Hellboy-heinäkuu, kirja 5 – Darkness Calls / The Wild Hunt

cof

If you’re going through Hellboy, keep going, ja niin me totta vieköön teemme. Hellboy-kirjaston viidennessä osassa tuntuu, että monet palaset loksahtavat vihdoin paikoilleen. Kirja aloittaa Hellboyn toistaiseksi pisimmän kokonaisuuden, josta Darkness Calls- ja The Wild Hunt -tarinat käsittävät kaksi kolmasosaa. Lyhyet takaumatarinat on toistaiseksi taputeltu, ja kronologia palaa hetkeen heti kolmoskirjan The Island -tarinan jälkeen (aivan, se sama Island, josta on kipuiltu nyt jo kolmannen kirjan ajan). Mike Mignola ja kuvitusvastuun ottava Duncan Fegredo polkaisevat käyntiin tapahtumaketjun, joka edistää Hellboyn henkilökohtaista matkaa eniten sitten ykköskirjan ensimmäisten tarinoiden. Tämä tahdinvaihdos aiempiin kirjoihin verrattuna on erittäin tervetullut, ja tuntuu aukaisevan Mignolaltakin monia lukkoja, joiden myötä lukemiseen tulee uusi mielekkyyden taso. Se ei tosin tule ilmaiseksi, sillä yhtäkkiä linkit aiempiin stooreihin pursuavat kaikkialta ja jatkuvasti. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 5 – Darkness Calls / The Wild Hunt”

Mainokset

Hellboy-heinäkuu, kirja 4 – The Crooked Man / The Troll Witch

mde

Heinäkuu ei taitu helpolla vaan hellboylla, ja neloskirjan myötä ylitämme puolivälin tässä kiirastulessa! Tällä kertaa päädyin pohtimaan, mikä lukijan suhde sarjakuvan tekijään on, jos pelkkä sarjakuvan lukeminen ja siitä nauttiminen ei riitä. Hellboy-kirjaston kolmososassa Mike Mignola jo kertoili, kuinka oli tuskaillut uuden materiaalin tuottamisen kanssa, ja The Crooked Man / The Troll Witch -niteessä jatketaan samalla linjalla. Edellisen kirjan The Island -tarina on todella traumatisoinut tekijän, kun sen synnyttämisen vaikeudesta ei päästä yli seuraavassakaan osassa. Kun stooreja lukee kokoelmateoksesta, ei vuosien tahmea tahti tietenkään näyttäydy mitenkään erityisen konkreettisesti. Siinä vaiheessa tekeekin mieli ryhtyä hakemalla hakemaan tarinoista merkkejä Mignolan kertoilemista itsetunto- ja stressiongelmista. Sarjakuvaa haluaa siis ymmärtää ymmärtämällä tekijän sielunelämää, mutta eihän se sarjakuvaan varsinaisesti vaikuta, tai ainakaan pitäisi vaikuttaa. Vai pitäisikö? Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 4 – The Crooked Man / The Troll Witch”

Hellboy-heinäkuu, kirja 3 – Conqueror Worm / Strange Places

cof

Helvetinhurtat haukkuvat, kalman karavaani kulkee ja Hellboy-heinäkuu ryskii huoneeseen kuin viikatetta heiluttava Kool-Aid-mies. Kolmannessa kirjassa palataan päätarinan pariin pidempien kertomusten keinoin. Mike Mignolan oma suosikki pidemmistä tarinoista on kirjan ”päätarina” Conqueror Worm, ja sen suurten vaikutusten jälkimainingeissa kellutaan kahdessa muussa Strange Places -nimen alle niputetussa kertomuksessa The Third Wish ja The Island. Kaikki Hellboyn perusasiat ovat edelleen kohdallaan: mytologia, mättäminen, massiiviset hirviöt ja onelinerit toimivat kuin häkä. Ainakin tällä lukutahdilla Mignolan resepti alkoi tuntua kolmoskirjan kohdalla todella itseään toistavalta, jopa häiritsevyyteen asti. Sinänsä on erittäin hyvä, että Mignola tekee sitä mistä tykkää ja fanit ahmivat kaiken, mutta kun rupesin mielessäni listaamaan toistuvat elementit, ei jäljelle jäänyt kauhean montaa tarinoille uniikkia tekijää. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 3 – Conqueror Worm / Strange Places”

Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom

cof

Helvetissä ei tunneta rauhaa, kun Hellboy-heinäkuu pauhaa.

Eteenpäin. Anteeksi.

