Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi

SpectraSpell_kansi

Mikä tekee sarjakuvasta modernin? Millaisia yhdistäviä tekijöitä te huomaatte tarinoista, jotka tuntuvat resonoivan nykyisen maailman ja maailmankuvanne kanssa? Ja mitä jos huomaatte, että tämä sarjakuva on nyt jo pidemmällä kuin oma maailmankuvanne? Onko sarjakuva, jonka jotain aspektia ei ymmärrä moderni, wannabe-moderni, postmoderni vai ehkä ihan vaan sarjakuva jota ei ymmärrä? Tällaisia kysymyksiä mielessäni pyöri kun luin melko tuoretta verkkosarjakuva SpectraSpelliä, joka on oletettavasti nuorille suunnattu fantasiakertomus nuorista, ja jossa näkyy selvästi uuden sukupolven arvostama moniäänisyys ja uudenlainen tapa käsitellä henkilöhahmoja, mutta samaan aikaan myös tietynlainen hyvin tuttujen ja tietyllä tapaa helppojen tunteiden ja teemojen kierrättäminen, jota voisi kutsua varmaan turvallisuudeksi. Ja se turvallisuus on ihan tarkoituksellista, ei mitään jänistämistä vaikeampien teemojen äärellä, vaan tietoinen ratkaisu käsitellä nuoruutta, erilaisuutta, ystävyyttä ja oman paikan löytämistä. Se on ikään kuin suodatettua Disneytä, josta on jätetty pois stereotypiat ja väsyneet kärjistykset, mutta säilytetty viattomuus ja kirkassilmäisyys. Tekijä Lisa Harald on samaa ikäluokkaa kanssani, mutta ilmaisultaan selkeästi ns. nuorempaa koulukuntaa. Jatka lukemista ”Arvio: SpectraSpell – En pidä genrestä tarpeeksi välittääkseni tästä tarpeeksi”

Arvio: Musta Ritari Kustannuksen julkaisuja – Kevyt Metalli/Kersantti Napalm

KevytMetalliKersanttiNapalm_kansi

Kun muutama viikko sitten vinkkasin, että nyt on poikkeusolojen vuoksi hyvä hetki päästä arviojonon kärkeen, tarttui mahdollisuuteen ensimmäisenä kustantamo, jonka olemassaolosta olen kyllä ollut tietoinen, mutta en ole aiemmin ottanut asiakseni tutustua tuotteisiin yhtään kansikuvia enempää. Rakkaudesta lajiin operoiva Musta Ritari kustannus tekee todellista ruohonjuuritason työtä pitääkseen hengissä kotimaista genresarjakuvaa ja pulpin hengenperintöä. Ei-niin-hienovaraisesti maailmankuulua esikuvaansa kanavoiva Kevyt Metalli on lehti, joka kokoaa lyhyitä sarjakuvatarinoita yksiin kansiin hyvin avoimella otteella, löyhästi scifin ja fantasian ympärille kietoutuen, mutta ei mitenkään puristisesti lajiin suhtautuen. Kersantti Napalm puolestaan on yhden hahmon ympärille kasattu kokoelma G.I. Joe-Kapteeni Amerikka-Schwarzenegger-estetiikkaa, joka omistautuu valitsemalleen vitsille sataprosenttisesti. Molemmista sarjakuvista huokuu into ja rakkaus valittuihin tyylilajeihin, ja tärkeintä on saada tuotoksia kerätyksi kansiin, joskus ehkä jopa enemmän tekijöiden kuin lukjoiden iloksi. Jatka lukemista ”Arvio: Musta Ritari Kustannuksen julkaisuja – Kevyt Metalli/Kersantti Napalm”

Arvio: Kriminaali – Rikostarinoiden tyylit ovat hallussa, mutta käsikirjoitukset loppuvat kesken

