Arvio: Step Aside, Pops – A Hark! A Vagrant Collection

cof

Takavuosien nettisuosikki Hark! A Vagrantista tulee jotenkin ristiriitainen olo. Kate Beatonin verkkosarjiksena mainetta hankkinut strippi on omalaatuista huumoria todella marginaalisista aiheista. Useimmiten Beaton esittää stripeissä omia näkemyksiään historiallisiin tapahtumiin tai kirjallisuuden klassikoihin, joista kaikki ovat varmaankin todella harvoille lukijoista tuttuja. Toisaalta Hark! A Vagrant osoittaa, miksi nettisarjikset ovat demokratisoineet sarjakuvaa hienosti, sillä nyt yleisönsä saattaa löytää feministinen sarjakuva Franz Lisztin ja Frederic Chopinin ystävyydestä, eikä alhaisimman yhteisen nimittäjän diktatuuri enää hallitse strippien maailmaa kuten aiempina vuosikymmeninä. Toisaalta Hark! A Vagrant tuntuu omahyväiseltä pätemiseltä. Sarjakuvan nimi kuulostaa joltain, mitä kirjoitetaan lukiolehteen, kun on katsottu pari kautta Monty Pythonia ja halutaan briljeerata omalla sanavarastolla. Tiedättehän, itsetarkoituksellisen harvinaiset sanavalinnat ja tahallisen monimutkaiset lauserakenteet? Ettekö te muka tehneet sitä? Että minä olin ainoa teennäinen mulkku lukiossa? No en ainakaan ollut maailman ainoa, sillä sama viba tulee stripeistäkin silloin tällöin. Step Aside, Pops kokoaa yhteen nipun Hark! A Vagrant -strippejä, joista osa naurattaa, osa menee yli hilseen ja osa tympäisee. Ehkä se on tämäntyyppiselle sarjikselle ihan sopiva reaktioiden vaihtelu. Jatka lukemista ”Arvio: Step Aside, Pops – A Hark! A Vagrant Collection”

Mainokset

Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me

cof

En tiedä, olenko vain ruvennut kiinnittämään asiaan huomiota viime aikoina, mutta mielenterveysongelmien käsittely taiteessa tuntuu olevan kovasti tapetilla. Viime aikoina kotimaisista sarjakuvista on noussut esiin dokumentaatioita masennuksesta, ahdistuksesta ja muista mielen sairauksista. Hip hopissa kuumimpia uusia artisteja ovat omaa pahaa oloaan kartoittavat emoräppärit. Ehkä tässä ollaan pikku hiljaa pääsemässä pois aikamme syövästä, tsemppaavan sankarin narratiivista. Jokaista Ellen Jokikunnaalle kerrottavaa selviytymistarinaa kohden on kymmeniä onnettomampia tarinoita, joilla ei vain saada mainosminuutteja myytyä, mutta jotka ovat useimmin todellisuutta mielen sairauksien kanssa kamppaileville. En ole saanut vielä tartuttua kovin tuoreisiin depressiokuvauksiin, mutta Ellen Forneyn Marbles kiinnosti välittömästi. Aihe on tärkeä käsiteltävä, ja Forneyn elämännälkäinen tyyli on vakuuttanut minut jo aiemmin. Marbles onnistuukin tasapainoilemaan Forneyn naiivin ja energisen ilmaisun ja raskaiden aiheiden välillä oikein mukavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Marbles – Mania, Depression, Michelangelo & Me”

Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä

mde

Olipas melkoinen sattuma, että peräkkäisiksi blogiteksteiksi sattuivat juuri Habibi ja Kiki de Montparnasse. Vaikka niillä ei aiheidensa puolesta ole mitään yhteistä, molempien tärkeitä teemoja ovat naisen seksuaalisuus ja seksuaalinen vallankäyttö. Habibin kohdalla kritisoin kirjaa eksploitatiivisesta otteesta, joten on erittäin mainiota heti sen jälkeen kirjoittaa Kikistä, jossa samanlaisia ongelmallisuuksia ei ole havaittavissa. Ranskalaisten José-Luis Bocquet’n ja Catel Mullerin elämäkertasarjakuva ei kerro onnellista tarinaa, mutta se kertoo silti naisesta, joka teki juuri sitä mitä halusi. Alice Prin eli Kiki oli yksi boheemin ensimmäisen maailmansodan jälkeisen Pariisin symboleista. Hänen innoittamanaan luotiin suuri määrä taidetta ja Kiki näki myös itsensä tietyllä tavalla taideteoksena. Kiki oli toki aikakauden arvomaailmojen ja hierarkioiden uhri, mutta vallitsevissa olosuhteissa hän oli silti uuden ajan naisen ilmentymä. Minua Kiki de Montparnasse innoitti, huolimatta tarinan raadollisuudesta. Jatka lukemista ”Arvio: Kiki de Montparnasse – Elämäniloa hinnalla millä hyvänsä”

