “sitten syssymmällä” -mappiin. Välttämättä edes vuosittain kotimainen sarjakuvaromaani ei pääse Armon saavuttamaan asemaan, jossa siitä puhutaan ylistävästi valtavirtalehdistöä ja ulkomaisia palkintoja myöten. Koska minun lukumotiivini ovat jotain aivan muuta kuin uutuuksista kartalla pysyminen, tulee herkästi sellainen olo, että tästä sarjiksesta voi aivan hyvin puhua vähän myöhemmin, nyt sillä on huomiota aivan riittävästi. Sudenkuoppana tässä lähestymisessä on koittaa viisi vuotta myöhemmin löytää jotain lukemisen arvoista sanottavaa. Armo oli myös siinä mielessä ilmestyessään ajankohtainen, että se oli hyvin kaunistelemattoman mielen sairauksien kuvauksen ilmiön alkupään edustajia. Ehkä se on vain minun kuplani, mutta se, miten masennuksesta, ahdistuneisuushäiriöstä tai muista sairauksista puhutaan, on mennyt valtavasti eteenpäin vuosien 2017 ja 2022 välissä. Armo on nykyään teos eri kontekstissa, kuin se oli ilmestyessään. Tai siltä minusta ainakin tuntuu. Epäröin hirveästi sanoa kirjasta mitään, koska se on niin paljas ja henkilökohtainen, ja kaikki minun tulkintani siitä ovat samoin kovin henkilökohtaisia. Tuntuu siltä, että vikaan menee kuitenkin.

Jatka lukemista ”Arvio: Armo – Eri luettava tänään kuin ilmestyessään”

Arvio: Kuinka poikani katosi – Raaka tragedia vie lukijan mukanaan

Juttelin Pokuto-kollektiivin puuhamiehen, Anssi Vieruahon kanssa jokunen viikko sitten. Keskustelussa tuli esiin Pokuton kautta julkaistu sarjakuva, joka oli aiemmin mennyt minulta ohi, vaikka se on julkaistu jo kolme vuotta sitten. Kyseessä on Mirjam Sumun omaelämäkerrallinen tragedia Kuinka poikani katosi, äidin näkökulmasta kerrottu tarina oman pojan menettämisestä huumeriippuvuudelle. Anssin kuvaukset sarjakuvasta tuntuivat heti siltä, että tämä on päästävä kokemaan. Kun poikani katosi on sellainen sarjakuva, jonka kohdalla “arviointi” tuntuu todella banaalilta, lähes loukkaukselta. Kun joku tekee jotain näin raa’an henkilökohtaista, aivan säästelemättömän brutaalia taidetta ja jakaa sen maailman kanssa, ei tee mieli miettiä, että kuljetettiinko tarinaa nyt luontevasti ja oliko kuvitus elinvoimaista. Kuinka poikani katosi on ainutlaatuinen teos siinä, miten se 40 lyhyen sivun aikana, ilman erityisempää draaman kaarta, onnistuu jättämään lähtemättömän jäljen.

Jatka lukemista ”Arvio: Kuinka poikani katosi – Raaka tragedia vie lukijan mukanaan”

Arvio: Post Mortem – Joensuun sarjakuvaseuran kauhujulkaisu

Mitä tulee kotimaisiin sarjakuva-antologioihin, Post Mortemilla on monta joukosta edukseen erottuvaa etua. Ensimmäinen niistä on tietysti kauhuteema, joka on aina tervetullut ja jota toivotaan ainakin Hyllyyn yksihenkisen toimittajakunnan puolelta aina ja ikuisesti lisää. Toinen on silkka koko: Post Mortemin tekijäkunta on antologiaksi erittäin laaja, ja lyhyitä tarinoita on kirjassa peräti 22. Joensuun sarjakuvaseura on saanut mobilisoitua tekijät kiitettävästi. Kolmas on sitten kansi, joka on sitä perinteisen kauhusarjakuvan ystävän lempihilloa. Mika K. Saarelainen näyttää, että Corbenit ja Burnsit on luettu ja tyylitaju on kohdallaan. Näillä eväillä antologiaa on kiva ryhtyä kahlaamaan. Sisältä löytyy, kuten kokoelmajulkaisuun kuuluu, laadultaan ja tyyleiltään vaihteleva kattaus. Aidot kauhunväristykset jäävät ehkä melko vähäisiksi, mutta kyllä nautinnollisiakin tunnelmapaloja löytyy ihan asiallinen määrä.

Jatka lukemista ”Arvio: Post Mortem – Joensuun sarjakuvaseuran kauhujulkaisu”

Arvio: Läskimooses – On

Luin viime syksyn megalomaanisinta sarjakuvajulkaisua, Matti Hagelbergin koottua Läskimooses-laitosta, varmaan yhteensä noin kolmen kuukauden ajan. Melkein 1500-sivuinen kolmikko kirjoja kokoaa yhteen vuosina 2012-2020 ilmestyneet Läskimooses-lehdet. Ensimmäinen osa on nimeltään Maailman kirkas aamunkoitto, toinen Päivän tuoksuvalla hetkellä ja kolmas Here comes trouble. Tämä on varmaankin kunnianhimoisin yksittäinen sarjakuvajulkaisu Suomessa koskaan, enkä ymmärrä, miten se voi edelleen maksaa vain 55 euroa. Olisin pulittanut kaksi kertaa tuon verran aivan mukisematta. Läskimooses on ansaitusti saanut kotimaiseksi sarjakuvaksi myös paljon mediahuomiota, ja arvioita on julkaistu laajasti. Sitä enemmän kuumottikin, kun vielä toisen kirjan lopuillakin tuntui siltä, ettei minulla ole tästä kamalasti mitään sanottavaa. No, kolmannen kirjan alkupuolella suurempi kuva alkoi hahmottua ja asioihin saatiin järjestys. On minulla Läskimooseksesta jotain sanottavaa, mutta ehkä tällaisen teoksen tärkein vaikutus on sen puhdas olemassaolo.Siitä saa pitää tai olla pitämättä, mutta nimensä planeetan mukaisesti se on monoliitti, jo syntyessään. Joskus se on kauempana ja joskus lähempänä, mutta alati taustalla. Darkseid is, Läskimooses on.

Jatka lukemista ”Arvio: Läskimooses – On”