Arvio: Joonas – Representaatiolla on väliä

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Olen ihan blogin alkuaikoina kirjoittanut tuolloin Päivälehden museossa nähtävillä olleesta Joonas ja kisällit -näyttelystä. Kuten silloin oli tapana, esitin tietäväni aiheesta enemmän kuin oikeasti tiesinkään, ja en sitä ennen tai sen jälkeenkään ollut koskaan lukenut yhtään Veikko “Joonas” Savolaisen Joonas-sarjakuvaa. Joonas toki oli tuttu käsitteenä jo silloin – kotimaista sarjakuvaa samotessa kun ei yleensä kauhean pitkälle pääse törmäämättä vähintään Joonaksen nimeen. Sarjakuvaa tutkineille ja aiempien sukupolvien tekijöille Joonaksen keskeisyys on ymmärrettävää – sen lisäksi, että Joonas oli valtavan tuottelias ja monipuolisen portfolion omistaja, hän oli myös aktiivinen mentori ja kotimaisen skenen tukija. Perinteinen epäilys kuitenkin leijui aina mielessä – ovatko ne sarjakuvat myös ihan oikeasti lukemisen arvoisia, vai ainoastaan ulkosarjiksellisista syistä? Neljä pidempää jatkosarjaa sekä pari lyhyempää hupailua kokoava, ytimekkäästi nimetty Joonas-kokoelma antaa hyvän yleiskuvan hahmosta, tarinoista ja tyyleistä.

Jatka lukemista ”Arvio: Joonas – Representaatiolla on väliä”

Arvio: Nikke Knatterton 1 – Laukaus tekotakaraivoon

Disclaimer: tekstin kirjoittamisen jälkeen juttelin Knattertonista Sarjakupla-podcastin Anssin kanssa, ja Anssi huomautti, että Manfred Schmidtillä on hauskojen sarjisten lisäksi myös natsitausta. Hän vältteli värväystä muutaman vuoden, mutta tuli lopulta värvätyksi ja palveli propagandaosastossa piirtäen sarjakuvia (lähde: saksankielinen Wikipedia). Sodan jälkeen hän osallistui pasifistisen lehden tekemiseen, mutta natsi mikä natsi. Tämä ei muuta mielipidettäni Knattertonista, mutta lienee ihan hyvä pitää mielessä, että natsihommat eivät olleet kauhean kaukana takana.

Vaikka olen nuorempana katsonut legendaarisen Nikke Knatterton -animaation kaikki jaksot useaan kertaan ja kulttuurin miehenä niistä nauttinut, on hahmon historia ollut aiemmin itselleni tuntematon. Se, että Knatterton on syntynyt parodiaksi hahmoista, jotka ovat syntyneet hänen jälkeensä, on hauska aivojennyrjäyttäjä. Manfred Schmidtin esikuvia ovat olleet (tämän kirjan esipuheen mukaan) lähinnä Teräsmies, Sherlock Holmes, ja sarjakuvien väitetty typeryys. Toisaalta, Schmidt vaikuttaa myös siinä määrin sarkastiselta viisastelijalta, ettei mitään väitettyä voi ottaa aivan totena. On kuitenkin fakta, että Knattertonin hahmo on nähnyt päivänvalon jo 1935, ja tämä ensimmäinen “virallinenkin” seikkailu jo 1946. Kirjassa nähtävä versio on tosin uudelleenpiirretty tulkinta vuodelta 1952, jossa Nikke näyttää jo tutulta itseltään. En olisi uskonut, että Knatterton toimii sarjakuvana yhtä hyvin kuin animaationa, mutta niin vain tämä kehveli onnistui huvittamaan ja kirvoittamaan ääneenhöhötyksiä useammankin kerran.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Jatka lukemista ”Arvio: Nikke Knatterton 1 – Laukaus tekotakaraivoon”

Arvio: Tappajakondomi / Luihin ja ytimiin – Riemukas tupla-annos kaikkea sopimatonta

Olenhan minä vuosien saatossa kirjoittanut yhdestä jos toisestakin sarjakuvaklassikosta reilusti jälkijunassa, mutta näiden Ralf Königin teosten äärellä banaalien itsestäänselvyyksien toistelemisen uhka tuntuu leijuvan pääni päällä normaaliakin painostavampana. Riippuu varmaan ikäluokasta, mikä on itse kenenkin ensimmäinen muisto Tappajakondomista. Itselleni se on VHS-kotelon bongaaminen Jyväskylän Kuokkalan Cult Video -videovuokraamon hyllyssä joskus ysärin jälkipuoliskolla. Ja Tappajakondomi on sellainen sanapari, että kun se kerran verkkokalvoilta aivoihin siirtyy, niin se ei sieltä poistu. Sitten elin nimittäin vajaat 30 vuotta elämää, ennenkö sain luettua alkuperäisen sarjakuvan, johon se elokuvakin perustuu. Ja silti, kun tartuin Tappajakondomiin, olin olevinani kuin tietäisin siitä paljonkin, ihan vain siksi että olen ollut tietoinen sen olemassaolosta pitkään. Mutta kuten nopeasti kävi ilmi, en tiennyt mitään. Onneksi sentään Ralf Königistä tiesin, vähän. Tämä kirja sisältää myös Tappajakondomin jatko-osan, Luihin ja ytimiin. Yhdessä ne ovat sellainen trippi, jota kannatti odottaa kolme vuosikymmentä.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Jatka lukemista ”Arvio: Tappajakondomi / Luihin ja ytimiin – Riemukas tupla-annos kaikkea sopimatonta”

Arvio: Weird Science-Fantasy / Incredible Science Fiction – Hiukkasen surumielinen EC:n joutsenlaulu

Koska hyvää pitää annostella säästeliäästi, olen makustellut tämän toisen kesällä ostamani EC-kokoelman lukemista useamman kuukauden. Kuten edellisen, Shock SuspenStories -lehden kokoelmassa totesin, EC:n tekstimassat voivat välillä puuduttaa ja saada hulppeankin sarjiksen tuntumaan työläältä. Siksi tähän EC:n myöhäisajan scifijulkaisuja kokoavaan Weird Science-Fantasy– ja Incredible Science Fiction -lehtien kokoelmaan halusin tarttua selkeästi myöhemmin. Odottamista tosin helpotti se, että nimenomaan scifitarinat ovat ehkä EC-tarjonnasta itselleni olleet aiemmin kaikkein vähiten kiinnostava osa. Kokoelmassa aihe ei kuitenkaan ollut ongelma, kun asennoitui odottamaan vähän vähemmän sensaatioita ja enemmän maltillisempaa materiaalia, toimi leijonaosa kokoelmista ihan hyvin. Tosin loppua kohti tunnelma menee yleisesti surumieliseksi, kun EC laahustaa Incredible Science Fictionin kanssa kohti hautaansa. Mielenkiintoinen pala historiaa siis ehdottomasti, vaikka vähän melankolinen olisikin.

Jatka lukemista ”Arvio: Weird Science-Fantasy / Incredible Science Fiction – Hiukkasen surumielinen EC:n joutsenlaulu”

Arvio: Nikopol-trilogia – Jumalaton näytelmä / Unien vankila / Kylmä päiväntasaaja

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Tuntuu siltä, että kertalukemisen jälkeen Enki Bilalin scifitarinakolmikosta, joka Nikopol-trilogiana tunnetaan, on todella vaikea sanoa mitään järkevää. Jumalaton näytelmä, Unien vankila ja Kylmä päiväntasaaja ovat niin erilaisia sarjakuvia, että niitä yhdistää lähinnä kollektiivinen outous. Juoneltaan ne eivät ole päällisin puolin kummoisia, mutta Bilalin luomassa maailmassa on niin paljon kerroksia, tarinoissa niin paljon symboliikkaa ja pienillä nyansseilla niin paljon tulkintamahdollisuuksia, että tähän suohon on helppoa myös upota loputtomasti. Jotenkin minusta tuntuu, että nämä sarjakuvat on tarkoitettu enemmän tutkittaviksi kuin nautittaviksi. Tarina ei koukuta, mutta sen tulkinta kylläkin. Haisee akateemiselta, mikä minun kirjoissani ei ole sen kummemmin moite kuin kehukaan.

