Arvio: Cocco Bill osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin

cof

Cocco Bill on kummitellut kirjaston sarjishyllyssä vuosikausia. Siinä se nököttää, näyttäen siltä, että pitäisi varmaan lukea, mutta jostain kumman syystä ei ole kiinnostanut. Vakavan sarjisnörtteilyn nimissä tiesimme kuitenkin molemmat, sekä minä että Bill, että joku päivä meidän on kohdattava. Kohtaaminen ei lopulta ollut keskipäivään sovittu dramaattinen välienselvittely saluunan ulkopuolella, vaan hetken mielijohteesta sattunut satunnaispoiminta. Benito Jacovittin Cocco Bill on reikäpäistä länkkäriparodiaa anarkistisessa hengessä. Vahvin mielleyhtymä syntyy WB:n vanhoihin animaatiolyhäreihin. Bill on tuttu ainakin vanhemmille sarjisnestoreille 1970-luvulla julkaistuista suomennoksista, mutta me ei-tuolloin-vielä-edes-idean-asteella-olemassaolleet ovat hyvinkin voineet elää Cocottoman sarjisnuoruuden. Zum Teufel ansaitsi nestoreilta valtaisat aplodit julkaistessaan neljä varhaista Cocco Bill -seikkailua suomeksi muutama vuosi sitten. Jännä olisi tietää, käännyttikö kirja Billille myös uusia faneja, sillä ainakin minun lukemiseni tuntui todella nihkeältä ja väkinäiseltä. Jatka lukemista ”Arvio: Cocco Bill osa 1 – Kamomillacowboy saapuu kaupunkiin”

Mainokset

Arvio: Lone Wolf and Cub Omnibus 1 – Kasvetaanko samuraikliseistä legendastatukseen?

cof

Loppulokakuun Japani-trilogian päättää todellinen klassikko, lähes yhtä legendaarinen samuraitarina kuin Kurosawan Seitsemän Samuraita. Kazuo Koiken ja Goseki Kojiman valtaisa kostoeepos Lone Wolf & Cub on jo melkein viidenkymmenen vuoden ikään ehtinyt monoliitti, josta ovat vaikuttuneet ja inspiroituneet sekä lukijat että sarjakuvantekijät. Loputtomalta tuntuvaa kostoretkeä käyvä ronin, Ogami Ittō elättää itsensä ja pienen poikansa palkkamurhilla matkalla kohti väärintekijöitä, joiden petos johti hänen vaimonsa kuolemaan. Lone Wolf & Cubista löytyy monia samuraigenren arkkityyppejä, joita manga on aikanaan skeneen tuonut. Koko tarinalla on mittaa sellaiset ujot 8700 sivua. Tämä tarkoittaa sitä, että tekijäduo saa todella ammentaa historiasta ja soturikoodista kaiken, jos aikoo pitää tarinan tuoreena loppuun asti. Alussa toiston määrä herättää kovasti epäilyksiä sarjan kestävyydestä, mutta loppua kohti ensimmäinen 12:sta omnibus-osasta nostaa tasoaan jo varsin lupaavasti. Jatka lukemista ”Arvio: Lone Wolf and Cub Omnibus 1 – Kasvetaanko samuraikliseistä legendastatukseen?”

Arvio: Miracleman – Ihmeiden aika

cof

Uijuijuijui kun olen innoissani. Luulin, että olisin jo saanut kohtalaisen hyvän käsityksen siitä, mitä Neil Gaiman tekee, mihin supersankarisarjakuvat taipuvat ja mikä on Miraclemanin tarinan huippukohta. Olin väärässä näissä kaikissa. Neil Gaiman tekee suunnilleen sitä, mitä luulinkin hänen tekevän, mutta Miraclemanissa hän on tasolla, jota en ole ennen nähnyt. Supersankarisarjat ja -teemat muuttuvat Miraclemanin kakkososassa yllättävillä tavoilla aivan uudenlaisiksi tarinoiksi. Luulin, että Alan Mooren Miracleman-tarinat olisivat kertomuksen ehdoton huippukohta ja Gaimanin ja Mark Buckinghamin kakkoskirja lähinnä kelvollista jäähdyttelyä, mutta mitä vielä. Miracleman – Ihmeiden aika ottaa Alan Mooren jo valmiiksi loisteliaan tarinan, ja vie sen aivan uudenlaisiin paikkoihin. Tämä on ihan tosi, tosi hyvä supersankarisarjakuva. Yksi parhaista, joita olen lukenut. Pääsyy siihen varmaan on, että supersankaruus ei ole mitenkään kirjan pääpointti, vaan taustavoima, joka vaikuttaa ympärillään aivan kaikkeen sekä tahallisesti että tahattomasti. Jatka lukemista ”Arvio: Miracleman – Ihmeiden aika”

