Arvio: Yön ritari III – Herrakansa

Yön ritari 3 -sarjakuvan kansi, jossa mustavalkoinen Batman

Tieto siitä, että Frank Miller ja Brian Azzarello palaavat Yön ritari -sarjan pariin oli vähän kuin James Woods ja Zack Snyder ilmoittaisivat tekevänsä jatko-osan Suurelle gangsterisodalle. Periaatteessa on kiva nähdä erinomaisen alkuperäisen taideteoksen saavan uutta huomiota, mutta hhnngggghhh. Alkuperäiset tekijät ovat tässä välillä flipanneet vainoharhaiseen alt-rightiin, kun taas uudet vahvistukset ovat aiemmissa töissään olleet  hienovaraisia kuin kymmenen kilon leka ja tyylitajuisia kuin Vesa Keskinen. En kuitenkaan suostunut luopumaan toivosta, sillä olen pitänyt joistain Millerin parjatummistakin teoksista, Azzarello on tehnyt ainakin yhden hyvän Hulk-stoorin ja tykkään hieman salaa Snyderin 300-tulkinnasta. Yön ritari III – Herrakansa on juuri julkaistu suomeksi, joten ei muuta kuin tulta päin pelonsekaisin tuntein! Ja mikä helpotus: se ei ollut niin kamala kuin olisi voinut olla, jos nyt ei ihan täydellinen napakymppikään. Minun on vaikea olla kovinkaan objektiivinen arvostelija, joten tekstille täytyy antaa intoiluvaroitus. Jatka lukemista ”Arvio: Yön ritari III – Herrakansa”

Mainokset

Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?

freecomicbookday

Joitain vuosia sitten amerikkalaiset sarjakuvatalot havahtuivat sarjisten laskeviin myyntitrendeihin, ja päättivät tehdä asialle jotain. Syntyi ajatus Free Comic Book Daysta, jossa kustantajat teettävät yhdeksi päiväksi jaettavia ilmaisnumeroita, joita sarjisten ostajat saavat ostosten yhteydessä. Periaatteessa FCBD on siis meidän alakulttuurimme Tokmannin avajaiset ja ilmainen ämpäri, joskin jonoa on hieman vähemmän ainakin toistaiseksi. FCBD-lehtien on tarkoitus toimia ikään kuin sisäänheittotuotteina ja esitellä franchiseja uusille potentiaalisille lukijoille. Onnistunut FCBD-läystäke toimii omillaan eikä siitä jää mainosmainen olo, mutta hinku saada lisää on herätetty. Suomeen FCBD:n on tuonut Karvisen kuvaa purjeissaan kantava sarjiskulttuurin Santa Maria, Turun Sarjakuvakauppa, jonka liikkeistä ilmaissarjiksia jaettiin jälleen 5.5.

Päätin tänä vuonna panostaa päivään ihan kunnolla, ja säästelin sarjisostojani pari kuukautta. Kohtalon päivänä tärskäytin TurSKan Helsingin-toimipisteeseen Porthaninkatu 9:ään kunnon potin, ja saapastelin kotiin 17 ilmaislehteä kassissani. Tässä pikaiset katsaukset niihin kaikkiin. Kansikuvat on napattu freecomicbookday.com-saitilta. Jatka lukemista ”Free Comic Book Day – 17 ilmaista sarjakuvaa, olivatko ne mistään kotoisin?”

Arvio: Ihmenainen – Todellinen amatsoni

mde

Minun on vaikea selittää tahatonta tunnereaktiota, joka iski päälle Wonder Woman -leffan alussa ja pysyi päällä melkein sen koko ajan. Silmäkulmat meinasivat kostua jatkuvasti, etenkin taistelukohtausten aikana, kun tuli niin iloinen fiilis voimaannutetun naissukupuolen puolesta. En toki voi oikeasti tietää, kuinka paljon joku tuntematon nainen leffasta voimaantuu. Silti olo siitä, että tässä nähdään jotain sellaista, mitä on odotettu iät ja ajat, oli niin vahvana minussa, että se yritti purkautua kyynelinä lähes kaksi tuntia. Suomessa fiilis voi helposti olla tämä, sen verran vähälle huomiolle Ihmenainen on täällä jäänyt. Oikeuden puolustajien riveissä on tullut esiinnyttyä muutaman kerran, mutta leffan jälkimainingeissa julkaistu Jill Thompsonin Todellinen amatsoni on ensimmäinen Ihmenaisen nimeä kantava nimike. Ei voi muuta sanoa kuin oli jo aikakin. Toisaalta Todellinen amatsoni on ensimmäiseksi suomenkieliseksi Ihmenainen-julkaisuksi minusta outo valinta. Se on sarjakuvana ihan ok, mutta ei antanut ainakaan minulle lainkaan sitä, mitä kirjalta odotin saavani. Jatka lukemista ”Arvio: Ihmenainen – Todellinen amatsoni”

