Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa

Stargazing_kansi

Tästähän muodostuu vahingossa ihan tällainen minisarja: viime viikolla ihasteltiin 2019 MVP -Ezra Claytan Danielsin uutta tuotosta, tällä viikolla vuorossa on toinen viime vuonna rytinällä esiin astunut tekijä, Jen Wang. Myös hän marssi 2019 sydämeeni suoraan sanottuna ihastuttavalla The Prince and The Dressmaker -sadulla. Koska fiksut sarjakuvantekijät takovat silloin kun rauta on kuumaa ja inspiraatio on kohdillaan, Wang julkaisi seuraavan romaaninsa jo heti seuraavana vuonna. Stargazing on maanläheinen, autofiktiivinen kertomus kahden nuoren ystävyydestä. Tietyllä tavalla se menisi jopa lastensarjakuvasta, sillä tarina on hyvin lämminhenkinen ja ei liian stressaava. Toisaalta Wangin tavaramerkki on kyetä käsittelemään erittäin isoja ja tärkeitä kysymyksiä turvallisesti ja kannustavasti, ja siksi Stargazing on erittäin antoisaa luettavaa ihan minkä ikäiselle tahansa. Vaikka prinsessoista ja linnoista on siirrytty lähiöön ja perusperheeseen, tunnistaa tarinan ilmiselväksi Wangin teokseksi. Jälleen silmäkulmat ovat kirjan lopussa kosteina ja elämä tuntuu hetken hiukkasen kauniimmalta. Stargazing osoittaa, että Jen Wang on erittäin hyvä siinä, mitä hän tekee, ja maailma kaipaa sitä lisää. Jatka lukemista ”Arvio: Stargazing – Aitoa ja koskettavaa koko perheen sarjakuvaa”

Arvio: BTTM FDRS – Säälimätön satiiri pistää lihoiksi hahmot ja lukijat

Näyttökuva 2020-01-28 kello 14.23.51

Viime vuoden kovin täysin puun takaa tullut löytö sarjisten saralla oli ehdottomasti Ezra Claytan Daniels, ja hänen mestariteoksensa Upgrade Soul. Sarjakuvassa demonstroitu tarkkanäköisyyden ja empatian taso oli huikea, ja lisäksi Daniels tuntui ymmärtävän jotain hyvin olennaista tästä ajasta. Siispä oli lähinnä vain ajan kysymys, kun pääsisin käsiksi myös tekijän seuraavaan teokseen, erittäin ärsyttävästi nimettyyn BTTM FDRS:iin. Tällä kertaa Daniels ei ole asialla yksin, vaan vastaa ainoastaan käsiksestä. Taiteen hoitaa Ben Passmore, jonka karrikoitu tyyli tuo kirjaan lisäsärmää. Ja särmää riittää muutenkin. Jos Upgrade Soul oli pienieleinen ja yllättävän hillitty, BTTM FDRS on satiirinen, jopa häijy ja irvokas. Sen tyylilajeja ovat kauhu, draama ja hyvin musta huumori. Pienieleisyydestä ei ole enää tietoakaan, nyt roiskitaan joka suuntaan armotta. Ajassa ollaan kiinni edelleen erittäin tiukasti ja tuo vastenmielinen nimikin on vain osa kirjan jatkuvia piikkejä niin hahmoilleen kuin lukijallekin. Daniels vahvistaa ehdottomasti kirjalla asemaansa tämän hetken kiinnostavimpien tekijöiden joukossa. Jatka lukemista ”Arvio: BTTM FDRS – Säälimätön satiiri pistää lihoiksi hahmot ja lukijat”

Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen

BillieHoliday_kansi

Jos blogilla olisi joku tarkkaavainen, teemoista ja sisällöistä välittävä lukija (ei tässä kuitenkaan liikoja luuloja sovi elätellä), niin olisi voinut panna merkille, että yksi mieleisistäni niche-genreistä on musiikkihistoria, ja tarkemmin ehkä vieläpä mustan musiikin historia. Siksipä Jose Muñozin ja Carlos Sampayon elämäkerta jazzin legendaarisimmasta laulajasta, Billie Holidaysta, osuu aivan oikeaan hermoon. Koko elämän ilot ja surut silkalla äänellään välittämään kyennyt Holiday on myös traaginen hahmo, jonka kohtaloon liittyy niin paljon epäinhimillisyyttä ja vastuunpakoilua kaikilta hänen ympärillään, että aiheen käsittely jotenkin ymmärrettävästi on todella vaikeaa. Se käy ilmi myös tässä kirjassa. Siinä Muñozin kuvitus soljuu sivulta toiselle ja vangitsee musiikin tunnelman ja sorron kauheudet, mutta Sampayon käsikirjoitus ei pääse nousemaan samalle tasolle. Billie Holiday -sarjakuva on kaunistelematon ja siloittelematon, mutta jotenkin samalla eksploitatiivinen ja ylimielinen. Outoa. Jatka lukemista ”Arvio: Billie Holiday – Elämäkerran hyvät hetket vesittyvät ylimielisyyteen”

Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu

Näyttökuva 2020-01-23 kello 12.09.47

Olen jo pitkään halunnut tutustua verkkosarjakuvaskeneen ja sen ominaispiirteisiin, etenkin kaupallisesta näkökulmasta. Olen sen verran kalkkis, että verkkosarjakuvat eivät konseptina ole vetäneet minua valtaisasti puoleensa, mutta niiden ympärille rakentunut ekosysteemi kiehtoo minua sitäkin enemmän. Omien töiden omistaminen, jakelu ja markkinointi on kovin modernia ja lähtökohtaisesti globaaleille yleisöille suunnatut sarjikset mahdollistavat oman äänen käyttämisen ihan eri tavalla kuin pienen markkinan fyysinen tuote. Tästä loistava esimerkki on H-P Lehkonen, joka on jo useamman vuoden tuottanut sarjakuviaan ainoastaan verkkoalustoilta ostettaviksi ja luettaviksi, ja viime vuonna otti kenttää vielä enemmän hallintaansa perustamalla oman sarjakuvien myynti- ja markkinointiportaalin, Queerwebcomic.comin. Portaali edustaa useita sarjakuvantekijöitä ja tekee pienten sarjakuvien ostokynnyksen supermatalaksi. Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor on Lehkosen oma tuote, johon tartuin kiinnostavan teeman vuoksi. Se on hauska sekoitus tietokirjaa ja poliittista kannanottoa, jonka Lehkonen maustaa omalla ilmeikkäällä kuvituksellaan. Formaatti mahdollistaa hieman puisevammankin asian esittämisen kiinnostavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Not #ZeroWaste, I Just Grew up Poor – Säästeliäs elämä ei ole trenditemppu”

Pohdinta: miten sarjakuvia pitäisi myydä ja markkinoida?

cof
Kuva: Sami Nyyssölä – Learn Finnish without Studying

Disclaimer: en ole itse koskaan tehnyt tai myynyt sarjakuvaa, joten en ole kokemusasiantuntija. Olen kuitenkin koulutukseltani markkinointiekonomi ja työskentelen media-alalla palveluiden kehittämisen ja yleisöjen löytämisen parissa, joten jonkinlaista pätevyyttä asiaan on olemassa. Saatte lukijoina itse päättää, onko näillä horinoilla arvoa vaiko eikö, kuten kaikessa muussakin blogin sisällössä. Seassa on varmasti myös paljon spekulaatioita, joita korjaan mieluusti paremman tiedon valossa. Jatka lukemista ”Pohdinta: miten sarjakuvia pitäisi myydä ja markkinoida?”

Arvio: Akira 9-12 – Kun on aloittanut täysiä, niin millä vaihteella silloin lopettaa?

Akira9_12_kansi

Ja näin, melkein vuoden 2019 puitteissa saimme päätökseen Akira-projektin. Ja selvisi muuten se ensimmäisessä kirjoituksessa hämmentänyt vuosilukusekaannuskin. Manga sijoittuu vuoteen 2019, mutta englanninkielisessä käännöksessä tapahtumia siirrettiin kymmenellä vuodella eteenpäin, oletettavasti juuri myöhäisemmän julkaisuajankohdan vuoksi. Sama logiikka on sitten siirretty suomennokseenkin. Vaan vähänpä tuolla on tarinan kokemisen kannalta merkitystä. Katsuhiro Otomon massiivinen kyberpunk-saaga saa päätöksensä näyttävästi, mutta jotenkin näiden kirjojen rytmitys (joka tuntuu olevan se yksi teema, johon palaan Akiran kohdalla uudestaan ja uudestaan) ei koukuta. Ennen loppufanfaaria tarina vaatii pienen suvantovaiheen, joka polkee ikävästi paikallaan, ja kun loppumähinä sitten alkaa, ei panoksiin tai tapahtumiin enää tunnu syntyvän sellaista painoarvoa kuin kirjan keskivaiheilla. Akirassa on paljon kiehtovia elementtejä, mutta miten tätä kokonaisuutta pitäisi arvioida, en ole ihan varma. Jatka lukemista ”Arvio: Akira 9-12 – Kun on aloittanut täysiä, niin millä vaihteella silloin lopettaa?”

Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta

Sabrina_kansi

Ulkomaiset sarjakuvat murtautuvat harvoin julkiseen keskusteluun, varsinkaan sellaiset joita ei ole edes käännetty suomeksi. Puolisentoista vuotta sitten Nick Drnason romaani Sabrina kuitenkin teki tuon tempun, ja melkoisen yllättäen. Toki syy oli se ainoa mahdollinen, eli sarjakuva sai poikkeuksellista huomiota palkintopiireissä, minkä jälkeen suuri yleisökin sen hiljalleen noteerasi. Elitisti voisi tuhahtaa, että joka vuosi julkaistaan valtava määrä samanlaista laatusarjista, miksei niistä sitten puhuta. Tai että miksi sarjakuva tarvitsisi validointia kirjallisuuspalkinnoilta, se on oma taidemuotonsa. Turhaa ulinaa sellainen. En minäkään olisi välttämättä ikinä viitsinyt Sabrinaan tarttua ilman vahvaa ennakkosuosittelua. Ja jos useampi tuhat ihmistä luki vuonna 2018 yhden laadukkaan sarjakuvan sen sijaan ettei olisi lukenut yhtään, niin enpä usko hirveän monen siinä keskustelussa hävinneen. Ja jos ollaan rehellisiä, niin Drnaso ei erityisesti houkuttele satunnaislukijaa tai päästä häntä helpolla. Sabrina on valtavan vaikuttava, mutta epämiellyttävä sarjakuva, ainakin minulle. Jatka lukemista ”Arvio: Sabrina – Aikaamme kuvaava tragedia on ennen kaikkea tutkielma surusta”

Arvio: Hiilijalanjälkeen jääneet – Huolellinen ja ajankohtainen sarjakuva hilpeisiin ilmastonmuutosahdistushetkiin

HiilijalanjälkeenJääneet_kansi

Jos jostakusta teistäkin on tuntunut, että aika paljon se Eero arvioi noita Pokuton teoksia, niin ette ole ihan väärässä. Tekstejä niistä on ilmestynyt tasaiseen tahtiin, ja syitä on kaksi: ensinnäkin, Pokuton talliiin kuuluvat tekijät ovat aktiivisesti tarjonneet teoksiaan luettavaksi ja toiseksi ja tärkeimmäksi, Pokutosta tulee ulos monipuolista ja mielenkiintoista tavaraa. Tokikaan jokainen teos ei ole napakymppi, mutta kattaus on teemoiltaan ja tyyleiltään erittäin vaihteleva, kuitenkin ilman omakustanteen kaltaista tempoilua. Sellaista suunniteltua kokeilevuutta, jossa kaikkea lukijaystävällisyyttä ei ole uhrattu taiteellisen tinkimättömyyden alttarille. Näitä ominaisuuksia löytyy myös tuoreimmasta Pokuto-julkaisusta, Sami Nyyssölän ilmastonmuutosdystopiatarinasta Hiilijalanjälkeen jääneet. Nyyssölän teoksia on blogissa aiemmin arvioitu parikin, mutta niiden perusteella ei olisi voinut arvata, mitä uunista tällä kertaa tuli ulos. Tekijän tahti on melkoisen kova ottaen huomioon, että kaikki ovat ihan oikeita kirjoja, ja myös niin huolella rakennettuja, ettei näitä missään viikonloppusessioissa kyhätä. Hiilijalanjälkeen jääneet sisältää kiinnostavia ideoita, mutta kompastelee hieman myös lajityyppikliseisiin. Jatka lukemista ”Arvio: Hiilijalanjälkeen jääneet – Huolellinen ja ajankohtainen sarjakuva hilpeisiin ilmastonmuutosahdistushetkiin”

Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?

Bull_JeesusTuleeOletkoValmis_kansi

Kuten olen useaan otteeseen korostanut, niin käsitykseni ja tuntemukseni suomalaisesta sarjisskenestä ei ole erityisen syvää. Esimerkiksi zine-kulttuuri on monelta osin itselleni hyvin vierasta, enkä Helsingin sarjakuvafestivaaleilla vieraillessanikaan osannut muuta kuin lähinnä kävellä zine-osastojen läpi tyhjä katse kasvoillani. Onneksi saan aina silloin tällöin apua, ja jälkikäteen minulle tarjottiin luettaviksi paria sarjisfestareille tehtyä zineä. Teokset Bull ja Jeesus tulee, oletko valmis? esiteltiin niin vetoavilla synopsiksilla, että lukeminen oli no-brainer. Ja olenpa tyytyväinen, että joku minua tähänkin kulttuuriin päin päätti sysäistä, nimittäin ainakin nämä zinet olivat ehdottomasti lukemisen väärtejä. Ilahduttava yhdistelmä huolettomuutta ja ajatuksella ja sydämellä tehtyä sarjakuvaa. Jatka lukemista ”Arvio: Aivan helmiä zinejä sarjisfestareilta – Bull / Jeesus tulee, oletko valmis?”

Aku Ankka 2019 – Skenepoliisi tarkistaa tason

Ankka2019_kansi

Disclaimer: Kirjoitin tekstin omasta näkökulmastani, eli ex-tilaajan vinkkelistä. Tajusin vasta tekstin kirjoitettuani, että ehkäpä sarjisharrastajista suuri osa tilaa edelleen Aku Ankkaa ja olen itse laumasta eksyneessä vähemmistössä. Toivottavasti tästä tekstistä saa silti jotain irti, vaikka Ankan vaiheita olisikin säännöllisesti seurannut.

Jos jokin on varmaa, niin se, että kerran jos olet Aku Ankkaa tilannut, niin puhelinmyyjät soittelevat siitä tuomiopäivään asti. Ja todennäköisyysmatematiikan mukaisesti, kun toistojen määrä lähestyy ääretöntä, myös harvinainen esiintymä lopulta tulee tapahtumaan. Ja niin kävi kesällä 2019 kun sata kertaa puhelinmyyjälle ”ei” sanonut bloggaaja päätyikin sanomaan ”kyllä”. Niinpä olen päässyt pitkästä aikaa nauttimaan säännöllisestä Disney-annoksesta ja tarkastelemaan Suomen merkittävimmän sarjakuvainstituution nykytilaa. Onko siitä edes mitään sanottavaa, vai porskuttaako Ankka vuosikymmenestä toiseen junan lailla? Pääresepti on kyllä erittäin tuttu, mutta silti lehdestä on kaivettavissa jonkinasteista muutosta, eivätkä ne kaikki ole edes huonoon suuntaan! Lisähyötynä tilauksesta opin, että Sanoma-tilin asetuksista saa laitettua puhelinmarkkinointikiellon helposti päälle. Ei ole perään soiteltu. Eli win-win! Jatka lukemista ”Aku Ankka 2019 – Skenepoliisi tarkistaa tason”