Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944

cof

Opintie Japanin historian parissa jatkuu massiivisen Showa-tetralogian toisessa osassa. Keisari Hirohiton vallan ajan Japania kuvaavassa kokonaisuudessa vuosien välinen epäsuhta korostuu tässä osassa kaikkein näkyvimmin. Vaikka neljä kirjaa kattavat yhteensä yli 60 vuotta elämää, käytetään sivumäärällisesti neljäsosa koko tarinasta toisen maailmansodan vuosien käsittelyyn. Mainitsin jo edellisessä Showa-tekstissä, että odotan tätä volyymia hieman varautuneesti, sillä Shigeru Mizukin erittäin yksityiskohtainen tyyli käy sitä uuvuttavammaksi, mitä enemmän yhdelle vuodelle annetaan sarjakuvassa tilaa. Tai näin ainakin odotin. Enää en ole niin varma, sillä Showan kakkososa ei ollutkaan sellaista umpihankihiihtoa kuin olin pelännyt. Se tuntuu rytmiltään hyvin paljon edeltäjältään, eikä käy liian sekavaksi. Kuitenkin, tällä osalla oli selkeästi myös puutteensa, jotka löytyivät paikoista, joista en osannut niitä alun perin odottaa tuleviksi. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1939-1944”

Mainokset

Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä: Roope Ankan elämä ja teot

cof

Kokeilenpa aloittaa uutta juttutyyppiä, jossa palaan koko elämäni rakkaimpien sarjakuvien pariin ja koitan löytää niistä vielä kerran jotain uutta sanottavaa. Itseoikeutetusti sarjan saa avata Roope Ankan elämä ja teot, jota olen aiemmin käsitellyt vain hyvin pikaisesti sivuten. Toivotaan, että juttusarja ei jää yhden kirjoituksen mittaiseksi!

Kävipä harvinaislaatuinen tilanne. Lukujono oli päässyt tyhjenemään, ja seuraavat kirjaston varaukset olisivat noudettavissa vasta muutaman päivän päästä. Rahat olivat menneet joululahjoihin ja kaikenlaiseen riettaaseen elämään, joten sarjiskauppaankaan ei ollut juuri nyt asiaa. Piti siis palata hyllystä jo valmiiksi löytyvien klassikoiden pariin. Pläräilin kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyin kuitenkin sarjakuvaan, jonka olen lukenut ehkä useammin kuin minkään muun painotuotteen. Viime vuosina taukoa on tullut, mutta vuosien 1998 ja 2010 välillä luin kirjan suunnilleen kerran vuodessa. Sen jälkeen nide on tullut avattua ehkä kerran tai kaksi, kun muut sarjikset ovat vallanneet vapaat, lukemiseen käytettävissä olevat ajat. Nyt oli taas aika avata ja tavata Roope Ankan elämä ja teot. Jatka lukemista ”Ilman tätä sarjakuvaa en olisi minä: Roope Ankan elämä ja teot”

Arvio: Gyo – The Death-Stench Creeps

cof

Puolivahingossa lokakuun loppupuolesta näyttää muodostuvan Japani-teemainen, puhtaasti siksi koska kirjaston varaukset tulivat saataville tässä järjestyksessä. Tyyleissä ja teemoissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista yhtenäisyyttä. Japanilaisen trilogian aloitti viimeksi arvosteltu historiallisen huolellinen Showa, ja tällä kertaa vuorossa on ihan kunnon kauhusarjakuvaa, Junji Iton minisarja Gyo – The Death-Stench Creeps. Kiinnostuin Iton kauhukyvyistä lukiessani Fragments of Horrorin, joten kiitetympiin pitkiin romaaneihin oli tieni käyvä. Alkujaan 2003 ilmestynyt Gyo on sekoitus katastrofitarinaa ja intiimiä tuskaa ja kärsimystä. Se käynnistyy verkkaisesti, mutta lopulta Ito jää takaraivoon kytemään varsin inhottavien mielikuvien kera. Toimii siis kuten kauhun pitääkin. Jatka lukemista ”Arvio: Gyo – The Death-Stench Creeps”

Arvio: Showa – A History of Japan 1926-1939

cof
Koska kirja luetaan japanilaisittain oikealta vasemmalle, kirjasto on lätkäissyt viivakoodin suoraan kanteen. Nice.