Arvio: The Saga of The Swamp Thing 4-6 – Avaruusajan goottitunnelmaa

mde

Jonkinlainen hutera ympyrä sulkeutuu. Alan Mooren Swamp Thingin osat 1-3 olivat toinen Hyllyyssä koskaan julkaistu teksti. Heti perään – kaksi vuotta myöhemmin – sain vihdoin tartuttua myös jälkimmäiseen puolikkaaseen, osiin 4-6. Näissä kirjoissa saatetaan loppuun aiemmin aloitettu juonikuvio, americanan perisyntejä tarkasteleva American Gothic, jossa John Constantine johdattaa Rämeen olentoa yhä syvemmälle koko maailmaa uhkaavan pimeyden äärelle. Lisäksi sivutaan tuolloin DC:tä ravistellutta Crisis on Infinite Earths -tarinaa ja levittäydytään kotisuolta niin Gotham Cityyn kuin ulkoavaruuteenkin. Jokaiselle kolmesta kirjasta voidaan nimetä jonkinlainen teema, mutta muutoin tyyli rönsyilee Mooren kynästä sinne sun tänne. Teksteissä toistuu samoja teemoja kuin Mooren muissakin töissä tuolla aikakaudella jopa silmiinpistävän paljon, mutta tyylitietoisuus niin kauhun, tragedian kuin scifinkin parissa pitää sivut kääntymässä. Jatka lukemista ”Arvio: The Saga of The Swamp Thing 4-6 – Avaruusajan goottitunnelmaa”

Arvio: Daytripper – Ovela asetelma laimenee latteuksiksi

dav

Brasilialainen minisarja Daytripper on tietyiltä osin erittäin kiehtova: se on miljöössään selkeästi brasilialainen, mutta tuntuu silti tutulta ja läheiseltä. Se käsittelee asioista universaaleinta, onnellista elämää ja Fábio Moonin ja Gabriel Bán kertomistapa on koukuttava. Daytripper kertoo kirjailija Brás de Oliva Domingosista, hänen tärkeistä päivistään ja kuolemastaan. Brás nimittäin kuolee jokaisen osan lopuksi. Osat kuvaavat hänen elämäänsä eri ikäisenä, eri vaiheissa ja erilaisten haasteiden edessä. Daytripperin suuri kysymys lienee ”jos viikatemies tulisi vierailulle tänään, miltä elämäsi näyttäisi tähän saakka?” Daytripper pohtii tätä kysymystä esittämällä Brásin elämän tärkeimpiä hetkiä. Ensisuudelma, lapsen syntymä, vanhemman kuolema, uusi rakastuminen, oman identiteetin löytäminen jne. Onko jonkin näistä jälkeen parempi kuolla kuin toisen? Mitä elämässä pitää kokea, jotta se voidaan laskea hyväksi elämäksi? Daytripper on täynnä tällaista pohdintaa, ja siihen liittyy myös sen isoin ongelma, häiritsevä muropaketin kylkeen kelpaavan paulocoelho-filosofian paino, jota on vaikea päästä karkuun. Jatka lukemista ”Arvio: Daytripper – Ovela asetelma laimenee latteuksiksi”

Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet

dav

Huhhuh, loppuihan se. Vaikka sarjakuvien lukeminen on ennen kaikkea nautinto eikä suoritus, niin tuntui hyvältä laskea viimeistä kertaa käsistään Grant Morrisonin 90-luvun intohimoprojekti The Invisibles. Vuosina 1994-2000 ilmestynyt lehti on kasattu yksiin kansiin ja tuloksena on järkäle, jolla ottaa hengiltä oikein tähdättynä varmaan jopa aikuisen ihmisen. Fyysisen vaikeuskertoimensa lisäksi Invisibles haastaa myös sisällöllään. Morrison on pakannut tarinaan salaliittoja, aikamatkailua, ulottuvuuksien välistä hyppelyä, suoraviivaista toimintaa, irrallisia tarinoita, alusta loppuun ulottuvaa juonta, happoisia huumehoureita ja ufojen abduktiokokemuksia toinen toisensa päälle. Perässä pysyminen on työlästä ja välistä kärryiltä tippuu väkisinkin. Invisibles on kunnianhimoinen, mutta kärsii tekijänsä malttamattomuudesta keskittyä hiomaan hyviä ideoita timanteiksi. Jatka lukemista ”Arvio: The Invisibles Omnibus – Kun kirjoittaja saa 1500 sivua ja vapaat kädet”

Arvio: Superman – Whatever Happened to the Man of Tomorrow?

dav

Definitiivisen Teräsmies-tarinan metsästys jatkuu. Whatever Happened to the Man of Tomorrow –kirja on enemmän kuin nimi antaa odottaa, sillä titteliseikkailun lisäksi kirjasta löytyvät muutkin Alan Mooren kirjoittamat Teräsmies-tarinat. Huomispäivän miehen kohtalon arvuuttelun lisäksi Teräsmies kohtaa Rämeen Olennon tarinassa The Jungle Line ja viettää syntymäpäiväänsä For the Man Who Has Everything –kertomuksessa. Kaikki tarinat ovat Mooren tuotantoa 1980-luvun puolivälistä, ja niitä yhdistävät Teräsmiehen vajavaisuudet. Moore on halunnut toistuvasti löytää keinoja saattaa Teräsmies kuolevaisten joukkoon. Näissä tarinoissa mielenkiinto ei synny niinkään hahmosta, vaan konseptista. Jatka lukemista ”Arvio: Superman – Whatever Happened to the Man of Tomorrow?”