Arvio: Blueberry – Chihuahua Pearl / Puolen miljoonan dollarin mies / Ruumiskirstun balladi

cof

Vaikka edellinen Blueberry-integraali oli tunnelmiltaan hilpeä kuin erämaan ainoaan kaktukseen istuminen, jäi siitä nälkä jatkaa tarinan parissa suht piankin. Niinpä kokoelmien kolmas osa tuli haalittua ja luettua ripeästi. Chihuahua Pearl, Puolen miljoonan dollarin mies ja Ruumiskirstun balladi muodostavat Liken kokoamista kirjoista toistaiseksi ehjimmän kokonaisuuden. Trilogia kertoo yhden pitkän tarinan konfederaation kulta-aarteen jahtaamisesta. Jean-Michel Charlier ja Jean Giraud jatkavat (ainakin väitetysti) realistisen Villin Lännen kuvauksia upottaen lukijat yhä syvemmälle Blueberryn maailmaan. Tämä tapahtuu sekä Charlier’n mukadokumentaarisilla taustakertomuksilla että Girin alati tunnelmallisemmaksi muuttuvalla kuvituksella. Huomasin pariinkin otteeseen kirjaa lukiessani unohtaneeni kokonaan ihastella Girin komeita kuvia, kun tarina vei niin mennessään. Ei kai sitäkään voi huonona ansiona sarjakuvalle pitää. Jatka lukemista ”Arvio: Blueberry – Chihuahua Pearl / Puolen miljoonan dollarin mies / Ruumiskirstun balladi”

Arvio: Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969

cof

Sarjakuvaliike Kulkukatin Pojassa oli vähän aikaa sitten myynnissä koko Complete Peanuts -paketti, 17 897 strippiä 26 kirjassa. Hetken siinä jo mietin, pitäisikö heittää perseelleen koko kesän budjetti/lomasuunnitelmat ja kantaa kokoelma kotiin, mutta onneksi järki vei voiton. Tenavat ei oikeastaan ole minulle sarjakuva, jonka täytyisi aina olla hyllyssä, mutta niitä tekee mieli lukea sopiva määrä parin vuoden välein. Charles M. Schulzin elämäntyöstä löytyy aina nautittavia vivahteita ja nostalgisoitavaa. Tenavat tarjoaa uuden oivaltamisen ja vanhan tutun sarjakuvan fiilistelyn samalla hinnalla. Se on niin valtava monoliitti sekä fyysisesti että merkitykseltään, että vastaavia ei taida muita olla. Tenavista on myös kirjoitettu niin paljon, että uusia näkökulmia on käytännössä mahdotonta löytää. Toisaalta, eipä Schulzkaan jokaisessa 17 897 stripistään mitään mullistavaa yrittänyt tarjoilla, joten ehkä minunkin on ok kierrättää muutamia mietelmiä, joita Otavan Tenavat-kokoelmat Parhaat sarjat 1950-1959 ja 1960-1969 herättivät. Jatka lukemista ”Arvio: Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969”

Hellboy-heinäkuu, kirja 7 – Hellboy in Hell

cof

Näin siinä aina käy. Kun kulkee pitkän matkan yhdessä fiktiivisen hahmon kanssa, on olo lopussa tyhjä, lähes turta. Silloin on vaikea keksiä Hellboy-aiheista puujalkaa tekstin alkuun, vaikka sinäkin, ainoa lukijani, olet niitä jo oppinut odottamaan. Varmasti olet. Hellboy in Hell tuntuu kahden ystävän kotiinpaluulta. Yhteistyökumppaneiden ja isojen rymistelyiden jälkeen Mike Mignola ja Hellboy kulkevat viimeiset kilometrit kahden, mikä tuntuu ainoalta oikealta tavalta päättää tarina. Heti Hellboy in Hellin loppuun saatettuani tunnistin, että tätä pitänee pohtia hetki. Ensimmäinen fiilis oli latistunut, ”tässäkö se nyt oli”. Hellboy in Hell sisältää valtavia tapahtumia, mutta ne eivät ole tarinan kannalta erityisen olennaisia. Kirjan ydin on pienissä hetkissä ja hitaissa pohdinnoissa. Mignola vaatii lukijalta tahdin muutosta ja uudenlaista katsantokantaa. Salakavalaa tämä on siksi, että pinnallisesti Hellboy in Hell vaikuttaa hyvin perinteiseltä Hellboy-seikkailulta. Siinä mätetään demoneja ja jutellaan lakonisesti, mutta kaiken alla hiipii hiljainen melankolia. En vielä oikeasti tiedä, kuinka onnistunut lopetus Hellboy in Hell tarinalle on, mutta sen tiedän, että se ansaitsee tulla pureskelluksi huolellisesti. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 7 – Hellboy in Hell”

Hellboy-heinäkuu, kirja 6 – The Storm and The Fury / The Bride of Hell

cof

Jos ei heilaa Hellboy-heinäkuussa, niin hyvä. Saa lukea Hellboyta rauhassa sitten. Ja kutoskirjan kohdalla rauha on tervetullut olotila, sillä The Storm and The Fury laittaa koneeseen kierroksia oikein kunnolla. Hellboyn pääjuonen rakentelu ei ehkä ole koko aikaa ollut kaikkein tehokkainta ja tiiveintä kerrontaa, mutta kliimaksia lähennyttäessä Mike Mignolan punoma vyyhti on tiheä ja tiukka. Edellisessä kirjassa aloitettu tarinakokonaisuus viedään loppuun rytinällä The Storm and The Fury -kertomuksessa, jopa niin, että sitä seuraava The Bride of Hell -sikermä lyhyempiä kertomuksia tuntuu jäävän melko epäkiitolliseen asemaan. Lyhäreissä ei missään nimessä ole mitään vikaa, nekin ovat Hellboyn huipputasoa, mutta silti se on vähän kuin uuden tv-sarjan aloittaminen Hopeanuolen katsomisen jälkeen, eli vaikea saada tuntumaan missään, kun on juuri todistettu ylivoimaista loistavuutta. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 6 – The Storm and The Fury / The Bride of Hell”