Arvio: 24 päivää – Ajankohtainen fiktio koputtaa journalismin ovelle

Kuulutin edellisessä Pokuto-kustantamon näytepaketista saamani sarjiksen arvostelussa tekijältä sarjakuvamaisempaa otetta, kun Sami Nyyssölän Learn Finnish Without Studying tuntui enemmän kuvitetulta tietokirjalta. Vähänpä siinä vaiheessa tiesin, että ratkaisu oli lähempänä kuin arvasinkaan. Viimeinen Pokutolta arvioon saapuva sarjakuva on nimittäin myöskin Nyyssölän kädenjälkeä. Yhteistyössä Anssi Vieruahon kanssa toteutettu 24 päivää on ihan tyylipuhdasta sarjista, vaikka siinäkin on ideaa ja omaperäisyyttä ihan mukavasti. Sarjakuva on kertomus Irakista Suomeen saapuvasta pakolaisesta, jonka rankka ja pelottava matka kestää 24 vuorokautta. Tarina on koostettu Nyyssölän ja Vieruahon haastattelemien turvapaikanhakijoiden kokemuksista. Se on siis tarkasti ottaen fiktiota, mutta melkein yhtä hyvin sitä voisi kutsua journalismiksi. 24 päivää on ajankohtainen ja ansiokas puheenvuoro nykypäivän kylmäksi ja idioottimaiseksi äityvässä maahanmuuttokeskustelussa.

Mainokset

Arvio: The Flintstones vol 1 & 2 – Kiviset ja Soraset keskiluokkaisen kapitalismin kriisikeskiössä

Viime vuoden sarjisten läpikäynti keskeytyi hetkellisesti, kun innostuin Snagglepuss Chroniclesista niin paljon, että sen käsikirjoittaja Mark Russellin aiempi Hanna-Barbera-tulkinta oli pakko saada käsiin suunnilleen heti. Niinpä 2018 pistettiin vaihtopenkille hetkeksi ja lukujonon kärkeen kiilasi The Flintstones, eli tuttavallisemmin Kiviset ja Soraset. 2016 käynnistynyt minisarja sai sekin oman osansa kiitosta ja positiivista huomiota, mutta vastaanotto ei ollut aivan yhtä yksimielisen ylistävä kuin Snagglepussilla, joten omakin innostus syttyi hitaammin. Kahteen volyymiin koottu 12-osainen kronikka rakentuu eri tavoin kuin Snagglepuss, sillä jokainen numero on käytännössä oma stand-alone-tarinansa. Alkuun Flintstones vaikutti juuri arvioiden mukaiselta ”aika jees mutta ei nyt ihan unohtumaton” -tason satiirilta, kunnes noin 7. tai 8. numeron paikkeilla Russel pistää turbot päälle. Sitten mennäänkin loppuun asti sellaisella rytinällä, että ei paremmasta väliä. Flintstones naurattaa, itkettää, viihdyttää ja piinaa noin sivun välein vaihtuvilla tunnetiloilla ihan suvereenisti. Lopputulos on, että härskin hyvä sarjakuva on tämäkin. Will Ferrelliä Zoolander-elokuvassa mukaillen: Mark Russell – so hot right now, so hot.

Arvio: Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles

Viime vuoden parhaiden sarjisten läpikäynti jatkuu. Siinä, missä montaa listoille noussutta teosta saa kirjastosta jonottaa hetken, yllätyin kovasti huomatessani, että niistä ehkä laajimmalti kehuttu ja kiitetty oli saatavilla saman tien. Kyseessä on Exit Stage Left – The Snagglepuss Chronicles. Tämä minisarja on osa DC:n Hanna-Barbera Universeä, jossa 1960-luvun klassisten HB-piirrettyjen hahmoja tuodaan uusiin ympäristöihin modernisoituina tulkintoina. Taustoista lisää ihan kohta, nyt on jo pakko korostaa, että Snagglepuss Chronicles on kehunsa ansainnut, ja monella tapaa. Sen yhteiskunnallinen kommentaari ja yhteydet nykyaikaan ovat ilmiselviä ja vaikuttavia. Tämän, ns. ilmiselvän tason lisäksi Snagglepuss Chronicles on kuitenkin älykäs, empaattinen, koskettava, tunnelmallinen ja hienosti tehty. Kaiken kaikkiaan, monella tapaa esimerkillinen sarjakuva.

