Arvio: Deadbeats – Huono, huono sarjakuva hyvästä alkuasetelmasta

edf

Äääääähhhh kun oli huono sarjakuva. Deadbeats kertoo kolmesta karkumatkalla olevasta jazzmuusikosta vuonna 1924. He päätyvät Illinoisin takamaille keikalle, ja hieman mystinen tunnelma eskaloituu yliluonnolliseksi kauhukomediaksi. Paitsi ettei pelottanut kertaakaan, ei naurattanut kertaakaan ja joka sivulla vain mietti, joko tämä kohta loppuisi. Käsikirjoittajat Chad Fifer ja Chris Lackey ovat kertoneet, että Deadbeatsia oli vaikea myydä kustantajille, koska se oli kauhukomedia, koska se oli vahvasti aikakauteensa sidottu, koska päähenkilö oli tummaihoinen ja koska se ei menisi kaupaksi Yhdysvaltojen ulkopuolella. Tsekataanpa:

  • kauhukomediat ovat heikko kohtani, sellaiset leffat kuin Evil Dead 2 tai Braindead ovat all-time lemppareitani
  • otin kirjan kirjaston hyllystä juuri, koska se käsitteli jazzia 1920-luvulla
  • päähenkilön ihonväri ihan sama
  • ihan hyvin näytti ainakin minua täällä rapakon takana kiinnostavan

Kuulostaa tekosyiltä, Chad ja Chris. Kyllä se syy nihkeään suhtautumiseen oli ihan se, että tämä oli tosi kökkö sarjakuvaromaani.

Lue loppuun

Mainokset

Arvio: The Art of Pho – Keittokirja maustettuna keittiöfilosofialla

edf

Jos pitäisi päätellä jotain kotiseudulle nousevien ravintoloiden tyylistä, niin pho-keitto on juuri nyt jonkinasteinen ruokatrendi. Vietnamilaiseen keittiöön tai jopa pelkkään pho’hon keskittyviä pikkupaikkoja aukeaa tasaiseen tahtiin. Ja mikä siinä, pho-keitto on herkullinen, monipuolinen ja muunneltava safka. Tätä mieltä on ilmeisesti myös Julian Hanshaw, jonka esikoissarjakuvaromaani The Art of Pho suhtautuu soppaan melko intohimoisesti ja pikkutarkasti. Tietenkään kirjassa kyse ei ole pelkästään keitosta ja sen tekemisestä, mutta ruoka on ehdottomasti tärkeässä roolissa. The Art of Pho on ajoittain absurdiksi äityvä kertomus viattomasta nuoruudesta, rakkaudesta Vietnamiin, oman paikan hakemisesta ja matkasta ruokakulttuuriin. Yhtäältä se on koskettava ja puhutteleva, toisaalta ärsyttävän naiivi ja itseriittoinen. Onneksi keitto maistuu hyvälle. Lue loppuun

Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

edf

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja  -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa. Lue loppuun

Arvio: Blankets – Teinidraama ei ole ihmeellistä mutta se ei haittaa

cof

Teiniromanssidraama on vaikea laji. Tai on ainakin silloin, kun halutaan tehdä oikeasti vakavasti otettavaa jälkeä eikä vain lypsää helpolta kohderyhmältä nopeita pikavoittoja pois. Kun haluaa pois pelkkien kliseiden viidakosta, on vision ja laadun oltava erittäin hyvin kohdillaan. Ensimmäinen yhden virkkeen kuvaus, joka tulee mieleen Craig Thompsonin Blanketsista on ”Rehellisesti juustoinen tarina teinien lyhyestä rakkaudesta, jossa ei metaforia säästellä”. Kamalaltahan se kuulostaa, tuolla kuvauksella en olisi itse ollut koskemassa kirjaan pitkällä tikullakaan. Blankets onnistuu kuitenkin luovimaan itsensä lähes mahdottomasta vaikeuskertoimesta huolimatta oikein hyväksi sarjakuvaksi. Sen kornius ei ärsytä ja alleviivaavatkin metaforat sopivat tarinan henkeen. Blankets tuntuu samaistuttavalta ja luulin tunnistavani nuoren itseni useammastakin kohdasta. Kun jälkikäteen yritin etsiä elämästäni vaiheita, joiden ajattelin olleen samoja kuin Thompsonilla, huomasin, että ei se ihan niin oikeastaan kovin usein mennytkään. Blankets onnistuu tuntumaan siltä, kuin se tapahtuisi lukijalle, vaikka niin ei olisikaan. Viekasta paskaa tämmöinen. Lue loppuun

Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

dav

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään. Lue loppuun

Arvio: Voro – Kolmen kuninkaan aarre

dav

Viime vuoden Sarjakuva-Finlandian voittajateos Voro – Kolmen kuninkaan aarre ei aina tunnu olevan aivan selvillä siitä, onko se lintu vai kala. Fantasiaseikkailussa yhdistyy elementtejä nuorille suunnatusta vauhdikkaasta menosta ja toisaalta selkeästi aikuisille tarkoitetusta eettisestä pohdinnasta ja graafisesta väkivallasta. Tekijänsä Janne Kukkosen esikoisteos kertoo nuoresta Lilja-varkaasta, joka haluaa edetä varkaiden killan arvoasteikolla ja päästä tekemään kunnon murtokeikkoja. Hän on neuvokas mutta rämäpäinen ja hieman itsekäs. Oikein perinteinen Disney-päähenkilö kaikin puolin. Lilja sotekutuu vallanpitäjien juoniin, jotka pakottavat hänet hylkäämään periaatteensa ja kokemaan kauhuja, joita hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Ei ihan Disneytä enää. Toisaalta Kukkonen härnää lukijaa hauskasti iskemällä piirroselokuvamaiseen tyyliinsä toiminta- ja kauhuelementtejä, toisaalta takakannen lupaus ”kaikenikäisille lukijoille” tuntuu sekoituksen vuoksi liialliselta lupaukselta. Lue loppuun

Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

dav

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista. Lue loppuun