Jatka lukemista ”Arvio: Nikopol-trilogia – Jumalaton näytelmä / Unien vankila / Kylmä päiväntasaaja”

Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti

Nyt käsittelyssä on oman arvoasteikkoni mukaan hiljattaisen suuren kuolinpesäsarjisostokseni kruununjalokivi. Täydellinen kokoelma, kaikki 18 numeroa EC Comicsin vuosina 1952-1954 julkaisemaa Shock SuspenStories -lehteä. Kolme kirjaa ja upea boksi. Monessa asiassa minua ei voi materialistiksi syyttää, mutta tällaisen monoliitin äärellä tekee mieli vain pysähtyä ihastelemaan. Shock SuspenStories oli pahennusta herättäneistä kauhu-, rikos-, scifi- ja sotasarjakuvista tunnetulle EC:lle sekä sikermä heidän tunnettua materiaaliaan, että yritys laajentaa tarjontaa yhteiskunnallisesti tulenarkoihin aiheisiin. Lehdet koostuvat klassiseen tapaan 6-8 sivun lyhyistä kertomuksista, joissa lopussa odottaa useimmiten niin sanottu O. Henry -lopetus, eli yllättävä käänne. Sävy on monissa tarinoissa moralistinen, mutta paljon on tuotettu myös rehellistä kyynistä matskua ilman opetuksia tai lunastusta. Tällaista materiaaliahan luetaan sen makaaberin huvittavuuden vuoksi, mutta kokoelmissa on myös nykyvinkkelistä paljon edelleen ihan aidosti vaikuttavia tarinoita. Tämä on sitä minun subjektiivisissa kirjoissani aivan parasta sarjakuvaa, mihin ihminen voi aikaansa käyttää. Viihdettä valtaisan isolla veellä.

Jatka lukemista ”Arvio: The Complete Shock SuspenStories – Heteroilla ei ole kaikki hyvin, tässä sarjakuvassa sen sijaan kaikki on hienosti”

Arvio: Eternautti & Eternautti 1969 – Humaani ja epähumaani tulkinta samasta scifidystopiasta

Hoidetaan ne pienet risut pois alta heti kättelyssä, niin päästään asiaan. Eternautti on järjestyksessään toinen KVAAK Kirjan joukkorahoitettu käännössarjakuvaprojekti, kaikilla mittareilla menestyneen Dropsie Avenue -julkaisun seuraaja. Myös Eternautissa kaikki meni hienosti, mutta kun hain paketin postista viime viikolla, tarkistin huvikseni, kauanko itse rahoituksesta oli kulunut, ja hieman yli vuoden päivät toimituksessa kesti. Ei näitä kiireellä tarvitse julkaista, mutta tuo on oikeasti jo tilkkasen huvittava toimitusaika. Ei tässä mitään risteilyalusta kuitenkaan tilattu. Seuraavakin rahoitusprojekti on ollut sisässä jo hyvän aikaa, itselleni kelpaisi ehkä samalta kustantajalta yksi hanke kerrallaan. No niin, nyt ne risut on annettu ja voidaan mennä ruusuihin, joita onkin sitten paljon enemmän. Eternautti-paketti sisältää kaksi versiota samasta sarjakuvasta, molemmat erittäin laadukkaasti toteutettuja. Paketti on mitä kiehtovin kurkistus eteläamerikkalaiseen historiaan, kulttuuriin ja maailmankuvaan 50-60 vuoden takaa.

Jatka lukemista ”Arvio: Eternautti & Eternautti 1969 – Humaani ja epähumaani tulkinta samasta scifidystopiasta”

Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa

Valveutuneet lukijat saattavat muistaa, että blogissa on aiemmin ihasteltu Kalervo Palsan sarjakuvia ja niiden kaikenlaisia sovinnaisuuksia ravistelevaa yleisasennetta. Viime viikolla toteutin yhden pitkäaikaisen haaveeni, kun sain viimein aikaiseksi matkustaa Kittilään katsomaan Palsan taitelija-ateljee Getsemanea ja kotipirttiä. Siksi olikin vain sopivaa, että Palsa-päissäni heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä osui silmään Palsan pahamaineinen/legendaarinen sarjakuvateos Eläkeläinen muistelee. Palsan töihin tutustuessa on toki oppinut siihen, että eteen aukeaviin kuviin on melko mahdoton valmistautua ja omiakin käsityksiä maailmasta ja siitä mitä siihen mahtuu joutuu venyttämään useaan otteeseen, joskus miellyttävästi ja usein epämiellyttävästi. Silti nekrofilian ympärille rakentuva satiiri Eläkeläinen muistelee pääsi taas yllättämään hirveydellään. Tarkoituksena on ollut kaivaa sivuille mielen pimeimmistä sopukoista löytyvät, kaikkein karmeimmat ajatukset ja lätkäistä ne sarjakuvan sivuille, ja se tuntuu onnistuneen. Eläkeläinen muistelee vahvistaa Palsan asemaa yhtenä suosikkitaiteilijoistani, mutta eihän tätä nyt ollut sekuntiakaan erityisen kiva lukea. Kokeilen myös hieman siipiäni taiteesta kirjoittajana, koska tilaisuus oli nyt niin houkutteleva, antakaa haparoivat Bambin askeleeni anteeksi.

Jatka lukemista ”Kalervo Palsa -rautaisannos: Eläkeläinen muistelee -sarjakuva ja vierailu taitelijan ateljeessa”

Arvio: Dropsie Avenue – Katu Bronxissa

Voi pojat voi pojat. Ennen kuin mennään itse sarjakuvaan niin on pakko herkutella hetki Dropsie Avenue – Katu Bronxissa -kirjan kulttuurista merkitystä. Kyseessä on nimittäin ensimmäinen joukkorahoitettu käännössarjakuva Suomessa. Näinä aikoina, joina myyntiluvut ovat pieniä ja käännöskustantaminen täytyy usein tehdä rakkaudesta lajiin, on kiinnostusta etukäteen selvittävä joukkorahoittaminen varsin tervetullut lisävoima käännössarjakuvan saamiseksi myös suomen kielellä. Siksi on hienoa, että tämä ensimmäinen hanke onnistui kaikilta osin upeasti. Rahoitustavoite tuli täyteen parissa päivässä, lopullinen tuote on toteutukseltaan erittäin laadukas ja sarjakuvakin aivan timanttinen. Toki prosessiin on sisältynyt säätöä ja viivästyksiä, mutta ne ovat hädin tuskin huomattavia virhemakuja tässä sopassa. Will Eisner ei suostu menemään hiljaa yöhön vaan jatkaa osallisuuttaan ainakin tämän kirjan verran myös nykypäivän historiallisissa sarjishetkissä. Itsenäisenäkin teoksena aivan sataprosenttisesti toimiiva Dropsie Avenue päättää Eisnerin Bronx-trilogian (osa 1 ja osa 2 myös Hyllyyssä) ja tekee sen rysäyksellä. En osaa sanoa, onko se kolmikon teoksista paras, mutta järisyttävin kokemus se ainakin on. Dropsie Avenuessa on valtavan paljon kaikkea. Kokonainen ihmiselämä, ja monta kertaa.

Jatka lukemista ”Arvio: Dropsie Avenue – Katu Bronxissa”

Arvio: The Spirit – Enpä olisi arvannut, miten hyviä nämä ovat

Nyt ollaankin taas hauskan pikku harjoituksen äärellä, kun koetetaan keksiä sanottavaa yhdestä sarjakuvahistorian legendaarisimmista nimikkeistä. Koittaa kirjoittaa jotenkin tuoreen oloisesti sarjisbloggaus The Spiritistä on kuin koittaisi kirjoittaa tuoreen leffabloggauksen Citizen Kanesta tai Casablancasta. Ehkä minun täytyy luottaa siihen, että Spirit, kuten esimerkkeinä mainitut elokuvatkin, ovat puhutumpia kuin aidosti koettuja tai nähtyjä. Tai että ainakaan jonnet ei muista. Pääsinhän minäkin näin pitkälle koskaan lukematta Spiritiä. Tosin nyt, tämän Will Eisnerin parhaita Spirit-tarinoita kokoavan kirjan jälkeen täytyy jälleen ihmetellä, että miksi. Kirjan tarinat ovat 70-80 vuotta vanhoja, mutta ne ovat niin täynnä ideoita ja näkemystä, että ei jää epäselväksi, miksi Eisneriä on kumarrettu jo ennen hänen omaelämäkerrallisia ja autofiktiivisiä teoksiaan.

Jatka lukemista ”Arvio: The Spirit – Enpä olisi arvannut, miten hyviä nämä ovat”