Arvio: Merkintöjä Burmasta – Uniikkeja huomioita maasta, jota ei enää ole

Henkilökohtainen Guy Delisle -matkapäiväkirjojen ympyräni sulkeutui, kun sain vihdoin ja viimein etsittyä käsiini myös viimeisen lukemattoman kirjan. Kronologisesti sarjan kolmas osa, Merkintöjä Burmasta, on jonkinlainen hybridi muista matkapäiväkirjoista. Siinä on elementtejä Pjongjangin sotilasdiktatuurista, Jerusalemin uskonnollisuudesta ja Shenzhenin tylsyydestä. Varhaisimmissa kirjoissa, eli Shenzhenissä ja Pjongjangissa Delisle matkasi maailmalle oman animaattorityönsä myötä, kun taas Burmassa ja Jerusalemissa kriisialueille vie Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevä puoliso. Ero näissä kahdessa ”matkustustavassa” on se, että Shenzhen ja Pjongjang olivat parin kuukauden komennuksia, kun taas sekä Burmassa että Jerusalemissa Delisle ehtii oleskella yli vuoden. Tästä syystä kirjoilla on mittaa enemmän, ja arjen rutiinit, niin erikoisia kuin ne kussakin maassa ovatkin, tulevat todella tutuiksi.

Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa.

Arvio: Berliini 1 & 2 – Kivikaupunki / Savuinen kaupunki

Kaikenlaisia intohimoprojekteja ja iisakinkirkkoja tulee taiteen ja kulttuurin saralla silloin tällöin vastaan. Jason Lutesin historiallinen trilogia Berliini on varmasti ansainnut paikkansa tuossa kategoriassa. Vuonna 1996 alkaneen trilogian viimeinen osa julkaistaan tämän vuoden 2018 aikana, jos suunnitelmat pitävät kutinsa. Toki suomennosta viimeisestä osasta odoteltaneen jonkin aikaa, jos olemme vielä tarpeeksi onnekkaita käännöksen saamaan. Sillä aikaa on hyvä paneutua kahteen edelliseen Like Kustannuksen julkaisemaan osaan. Berliini-trilogia kertoo Saksan pääkaupungista maailmansotien välissä Weimarin tasavallan viimeisinä aikoina. Ensimmäinen kirja Kivikaupunki kattaa vuodet 1928-1930 ja toinen, Savuinen kaupunki, vuodet 1930-1932. Lutesin metodina on kuvata useita ihmiskohtaloita poliittisen myllerryksen pyörteissä ja näyttää monipuolisen kaupungin monia kasvoja lukijoille vuosien saatossa. Berliini-kirjoihin täytyy paneutua huolella kartalla pysyäkseen, mutta ne palkitsevat lukijan työn. Kirjat ovat informatiivisia, viihdyttäviä ja erittäin koukuttavia.

Arvio: Economix – Sarjakuva siitä, kuinka talous toimii (ja ei toimi)

