Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti

Nyt käsittelyssä on oman arvoasteikkoni mukaan hiljattaisen suuren kuolinpesäsarjisostokseni kruununjalokivi. Täydellinen kokoelma, kaikki 18 numeroa EC Comicsin vuosina 1952-1954 julkaisemaa Shock SuspenStories -lehteä. Kolme kirjaa ja upea boksi. Monessa asiassa minua ei voi materialistiksi syyttää, mutta tällaisen monoliitin äärellä tekee mieli vain pysähtyä ihastelemaan. Shock SuspenStories oli pahennusta herättäneistä kauhu-, rikos-, scifi- ja sotasarjakuvista tunnetulle EC:lle sekä sikermä heidän tunnettua materiaaliaan, että yritys laajentaa tarjontaa yhteiskunnallisesti tulenarkoihin aiheisiin. Lehdet koostuvat klassiseen tapaan 6-8 sivun lyhyistä kertomuksista, joissa lopussa odottaa useimmiten niin sanottu O. Henry -lopetus, eli yllättävä käänne. Sävy on monissa tarinoissa moralistinen, mutta paljon on tuotettu myös rehellistä kyynistä matskua ilman opetuksia tai lunastusta. Tällaista materiaaliahan luetaan sen makaaberin huvittavuuden vuoksi, mutta kokoelmissa on myös nykyvinkkelistä paljon edelleen ihan aidosti vaikuttavia tarinoita. Tämä on sitä minun subjektiivisissa kirjoissani aivan parasta sarjakuvaa, mihin ihminen voi aikaansa käyttää. Viihdettä valtaisan isolla veellä.

Tyylipuhdas esimerkki O. Henrystä – karhunmetsästäjä päätyy itse taljaksi

EC Comicsia pyörittivät pitkälti lafkan omistaja William M. “Bill” Gaines ja tuottaja Al Feldstein. Heidän visiostaan ja kynistään syntyivät tarinoiden tyyli, rajoja kokeileva asenne ja leijonaosa kaikkien tarinoiden käsikirjoituksista. Shock SuspenStories oli mitä ilmeisimmin molemmille myös henkilökohtaisesti tärkeä projekti, jossa haluttiin osoittaa sarjakuvien kyky ottaa kantaa. Ensimmäinen numero lehteä esitellään toimituksen palstalla (joka jokaisesta lehdestä on myös mukaan sisällytetty!) ikään kuin katselmuksena EC:n valikoimaan. Lehdestä löytyvät rikos, kauhu, scifi ja sota, kukin omalla tarinallaan. Jo toisesta numerosta lähtien tekijät lähtevät kuitenkin toteuttamaan uutta visiota, kun sotatarinan korvaa “shock”-kategoriaksi kutsuttu, yhteiskunnallinen tarina. Näiden aiheita ovat muiden muassa ennakkoluulot, rasismi, joukkoväkivalta ja yleiset Amerikan nurjat puolet. “Shock”-tarinat nousevat Shock SuspenStoriesin päämyyntivaltiksi, ja esimerkiksi lehtien kirjepalstat täytetään sekä niitä moittivilla että ylistävillä lukijakirjeillä. Ihan kuin Gaines ja Feldstein olisivat oivaltaneet, että tunteiden herättäminen on se juttu.

Shock SuspenStories oli yksi niitä lehtiä, jotka joutuivat tuohon aikaan velloneen, sarjakuviin kohdistuneen moraalipaniikin ja sen myötä perustetun Comics Coden ikeen alle. Kokoelman lehdissä on myös paljon toimituksen vetoamista lukijoihin, jotta nämä vastustaisivat sarjakuville vaadittua sensuuria. Lehti lopetettiin 1954 juuri tuon ulkoisen paineen vuoksi, mutta siihen asti on kyllä painettu täysillä. Toki EC itse väitti aina tekevänsä lehtiä aikuisille, että sinänsä materiaali kohtasi kohderyhmän (kummasti kyllä mainosmatskuissa sarjiksen ostajahahmo on aina ehkä korkeintaan 12-vuotias, ei koskaan tämä mainittu aikuinen…). Aikuissarjakuvaeetoksen mukaisesti tarinamateriaalissa ei missään kohtaa himmailtu. Stooreista löytyvät vaikkapa naapurin meksikolaisia vihaava rasisti-isä, joka luulee klaanipäissään ruoskivansa kuoliaaksi naapurin pojan, mutta tappaakin vahingossa tätä tapailleen oman tyttärensä, tai vaimoaan vihaava aviomies, joka päättää kostaa kärsimänsä tuskan tappamalla parin yhteisen lapsen, tai syytetystä raiskaajasta tunnustuksen ulos hakkaava sheriffi, joka onkin itse kyseisen rikoksen tekijä. Shock SuspenStoriesissa yliluonnolliset kauhun lähteet ovat hyvin harvinaisia, ja suurimman osan ajasta lehti tonkii ja kaivelee valtaisalla innolla ihmisyyden nurjia puolia.

Erityisesti Gainesin ja Feldsteinin hampaissa ovat parisuhde- ja perheidyllit. Gainesin nihkeys lapsia kohtaan on kai ollut yleistä tietoa, mutta Shock SuspenStoriesin perusteella voisi kuvitella, että heterosuhteitakaan ei ole valtavan korkealle arvostettu. Valehtelematta vähintään neljä viidesosaa tarinoista on miehiä tappamassa vaimojaan, vaimoja tappamassa miehiään, lapsia tappamassa vanhempiaan tai vanhempia tappamassa lapsiaan. Shock SuspenStoriesin maailmassa onnellista parisuhdetta ei ole olemassakaan, ja rakkaus on puhdas illuusio. Toki tässä vaiheessa elämäänsä Gainesin kokemus avioliitosta perustui hänen äitinsä järjestämään naimakauppaan, jonka toinen osapuoli oli Gainesin pikkuserkku. Liitto päättyi eroon Gainesin ollessa 25-vuotias, joten on mahdollista, että suuhun on jäänyt tilkka hapanta. Oli miten oli, Shock SuspenStoriesin ääneen lausumaton motiivi tuntuu olevan valkoisen, keskiluokkaisen heteroidyllin alas repiminen ja sille irvailu, vähintään yhtä paljon kuin yhteiskunnallisten ampiaispesien härkkiminen.

Mieleenjäävimmät tarinat ovat kuitenkin juuri noita kyseisiä härkkimisiä. Valkoiset miespoliisit sortamassa naisia tai tummaihoisia on tuolle ajalle melko suoraa puhetta. Samaten kertomus sähkötuoliin päätyvästä nuoresta miehestä, jonka vanhemmat päivittelevät miten poika päätyikin hyvästä kodista turmion teille samalla kun tarina dokumentoi, miten vanhemmat ovat laiminlyöneet lastaan ja antaneet tälle ristiriitaisia käytösmalleja pienestä pitäen. Onpahan mukana heroiinin vaaroistakin varoitteleva stoori, mutta se on kyllä kirjojen kökköisempää osastoa. Vallankumouksellista on ollut esittää addiktion kourissa tuskaileva päähenkilö ihan ihmisenä ja olosuhteiden uhrina, mutta silti tarina, jossa KOLMESSA KUUKAUDESSA MARISÄTKÄSTÄ HERSKAN PIIKITTÄJÄKSI on kyllä kunnon kepupaniikkia. No, EC:kin painoi noihin aikoihin ulos yhdeksää (!) lehteä yhtä aikaa, niin sekaan mahtuu väkisinkin muutama laadullinen lipsahdus. Ylipäätään, ottaen huomioon miten muutaman henkilön käsissä lehti on ollut, jälki on todella laadukasta.

Tekstin määrä = tuhti

Sama koskee myös kuvitusta. Artisteja Shock SuspenStoriesin sivuilla näkyy tusina, mutta suurimmasta osasta vastaavat Jack Kamen, Wally Wood, Jack Davis ja Joe Orlando. Muita kuvittajia ovat Reed Crandall, Graham Ingels, George Evans, Al Williamson, Johnny Craig, Bernard Krigstein ja käypä Frank Frazettakin yhden stoorin kuvittamassa. Taiteellisia kokeiluja tarinoissa nähdään harvoin. Bernard Krigsteinin jälki ravistelee klassisen koulukunnan tyyliä impressionistisilla vaikutteillaan, mutta muuten erot tekijöiden välillä ovat hiuksenhienoja. Jack Kamen toimittaa tarinasta toiseen äärimmäisen siloiteltua jälkeä, joka on hauska kontrasti tarinoiden sysisynkän sisällön kanssa. Wally Wood tunnelmoi valoilla ja varjoilla, ja saa useimpien “Shock” -tarinoiden kuvittajana ehkäpä toteuttaakseen kompleksisempia hahmoja ja tunnetiloja kuin moni muu (sivuhuomio – muutama näistä Woodin stooreista tullaan julkaisemaan ensi kertaa suomeksi lähitulevaisuudessa ilmestyvässä Verta ja väristyksiä -kokoelmassa!). Kautta linjan kuvitus on kuitenkin erittäin nautittavaa, ja lukemisen suurin rasite on tuon ajan sarjakuville ominainen tekstin raskas määrä. Kieli on kuvailevan koukeroista, ja tapahtumia selitetään tarinoissa välillä auki uupumiseen asti. Ikään kuin tämä ei olisi riittävästi, jokaiseen lehteen sisältyy vielä 1-2 kuvittamatonta lyhyttarinaa. Näiden avulla lukija voi leikkiä kuvittajaa pohtien, miten lyhyen stoorin olisi itse muutamaan sivuun sarjakuvaksi sovittanut, mutta muuten lyhärien lukemiselle tuoma lisäarvo on varsin olematon.

Lyhärit ovat kuitenkin osa näköispainostoteutusta, jossa itse sisällön lisäksi kirjoihin on otettu mukaan myös lehtien kannet, EC:n omat sisäiset mainokset sekä edellä mainittu mielipidevaikuttaminen sarjakuvien julkaisuvapauden puolesta. Nämä ovat erittäin arvokasta ja kiinnostavaa ajankuvaa, etenkin “sananvapauden rajoittaminen on punikkien puuhaa, ja mehän emme ole mitään punikkeja” -vetoomuksineen. McCarthyismi kukoisti Yhdysvalloissa juuri näihin aikoihin, mikä valuu myös Shock SuspenStoriesin sivuille. Muutoinkin erittäin selkeää fiftaritunnelmaa on tarjolla, hyvässä ja pahassa. Vaikka “shock”-tarinat ovat selkeästi rasismia vastaan, ei ei-valkoisia henkilöitä silti ole tarinoissa koskaan subjekteina, ainoastaan objekteina ja lukijakirjeissä n-pommit putoilevat surutta. Nämä kokoelmat on julkaistu 1980-luvun alussa, jolloin rasismitietoisuus on toki ollut vielä huomattavasti nykyistä vähäisempää. Kirjoihin sisällytetyissä jälkisanoissakaan ei oteta tähän asiaan kantaa, keskitytäänpähän lähinnä EC:n sisäisten toimintojen kuvaamiseen, tekijöiden kronikointiin tai sananvapausoikeudenkäynnin käänteisiin.

Tämä tekisi mieli tallentaa reaktiokuvaksi aina kun internetissä tulee eteen jotain luokatonta skeidaa

Shock SuspenStories on aikanaan ilmestynyt kahden kuukauden välein, mikä on varmaankin tälle materiaalille oikein hyvä lukutahti. Kokoelman bingetyksellä ähky meinaa silloin tällöin iskeä päälle, mistään valtavan vaihtelevasta materiaalista kun ei ole kyse. Yhtä kaikki, matskuun jää myös siinä määrin koukkuun, että sitä tekee mieli ahmia. Sitten taas iskee ähky, ja sitten taas ahmitaan. Tällainen boksikokoelma tiukkaan ahdettua viihdesarjista on kuin jättipussi karkkia. Sen nauttimisesta seuraava turpeus on aivan tietoinen sivuvaikutus, jonka voi pussin alussa teeskennellä unohtavansa, mutta jonka saapuminen ei ole yllätys vaan valinta.

Tässä tarina, joka on kuvattu kokonaan first person shooter -näkökulmasta!

Vaikuttaa tosin siltä, että ehkäpä tekijöidenkin suurin luovuuden virta on loppupään lehdissä ehtymään päin. Erottelu eri tarinatyyppeihin feidataan hiljalleen pois, scifitarinat katoavat valikoimasta, ja kauhu- ja rikosstoorit sekoittuvat yhdeksi murhaherkuttelusopaksi. Kulta-ajallaan Shock SuspenStories on ehkä noin numeroiden 4-14 välillä. Numerosta 14 löytyvät kaikkein eniten polemiikkia herättäneet tarinat, aiemmin mainittu ruoskintajuttu sekä kertomus isänsä tappavasta ja äitinsä syylliseksi lavastavasta kymmenvuotiaasta tytöstä. Parista viimeisestä numerosta puuttuu jopa lehden suurin myyntivaltti, itse “shock” -tarina. Käsikirjoitusvastuutkin siirtyivät Gainesilta ja Feldsteinilta ryhmälle uusia tekijöitä (Carl Wessler, Otto Binder & Jack Oleck, ehkä joku muukin mutta koska kirjoittajia ei dokumentoitu, eivät tekijät ole aivan varmoja). Ehkäpä siis siinä kohtaa, kun comics code astui voimaan 1954 sarjakuva-alan itsesääntelytoimenpiteenä, Gaines ja Feldstein saattoivat huokaista helpotuksesta ja lakkauttaa Shock SuspenStoriesin Washingtonin tiukkapipoja syyttäen. Tällaisenaan, ainakin jos boksin mukaan sisällytettyjä kommenttiraitoja on uskominen, Shock SuspenStoriesin perintö on jäänyt elämään puolimyyttisenä legendana, rajojarikkovana pioneerina, jonka moraalisäteilijät kielsivät sivistymättömyyttään ja moukkamaisuuttaan.

Tämä oli ns. pakko panna talteen

Ehkä totuus ei kuitenkaan ole aivan niin kiiltokuvamainen. EC oli alun perin lyhenne Educational Comicseista, mutta William Gainesin käsissä siitä tuli Entertaining Comics. Ja viihteellä voi toki olla muitakin tarkoitusperiä ja yhteiskunnallista merkitystä, mutta Gaines oli lehtienmyyntibisnesmies. Hän ymmärsi sarjakuvatuotteen päälle ja myi sitä, mitä yleisö halusi ostaa. Kyllä hän varmasti tiesi, että suuri osa EC-materiaalin kiehtovuutta on sen kielletty aura, ja että se houkutteli etenkin nuoria lukijoita. Kauhumateriaalia Shock SuspenStories ei siinä mielessä ole, että tarinat varsinaisesti pelottaisivat (lukuunottamatta yhtä, Ray Bradburyn novellista sovitettua oikeasti karmivaa stooria), mutta siinä mielessä ne ovat tyylipuhdasta kauhua, että sivuilla esitellään niin groteskeja käänteitä ja kohtaloita, että niiden lukeminen tuntuu jopa nykypäivänä välillä hieman kiistanalaiselta. Samaahan tekevät hyvät kauhuelokuvat. Joku on kuvitellut jotain niin hirveää, että sen näkemisestäkin tulee tilkkasen likainen olo. Se on sarjakuvalta oikeasti aika hyvä saavutus, ja omiaan addiktoimaan lukijan seuraavaankin tarinaan.

Tästä tuli aivan valtaisan pitkä teksti verrattuna blogin normaalimittaan, mutta tulkoot. Ei täällä merkkimääriä vahdata, ja kun kerran tekee mieli intoilla niin sitten intoillaan. Tämä pulp-lyhärien sarjakuvagenre on aivan minun suosikkiani, ja Shock SuspenStories on sen erinomainen edustaja. Jos tekstiä olisi sivuilla inasen vähemmän, niin tämä olisi ehdoton ajaton klassikko. Tarpeettoman syheröisen selittelyn läpi kahlaaminen on ainoa kauneusvirhe muuten täydellisissä viihdesarjakuvissa. Antakaa tänne sitä sarjakuvataiteellista sokeria ja rasvaa ja piikittäkää se suoraan aivoihini. Heti!

Arvosana: 85/100

The Complete Shock SuspenStories
William Gaines, Al Feldstein, Carl Wessler, Otto Binder & Jack Oleck, käsikirjoitus – Jack Kamen, Wally Wood, Jack Davis, Joe Orlando, Reed Crandall, Graham Ingels, George Evans, Al Williamson, Johnny Craig, Bernard Krigstein & Frank Frazetta, kuvitus
576 sivua
Russ Cochran
Hinta complete-boksille 250-300 €, saatavuus erittäin heikko. Uusintapainoksia kaikista kolmesta kirjasta saatavilla 20-45 €/kpl

Sarjakuva kaupan

Adlibris
Kokoelman ensimmäinen osa Turun Sarjakuvakaupassa

Advertisement

2 vastausta artikkeliin “Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s