Arvio: Cognac 1 – Demonien osuus

mde

Tärkein konjakkikokemukseni on nuoruusvuosilta, kun olin alkanut briljeerata olemattomalla yleistiedollani. Tuolloin arvostelin asiantuntevasti liköörikarkkeja isälleni, kunnes vastaan tuli tuntematon alkoholi. Jouduin kysymään isältäni, mitä on tämä kog-nak, jota muiden hienojen viinojen seasta löytyi. Siinä tuli opittua, että ehkä 16-vuotiaana ei tiedä vielä kaikkea. Samanlaisen yllätyksen, joskin positiivisemman, sai tuoreen Cognac 1 – Demonien osuus -sarjakuvan lukemisesta. Viimeaikaiset lukukokemukset tuoreista eurosarjiksista ovat olleet luokkaa ”ihan jees, mutta ei tässä rynnätä seuraavia osia hankkimaan”, mutta Jean-Charles Chapuzet’n ja Corbeyranin käsikirjoittama ja Luc Brahyn kuvittama Cognac tuntui tuoreelta, mielenkiintoiselta ja erottuvalta. Paras Zoom Teufel -julkaisu, johon toistaiseksi olen perehtynyt. Jatka lukemista ”Arvio: Cognac 1 – Demonien osuus”

Mainokset

Arvio: Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58

cof

Olen kyllä kokenut aiemmin maku- ja hajumuistoja, mutta sarjismuistoon en ole törmännyt. On aika yllättävää, että sarjakuva, jota ei ole koskaan aiemmin lukenut, vie suoraan menneisyyteen. Alun perin 2015 ilmestynyt ja vastikään suomennettu Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58 on nimittäin vedetty suoraan lapsuudessa mummolan vintillä luetuista enoni vanhoista Agentti-Korkeajännityksistä ja muista suoran toiminnan sarjakuvista, joskin Englannin ja Italian sijaan alkuperämaa on Ranska. Käsikirjoittaja Rodolphen hahmot ovat suorasukaisia parilla modernihkolla twistillä, juoni klassista vastavakoilua ja kuvittaja Louis Alloingin tapahtumaympäristö komeita autoja ja klassista kaupunkimaisemaa. Se, miten Robert Saxin kokee, on varmaankin paljon kiinni omasta suhteesta näihin perinteisiin poikain seikkailutarinoihin. Tässä on kyseessä varsin häpeilemätön nostalgiatrippi, ei enempää eikä vähempää. Jatka lukemista ”Arvio: Robert Sax 1 – Tapaus Nucleon 58”

Arvio: Maggy Garrisson 1 – Hymyile vähän, Maggy

cof

Uusien pienkustantajien uusiin käännösavauksiin lukeutuu viime vuonna ilmestynyt Maggy Garrisson 1- Hymyile vähän, Maggy. Niiden joukossa sitä voinee kutsua jopa avauksista onnistuneimmaksi, sillä Maggy Garrisson voitti Kvaak.fi-sivustolla parhaan käännössarjakuvan Herra Koipeliini -palkinnon ja menestyi hyvin myös Sarjainfon käännössarjakuvaäänestyksessä. Ymmärrän hyvin, mikä Maggyssa vetoaa. Se on peruselementeiltään melko klassista dekkaritarinaa, mutta etenkin päähenkilö väistää monta kliseetä raikkaalla tavalla ja kiehtoo sivu sivulta enemmän. Myös juonessa kierretään monta ilmeistä sudenkuoppaa, joihin vähäisempi dekkaristi olisi langennut. Genrekameleontin käsikirjoittaja Lewis Trondheimin kynä on jälleen terävänä, eikä kuvittaja Stéphane Oiry jää jälkeen lainkaan. Maggy Garrisson on helppoa ja viihdyttävää luettavaa, jossa yksi tällainen eurooppalaistyylisen lyhyt albumi ei riitä vielä mihinkään. Jatka lukemista ”Arvio: Maggy Garrisson 1 – Hymyile vähän, Maggy”