Tämä sarjakuva on tuhti paketti. Michael Goodwinin ja Dan E. Burrin Economix – Sarjakuva siitä kuinka talous toimii (ja ei toimi) ottaa käsiteltäväkseen ei vähempää kuin koko modernin talousjärjestelmän historian ja sen vaikutukset maailmaan, jossa elämme tänä päivänä. Kyseessä on ihan puhdas tietokirja, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Siinä on hyvin paljon samaa kuin aiemmin blogissa käsitellyssä The Age of Selfishness -kirjassa. Monimutkaisten vaikutussuhteiden ja taloustieteellisen teorian kiemuroita kansantajuistetaan ja lankoja ilmiöiden välille vedellään erittäin havainnollistavasti. Siinä, missä Age of Selfishness paneutui ainoastaan 1900-luvun kehitykseen, Economix aloittaa talouden käsittelyn 1600-luvulta jatkaen siitä Adam Smithin teorioihin, päätyen lopulta moderniin yritystalouteen. Se on avoimen asenteellinen, mutta pohjaa argumenttinsa faktoihin ja historiaan. Economix on erittäin vaikuttava infopaketti, joka onnistuu kunnianhimoisessa tavoitteessaan ihailtavasti. Jos haluaa hankkia esimerkiksi Twitterissä huudeltaville talouspoliittisille argumenteille helposti lihaa luiden ympärille, voi kirjaa suositella lämpimästi.

Arvio: The Age of Selfishness – Ayn Rand, Morality and the Financial Crisis

Muutama vuosi finanssikriisin syvimmän vaiheen jälkeen eteen alkoi pulpahdella ilmiötä avaavaa kulttuuria. Monimutkaisia rahoitusinstrumentteja, riippuvuussuhteita ja systeemistä riskiä selittävä nonfiktio on yllättävän toimiva kerronnan muoto. The Age of Selfishness on ensimmäinen sarjakuva, joka minulle on aiheesta tullut vastaan. Se toimii samoin kuin esimerksi RSA Animaten videot, joissa kuvituksella tehdään asiantuntijaluennosta helpommin hahmotettava. Kirjassa ei ole kyse juonesta tai kerronnasta, vaan visuaalisesta tavasta esittää informaatiota. The Age of Selfishness jakautuu kolmeen osioon: ensimmäinen kertoo oikeistohihhuli Ayn Randin elämäntarinan ja vetää siitä yhtymäkohtia hänen oppipoikaansa Alan Greenspaniin, jonka sarjiksen kirjoittaja Darryl Cunningham tulkitsee olevan voimakkaasti vastuussa vuoden 2008 pankkikriisiin johtaneista tapahtumista. Toisessa osiossa selvitetään, miten talouskriisi oikein tapahtui, ja mikä oli randilaisen ideologian vastuu tapahtumista. Kolmas osio vetää nykytilanteen yhteen tarkastellen Yhdysvaltain politiikasta lähtöisin olevaa konservatiivi-liberaali-jakoa, joka ulottaa vaikutuspiiriään tätä nykyä myös Eurooppaan.

Arvio: Zahran paratiisi – Uhmakas kansannousu sarjakuvamuodossa saa viestinsä perille

Palaamme jälleen viime vuosina kovasti suosiota niittäneeseen ja keskustelua herättäneeseen sarjakuvagenreen ”elämä islamilaisissa teokratioissa on perseestä”. Tällä kertaa tarkastellaan Irania vuoden 2009 vaalien jälkeisten mellakoiden aikana. Sarjakuvan takana ovat salanimillä esiintyvät Amir ja Khalil, jotka ovat eläneet ja kokeneet Iranin valtion terrorin ja kertovat siitä, mitä he vuoden 2009 mielenosoitusten jälkeisinä viikkoina näkivät. Zahran paratiisi kertoo Alavin perheestä, jonka toinen poika Mehdi on kadonnut mielenosoituksissa. Hänen veljensä Hassan ja äitinsä Zahra pelkäävät pahinta ja yrittävät jäljittää poikaansa järjestelmässä, joka on harjaantunut kadottamaan moiset valtion viholliset kaikista arkistoista. Zahran paratiisi on taidokas mutta hiomaton sarjis, josta paistaa läpi mieletön intohimo ja palo saada tarina kerrottua. Puutteet eivät haittaa kohtuuttomasti, sillä kerronta on sujuvaa ja mieleenjäävää.

Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään.