Arvio: Zahran paratiisi – Uhmakas kansannousu sarjakuvamuodossa saa viestinsä perille

edf

Palaamme jälleen viime vuosina kovasti suosiota niittäneeseen ja keskustelua herättäneeseen sarjakuvagenreen ”elämä islamilaisissa teokratioissa on perseestä”. Tällä kertaa tarkastellaan Irania vuoden 2009 vaalien jälkeisten mellakoiden aikana. Sarjakuvan takana ovat salanimillä esiintyvät Amir ja Khalil, jotka ovat eläneet ja kokeneet Iranin valtion terrorin ja kertovat siitä, mitä he vuoden 2009 mielenosoitusten jälkeisinä viikkoina näkivät. Zahran paratiisi kertoo Alavin perheestä, jonka toinen poika Mehdi on kadonnut mielenosoituksissa. Hänen veljensä Hassan ja äitinsä Zahra pelkäävät pahinta ja yrittävät jäljittää poikaansa järjestelmässä, joka on harjaantunut kadottamaan moiset valtion viholliset kaikista arkistoista. Zahran paratiisi on taidokas mutta hiomaton sarjis, josta paistaa läpi mieletön intohimo ja palo saada tarina kerrottua. Puutteet eivät haittaa kohtuuttomasti, sillä kerronta on sujuvaa ja mieleenjäävää. Lue loppuun

Mainokset

Arvio: The Gigantic Beard That Was Evil – Parran alta paljastuu kaikenlaista jännää

edf

Tiedättekö, kun näkee tuon kaltaisen nimen sarjiksella, niin iskee ns. Snakes On a Plane -pelko. Nimeämispolitiikkana tämä vetoaa minuun edelleen, mutta jos nimi on ainut hauska idea, niin pettymys on suuri. Onneksi The Gigantic Beard That Was Evil ei lankea Snakes On a Plane -kuoppaan. Se on omaperäinen, hauska ja yllättävän kaunis sarjakuva. Tarinan vaikutteet ovat selkeästi lastensaduissa ja symbolinen kerronta tuo siihen mukavasti lisätasoja. Kuvituksellisestikin Stephen Collinsin esikoisromaani on mieleenjäävä ja vaikuttava. Tästä puuttuu ainoastaan Samuel L. Jackson, muuten The Gigantic Beard That Was Evil on kaikilla osa-alueilla parempi kuin Snakes On a Plane. Snakes On a Plane ei ollut kovin hyvä, The Gigantic Beard That Was Evil sen sijaan on oikein hyvä. Eikö muuten huomaa, että kritiikit muuttuvat aina vain ammattimaisemmiksi kun niitä kirjoittaa enemmän? Lue loppuun

”Arvio”: Shitty Watchmen – Koska maailma on vitsi

edf

HAHAHAHAHA MILLÄÄN EI OLE ENÄÄ MITÄÄN VÄLIÄ OSTIN SHITTY WATCHMENIN ONCE YOU REALIZE WHAT A JOKE EVERYTHING IS BUYING SHITTY WATCHMEN IS THE ONLY THING THAT MAKES SENSE. Elikkäs niin. Alkuvuodesta 2017 julkaistiin niin härski sarjakuva, että se jäi heti kummittelemaan mieleen. 11 sarjakuvataiteilijaa halusi ottaa kantaa Dave Gibbonsin kuvakerronnan ylivertaisuuteen Watchmen-sarjakuvassa. Heidän tapansa kunnioittaa mestaria oli piirtää tarina uudelleen, ruutu ruudulta, mutta paskasti. Tällainen perseily on minulle omiaan, kiinnostus heräsi heti. Ensin vain kerroin kavereille sarjiksesta ja naureskeltiin, hehheh Shitty Watchmen. Sitten aloin miettimään, pitäisikö se ostaa. Hehheh joo varmaan ostan Shitty Watchmenin, ehkä ei nyt kuitenkaan. Lopulta eräänä perjantaina kahden kaljan jälkeen tietokone oli auki fataalilla hetkellä, ja Shitty Watchmen siirtyi virtuaaliseen ostoskoriin kuin varkain. Joten tässä sitä ollaan. Eittämättä maailman kuuluisin ja puhkianalysoiduin sarjakuvaromaani, mutta ihan paskasti tehtynä. Lue loppuun

Arvio: We Won’t See Auschwitz – Valju sarjis ilman tarttumapintaa

edf

Meinaan turhautua, kun aina vain tartun nuorten sarjakuvantekijöiden omaelämäkerrallisiin teoksiin, vaikka ne ärsyttävät jo lähtökohdiltaan. Palaan aina miettimään, mikä ohjaa sarjakuvantekijän ensimmäiseksi kertomaan itsestään ja mihin saakka tavanomaisten henkilöhistorioiden kertominen on perusteltua. Onko oma tarinasi varmasti se kertomisen arvoisin kaikista? Toisaalta, markkinatalous kunniaan ja antaa tyyppien piirtää. Ei minun olisi pakko näitä lukea, ja tässä sitä silti taas ollaan. Ranskanjuutalaisen Jérémie Dres’n kirja We Won’t See Auschwitz kertoo Jérémien ja tämän veljen Martinin matkasta Puolaan heidän oman sukunsa juurille. Tekijän juutalaisuus on ns. kolmatta polvea, jossa heidän ja keskitysleirien väliin on jo mahtunut yksi sukupolvi. Kirjan nimi viittaa veljesten lähes pakonomaiseen tarpeeseen jättää Auschwitz väliin matkalta. Nuoret juutalaiset haluavat tuntea sukunsa tarinat heidän elämästään, eivät ainoastaan heidän kuolemastaan. Lue loppuun

Arvio: Corto Maltese – Etiopialainen romanssi/Corto Maltese Siperiassa

edf

Tänään aion olla rohkea ja puhua Corto Maltese -stigmasta: voiko Cortosta nauttia tajuamatta historiallista kontekstia ja onko ok, ettei sitä yritäkään ymmärtää? Corto Malteseiden hyvä puoli on se, että ne voi oikeastaan lukea melkein missä järjestyksessä vain. Kronologiaa tai julkaisujärjestystä voi pyrkiä noudattamaan, mutta suuremmassa mittakaavassa hahmojen taustoista, motiiveista ja historiallisista yhteyksistä on aina ihan yhtä ulalla. Loppujen lopuksi on kyse vain valinnasta: googlatako vaiko eikö googlata. Esipuheilla ja johdannoilla voi päästä tilanteen sisään, mutta Hugo Prattin tapa nostaa tikunnokkaan historian vähemmän tunnettuja tapahtumia takaa sen, että pihalla sarjiksesta on joka tapauksessa. Jos hyväksyy sen, että aina ei voi ymmärtää, miksi juuri tässä on nyt paikalla turkkilaisia/englantilaisia/mongoleja/japanilaisia, vaan yrittää keskittyä siihen, miten ihmiset käyttäytyvät ja mitä tapahtuu, voi Cortoista myös nauttia – ilman tuntien mittaisia Wikipedia-sulkeisia. Yritän tässä sanoa, että on ihan ok tuntea itsensä tyhmäksi lukiessaan Corto Maltesea, se ei ole mikään syy kieltää itseltään laatusarjakuvaa. Pelottomasti voi tarttua esimerkiksi albumeihin Etiopialainen romanssi tai Corto Maltese Siperiassa! Lue loppuun

Arvio: My Favorite Thing Is Monsters – Uniikki, huippulaadukas ja koukuttava murhamysteeri

edf

Hype yhtä tämän vuoden kehutuinta sarjakuvadebyyttiä kohtaan ehti nousta melkoiseksi. Emil Ferrisin My Favorite Thing Is Monsters on kerännyt ylistystä ja palkintoja alkuvuodesta tapahtuneen julkaisunsa jälkeen aika tahtia. Niteen saapuminen kirjastoon kesti kuitenkin melko pitkään, joten ehdin rakentaa odotuksia päässäni hyvän aikaa. Siksi onkin ihan älytöntä, että ensimmäisestä aukeamasta voi jo arvata tämän sarjiksen olevan juuri niin hyvä kuin on väitettykin. MFTIM näyttää aivan upealta ja uniikilta, se on viimeistä viivaansa (joita muuten riittää) myöten konseptoitu, monitasoinen ja kaikenkattava kertomus. Se on seikkailu, draama, yhteiskunta- ja taidehistoriikki, rakkauskirje kauhu-pulp-lajityypille, kommentaari sukupuolirooleista, yhteiskunnallinen kritiikki ja fantasianomainen sukellus nuoren tytön rikkaaseen mielikuvitusmaailmaan. Ja sanoinko jo, että se on aivan upean näköinen? Taisin sanoa, mutta siis oikeasti, katsokaa nyt: Lue loppuun

Arvio: Deadbeats – Huono, huono sarjakuva hyvästä alkuasetelmasta

edf

Äääääähhhh kun oli huono sarjakuva. Deadbeats kertoo kolmesta karkumatkalla olevasta jazzmuusikosta vuonna 1924. He päätyvät Illinoisin takamaille keikalle, ja hieman mystinen tunnelma eskaloituu yliluonnolliseksi kauhukomediaksi. Paitsi ettei pelottanut kertaakaan, ei naurattanut kertaakaan ja joka sivulla vain mietti, joko tämä kohta loppuisi. Käsikirjoittajat Chad Fifer ja Chris Lackey ovat kertoneet, että Deadbeatsia oli vaikea myydä kustantajille, koska se oli kauhukomedia, koska se oli vahvasti aikakauteensa sidottu, koska päähenkilö oli tummaihoinen ja koska se ei menisi kaupaksi Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tsekataanpa:

  • kauhukomediat ovat heikko kohtani, sellaiset leffat kuin Evil Dead 2 tai Braindead ovat all-time lemppareitani
  • otin kirjan kirjaston hyllystä juuri, koska se käsitteli jazzia 1920-luvulla
  • päähenkilön ihonväri ihan sama
  • ihan hyvin näytti ainakin minua täällä rapakon takana kiinnostavan

Kuulostaa tekosyiltä, Chad ja Chris. Kyllä se syy nihkeään suhtautumiseen oli ihan se, että tämä oli tosi kökkö sarjakuvaromaani.

Lue loppuun