Arvio: Raid ja mustempi lammas – Tutut kaverit tuttuun tapaan

sdr

Harri Nykäsen Raid-kirjat ovat suomalaisen kevyen kirjallisuuden aatelistoa. Pitkäikäinen sarja on elänyt jo useamman kymmenen vuotta, ja harva suomalainen on onnistunut välttämään Raidin täysin, sen verran laajalle se on lonkeroitaan ulottanut. En itse ole koskaan ollut dekkarikirjallisuuden perään, joten Nykäsen kirjat ovat jääneet lukematta, mutta Raid-tv-sarja ja sitä seurannut elokuva ovat painuneet mieleen. Mustempi lammas on julkaistu alun perin Nykäsen kirjana vuonna 2001, ja 15 vuotta myöhemmin se valikoitui ensimmäiseksi Raidin sarjakuva-adaptaatioksi. Nykäsen kumppaniksi on liittynyt Jussi Piironen, joka kuvittaa Nykäsen elokuvallista kerrontaa tummanpuhuvaksi sarjakuvaksi. Raid ja mustempi lammas on tunnelmaltaan ja tyyliltään klassista Raidia, mutta mitään ihmeitä siltä ei kannata odottaa. Jatka lukemista ”Arvio: Raid ja mustempi lammas – Tutut kaverit tuttuun tapaan”

Arvio: The Complete Pistolwhip – Seikkailutarinoita seikkailutarinoiden ystäville

dav

Matt Kindtin ja Jason Hallin dekkarisarjakuva Pistolwhip kulkee tyylillisesti jossain Dick Tracyn ja Roger Rabbitin jalanjälkien puolivälissä. Kuten noir- ja dekkarityylilajeihin kuuluu, kliseet ja ominaispiirteet ovat tekijöillä hallussa, ja niiden käytössä ei ole säästelty. Välillä alkaa tuntua siltä, että olisi todella virkistävää lukea noir-sarjakuva ilman kyynistä kertojaääntä, kauniita mutta tappavia femme fatale –hahmoja tai pikkumaisia poliiseja, mutta tyydytään pieniin askeliin. Pistolwhipin päähenkilö, hotellin laukkupojasta yksityisetsiväksi siirtynyt Mitch Pistolwhip kiskoo viskin sijaan pannukakkuja. Kai siitä voi aloittaa. Jatka lukemista ”Arvio: The Complete Pistolwhip – Seikkailutarinoita seikkailutarinoiden ystäville”

Arvio: Blacksad 4 & 5 – Tyylikeskeisyydestä hahmokeskeisyyteen

dav

Etsiväkissa Blacksadin koettelemukset jatkuvat kirjasarjan 4. Ja 5. osassa Yhdysvaltain eteläosissa. New Orleansiin sijoittuva Hiljainen helvetti ja sieltä road tripin tavoin kohti Meksikon rajaa matkaava Amarillo ovat laadukkaita ja esittelevät Blacksadiin uusia näkökulmia, mutta ei toki niin paljoa, että perusasioista tingittäisiin. Ensimmäiset osat fiilistelivät noir-tyyliä ja 1950-luvun loppupuolen miljöötä. Näissä myöhemmissä osissa Juan Diaz Canales ja Juanjo Guarnido alkavat marssittaa esiin henkilöhahmoja yhä voimakkaammin. Jatka lukemista ”Arvio: Blacksad 4 & 5 – Tyylikeskeisyydestä hahmokeskeisyyteen”

Arvio: The Sleeper Omnibus – Viihdyttävä noir-kliseemöhkäle

dav

Ed Brubaker on tämän hetken kuumimpia sarjakuvakäsikirjoittajia. Zoolander-leffaa lainatakseni ”kaveri voisi vääntää tortut, kääriä ne folioon ja myydä kuningatar Elisabetille korviksina”. Marvel-leffojen inspirointi omilla Kapteeni Amerikka –tarinoilla ja muutama hitti-minisarja tekevät uralle kummia. Sleeper on Brubakerin taidonnäyte reilun kymmenen vuoden takaa, alun perin 2003-2005 julkaistu minisarja. Sean Phillipsin kuvittama kirja on klassinen noir –agenttikertomus, mitä nyt sijoittuu nykyaikaan ja henkilöhahmoilla on kovien ilmeiden lisäksi supervoimia. Tyylillisesti mitään erityisen freesiä ei ole haettu, vaan kaikki tyylilajin kliseet löytyvät tarinasta nopeasti. Jatka lukemista ”Arvio: The Sleeper Omnibus – Viihdyttävä noir-kliseemöhkäle”