Arvio: The Best of Wonder Wart-Hog – Supersankariparodian 350-kiloinen jättiläinen on tanakkaa ja tympeää

edf

Gilbert Sheltonin Wonder Wart-Hog, suomalaisittain Terässika, ei ollut ensimmäinen supersankariparodia. Mad-lehti ja pari muuta tahoa olivat irvailleet Teräsmiehelle jo ennen 1960-lukua, mutta nuo viritelmät eivät jääneet elämään. Vuonna 1962 teksasilaisessa opiskelijalehdessä ensiesiintymisensä tehnyt Wonder Wart-Hog sen sijaan on porskuttanut muodossa tai toisessa 2000-luvulle saakka. Vuonna 2013 ilmestyneeseen The Best of Wonder Wart-Hog -niteeseen on kasattu varsin kattava nippu Wart-Hog -sarjiksia, vaikka läheskään kaikkia tarinoita ei kirjasta löydy. Tämä on toisaalta hyvä, sillä yli 400-sivuisena tämä kokoelma oli ainakin itselleni aivan riittävästi. Wonder Wart-Hog on hengeltään amerikkalaista undergroundia ja tekijänsä kokeilualusta, mikä näyttäytyy laadun epätasaisuutena ja raskaslukuisuutena. Osuessaan Wonder Wart-Hog naurattaa edelleen, mutta tämän opuksen läpi kahlaaminen oli loppuvaiheessa enemmän työtä kuin huvia. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: Ihmeellinen Miracleman – Suoraan unohduslimbosta supersankarisarjiksen kulmakiveksi

edf

Miracleman on sarjakuvana samaa kategoriaa kuin aiemmin blogissa luettu Kapteeni Britannia. Se on brittiläinen supersankari-adaptaatio, jossa Yhdysvalloissa toimivia konsepteja on haluttu siirtää Euroopan markkinoille sopivammiksi. Molemmat sarjat ovat olleet myös Alan Mooren ja Alan Davisin ensimmäisiä näytön paikkoja ennen maailmanmainetta. Siinä missä Kapteeni Britannia on osa Marvelin universumia, Miracleman on irrallaan suuren maailman supersankareista. Hahmo on luotu alun perin 1950-luvulla nimellä Marvelman, ja tuolloin kyseessä oli melkoisen mielikuvitukseton Teräsmies-kopio (tai itse asiassa Kapteeni Marvel -kopio, joka puolestaan oli oikeudessa asti riidelty Teris-kopio). Nimi vaihtui myöhemmässä vaiheessa lakikahnauksien välttämiseksi, ja 1980-luvulla sarja herätettiin parinkymmenen vuoden koomasta Alan Mooren ohjattavaksi. Sitten Moore teki niin kuin Moore tekee, ja tuuletti sarjakuvasta pölyt isolla mattopiiskalla kääntäen asetelmia päälaelleen monella tapaa. 1980-luvun Miracleman on hyvin uniikki tutkielma supersankaruudesta, sen lieveilmiöistä ja varjopuolista, ja lisäksi se on myös oivaltava scifisarjakuva. Reilusti parempi kuin esimerkiksi Kapteeni Britannia. Lue loppuun

Arvio: Krazy & Ignatz 1916-1918 – Love in a Kestle or Love in a Hut

dav

Tähän kirjaan tartuin puhtaasti sivistävistä syistä. Vielä nykypäivänäkin on vaikea väittää itseään sarjakuvaharrastajaksi, jos ei pysty sanomaan mitään strippisarjakuvien suurimmasta legendasta, George Herrimanin Krazy Katista. Vuonna 1913 alkanut sarjakuva on inspiroinut käytännössä kaikkia jälkeensä tulevia strippisarjakuvia, lukemattomia kirjailijoita ja esimerkiksi animaatioiden kulta-ajan merkittäviä tekijöitä Chuck Jonesista Friz Frelengiin ja Tex Averyyn. Krazy Kat on perusasetelmaltaan mitä yksinkertaisin sarjis, jonka anarkistinen, absurdi ja korupuheisesta matalaotsaiseen sujuvasti liikkuva tyyli antaa sille viehätysvoimansa. Kissa Krazy rakastaa Ignatz-hiirtä, hiiri vihaa kissaa, hiiri heittää kissaa tiilellä, kissa pitää tätä rakkaudenosoituksena. Tästä asetelmasta Herriman ammensi 31 vuotta strippisarjakuvaa. Krazy & Ignatz on yksi sarjakuvan uusimpia kokoelmia, joita niitäkin on tehty jo kymmenien vuosien ajan. Kirjaan kuuluvat koko sivun mittaiset sunnuntaistripit niiden alusta huhtikuussa 1916 vuoden 1918 loppuun saakka. Lue loppuun

Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

dav

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä. Lue loppuun

Arvio: Shokki, tekijänä Richard Corben 1 & 2 – Ihailtavaa pioneerityötä, vaihtelevaa tarinoiden laatua

dav

Edellistä Shokki-kokoelmaa lukiessani oivalsin, että pidän Shokin höpsöjen kauhulyhäreiden formaatista. Eli ei sitten mitään muuta kuin seuraavaa tuuttiin, bring on Shokki, tekijänä Richard Corben 1&2Richard Corbenin ansioluettelo on sitä luokkaa, että vastaavia löytyy vain kouralliselta sarjakuvantekijöitä. Corben on aloittanut kuvitusuransa jo 1960-luvulla ja on jatkanut sitä tälle vuosikymmenelle saakka. Corbenin tyyli on erittäin tunnistettava. Hahmot ovat lähes pilakuvamaisia, mutta Corben pystyy välittämään käsialallaan niin huumoria, draamaa kuin kauhuakin. Vakaan viivan lisäksi Corben on myös värityksen pioneeri, joka on kehittänyt tekniikoita häiriintyneiden visioidensa välittämiseen 60-70-luvulta lähtien. Shokki-kokoelmat tekevät oikeutta Corbenin uran alkuajoille, ja tekevät selväksi, miksi hän on tätä nykyä siinä asemassa missä on. Lue loppuun

Arvio: Kabuki vol. 1 – Salamurhamättöä ja tekijänsä kasvukertomus

dav

David Mackin Kabuki on oppikirjaesimerkki 90-lukulaisesta tekijäomisteisesta sarjakuvasta. Kabuki on lähitulevaisuuden Japania kontrolloivan organisaation palkkalistoilla toimiva tappaja. Maata hallitsevat poliitikot ja gangsterit, ja edellä mainitun NOH-nimisen jengin tehtävä on pitää osapuolet asioissa. Alkuasetelma on sekoitus dystopiaa, scifiä ja mystiikkaa. Mackin luoma maailma, hahmot ja kerronta flirttailevat syvällisyydellä ja kokeellisuudella, mutta tukeutuvat kuitenkin klassiseen toimintaan ja kostotarinoihin. Kabukin ensimmäiset tarinat on julkaistu 1994, ja toistaiseksi viimeisin osa näki päivänvalon 2009. Vol. 1 –kirjaan on koottu kaksi ensimmäistä tarinakokonaisuutta, Circle of Blood ja Dreams. Molemmat ovat Mackin kädenjälkeä niin tarinan kuin taiteenkin osalta, ja niissä näkyy selkeästi nuoren tekijän kehittyminen numero numerolta. Kabuki sisältää melkoisen nipun tuttuja kikkoja, mutta ne eivät pääse häiritsemään, sillä tarina tietää, mistä naruista vetää pysyäkseen vangitsevana. Lue loppuun

Arvio: Girls – Elokuvallista kerrontaa, liian pitkä elokuva

dav

Image Comics täyttää tänä vuonna 25 vuotta, ja sen kunniaksi suomalaisen sarjakuvakulttuurin soihdunkantaja Kvaak.fi listasi Imagen tärkeimpiä tuotoksia sen elinajalta. Image on minulle näyttäytynyt aina kustantamona, joka kuulostaa mielenkiintoiselta mutta ei koskaan ole päässyt potentiaaliinsa käsiksi. Samanlaisia fiiliksiä nousi Kvaakin tekstissäkin esille, mutta aiemmin tuntemattoman Girlsin kuvaus sai kiinnostumaan sen verran, että nide tarttui kainaloon kirjastovisiitillä. Lunan veljesten Jonathanin ja Joshuan Girls on melko klassinen katastrofikertomus: pienen jenkkikylän asukkaat jäävät satimeen omaan kaupunkiinsa ja ilmeisten avaruusolioiden armoille. Seuraa pakokauhua, paranoiaa, väkivaltaa ja ennalta-arvattavia käänteitä. Girlsissä on aineksi erottua edukseen, mutta jokin hiertää alusta loppuun. Lue loppuun