Kriminaali_kansi

Viime vuonna Suomen sarjiskenttään rehellisen viihdyttävää huttua rupesi tuottamaan uusi kustantamo Ilmein Entertainment, jonka takana häärii kokenut käsikirjoittaja ja tussaaja Hannu Kesola. Ilmeinin katalogi on käsitelty Hyllyyssä poikkeuksellisen tarkkaan, sillä kolmesta ilmestyneestä albumista arvion on saanut jokainen, viimesimpänä rikoslyhäreistä koostuva Kriminaali. Mainittakoon favoritismiepäilyjen hälventämiseksi, että mitään erityisempää sidettä minulla ei Ilmeiniin ole. Tykkäänpähän vain silloin tällöin nauttia myös ns. synninkevyttä sarjakuvaa, jota Ilmein tarjoilee. Kriminaali jatkaa totutulla linjalla: teemana ovat tällä kertaa realistisemmat rikostarinat, joita Kesolan lisäksi tarjoilevat käsikirjoittaja Simone Guglielmini sekä kuvittajat Mauro Bueno, Sergio Acampora, Antti Kosonen, Alex Diotto ja DEli Kashmirghost. Kriminaali vertautuu vahvasti kauhukokoelma Kaamioon: tarinoiden sävy on samanlainen ja tunnelma yhtenäinen, mutta tarinat tuntuvat ajoittain rakenteeltaan hieman lepsuilta. Jatka lukemista ”Arvio: Kriminaali – Rikostarinoiden tyylit ovat hallussa, mutta käsikirjoitukset loppuvat kesken”

Arvio: Pari vanhaa Manaraa – Kultainen aasi/Giuseppe Bergmanin Odysseia

KultainenAasi_GiuseppeBergmaninOdysseia_kansi

Lienee sanomattakin selvää, että tässä bloggauksessa on sekä tekstissä että kuvissa yhtä sun toista NSFW:tä ja lapsille sopimatonta.

Eristys alkaa näkyä blogissa sen verran, että suunnitelmallisten arvioitavien kokonaisuuksien sekaan saattaa eksyä ns. keräilyeriä, kuten tämä. Erinomainen antikvariaatti Lukuhetki piti varastontyhjennysalen joku viikko sitten (taitaa olla edelleen menossa!), ja sieltä virtuaaliseen ostoskoriin eksyi suomennettu versio jo aiemmin arvioidusta Krazy Kat -kokoelmasta, sekä nämä pari Milo Manaran albumia. Eroottisten sarjakuvien isoin nimi on jälleen ajankohtainen, sillä ehkä hänen mainstream-ystävällisimmästä teoksestaan, taiteilija Caravaggion elämäkerrasta on vihdoin ilmestynyt suomeksi myös sen toinen osa. Tällä kertaa käsiteltävä kama on kuitenkin vanhempaa tuotantoa, alun perin 1980-luvulta. Kultainen aasi on sarjakuvasovitus maailman vanhimmasta säilyneestä latinankielisestä romaanista, ja Giuseppe Bergmanin Odysseia sekoitus Manaran oman Giuseppe Bergman -hahmon seikkailuja ja Homeroksen myyttejä. Ja toki pornoa, ihan suht suorasukaisesta jynkkytouhusta vihjailevampaan pehmomeininkiin. Tarinalliset ansiot näillä Manaran kertomuksilla ovat melko olemattomia, mutta komean näköisiähän ne ovat, ja lisäksi tämä törkytavaran uittaminen korkeampaan kulttuuriin on ihan kauhean kiehtova aihe mietittäväksi. Jatka lukemista ”Arvio: Pari vanhaa Manaraa – Kultainen aasi/Giuseppe Bergmanin Odysseia”

Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen

BillieHoliday_kansi

Jos blogilla olisi joku tarkkaavainen, teemoista ja sisällöistä välittävä lukija (ei tässä kuitenkaan liikoja luuloja sovi elätellä), niin olisi voinut panna merkille, että yksi mieleisistäni niche-genreistä on musiikkihistoria, ja tarkemmin ehkä vieläpä mustan musiikin historia. Siksipä Jose Muñozin ja Carlos Sampayon elämäkerta jazzin legendaarisimmasta laulajasta, Billie Holidaysta, osuu aivan oikeaan hermoon. Koko elämän ilot ja surut silkalla äänellään välittämään kyennyt Holiday on myös traaginen hahmo, jonka kohtaloon liittyy niin paljon epäinhimillisyyttä ja vastuunpakoilua kaikilta hänen ympärillään, että aiheen käsittely jotenkin ymmärrettävästi on todella vaikeaa. Se käy ilmi myös tässä kirjassa. Siinä Muñozin kuvitus soljuu sivulta toiselle ja vangitsee musiikin tunnelman ja sorron kauheudet, mutta Sampayon käsikirjoitus ei pääse nousemaan samalle tasolle. Billie Holiday -sarjakuva on kaunistelematon ja siloittelematon, mutta jotenkin samalla eksploitatiivinen ja ylimielinen. Outoa. Jatka lukemista ”Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen”

Arvio: Salem 2232 – 213 vuotta tulevaisuuteen on paluu 80-luvulle

Salem2232_kansi

Tämä arvio on laajennettu versio alun perin Sarjainfo 3/2019 -lehdessä julkaistusta tekstistä.

