Arvio: Kuinka poikani katosi – Raaka tragedia vie lukijan mukanaan

Juttelin Pokuto-kollektiivin puuhamiehen, Anssi Vieruahon kanssa jokunen viikko sitten. Keskustelussa tuli esiin Pokuton kautta julkaistu sarjakuva, joka oli aiemmin mennyt minulta ohi, vaikka se on julkaistu jo kolme vuotta sitten. Kyseessä on Mirjam Sumun omaelämäkerrallinen tragedia Kuinka poikani katosi, äidin näkökulmasta kerrottu tarina oman pojan menettämisestä huumeriippuvuudelle. Anssin kuvaukset sarjakuvasta tuntuivat heti siltä, että tämä on päästävä kokemaan. Kun poikani katosi on sellainen sarjakuva, jonka kohdalla “arviointi” tuntuu todella banaalilta, lähes loukkaukselta. Kun joku tekee jotain näin raa’an henkilökohtaista, aivan säästelemättömän brutaalia taidetta ja jakaa sen maailman kanssa, ei tee mieli miettiä, että kuljetettiinko tarinaa nyt luontevasti ja oliko kuvitus elinvoimaista. Kuinka poikani katosi on ainutlaatuinen teos siinä, miten se 40 lyhyen sivun aikana, ilman erityisempää draaman kaarta, onnistuu jättämään lähtemättömän jäljen.

Mirjam Sumu on pseudonyymi, henkilö joka kertoo tarinan omasta näkökulmastaan. Oikeastaan tarinaakaan ei sen enempää ole. Sumun poika on amfetamiinikoukussa ja elämä on pirstaleina. Äiti seuraa lohdutonta ihmiskohtaloa vierestä kykenemättä juurikaan auttamaan poikaansa. Kirja dokumentoi äidin tunteita täysin kaunistelematta: epätoivoa, surua, häpeää, lohduttomuutta. Ei ole tarinaa addiktion voittamisesta, tai yhteyden uudelleen löytämisestä, on vain kirjan nimen mukainen pojan katoaminen. Lukija saa myötäelää Sumun kanssa kokemusta sivu toisensa jälkeen. Kuinka poikani katosi imaisee mukaansa, ja selatessaan sivuja lähes unohtaa lukevansa sarjakuvaa. Niin voimakas on tämä kokemus. Sivut ovat vimmalla piirrettyjä, niissä on niin paljon latausta ja energiaa, että tunne vain hyökyy lukijan yli.

Alkuun kirjassa hämmentää hieman se, miten etäiseksi riippuvuudesta kärsivä poikakin tarinassa jää. Hänellä ei ole oikein nimeä tai kasvoja, ja hänelle kirjoitettu sisäinen dialogi tuntuu äidin oletukselta sisäisestä dialogista. Pienen pureksinnan jälkeen ratkaisu on kuitenkin ymmärrettävä, kahdestakin näkökulmasta. Ensimmäinen on toki henkilöiden yksityisyydensuoja. Yksityiskohtien paljastaminen voisi tehdä tarinasta tunnistettavan, ja siitä tässä yhteydessä ei olisi mitään lisäarvoa. Toiseksi sarjakuvan näkökulma on yksinomaan äidin. Etäinen poika kuvastaa varmastikin sitä, miten äiti kokee menettäneensä yhteyden eikä tiedä, miten sen saisi takaisin. Sarjakuva esittää tätä etäisyyttä sekä vertauskuvallisesti että konkreettisesti. Äiti ei haluaisi mitään enempää kuin antaa pojalle kaiken rakkautensa, mutta se ei tunnu olevan mahdollista, kun toinen on täysin kontaktin tavoittamattomissa.

Kuinka poikani katosi -sarjakuvan raakuus on niinikään kahtalaista. Se on sitä armottomuutta, jolla tarina kerrotaan. Lukija heitetään keskelle myrskyä säästelemättä yhtäkään rumaa tai epämukavaa tunnetta. Raakuus on siis kerronnassa. Toisaalta se on myös kuvituksessa. Teksti on runnottu sivuille ajoittain jopa paniikinomaisesti ja luettavuutta ei ole korostettu ihan oppikirjatavoilla. Myös kuvitus on erittäin rosoista ja spontaanin oloista. Tässä sarjakuvassa mikään muu metodi ei tuntuisikaan oikealta. Sivuilta välittyvä paine, ahdistus ja kiireen tuntu saa aikaan sen, että Sumu tuntuu tekijänä puhuttelevan lukijaansa suoraan. Sarjakuva ei tässä tapauksessa ole niin yksisuuntainen media kuin tavallisesti. Yhteys tekijään, ja sitä myöten häntä kohtaan tunnettu myötätunto, ovat valtavan korkealla tasolla.

Ymmärrän sen, että esimerkiksi Sarjakuva-Finlandiasta puhuttaessa nelikymmensivuinen, vartissa luettava teos ilman narratiivista rakennetta on vaikea vertauttaa pitkiin, tarinallisiin sarjakuvaromaaneihin. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Kuinka poikani katosi on yksi vaikuttavimpia kotimaisia sarjakuvia joita olen lukenut. Tämä jää mieleen, pitkäksi aikaa. Ainoa vertailukohta jonka äkkiseltään keksin, on Hanneriina Moisseisen Isä paljaudessaan ja rehellisyydessään. Kuinka poikani katosi vaikuttaa myös syvemmälle kuin sarjakuvat yleensä. Jos luen hyvän sarjakuvan, haluan mainetta sarjakuvalle. Jos luen yhteiskunnallisesti merkittävän sarjakuvan, haluan mainetta sarjakuvalle ja keskustelua ilmiöstä. Jos luen henkilökohtaisesti merkittävän sarjakuvan kuten Kuinka poikani katosi, haluan mainetta sarjakuvalle, keskustelua ilmiöstä ja tekijälle paljon rakkautta, parempia aikoja ja kaikkea hyvää.

Arvosana: 87/100

PS. Tämän sarjakuvan tapauksessa mainetta ja keskustelua onkin saatu herätettyä. Oulun kaupunginteatterissa pyörii tällä hetkellä sarjakuvaan pohjautuva näytelmäteos Poikani joka katosi. Itse en ole teosta nähnyt, mutta mikäli asuisin lähempänä, suuntaisin ehdottomasti Oulun kaupunginteatteriin.

Kuinka poikani katosi
Mirjam Sumu, käsikirjoitus ja kuvitus
40 sivua
Pokuto
Hinta Suomessa 10 €

Sarjakuva kaupan:

Turun Sarjakuvakauppa

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Kuinka poikani katosi – Raaka tragedia vie lukijan mukanaan

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s