Kirjaston toinen osa The Chained Coffin / The Right Hand of Doom vetää henkeä ensimmäisen kirjan maailmanrakentamisen ja vahvan mytologiapainotteisuuden jälkeen. Toinen kirja edistää Hellboyn pääjuonta vain vähäisesti antaen tilaa etenkin päähenkilön hahmokehitykselle ja lukijan tutustumiselle Hellboyn maailmaan. Siinä missä kirjaston ensimmäinen osa koostui kahdesta pitkästä tarinasta, toinen volyymi niputtaa yhteen 15 lyhyttä kertomusta Hellboyn uran varrelta. Näissä Mike Mignola on ottanut vastuun kokonaisuudesta täysin itselleen: jälkisanoissa Mignola kertoo, että John Byrnen rooli ensimmäisessä tarinassa oli lähinnä mentoroida Mignolaa ja antaa tälle tarpeeksi itseluottamusta ohjien ottamiseen. Nyt Mignola alkaa vahvistaa omaa ääntään ja niitä nyansseja, joista Hellboyn viehätys syntyy. Ainakin tässä vaiheessa Hellboyn kehitystä nämä lyhyet tarinat upposivat pitkiä sepustuksia paremmin ja viihdyttivät lähes poikkeuksetta. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom”

Hellboy-heinäkuu, kirja 1 – Seed of Destruction / Wake The Devil

cof

Jos on pudonnut jonkin sarjan kyydistä, voi kynnys lähteä ottamaan sitä kiinni myöhemmin olla aivan valtaisa. En ole koskaan katsonut Star Trekiä, ja ajatus siitä, että lähtisin tahkoamaan sarjaa läpi aiheuttaa huimausta ja silmien mustumista. Sarjiksissakin vastaavia mörköjä löytyy, ja yksi niistä on ollut Hellboy. Konsepti on tuttu ja Mike Mignolan taiteen tunnistaa, mutta en ole koskaan lukenut Hellboyta tarpeeksi tietääkseni, miksi se on niin suosittu kuin on. Mutta grab the bull by the balls ja silleen, siksi julistetaankin Hyllyy-blogin kautta aikain ensimmäinen teemakuukausi, Hellboy-heinäkuu! Näin lomakauden huipulla kesäkatu polttaa miestä ja silloin helvetin lieskatkin korventavat mitä sopivimmin. Käyn kuukauden aikana läpi Library-editioniin ”kanonisoidut” minisarjat sekä Hellboy in Hell -tarinakokonaisuuden, tavoitteenani ymmärtää, mikä Hellboyssa vetoaa ja tarkastella sarjan kasvua tarina tarinalta. Aloituksena Hellboy Library vol. 1, joka sisältää ensimmäiset tarinakokonaisuudet Seed of Destruction ja Wake The Devil.

Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 1 – Seed of Destruction / Wake The Devil”

Arvio: Blueberry – Kenraali Kultatukka / Kadonnut kaivos / Kultaluoteja ampuva aave

cof

Höhöhö, viimeksi kun luin Blueberryä, jäin kirjan lopuksi elättelemään toiveita viattomammista tarinoista seuraavassa integraalissa. Niinpä vissiin. Like Kustannuksen Blueberry-uudelleenjulkaisujen toinen osa jatkaa todella masentavaa intiaanien metsästystä tarinassa Kenraali Kultatukka. Kadonnut kaivos ja Kultaluoteja ampuva aave kertovat perinteisemmästä aarteenmetsästyksestä, mutta näissäkin kuvioissa Jean-Michel Charlier’n näkemys villin lännen meiningeistä on reilusti kyynisen nihilistinen. Blueberryn maailmassa hyvä teko ei jää rankaisematta ja uusista tuttavuuksista kannattaa suunnilleen aina odottaa pahinta. Jean ”Gir” Giraudin maisemat ovat jylhiä ja tapahtumat kylmiä. Hevosia ja ihmisiä tippuu kuin kärpäsiä, mutta ilmeet eivät juuri värähdä. Erämaa on armoton, joten mitä sitä kuvituksessakaan pehmistelemään. Jatka lukemista ”Arvio: Blueberry – Kenraali Kultatukka / Kadonnut kaivos / Kultaluoteja ampuva aave”

Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me

cof

En tiedä, olenko vain ruvennut kiinnittämään asiaan huomiota viime aikoina, mutta mielenterveysongelmien käsittely taiteessa tuntuu olevan kovasti tapetilla. Viime aikoina kotimaisista sarjakuvista on noussut esiin dokumentaatioita masennuksesta, ahdistuksesta ja muista mielen sairauksista. Hip hopissa kuumimpia uusia artisteja ovat omaa pahaa oloaan kartoittavat emoräppärit. Ehkä tässä ollaan pikku hiljaa pääsemässä pois aikamme syövästä, tsemppaavan sankarin narratiivista. Jokaista Ellen Jokikunnaalle kerrottavaa selviytymistarinaa kohden on kymmeniä onnettomampia tarinoita, joilla ei vain saada mainosminuutteja myytyä, mutta jotka ovat useimmin todellisuutta mielen sairauksien kanssa kamppaileville. En ole saanut vielä tartuttua kovin tuoreisiin depressiokuvauksiin, mutta Ellen Forneyn Marbles kiinnosti välittömästi. Aihe on tärkeä käsiteltävä, ja Forneyn elämännälkäinen tyyli on vakuuttanut minut jo aiemmin. Marbles onnistuukin tasapainoilemaan Forneyn naiivin ja energisen ilmaisun ja raskaiden aiheiden välillä oikein mukavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me”