Arvio: Tulevaisuuden arabi 1-3 – Pöhlä isä vie perheensä ankeisiin paikkoihin

Tulevaisuuden arabi on kuin varkain noussut yhdeksi tämän hetken puhutuimmista sarjakuvista. Riad Sattoufin omaelämäkerralliset muistelut lapsuudesta Lähi-idän eri maissa ovat ”jostain” syystä puhutelleet eurooppalaisia kovasti viime vuosina, aina meitä peräpohjalaisia myöten. Ranskalaisen äidin ja syyrialaisen isän poika Riad pystyy tarjoamaan eurooppalaiselle ymmärrettävän ja melko helposti lähestyttävän kurkistuksen Lähi-idän maiden kulttuuriin ja poliittiseen sekamelskaan 1980-luvulla. Tämä kaikki selittää osaltaan toki sitä, miksi Lähi-itä on edelleen niin perseellään kuin se on, ja siksi Sattoufia on kuunneltu herkällä korvalla juuri viime vuosina. Tulevaisuuden arabi –kirjat ovat arkisia, yksityiskohtaisia ja ilmeikkäitä. Ranskalaisen sarjakuvan kanssa kasvaneille ne ovat helppoa seurattavaa, mikä kasvattanee markkinapotentiaalia täällä päin entisestään.

Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista.

Arvio: Notes from a Defeatist – Muutamat naurut ja puhdistavaa vihaa

Joe Sacco on maltalaistaustainen underground-sarjakuvataiteilija, jonka kiitetyimpiä teoksia ovat nykypäivän kriisialueita käsitelleet journalistiset sarjakuvat. Hän on dokumentoinut esimerkiksi Palestiinan ja Bosnian tilanteita konfliktien vielä ollessa meneillään. Notes from a Defeatist ei kuitenkaan ole näitä Saccolle Eisner-palkinnon ja muita tunnustuksia ansainneita teoksia. Kyseessä on kokoelma tekijän varhaisia sarjakuvia uran alkupuolelta. Näissä sivutaan myös sotia ja etenkin niiden vaikutuksia siviileihin, mutta pääasiallisesti aiheet ovat arkisempia nuoren ja kyynisen miehen valituksia. Saccon tyyli on näissä varhaisissa stripeissä varsin raivokas ja hyökkäävä. Tyylissä on paljon robertcrumbmaista räiskyntää ja anarkismia, joka tuntuu välillä tarkkanäköiseltä, mutta välillä myös itsetarkoituksellisen omahyväiseltä.

Arvio: Pjongjang – Kuriositeetit muuttuvat surullisuuksiksi

Kanadalaisen Guy Delislen matkapäiväkirjoja on Hyllyyssä luettu pariin otteeseen aiemminkin, ja on käynyt selväksi, että niiden mutkaton ja helposti lähestyttävä tyyli houkuttaa haalimaan käsiinsä tekijän kaikki teokset. Shenzhenin ja Jerusalemin jälkeen (ei kronologisesti) oli aika hypätä Pjongjangiin, joka on mahdollisesti Delislen aiheista kiehtovin. Pohjois-Korean sulkeutuneisuus yhdistettynä Delislen tapaan kuvata vieraita kulttuureja kiihkottomasti lupaa hyvää, ja onpa Pjongjang myös tekijän matkakirjoista kiitetyin. Kirja tuli avattua siis mielenkiinnolla ja tirkistelynhaluisena. Aika pian muiden Delisle-kirjojen lukemista leimannut uteliaisuus ja hämmästely vaihtui alavireisyydeksi.

Arvio: Suomen suurin kommunisti – Viihdyttävä perehdytys aatteen paloon

On aina mukava törmätä suomalaiseen sarjakuvaan, jolla on kunnolla mittaa. Kyseessä ei ole harvinaisuudeltaan mikään Afrikan tähti, mutta usein Suomi-sarjikset ovat vartin välipaloja. Suomen suurimmalla kommunistilla on kokoa ja näköä riittävästi. Se kertoo, että tarinalta voi odottaa suht huolellista taustoitusta, kehittyviä henkilöhahmoja ja visuaalisesti näyttäviä sivuja pelkän juonenkuljettamisen lisäksi. Kaikilla näillä osa-alueilla Suomen suurin kommunisti vastaa odotuksiin. Kyseessä on taiteellisin vapauksin laadittu historiikki suomalaisen kommunismin merkkihenkilöistä sisällissodan ajoista aina toiseen maailmansotaan saakka. Tekijä Jesse Matilainen on kertonut, että nimi on haettu nykypäivän tosi-tv-trendeistä (Suomen surkein kuski, hauskin tavis, kaunein koti jne.), ja tarinan voikin nähdä kehittyvän kommunistien välisenä kilpailuna. Juoni on mielenkiintoinen ja hyvin kerrottu, ja Matilaisen ovelat ruutusommittelut ja typografiat pitävät dialogipainotteisen tarinan myös visuaalisesti mieleenjäävänä.

Arvio: Sade – Määrätietoinen melankolia nousee vedenpinnan mukana

Ville Ranta tullee tätä nykyä useimmin vastaan oivaltavien ja kärkkäiden pilakuviensa kautta Demokraatti- ja Kirkko & kaupunki -lehdissä. Rannan tunnistettava ja suorasukainen tyyli kielii taitavasta sarjakuvantekijästä, ja hän onkin tunnustettua Suomi-sarjiksen kärkeä. Jo Rannan esikoisteoksessa, Sateessa, vaikuttavinta on jokaisen luvun, sivun ja ruudun tarkoituksellisuus. Täytettä, suvantovaiheita tai epäolennaisuuksia kirjasta ei löydy. Tämä ei missään nimessä tarkoita, että Sade olisi mitään paahtoa eteenpäin. Päinvastoin, se on rauhallinen, viipyilevä ja pikkuhiljaa lukijaa kalvava sarjakuva. Ranta ei pelkää hiljaisuutta tai pysähtyneisyyttä, ja juuri näillä ominaisuuksilla hän voittaa lukijan puolelleen.

Arvio: Shenzhen – Kun matkustaa tylsistymään toiselle puolelle maailmaa

Kiinan presidentti käväisi juuri Suomessa ja sai ansaitusti aikaan ristiriitaisia reaktioita. Kuva, joka Kiinasta halutaan antaa ulkomaille, on vain pieni osa siitä, mitä maailman väkirikkaimmassa maassa oikeasti tapahtuu. Matkapäiväkirjoistaan tunnettu Guy Delisle tutustui Kiinaan jo parikymmentä vuotta sitten lyhyellä kolmen kuukauden komennuksella Shenzhenin kaupungissa. Vaikka Delislekään ei pureudu Kiinaan, sen kulttuuriin tai historiaan erityisen syvällisesti, pääsee hän Shenzhenissä tarkastelemaan Kiinan talouskasvun vaikutuksia paikan päällä. Shenzhen ei ole mikään turistirysä tai Kiinan näyteikkuna sen parhaista puolista, vaan bisnekselle rakentuva kaupunki, josta suuri osa maailmalle lähtevästä Made in China -tavarasta tulee. Tyylilleen uskollisesti Delisle ei hurskastele tai yritä esittää maailmanmiestä, vaan on vaivaantunut ja hämmentynyt kulttuurissa, jossa on jotain, mutta lopulta ei oikeastaan yhtään mitään, tuttua.