Käsikirjoittajana Yhdysvalloissa itselleen nimeä luova Hannu Kesola päätti hiljattain parantaa töidensä saatavuutta myös täällä Suomessa. Keväällä toimintansa aloitti hänen pyörittämänsä kustantamo Ilmein Entertainment, joka tuo saataville ainakin Kesolan omia töitä ja mahdollisesti myös muuta kauhuun ja scifiin kallellaan olevaa sarjakuvaa. Salem 2232 on Ilmeinin ensimmäinen julkaisu, jossa käsikirjoituksesta vastaavat Kesola ja Ken Janssens, ja kuvituksesta Paul Moore. Lyhyt kertomus on perinteistä ammentavaa scifikauhua ilman yllätyksiä. Eniten mieleen tulevat 1980-luvun toimintarymistelyt, joissa köppäinen dialogi ja kliseiset karikatyyrit olivat meriittejä, eivät puutteita. Salem 2232:ssa sekoittuvat asiantuntevasti monet scifikauhun konventiot ja suljetun tilan trillereiden inhimillisemmät jännitteet, mutta omia mausteita soppaan on lisätty laihanlaisesti. Jatka lukemista ”Arvio: Salem 2232 – 213 vuotta tulevaisuuteen on paluu 80-luvulle”

Arvio: Levinasin kasvot – Idea on hyvä, mutta tekijä rakastaa sitä silti hieman liikaa

LevinasinKasvot_kansi

Yllättävästi suomalaisten kustantamoiden menneestä katalogista löytää aika ajoin sellaisia teoksia, joiden ei ikinä olisi uskonut näkevän päivänvaloa muussa kuin omakustannemuodossa. Tarkoitan siis sitä, kun tätä nykyä lähinnä pomminvarmoihin hitteihin keskittyvät keskisuuret kustantajat poikkeavat selvästi omasta linjastaan, oletettavasti joko koska linja on muutama vuosi sitten ollut vielä hyvin erilainen, tai sitten sarjakuvassa on nähty poikkeuksellista potentiaalia, jota ei vain voi ohittaa. Hyvistä esimerkeistä käyvät vaikkapa Egmontin kustantama Pikku Närhi tai Liken koneistosta ulos ilmestynyt Levinasin kasvot. Lissu Lehtimajan sarjakuva on nimittäin suurelle yleisölle tuntemattoman filosofin elämäkerta, koulutuksen lopputyö ja ei-erityisen-helposti-lähestyttävä pohdiskelu etiikan, rakkauden ja ihmisten välisen yhteyden luonteesta. Kokonaisuus on sen verran monipolvinen, että se asettaa kerronnallisia haasteita. Levinasin kasvot ei aivan nouse haasteiden tasolle, mutta teoksena se on silti miellyttävän kunnianhimoinen ja omalaatuinen. Jatka lukemista ”Arvio: Levinasin kasvot – Idea on hyvä, mutta tekijä rakastaa sitä silti hieman liikaa”

Arvio: Filosofia aloittelijoille – Erinomaista luettavaa, kehnoa sarjakuvaa

FilosofiaAloittelijoille_kansi

Filosofia aloittelijoille on suomennoksena tuore, mutta mistään untuvikosta ei muuten ole kyse. Richard Osbornen käsikirjoittama ja Ralph Edneyn kuvittama tuhti sukellus länsimaisen filosofian historiaan ja kehitykseen on ilmestynyt englanniksi alun perin jo 1992. Se kuuluu erinäisiä ilmiöitä kansantajuisesti selittävään For Beginners -sarjaan, jonka osilla on nimensä lisäksi hyvin vähän yhteistä. Tarkoitus on tuoda yleissivistäviä, joskus vaikeatajuisina pidettyjä aiheita sarjakuvamuodossa lähemmäs kansanihmisiä. Rehellisesti sanottuna hyvin vähän yhteistä on myös tällä teokselle ja sarjakuvagenrellä. En missään nimessä halua profiloitua sarjispuristiksi, mutta silti minusta on vähän huijausta kutsua pääosin kuvitettua tietokirjaa sarjakuvaksi. Filosofia aloittelijoille sisältää muutaman sarjakuvaksi laskettavan pätkän ja muutoin sen ansiot teoksena ovat mielestäni selvät ja myönnettävät, mutta sarjiksena se ei ole kummoinen. Filosofia aloittelijoille runtaa lukijan aivopalloon 180 sivussa melkoisen määrän tietoa. Se on kansantajuinen, mutta ei silti aliarvioi lukijaansa. En ole filosofiaa niin paljon lukenut, että voisin arvioida tekijöiden tulkintoja ja valintoja aihepiirien ja käsiteltävien henkilöiden suhteen. Tällaiselle yleissivistystä arvostavalle perustallukalle kirja meni kuitenkin ihan täydestä, ja sen luettuani tunsin oloni fiksummaksi kuin ennen. Jatka lukemista ”Arvio: Filosofia aloittelijoille – Erinomaista luettavaa, kehnoa sarjakuvaa”

Arvio: Kalevala – Nyt loppuu se Väinämöiselle naureskelu

Kalevala_kansi

Tämä teksti on laajennettu versio Sarjainfo-lehdessä 2/2019 julkaistusta arviosta.

Muistan nuorena lukeneeni Frank Millerin esipuheen Batman: Year One -sarjakuvaan. Siinä hän toteaa ihmetelleensä 60-luvun campmaista Batmania, ja asettaa omien tarinoidensa sävyn yhdellä päälauseella: ”Minusta Batman ei koskaan ollut hauska”. Siitä lauseesta käynnistyi synkän ja yltiönihilistisen supersankarisarjiksen voittokulku, jonka jälkiä siivoillaan edelleen. Toki trendi synnytti hyviäkin sarjakuvia, mutta paljon tuotettiin ihan vain synkkää synkän vuoksi. Samanlainen fiilis tulee Sami Makkosen Kalevalasta. Jos Kalevalan sarjisversioinnit ovat olleet enemmän tai vähemmän hauskoja Petri Hiltusen, Marko Raassinan ja tietysti Mauri Kunnaan käsissä, Makkoselle on tärkeää kahlita Kalevala tosikkomaisen jenkkisarjakuvan tyyleihin. Kirja on ensimmäinen puolikas kaksiosaista Kalevala-tulkintaa, ja tarjolla on machoilua, uhoa ja geneerisiä partalihaskimppuja koko rahalla. Jatka lukemista ”Arvio: Kalevala – Nyt loppuu se Väinämöiselle naureskelu”

Arvio: Syntyneet rakastajiksi – Natural Born Lovers

NaturalBornLovers_kansi

Natural Born Loversin kansi herättää epäilyksiä. Siitä käy ilmi, että on haluttu kuvastaa kahden hahmon intohimoista suudelmaa, mutta oma intuitio kirkuu päässä lähinnä, että kukaan ei suutele noin, ikinä missään. Kuinka pitkät kielet noilla henkilöillä oikein on? Kuinka paljon he erittävät sylkeä? Millainen on heidän kieliensä lihaksisto, että kielet taipuvat tuollaisiin asentoihin? Kysymyksiä herää paljon, ja epäluulot ovat ensimmäiselle sivulle siirryttäessä korkealla. Näin ei ehkä tarvitsisi olla, jos olisi lukenut Amorin aika -sarjakuvaa esimerkiksi Rumban netistä aiemmin. Tällöin tietäisi tätä kirjaa avatessaan, mikä on tekijäpari Saila Juutin ja Anne Lehtisen henki ja tyyli. Natural Born Lovers on ensimmäinen pidempi tarina, jossa seikkailevat Amorin aika -sarjakuvan hahmot. Sarjiksen pointtina on intohimoisen pariskunnan, Korpin ja Kissan, seksielämä, joka koostuu epäilemättä usean ihmisen todellisista, joskin väritetyistä kokemuksista. Taustalla soi jatkuvasti musiikki, jonka tahtiin niin mäntähommat kuin muukin elämä kulkevat. Kaikki on sanottu popmusiikissa aiemmin, kyse on vain oikean biisin löytämisestä oikeaan tilanteeseen. NBL on kanttaan parempi sarjakuva, mutta en silti ole aivan varma, kantaako sen perusajatus pitkää tarinaa, vai onko kyseessä enemmän juuri lyhäreihin sopiva niche-huvittelu. Jatka lukemista ”Arvio: Syntyneet rakastajiksi – Natural Born Lovers”