Hoidetaan ne pienet risut pois alta heti kättelyssä, niin päästään asiaan. Eternautti on järjestyksessään toinen KVAAK Kirjan joukkorahoitettu käännössarjakuvaprojekti, kaikilla mittareilla menestyneen Dropsie Avenue -julkaisun seuraaja. Myös Eternautissa kaikki meni hienosti, mutta kun hain paketin postista viime viikolla, tarkistin huvikseni, kauanko itse rahoituksesta oli kulunut, ja hieman yli vuoden päivät toimituksessa kesti. Ei näitä kiireellä tarvitse julkaista, mutta tuo on oikeasti jo tilkkasen huvittava toimitusaika. Ei tässä mitään risteilyalusta kuitenkaan tilattu. Seuraavakin rahoitusprojekti on ollut sisässä jo hyvän aikaa, itselleni kelpaisi ehkä samalta kustantajalta yksi hanke kerrallaan. No niin, nyt ne risut on annettu ja voidaan mennä ruusuihin, joita onkin sitten paljon enemmän. Eternautti-paketti sisältää kaksi versiota samasta sarjakuvasta, molemmat erittäin laadukkaasti toteutettuja. Paketti on mitä kiehtovin kurkistus eteläamerikkalaiseen historiaan, kulttuuriin ja maailmankuvaan 50-60 vuoden takaa.
Eternautti on scifitarina argentiinalaisen Héctor Germán Oesterheldin kynästä. Tarina kertoo ulkoavaruuden olioiden hyökkäyksestä Maahan, ja sen keskelle joutuvasta Juan Salvosta. Ensimmäinen versio tarinasta on ilmestynyt Francisco Solano Lópezin kuvittamana 1957-1959, ja toinen nimensä mukaisesti 1969, tällä kertaa Alberto Breccian tulkitsemana. Pääjuoni on molemmissa versioissa sama: eräänä iltana Buenos Airesin ylle laskeutuu lumisade, joka tappaa kaiken mitä koskettaa. Lumisadetta seuraa ulkoavaruuden olioiden hyökyaaltomainen invaasio, jota vastaan vähäiset eloonjääneet argentiinalaiset yrittävät taistella. Juan Salvo ja hänen ystävänsä löytävät sotajoukoista paikkansa, mutta Salvo haluaisi vain takaisin perheensä luokse. Kaikki taistelevat entisen elämänsä puolesta, vaikka jokainen tuntuu samanaikaisesti myös luopuvan siitä lopullisesti.
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Lópezin kuvittama Eternautti on “se oikea” teos, jossa tarina rakennetaan pala palalta hahmoja huolellisesti kuvaten. Breccian uudelleentulkinta on taiteellisesti kunnianhimoisempi, mutta kärsii läpijuostusta toteutuksesta. Siitä pari sanaa myöhemmin, mutta nyt aluksi alkuperäisversion pariin. Eternautti on erittäin rikas kertomus, joka ehtii neljänsadan sivun mittansa aikana olla klassista scifiä, kauhua, patrioottinen sotakertomus ja jonkinasteista propagandaa (vaikka Oesterheld on tämän tulkinnan itse kieltänytkin). Fokus on koko ajan Salvossa ja hänen taistelutovereissaan, yliopistonlehtori Favallissa ja metallityöläinen Francossa. Avaruudesta tullut vihollinen on tuntematon ja siksi uhkaava. Suuri osa tarinasta on sen spekulointia, kuka oikeasti on hyökkäysten takana, kun taistelukentällä kohdattavat vastustajat paljastuvat yksi toisensa jälkeen vain alistetuiksi pelinappuloiksi. Vastakkainasettelu on kohtalaisen selvä, kun toisella puolella on kasvoton, robottimaisten käskyläistensä taakse piiloutuva vihollinen, ja toisella puolella kaikista yhteiskuntaluokista ylivoimaa vastaan yhdistyvät arjen sankarit. Ollaan ihan perinteisistä perinteisimmän työnjaon äärellä: Favalli on operaation aivot, Franco sydän ja Juan Salvo kädet.
