Arvio: Kotolan mies ja Loinen – Tämä taide pakenee otteestani

Yksi lukuisista sokeista pisteistäni kotimaisessa sarjakuvassa on ollut jo pitkään Marko Turunen. Nimi nousee esiin säännöllisesti, yleensä erittäin kehuvassa ja kiittävässä sävyssä, mutta parin teoksen nimiä lukuunottamatta en ole tiennyt lainkaan, mistä Turusen sarjakuvissa on kyse. Tilaisuus paikata aukkoa tuli eteen kun Turunen julkaisi uuden Kotolan mies ja Loinen -teoksensa. Se kiinnitti huomioni tekijän lisäksi myös silkalla koollaan: yli 400-sivuinen järkäle kotimaisessa sarjakuvassa on aina ilahduttava näky. Tässä mitassa Turusen tyylistä ja maailmankatsomuksesta saisi varmaan jo jonkinlaisen käsityksen? No, jonkinlaisen joo. Pääosin Kotolan mies ja Loinen aiheutti kuitenkin hämmennystä ja herätti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kiinnostavaa? Kyllä. Hyvää vai huonoa? En edelleenkään tiedä.

Kotolan mies
Loinen

Ensin kuvittelin, että Kotolan mies ja Loinen olisivat jonkinlainen hahmoparivaljakko, tyyliin Starsky & Hutch tai Ohukainen & Paksukainen. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan kyseessä onkin double header, eli käytännössä kaksi sarjakuvaa samojen kansien sisällä. Kotolan mies on nykyaikaan sijoittuva tarina paluumuuttajasta, Alienista joka palaa poissa vietettyjen vuosien jälkeen synnyinseudulleen Kotkaan. Loinen puolestaan on kuvaus Suomen sisällissodasta ja siihen johtaneista olosuhteista, sijoitettuna Kymenlaakson alueelle ja kerrottuna edellämainitun Alienin esivanhemman näkökulmasta. Molemmat kertomukset ovat episodimaisia, 1-5 sivun kohtauksiin jaettuja mosaiikkeja, joita rytmitetään valokuvin. Kotolan miehessä Turunen on kuvannut Kotkan maisemia itse, Loisessa tarjolla on puolestaan arkistokuvia sarjakuvan esittämiltä ajoilta. Kotolan mies on mitä ilmeisimmin jossain määrin omaelämäkerrallinen, kun taas Loinen nojaa laajaan taustatutkimukseen ja lähdemateriaaliin, joka on myös listattu sarjakuvan loppuun.

Molemmat osat on kuvitettu samantyylisesti, monokromaattisilla väripaleteilla. Kotolan miehen hallitseva väri on violetti, Loisen puolestaan vihreä. Turunen ei epäröi täyttää tilaa hyvinkin tummilla sävyillä, ja ajoittain ruuduista erottuukin vain viiva siellä tai toinen täällä. Tyyli on hyvin pelkistetty, ja Turunen kuvittaa hahmot ikään kuin symboleina. Ihmishahmoja voivat esittää milloin mitkäkin avatar-tyyppiset hahmot Tex Avery-henkisestä animaatiosudesta leijuviin papinlipereihin. Alien-päähahmo on luonnostaan ilmeetön, ja lakonista toteutusta edustavat myös puhekuplat, joissa teksti on kauttaaltaan pienikokoista, vähävälimerkkistä ja toteavaa. Suuretkaan tragediat eivät Turusen käsissä pääse paisumaan. Sarjakuvailmaisua on ehdottomasti tämäkin, vain salakavalaa sellaista. On harvinaisempaa huomata jonkin asian puute kuin sen läsnäolo. Itsekin pohdin pitkään, miksi tarina ei kaappaa mukaansa, mutta dialogin ja sen esityksen karsinta hyvin rajattuun muotoon on ehdottomasti suuri osatekijä siinä, miten Kotolan miehen ja Loisen hiljaisen pohdiskeleva tunnelma rakentuu.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Yhteydet kahden kertomuksen välillä eivät tapahtumapaikkojen ja päähenkilöiden lisäksi ole kovinkaan ilmeisiä. Olen pohtinut kovasti, mitä Turunen haluaa kirjallaan kertoa. Onko kyse syistä ja seurauksista, siitä miten historia on johtanut tähän päivään? Vai elämänpiirien vertailusta, siitä miten hyvin erilaiset ongelmat saman suvun samanikäisiä edustajia vaivaavat vain sadan vuoden erolla? Vai omien juurien tutkimisesta ja tiedostamattomista, ylisukupolvisista traumoista? Ehkä näistä, ehkä ei lainkaan. Haluan kovasti uskoa, että Turunen ei ole vain piirrellyt niitä näitä, mitä mieleen juolahtaa, vaikka ajoittain Kotolan mies ja Loinen tuntuu salakavalasti juuri siltä. Lyhyet episodit muodostavat kyllä kuvan henkilöistä ajassa ja paikassa, mutta niiden valikoitumisperusteet kirjaan ovat itselleni mysteeri. Takakannen sulkiessa nimittäin en vieläkään oikein tiennyt, mistä Kotolan mies ja Loinen oikeastaan kertoo.

Toisaalta, eipä sitä aina tarvitse tietääkään. Taiteella on lupa olla vähän hämmentävää ja epämääräistä, ja sen lukijalla oikeus sanoa lopuksi vain että ”jaa, semmoinen sitten” ilman syvempää analyysiä. Kotolan miehessä ja Loisessa on paljon kohtauksia ja ruutuja, jotka jäävät mieleen ihan yksittäisinä hetkinä. Ne eivät välttämättä ole erityisen koskettavia tai hauskoja tai oivaltavia, mutta ovatpahan outoudessaan uniikkeja. Yhtä paljon tuntuu olevan kohtauksia, jotka unohtuvat nopeasti. Kun yritän muistella, miten johonkin mieleenpiirtyneeseen kohtaan päädyttiin, en välttämättä osaa selittää sitä lainkaan. Lopputuloksena tästä on se, että minulla ei oikeastaan syntynyt erityistä sidettä tähän teokseen. Episodimaisuus ja Turusen hyvin symbolinen kuvitustyyli etäännyttivät minut reagoimasta sarjakuvaan erityisen tunteella. Kotolan mies ja Loinen herätti paljon ajatuksia ja spekulaatiota, vähemmän tunnetta tai sitoutumista. Enkä minä voi oikeastaan muuta siihen sanoa, kuin että jaa, semmoinen sitten.

Arvosana: 63/100

Kotolan mies ja Loinen
Marko Turunen, käsikirjoitus ja kuvitus
448 sivua
Zum Teufel
Hinta Suomessa 35 €

Sarjakuva kaupan

Turun Sarjakuvakauppa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s