Arvio: Maggy Garrisson 2 – Mies, joka löytyi vuoteestani

cof

Lewis Trondheimin ja Stéphane Oiryn moderni dekkaritarina jatkaa kehittymistään toisessa osassaan. Maggy Garrissonin ensimmäinen osa esitteli tarinan pääpelurit, mutta onnistui silti samalla kertomaan jo kokonaisen salapoliisiseikkailun. Toinen otos, Mies, joka löytyi vuoteestani, jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Maggy on sekaantunut sekä rikollisten että poliisien toimintaan, eikä oikein tiedä, keneen tässä olisi luottaminen. Tuskaa helpottaa kotoa löytyvä 15 000 punnan potti, joskin sarjakuva muistuttaa niin päähenkilöä kuin lukijaakin Notorious B.I.G:n ikiaikaisesta viisaudesta, mo’ money mo’ problems. Tällä kertaa juoni kehittyy rauhallisemmin, jopa varkain. Maggy Garrisson 2 on toisaalta suvereenia kerrontaa ja toisaalta lähes harmillisen tasaisesti etenevää salapoliisintyötä. Jatka lukemista ”Arvio: Maggy Garrisson 2 – Mies, joka löytyi vuoteestani”

Mainokset

Arvio: Isle of 100,000 Graves – Miten kirja, jossa on pelkästään huonoja ja hirveitä asioita, voi olla näin sympaattinen ja hauska?

cof

Alan parin työnäytteen jälkeen olla sitä mieltä, että norjalainen Jason on sarjakuvantekijä aivan sieltä parhaasta päästä. Aiemmin vaikutuksen teki I Killed Adolf Hitler, ja nyt hyvin samanlaisia fiiliksiä herättää Isle of 100,000 Graves. Näiden kahden erona on se, että Hitler oli Jasonin soolotyö, kun taas 100 000 hautaa antaa Jasonin tulitueksi käsikirjoittaja Fabien Vehlmannin. On tosin vaikea sanoa, onko Vehlmann tullut tekemään tilaustyötä, ovatko käsikirjoittaja ja kuvittaja täysin samasta puusta veistetyt, vai onko Vehlmann lähinnä hionut kulmia. Koko tarina on nimittäin ihan puhdasta Jasonia. Lakonista, mustaa, vähäeleistä, mutta samaan aikaan jotenkin vinksahtaneesti lämminhenkistä ja sympaattista. Jasonin sarjakuvat ovat ehdottomasti hirtehisiä ja maailman outouksia käsitteleviä, mutta niissä ei ole jälkeäkään kyynisyydestä tai nihilismistä. Jasonin henkilöhahmot ovat todella pelkistettyjä, mutta alastoman inhimillisiä. Isle of 100,000 Graves on hyvä sarjakuva. Jatka lukemista ”Arvio: Isle of 100,000 Graves – Miten kirja, jossa on pelkästään huonoja ja hirveitä asioita, voi olla näin sympaattinen ja hauska?”

Arvio: Danten Inferno – Mainio modernisointi törkeästä klassikosta

mde

Pidän todella siitä, kun taitavat sarjakuvantekijät ottavat asiakseen adaptoida kirjallisuuden klassikoita. Niin kuin Crumb teki Genesiksen kanssa, Wrightson Mustan Kissan kanssa tai Crepax Draculan ja Frankensteinin kanssa, tekee nyt brittiläinen ug-legenda Hunt Emerson Danten Infernon kanssa. 1300-luvun kahvipöytäkeskustelujen kuumin puhuttaja koko Firenzessä on nyt täällä, sarjakuvamuodossa, reilut 700 vuotta myöhemmin! Emersonin versio Jumalaisen näytelmän ensimmäisestä osasta on alkuperäisteokselle uskollinen. Se tekee muutamia tulkintoja ja oikoo pari mutkaa, mutta Emersonin pääasiallinen viesti tuntuu olevan, että Dante oli jo itsessään niin luova, härski, itsevarma ja taitava, että Inferno kiehtoo vielä nykypäivänäkin täysin omine avuineen. Jos ovat alkuperäiskirjoittaja ja -kuvittaja kovaa luokkaa, niin Suomi-versionkaan ei tarvitse hävetä: Juhani Tolvasen käännös Eino Leinon avustuksella on eläväinen, sopivasti vanhaa ja uutta yhdistelevä sekä huumorintajua hivelevä. Danten Inferno herää todella eloon, lieskat polttavat ja paska haisee. Hyvä meininki! Jatka lukemista ”Arvio: Danten Inferno – Mainio modernisointi törkeästä klassikosta”