Minulle ei ole tullut vastaan järkälemäisempää sarjakuvatietokirjasarjaa (yrittäkääpäs muuten keksiä yhtä pitkä yhdyssana joka alkaa ja loppuu samalla sanalla!) kuin Shigeru Mizukin valtava Showa. Jos teoksen lukeminenkin tuntuu jo ihan kunnon työrupeamalta, hirvittää edes ajatella millainen duuni Showan tekeminen on ollut. Neljäosainen sarja kattaa Japanin historian vuodesta 1926 aina vuoteen 1989 saakka, ja osilla on mittaa reilut 500 sivua kappale. Aloitin oman urakkani ensimmäisellä osalla, joka kattaa elämää Japanissa kolmentoista vuoden ajan, niin laajalla yhteiskunnallisella tasolla kuin tekijänsä omina lapsuusmuistoinakin. Shigeru Mizuki on syntynyt vuonna 1922, joten hän puhuu koko Showan ajan kokemuksesta. Kirja on todella yksityiskohtainen ja ajoittain vaikeakin seurattava, mutta pitää ehdottomasti otteessaan ja jää myös mieleen. Jatka lukemista ”Arvio: Showa – A History of Japan 1926-1939”

Hellboy-heinäkuu, kirja 3 – Conqueror Worm / Strange Places

cof

Helvetinhurtat haukkuvat, kalman karavaani kulkee ja Hellboy-heinäkuu ryskii huoneeseen kuin viikatetta heiluttava Kool-Aid-mies. Kolmannessa kirjassa palataan päätarinan pariin pidempien kertomusten keinoin. Mike Mignolan oma suosikki pidemmistä tarinoista on kirjan ”päätarina” Conqueror Worm, ja sen suurten vaikutusten jälkimainingeissa kellutaan kahdessa muussa Strange Places -nimen alle niputetussa kertomuksessa The Third Wish ja The Island. Kaikki Hellboyn perusasiat ovat edelleen kohdallaan: mytologia, mättäminen, massiiviset hirviöt ja onelinerit toimivat kuin häkä. Ainakin tällä lukutahdilla Mignolan resepti alkoi tuntua kolmoskirjan kohdalla todella itseään toistavalta, jopa häiritsevyyteen asti. Sinänsä on erittäin hyvä, että Mignola tekee sitä mistä tykkää ja fanit ahmivat kaiken, mutta kun rupesin mielessäni listaamaan toistuvat elementit, ei jäljelle jäänyt kauhean montaa tarinoille uniikkia tekijää. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 3 – Conqueror Worm / Strange Places”

Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom

cof

Helvetissä ei tunneta rauhaa, kun Hellboy-heinäkuu pauhaa.

Eteenpäin. Anteeksi.

Kirjaston toinen osa The Chained Coffin / The Right Hand of Doom vetää henkeä ensimmäisen kirjan maailmanrakentamisen ja vahvan mytologiapainotteisuuden jälkeen. Toinen kirja edistää Hellboyn pääjuonta vain vähäisesti antaen tilaa etenkin päähenkilön hahmokehitykselle ja lukijan tutustumiselle Hellboyn maailmaan. Siinä missä kirjaston ensimmäinen osa koostui kahdesta pitkästä tarinasta, toinen volyymi niputtaa yhteen 15 lyhyttä kertomusta Hellboyn uran varrelta. Näissä Mike Mignola on ottanut vastuun kokonaisuudesta täysin itselleen: jälkisanoissa Mignola kertoo, että John Byrnen rooli ensimmäisessä tarinassa oli lähinnä mentoroida Mignolaa ja antaa tälle tarpeeksi itseluottamusta ohjien ottamiseen. Nyt Mignola alkaa vahvistaa omaa ääntään ja niitä nyansseja, joista Hellboyn viehätys syntyy. Ainakin tässä vaiheessa Hellboyn kehitystä nämä lyhyet tarinat upposivat pitkiä sepustuksia paremmin ja viihdyttivät lähes poikkeuksetta. Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 2 – The Chained Coffin / The Right Hand of Doom”

Hellboy-heinäkuu, kirja 1 – Seed of Destruction / Wake The Devil

cof

Jos on pudonnut jonkin sarjan kyydistä, voi kynnys lähteä ottamaan sitä kiinni myöhemmin olla aivan valtaisa. En ole koskaan katsonut Star Trekiä, ja ajatus siitä, että lähtisin tahkoamaan sarjaa läpi aiheuttaa huimausta ja silmien mustumista. Sarjiksissakin vastaavia mörköjä löytyy, ja yksi niistä on ollut Hellboy. Konsepti on tuttu ja Mike Mignolan taiteen tunnistaa, mutta en ole koskaan lukenut Hellboyta tarpeeksi tietääkseni, miksi se on niin suosittu kuin on. Mutta grab the bull by the balls ja silleen, siksi julistetaankin Hyllyy-blogin kautta aikain ensimmäinen teemakuukausi, Hellboy-heinäkuu! Näin lomakauden huipulla kesäkatu polttaa miestä ja silloin helvetin lieskatkin korventavat mitä sopivimmin. Käyn kuukauden aikana läpi Library-editioniin ”kanonisoidut” minisarjat sekä Hellboy in Hell -tarinakokonaisuuden, tavoitteenani ymmärtää, mikä Hellboyssa vetoaa ja tarkastella sarjan kasvua tarina tarinalta. Aloituksena Hellboy Library vol. 1, joka sisältää ensimmäiset tarinakokonaisuudet Seed of Destruction ja Wake The Devil.

Jatka lukemista ”Hellboy-heinäkuu, kirja 1 – Seed of Destruction / Wake The Devil”