Arvio: Pure Shores – Paljonko pitää nähdä vaivaa näyttääkseen siltä, ettei yritä

dav

Hmmh. Mitähän tästä oikein sanoisi. Jaakko Pallasvuo on sarjakuvantekijä ja monipuolinen taiteilija, ja hänen 2015 julkaistu teoksensa Pure Shores yhdistelee ehdottomasti paljon taiteellisia elementtejä sarjakuvaformaattiin. Pure Shores on lähitulevaisuuteen sijoittuva kertomus nuoresta kirjailijasta, jolla on takanaan teineille suunnattu hittikirja, ja edessään eksistentiaalinen kriisi. Hän ei pidä teoksistaan eikä niiden tuomasta suosiosta, mutta ei osaa elää ilmankaan. Hän kohtaa juhlissa miehen, joka jakaa samankaltaisen kohtalon. Tyytymättömyys ylelliseen elämään ja itseensä yhdistää miehiä, jotka päätyvät yhteen ei niinkään rakkauden, vaan yksinäisyyden vuoksi. Urbaania yläluokkaista kriiseilyä, jota on markkinoilla tänä Post-Alfa –aikana melko paljon. Jatka lukemista ”Arvio: Pure Shores – Paljonko pitää nähdä vaivaa näyttääkseen siltä, ettei yritä”

Näyttely: Joonas ja kisällit

dav

Helsingissä, Päivälehden museossa on menossa tällä hetkellä (5.2.2017 asti) näyttely Joonas ja kisällit. Se käy läpi suomalaisen sarjakuvan grand old manin, Veikko ”Joonas” Savolaisen uraa ja töitä, sekä muita Suomi-sarjakuvan ammattilaisia, joiden uraan Joonas on ollut vaikuttamassa tavalla tai toisella. Näyttely laadittiin yhteistyössä Joonaksen kanssa, ja siitä tuli muistonäyttely vasta hänen kuoltuaan 24.9.2016. Alun perin tarkoitus oli käydä läpi Joonaksen uraa ja töitä, mutta taiteilijan itsensä ehdotuksesta mukaan otettiin myös astetta nuoremman polven tekijöiden töitä ja tarinoita. Näyttelyssä ovat mukana Joonaksen lisäksi myös Tarmo Koivisto, Timo Mäkelä, Harri Vaalio, Hannu Lukkarinen ja Ville Tietäväinen.  Jatka lukemista ”Näyttely: Joonas ja kisällit”

Arvio: Caravaggio – Miekka ja paletti – Maalarimestarin elämäntarina lipsahtaa eksploitaation puolelle

dav
Virtuoosimaalarin elämä, minä otan kuvan sarjiksen kannesta räsymaton päällä. Oh yeah.

Puitteet ovat todella mielenkiintoiset, kun taitava eroottisen sarjakuvan (ja ihan myös sarjispornon, mitä sitä kiertelemään) mestari Milo Manara on tarttunut 1500-1600 -lukujen taitteessa eläneen taidemaalari Michelangelo Merisi da Caravaggion elämäntarinaan. Vaikka Manaran aihepiireistä olisi mitä mieltä, niin hänen lahjakkuuttaan kuvittajana ei käy kiistäminen. Caravaggio oli tunnettu ennen kaikkea valon ja varjon käytöstään, ja Manara haluaa niin omalla taiteellaan kuin tarinallakin tehdä kunniaa innoittajalleen.

Jatka lukemista ”Arvio: Caravaggio – Miekka ja paletti – Maalarimestarin elämäntarina lipsahtaa eksploitaation puolelle”