Arvio: Tallipiällikkö – Surrealistinen parisuhdesekoilu hukkuu dialogin määrään

cof

Hirveä kuumotus kirjoittaa internettiin Kasper Strömmanin tekemästä sarjakuvasta. Strömman, influesseri supreme, synnyttää ja tappaa ilmiöitä silkoilla Burt Reynolds -poseerauksilla ja Bo Hagerin yleisönosastokirjoituksilla. No, hänen näkyvyys-imperiumissaan Hyllyy on hädintuskin himmeä välkähdys tutkassa, että ehkä blogi selviää tästäkin tekstistä hengissä. Armoa, Kasper. Mutta niin, pari vuotta sitten ilmestynyt Tallipiällikkö on hyvin omalaatuinen sarjis: se on tekijänsä näköinen, arjen absurdiuksista ja putkinäköisestä elämäntyylistä huumoria repivä kertomus. Dialogia on helvetisti, ja Tallipiällikön voisi monelta osin kuvitella toimivan esimerkiksi radiokuunnelmana. Ei sekään toki uusi aluevaltaus Strömmanille olisi, sillä mies on ottanut haltuunsa viime vuosina blogin lisäksi ainakin radion, television, podcastit, kirjallisuuden ja sarjakuvat. Odottelen lähinnä konserttisalikiertuetta ja instrumentaalilevyä. Sillä välin Tallipiällikkö on oikein kelvollinen annos päivän Kasperia. Jatka lukemista ”Arvio: Tallipiällikkö – Surrealistinen parisuhdesekoilu hukkuu dialogin määrään”

Arvio: Merkintöjä Burmasta – Uniikkeja huomioita maasta, jota ei enää ole

cof

Henkilökohtainen Guy Delisle -matkapäiväkirjojen ympyräni sulkeutui, kun sain vihdoin ja viimein etsittyä käsiini myös viimeisen lukemattoman kirjan. Kronologisesti sarjan kolmas osa, Merkintöjä Burmasta, on jonkinlainen hybridi muista matkapäiväkirjoista. Siinä on elementtejä Pjongjangin sotilasdiktatuurista, Jerusalemin uskonnollisuudesta ja Shenzhenin tylsyydestä. Varhaisimmissa kirjoissa, eli Shenzhenissä ja Pjongjangissa Delisle matkasi maailmalle oman animaattorityönsä myötä, kun taas Burmassa ja Jerusalemissa kriisialueille vie Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevä puoliso. Ero näissä kahdessa ”matkustustavassa” on se, että Shenzhen ja Pjongjang olivat parin kuukauden komennuksia, kun taas sekä Burmassa että Jerusalemissa Delisle ehtii oleskella yli vuoden. Tästä syystä kirjoilla on mittaa enemmän, ja arjen rutiinit, niin erikoisia kuin ne kussakin maassa ovatkin, tulevat todella tutuiksi. Jatka lukemista ”Arvio: Merkintöjä Burmasta – Uniikkeja huomioita maasta, jota ei enää ole”

Arvio: Bois-Mauryn tornit – Babette / Éloïse de Montgri / Germain

cof

Aivan aluksi haluan jakaa palkinnon Suomen epäkaupallisimmin nimetylle sarjakuvalle. Ensin pitää tajuta, että kyse on suomenkielisestä sarjiksesta nimen ollessa 75-80-prosenttisesti ranskankuuloista nimistöä. Sen jälkeen täytyy muistaa sarjakuvan nimi kauppaan marssiessaan: ”bios-mari, boss-muryy, böömi-määri…”. Kolmanneksi täytyy vielä ääntää sarjakuvan nimi kaupan kassalla: ”Buamöri- eiku buimury- eiku POIS-MAURIN TORNIT KIITOS”. Jos kaiken tämän jälkeen onnistuu marssimaan ulos kassissaan Bois-Mauryn tornit, on sarjakuvansa todella ansainnut. Sama rumba toistuu, kun haluat suositella sarjakuvaa kaverillesi: ”odota mä googlaan enkä edes yritä”. Pienkustantamo Sininen Jänis on pukannut pihalle nyt kolme suomenkielistä volyymiä alun perin kasarin puolivälissä tehtyä sarjaa. Tarinat kertovat ankeasta elämästä keskiaikaisessa Ranskassa, jossa hyvin menee käytännössä ainoastaan aatelismiehillä. Alempien säätyjen ja naisten elämä on melkoista paskaa, ja näihin ihmiskohtaloihin sarjan tekijä Hermann selkeästi on halunnut eniten paneutua. Jatka lukemista ”Arvio: Bois-Mauryn tornit – Babette / Éloïse de Montgri / Germain”

Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa

cof

Kaksi marginaalista genreä, jotka kovasti viehättävät minua, ovat oudot rakkaustarinat ja huolella laaditut rakkauskirjeet jollekin marginaaliselle taiteenlajille. Kiehtovan mystisesti nimetty The Cigar That Fell in Love with a Pipe solahtaa molempiin genremääritelmiin. Se on sukellus sikarien maailmaan ja kaikkeen siihen uniikkiin käsityöhön, mitä täydellisen sikarin kääriminen vaatii. Se on myös rakkaustarina, joskin traaginen sellainen. Ja myös erittäin outo. Oudoin pitkään aikaan. Käsikirjoittaja David Camus on antanut luovuutensa todella virrata, sillä tällaisia tarinavyyhtiä ei tule vastaan joka kuukausi. Kuvittaja Nick Abadzisin duuni lankojen pitämisestä käsissä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kun Camus poukkoilee ajassa, paikassa ja elämän ja kuoleman välissä jatkuvasti sinne sun tänne. TCTFILWAP on viehättävä pieni tarina, toisaalta kaunis ja toisaalta erittäin surullinen kertomus alusta saakka onnettomaksi tuomitusta elämästä. Jatka lukemista ”Arvio: The Cigar That Fell in Love with a Pipe – Outo rakkaustarina monellakin tapaa”