Eternautissa vaikuttavinta on toivoton tunnelma. Vaikka Maan joukot saavuttavat erävoittoja, muuttuu kokonaistilanne koko ajan mahdottomammaksi. Minkäänlaista todennäköisyyttä valloittajan lyömiseksi ei ole olemassa, ja esiin vyörytettävät aseet ja joukot saavat ihmisen todella tuntumaan pieneltä. Tästä syntyvät tarinan kauhuelementit – kyse ei ole mistään yksittäisestä hirviöstä tai groteskeista ihmiskohtaloista, vaan nyt ollaan rehellisen eksistentiaalisen kauhun äärellä. Se ei ole tarinassa erityisen hallitsevaa, vaan välähtää onnistuneesti pariin kertaan kaiken muun keskellä, kuin maustamassa tarinaa entisestään. Eternautin vahvuus on ehdottomasti se, miten pitkä mitta antaa tilaa niin hahmojen, tunnelmien kuin juonenkin kehittelylle. Kaikki rullaa eteenpäin vapaasti hengittäen, ja loppua kohti lukija on jo oikeasti kiinni tapahtumissa ja kohtaloissa. Tunnelmien ja tilanteiden vaihtelu ei tunnu tukkoiselta tai sekavalta, kun perusta tarinalle on rakennettu rauhassa ja muutoksille on jatkuvasti löydettävissä motiivit.
Täysin eri tilanne on sitten vuoden 1969 uusintaversiossa. Kirjojen taustoittavista jälkisanoista päätellen Oesterheld oli välissä kuluneiden kymmenen vuoden aikana radikalisoitunut aatteiltaan ja maailmankuva oli muuttunut kyynisemmäksi. Alberto Breccian lähestyminen sarjakuvakerrontaan on kokeellisempaa, ekspressionistisempaa ja kylmempää kuin Lópezin vastaava. Ilman alkuperäisteoksen lukemista olisin varmaan ollut 1969:n kanssa aika pihalla, kun kuvitus saattaa luopua asioiden varsinaisesta esittämisestä yllättäen, ja Oesterheld harppoo tarinassa valtavia pätkiä silmänräpäyksessä. Tarinan sävyä on muutettu kyynisempään suuntaan ja poliittisuus ei ole enää Oesterheldinkään mukaan sattumaa. Kritiikki kohdistuu Argentiinan sisäpolitiikan lisäksi nyt aktiivisemmin myös muihin maailman valtioihin. Hahmojen välisiin suhteisiin on tuotu pieniä muutoksia, mutta ne eivät ehdi saamaan tilaa niin paljon, että erot juuri korostuisivat. Ovatpahan kaikki vain paljon vähemmän humaanimpia kuin aiemmin. Tietyllä tavalla kuvitus kuitenkin tukee tätä. Kaikessa on kaoottinen ja hektinen tunnelma, ja näin taideeteoreettisesti hienostellen sanottuna Breccian kuvitus näyttää saakelin hyvältä. Sarjakuva ei varsinaisesti ole kokonainen, mutta se on kiinnostava kurkistus toisenlaiseen tulkintaan, joka auttaa lukijaa pohtimaan Eternautin tarinaa uusista vinkkeleistä käsin.
Will Eisnerin suomentamattoman mestariteoksen valinta joukkorahoitusprojektiksi oli mielestäni aika selkeä ratkaisu. Samaa voi ajatella seuraavasta tulossa olevasta julkaisusta, Wally Woodin lyhärikokoelmasta. Klassiselle pulp-kamalle on vannoutunut fanikuntansa, ja Woodin Suomi-yhteydet takaavat kiinnostavuutta. Sitä en vieläkään ihan ymmärrä, miten Eternautti päätyi valituksi, ja miten se onnistui houkuttelemaan taakseen ennätyspotin. Mutta olen kyllä tosi iloinen, että molemmat asiat tapahtuvat. Näin vanhaa matskua maasta, jonka sarjisskene on muutenkin minulle (ja monelle muulle) täysin tuntematon, näin laadukkaana ja hyvin taustoitettuna julkaisuna. Rahoittaessani oletin, että sarjakuvan laatu tulee ehkä olemaan alisteinen kulttuurihistorialliselle merkitykselle, mutta sekin oli turha pelko. Eternautti on erittäin hyvin tehty sarjakuva ajasta ja paikasta, johon on kiehtovaa palata. Se antaa näkökulmaa maailmaan, joka on valtavan kaukana omastani. Ja toisaalta sillä on paljon yhtymäkohtia myöhempään populaarikulttuuriin. Vai olinko ainoa, joka mietti lukiessaan koko ajan sitä toista legendaarista scifiklassikkoa, jossa avaruuden ötökät tuhoavat Buenos Airesin?
Arvosana: 84/100
Eternautti / Eternautti 1969
Héctor Germán Oesterheld, käsikirjoitus – Francisco Solano López / Alberto Breccia, kuvitus
368 / 64 sivua
KVAAK Kirja / Zum Teufel Kustannus
Hinta Suomessa 35 + 18 €
Sarjakuvat kaupan
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Eternautti & Eternautti 1969 – Humaani ja epähumaani tulkinta samasta scifidystopiasta”