Arvio: Villimpi pohjola – Pelinavaus / Kypsyyskoe / Lapsus / Valomerkki

cof

Villimpi pohjola on jännä strippisarjis. Sillä ei ole samanlaista statusta kuin Viivillä ja Wagnerilla, Fingerporilla tai nuorempien lukijoiden keskuudessa esimerkiksi Fok_itillä. JP Ahosta ei kaiveta vakiohaastateltavaksi sarjakuva-aiheisiin lehtijuttuihin samalla tavalla kuin Pertti Jarlaa. Silti Ahonen ja Villimpi pohjola ovat vuosien saatossa salakavalasti hiipineet arkikäyttöön ja VP-strippejä pomppaa aika ajoin  esiin toimistojen seiniltä tai yksittäisinä nettimeemeinä. Luettuani neljä strippejä kokoavaa kirjaa ymmärrän hiukan, miksei suosio ole kasvanut suuremmaksi. VP:n olisi ainakin muutama vuosi sitten pitänyt olla täysin minun juttuni: yliopisto-opiskelijoista kertova sarjis nörtti- ja kaljavitseillä höystettynä kuulostaa optimaaliselta samaistumiskokemukselta, mutta jokin VP:ssä estää kiintymästä siihen täysillä. Minulla on muutamia arvauksia, mikä se voisi olla, mutta mitään varmaa en ole vielä löytänyt. Jatka lukemista ”Arvio: Villimpi pohjola – Pelinavaus / Kypsyyskoe / Lapsus / Valomerkki”

Mainokset

Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

cof

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa. Jatka lukemista ”Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään”

Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

edf

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja  -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa. Jatka lukemista ”Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille”

Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

dav

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään. Jatka lukemista ”Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin”

Arvio: Perkeros – Hevi lähtee ihan käsistä

dav

Olen ryhtynyt seuraamaan kotimaista sarjakuvaa toden teolla vasta pari vuotta sitten. Tällaisia paljastuksia ei varmaan pitäisi tehdä, kun yrittää rakentaa uskottavuutta skenepoliisien keskuudessa. Muistan kuitenkin, että JP Ahosen ja KP Alaren Perkeros-sarjiksen nimi kaikui käytävillä jo ennen kuin tiesin tarkasti, mistä on kyse. 2013 ilmestynyt sarjakuvaromaani on monella tapaa poikkeuksellinen Suomi-sarjis: se on mitaltaan ihan oikea romaani, mutta aihe on kevyt ja helposti lähestyttävä. Se käsittelee hevimusiikkia tarpeeksi asiantuntevasti diggareille, mutta tarpeeksi ymmärrettävästi ummikoille. Sen kuvitus on selkeää ja eläväistä, mutta myös vimmaista ja mieleenjäävää. Ei varsinaisesti ole yllätys, että Perkeroksen nostattamat aallot ylettivät pelkkiä sarjisniiloja pidemmälle. Perkeroksesta näkyy intohimo projektia kohtaan, mutta siitä puuttuu kotikutoisuus. Se on kaiken kaikkiaan harvinaisen valmis paketti suuren yleisön sarjisromaaniksi. Jatka lukemista ”Arvio: Perkeros – Hevi lähtee ihan käsistä”

Arvio: Pjongjang – Kuriositeetit muuttuvat surullisuuksiksi

dav

Kanadalaisen Guy Delislen matkapäiväkirjoja on Hyllyyssä luettu pariin otteeseen aiemminkin, ja on käynyt selväksi, että niiden mutkaton ja helposti lähestyttävä tyyli houkuttaa haalimaan käsiinsä tekijän kaikki teokset. Shenzhenin ja Jerusalemin jälkeen (ei kronologisesti) oli aika hypätä Pjongjangiin, joka on mahdollisesti Delislen aiheista kiehtovin. Pohjois-Korean sulkeutuneisuus yhdistettynä Delislen tapaan kuvata vieraita kulttuureja kiihkottomasti lupaa hyvää, ja onpa Pjongjang myös tekijän matkakirjoista kiitetyin. Kirja tuli avattua siis mielenkiinnolla ja tirkistelynhaluisena. Aika pian muiden Delisle-kirjojen lukemista leimannut uteliaisuus ja hämmästely vaihtui alavireisyydeksi. Jatka lukemista ”Arvio: Pjongjang – Kuriositeetit muuttuvat surullisuuksiksi”

Arvio: Shenzhen – Kun matkustaa tylsistymään toiselle puolelle maailmaa

dav

Kiinan presidentti käväisi juuri Suomessa ja sai ansaitusti aikaan ristiriitaisia reaktioita. Kuva, joka Kiinasta halutaan antaa ulkomaille, on vain pieni osa siitä, mitä maailman väkirikkaimmassa maassa oikeasti tapahtuu. Matkapäiväkirjoistaan tunnettu Guy Delisle tutustui Kiinaan jo parikymmentä vuotta sitten lyhyellä kolmen kuukauden komennuksella Shenzhenin kaupungissa. Vaikka Delislekään ei pureudu Kiinaan, sen kulttuuriin tai historiaan erityisen syvällisesti, pääsee hän Shenzhenissä tarkastelemaan Kiinan talouskasvun vaikutuksia paikan päällä. Shenzhen ei ole mikään turistirysä tai Kiinan näyteikkuna sen parhaista puolista, vaan bisnekselle rakentuva kaupunki, josta suuri osa maailmalle lähtevästä Made in China -tavarasta tulee. Tyylilleen uskollisesti Delisle ei hurskastele tai yritä esittää maailmanmiestä, vaan on vaivaantunut ja hämmentynyt kulttuurissa, jossa on jotain, mutta lopulta ei oikeastaan yhtään mitään, tuttua. Jatka lukemista ”Arvio: Shenzhen – Kun matkustaa tylsistymään toiselle puolelle maailmaa”