Arvio: Tallipiällikkö – Surrealistinen parisuhdesekoilu hukkuu dialogin määrään

cof

Hirveä kuumotus kirjoittaa internettiin Kasper Strömmanin tekemästä sarjakuvasta. Strömman, influesseri supreme, synnyttää ja tappaa ilmiöitä silkoilla Burt Reynolds -poseerauksilla ja Bo Hagerin yleisönosastokirjoituksilla. No, hänen näkyvyys-imperiumissaan Hyllyy on hädintuskin himmeä välkähdys tutkassa, että ehkä blogi selviää tästäkin tekstistä hengissä. Armoa, Kasper. Mutta niin, pari vuotta sitten ilmestynyt Tallipiällikkö on hyvin omalaatuinen sarjis: se on tekijänsä näköinen, arjen absurdiuksista ja putkinäköisestä elämäntyylistä huumoria repivä kertomus. Dialogia on helvetisti, ja Tallipiällikön voisi monelta osin kuvitella toimivan esimerkiksi radiokuunnelmana. Ei sekään toki uusi aluevaltaus Strömmanille olisi, sillä mies on ottanut haltuunsa viime vuosina blogin lisäksi ainakin radion, television, podcastit, kirjallisuuden ja sarjakuvat. Odottelen lähinnä konserttisalikiertuetta ja instrumentaalilevyä. Sillä välin Tallipiällikkö on oikein kelvollinen annos päivän Kasperia. Jatka lukemista ”Arvio: Tallipiällikkö – Surrealistinen parisuhdesekoilu hukkuu dialogin määrään”

Mainokset

Arvio: Merkintöjä Burmasta – Uniikkeja huomioita maasta, jota ei enää ole

cof

Henkilökohtainen Guy Delisle -matkapäiväkirjojen ympyräni sulkeutui, kun sain vihdoin ja viimein etsittyä käsiini myös viimeisen lukemattoman kirjan. Kronologisesti sarjan kolmas osa, Merkintöjä Burmasta, on jonkinlainen hybridi muista matkapäiväkirjoista. Siinä on elementtejä Pjongjangin sotilasdiktatuurista, Jerusalemin uskonnollisuudesta ja Shenzhenin tylsyydestä. Varhaisimmissa kirjoissa, eli Shenzhenissä ja Pjongjangissa Delisle matkasi maailmalle oman animaattorityönsä myötä, kun taas Burmassa ja Jerusalemissa kriisialueille vie Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevä puoliso. Ero näissä kahdessa ”matkustustavassa” on se, että Shenzhen ja Pjongjang olivat parin kuukauden komennuksia, kun taas sekä Burmassa että Jerusalemissa Delisle ehtii oleskella yli vuoden. Tästä syystä kirjoilla on mittaa enemmän, ja arjen rutiinit, niin erikoisia kuin ne kussakin maassa ovatkin, tulevat todella tutuiksi. Jatka lukemista ”Arvio: Merkintöjä Burmasta – Uniikkeja huomioita maasta, jota ei enää ole”

Arvio: Kyllä eikä ei – Aina saa kärsiä ja hävetä

cof

Olipas virkistävää lukea sarjakuva historiallisesta Suomesta, jossa kaupunkimiljöö on valittu reilusti normaalia pohjoisemmasta. Kyllä eikä ei on historiallista fiktiota 1800-luvun Oulusta, jossa talvipakkaset ovat purevia ja kesäyöt loputtomia. Ihmiset elävät Herran nuhteessa vaatimatonta elämää, mutta valistus tekee tuloaan ja Oulustakin löytyy jo selkeät seurapiirit. Kirjan henkilöhahmot ovat ilmeisesti kaikki oikeasti eläneitä henkilöitä, mutta heidän vaiheitaan, toimiaan ja ajatuksiaan on väritetty taiteilijan vapauksin reilusti. Tarina kertoo kaksi näkökulmaa elämään, jota hallitsevat jumalanpelko, valistusihanteet, ulkokorea hurskastelukilpailu sekä kosketuksen ja seksin kaipuu. Ville Ranta maalaa (kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti) tyylilleen uskollisen impressionistisen kokonaisuuden, jossa kuvien tärkeintä antia eivät ole tapahtumat vaan tunteet ja tunnelmat. Kyllä eikä ei on koukuttava, kiinnostava ja sivistävä sarjis, jonka tarina vain tuntuu loppuvan kesken. Jatka lukemista ”Arvio: Kyllä eikä ei – Aina saa kärsiä ja hävetä”

Arvio: Villimpi pohjola – Pelinavaus / Kypsyyskoe / Lapsus / Valomerkki

cof

Villimpi pohjola on jännä strippisarjis. Sillä ei ole samanlaista statusta kuin Viivillä ja Wagnerilla, Fingerporilla tai nuorempien lukijoiden keskuudessa esimerkiksi Fok_itillä. JP Ahosta ei kaiveta vakiohaastateltavaksi sarjakuva-aiheisiin lehtijuttuihin samalla tavalla kuin Pertti Jarlaa. Silti Ahonen ja Villimpi pohjola ovat vuosien saatossa salakavalasti hiipineet arkikäyttöön ja VP-strippejä pomppaa aika ajoin  esiin toimistojen seiniltä tai yksittäisinä nettimeemeinä. Luettuani neljä strippejä kokoavaa kirjaa ymmärrän hiukan, miksei suosio ole kasvanut suuremmaksi. VP:n olisi ainakin muutama vuosi sitten pitänyt olla täysin minun juttuni: yliopisto-opiskelijoista kertova sarjis nörtti- ja kaljavitseillä höystettynä kuulostaa optimaaliselta samaistumiskokemukselta, mutta jokin VP:ssä estää kiintymästä siihen täysillä. Minulla on muutamia arvauksia, mikä se voisi olla, mutta mitään varmaa en ole vielä löytänyt. Jatka lukemista ”Arvio: Villimpi pohjola – Pelinavaus / Kypsyyskoe / Lapsus / Valomerkki”

Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

cof

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa. Jatka lukemista ”Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään”

Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

edf

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja  -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa. Jatka lukemista ”Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille”

Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

dav

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään. Jatka lukemista ”Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin”