Valveutuneet lukijat saattavat muistaa, että blogissa on aiemmin ihasteltu Kalervo Palsan sarjakuvia ja niiden kaikenlaisia sovinnaisuuksia ravistelevaa yleisasennetta. Viime viikolla toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun sain viimein aikaiseksi matkustaa Kittilään katsomaan Palsan taitelija-ateljee Getsemanea ja kotipirttiä. Siksi olikin vain sopivaa, että Palsa-päissäni heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä osui silmään Palsan pahamaineinen/legendaarinen sarjakuvateos Eläkeläinen muistelee. Palsan töihin tutustuessa on toki oppinut siihen, että eteen aukeaviin kuviin on melko mahdoton valmistautua ja omiakin käsityksiä maailmasta ja siitä mitä siihen mahtuu joutuu venyttämään useaan otteeseen, joskus miellyttävästi ja usein epämiellyttävästi. Silti nekrofilian ympärille rakentuva satiiri Eläkeläinen muistelee pääsi taas yllättämään hirveydellään. Tarkoituksena on ollut kaivaa sivuille mielen pimeimmistä sopukoista löytyvät, kaikkein karmeimmat ajatukset ja lätkäistä ne sarjakuvan sivuille, ja se tuntuu onnistuneen. Eläkeläinen muistelee vahvistaa Palsan asemaa yhtenä suosikkitaiteilijoistani, mutta eihän tätä nyt ollut sekuntiakaan erityisen kiva lukea. Kokeilen myös hieman siipiäni taiteesta kirjoittajana, koska tilaisuus oli nyt niin houkutteleva, antakaa haparoivat Bambin askeleeni anteeksi.
Eläkeläinen muistelee kertoo Hannu Kolin tarinan. Hän on nimen eläkeläinen, joka kertaa kirjan aikana seksuaalista historiaansa nekrofiilinä ja yleisenä seksuaalipsykopaattina. Sarjakuva on karmeinta mahdollista pornografiaa, jossa haudanhäpäisyjä ja panoreissuja kuvataan yksityiskohtaisesti toinen toisensa jälkeen. Kolin teot eskaloituvat, ja maailma muuttuu yhä vastuuttomammaksi paikaksi sivu sivulta. Palsa paloittelee kyynisesti ydinperheen ja menestyksen käsitteet aivan atomeiksi ja jauhaa lihamyllyssään myös kirkon ja poliisin kaltaiset instituutiot silkaksi vallalla irstailun nugettimassaksi. Palsa on tehnyt sarjakuvan vuonna 1971, mutta se on nähnyt päivänvalon vasta hänen kuolemansa jälkeen 1989. Eläkeläinen muistelee on ravisteleva lukukokemus, ja sitä on analysoitu paljon myös menneisyydessä. Esimerkiksi tämä filosofi Tere Vadénin superkattava artikkeli Sarjainfo-lehdessä lähestyy teosta ja koko Palsan uraa niin yksityiskohtaisesti ja monesta näkökulmasta, että samaa on harrastelijan turha lähteä toistamaan. Sen sijaan Vadénin artikkeli auttoi itseänikin jäsentämään hämmennystäni jossain määrin.
Jo lukemisen alussa tuntui siltä, että Eläkeläinen muistelee ei sovi samalla janalle kuin vaikkapa Tom of Finlandin sarjakuvatuotanto tai Palsan itsensä kesympi tavara. Ne voidaan nähdä usein seksuaalisen vapautumisen edistäjinä ja fantasioiden manifestointeina. Toki Eläkeläinen muisteleekin voi osalla ihmisistä asettua noihin kategorioihin, mutta sen itsetietoinen ihmisyyden synkimpien piirteiden tutkiskelu tekee siitä jotain muuta. Päähenkilö on selkeä ihmis- ja eritoten naisvihaaja, joka oikeuttaa oman valta-asemansa ylenkatsomalla kaikkia muita. Instituutiot päätyvät suojelemaan häntä, joko koska ne eivät halua uskoa asioiden todellista laitaa tai koska ne pääsevät Kolin avulla itsekin väärinkäyttämään valta-asemiaan. Palsa ei täten puhu seksuaalifantasioista vaan nihilistisestä ihmiskuvasta ja siitä sairaudesta, jonka hän näki yhteiskuntaa läpäisevän. Seksuaalisuuden käyttö asian esitystapana on ristiriitaista, sillä kenenkään fantasioita ei pidä lähtökohtaisesti tuomita, mutta tehokasta se on ehdottomasti. Palsa pakottaa lukijan kohtaamaan niitä aivan pelottavimpia ajatuksia, jotka suurin osa meistä koittaa normaalisti karkottaa mielestään heti kun ne sinne ehtivät ja lyö vielä lisää vettä myllyyn sivu sivulta. Aivan hirveitä asioitahan sitä putkahtaa jokaisen mieleen silloin tällöin, ja ne ovat osa kokonaista ihmisyyttämme siinä missä kaikki muukin. On aika ainutlaatuista pelottomuutta piirtää ja kirjoittaa ne näkyville.
Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!
Kittilässä vieraillessani sain kahdesta paikallisesta taiteilijakodista aivan mahtavan vastinparin. Kalervo Palsan ateljee Getsemane oli kuin suoraan kuumepainajaisesta: pieni kylmä koppi, jossa leijui pakkomielteisyyden ja paniikin tuntua. Taideteokset oli maalattu suoraan seinään ja mielen raapaleita piirustettu sinne tänne. Neliöitä pirtissä ja ateljeessa oli yhteensä ehkä hieman toistakymmentä. Pienen matkan päässä keskustasta taas sijaitsi Reidar Särestöniemen museo ja taiteilijakoti, loistelias hirsihuviloiden ryhmä uima-altaineen ja kuvineen eri presidenttien vierailuista, teokset huolellisesti esillä ja dokumentoituna. Molempien taiteilijoiden taide oli yhtä lailla säväyttävää ja koskettavaa. Hämmästyttävää, miten samanaikaisesti näennäisen pieni kunta on saanut toimia kotina kahdelle päinvastaiselle mutta yhtä lailla tietynlaisen maailman tarkkanäköiselle kuvaajalle. Molemmat museot hyötyivät ristiinvierailusta ja tuntuivat aivan eri lailla rikkailta kokemuksilta nimenomaan kaksikkona.
Kovasti mietin Getsemane-vierailua myös Eläkeläinen muisteleeta lukiessani. Palsan elämä ei varmasti ollut kadehdittavaa eikä hänen mielenmaisemansa erityisen onnellinen. Siksi hänen taiteilijaelämäänsä tai teoksiaansakaan on vaikea erityisesti ihannoida. Silti ne ovat aivan valtavan tärkeitä teoksia ja vaikuttavuudessaan unohtumattomia. Ei Eläkeläinen muistelee ole mitenkään miellyttävä kokemus, kuten ei moni muukaan Palsan taiteeseen tutustuminen, mutta niistä tulee ulos hieman erilaisen maailmankatsomuksen kanssa. Ne muuttavat maailmaa pelkällä olemassaolollaan. Siinä missä Särestöniemen töitä voi analysoida ja tekniikoita tai värejä ihastella, Palsa pyrkii iljettävyydessään raivoisasti analysoinnin ulkopuolelle ja katsojan keskittyvän vain siihen, mitä tunteita teoksia katsoessa ei pääse pakoon. Piirrosjälki oli usein itsetarkoituksellisen huonoa, jotta alkuvoimaisuus kerronnassa säilyi, kuten tässäkin teoksessa. Siinä missä Särestöniemi löysi pakahduttavan kauneuden karuistakin aiheista, Palsa taas näki kylmää ankeutta ja avasi katsojan silmiä aivan toiseen suuntaan kuin kollegansa.
No joo, nämä taideanalyysit kannattaa nauttia ilman kovin vakavaa otetta, sillä tiedän hyvin vähän siitä mistä puhun taiteiljoiden tyyleihin, töihin tai keskinäiseen suhteeseen liittyen. Kokonaiskokemus vain oli niin voimakas, että olisi tuntunut hölmöltä kommentoida sarjakuvaa ilman juuri näkemääni kontekstia. Mutta jos jokin tuossa analyysissä oli ihan puuta heinää, ei kannata sydämistyä. Toki tarkentavia tietoja otan vastaan oikein mielelläni, vaikka tämän postauksen kommenteissa. Sarjakuvasta sanottakoon loppuyhteenvetona, että se on aivan kamala ja varsinaisesti halua ottaa vastuuta sen suosittelemisesta kenellekään. Mutta yhtä lailla sanottakoon, että aina Palsaa koettuani olen hieman eri ihminen kuin sitä ennen ja yhtäkään kokemuksista en halua jättää väliin. Palsan näkemä ihmisyys on sisälläni kuten kaikki muutkin ihmisyyden muodot, ja sitä on tärkeää aika ajoin katsoa silmästä silmään, vaikka vain muistuttaakseen itseään siitä, että pimeyttä peittelemällä ja häpeilemällä syntyy yleensä vain pelkoa ja pelolla sitä samaa pimeyttä on vaikea nujertaa.
Arvosana: En kyllä tiiä yhtään
Eläkeläinen muistelee
Kalervo Palsa, käsikirjoitus ja kuvitus
140 sivua
Like Kustannus
Saatavuus myynnissä heikko, mutta teosta löytyy hyvin kirjastoista
Hyllyy 
2 vastausta artikkeliin “Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa”