Arvio: A Contract with God and Other Tenement Stories – Sarjakuvaromaanien suunnannäyttäjä

dav

Yllätyin, kun luin ensi kerran Will Eisneria. Olin toki kuullut sarjakuvan grand old manin nimen ja olin perillä hänen maineestaan jo hyvän aikaa aiemmin. Se, mikä minut yllätti, oli Eisnerin suvereniteetti vielä vuonna 2017. Kun puhutaan vaikkapa elokuvan, popmusiikin tai television klassikoista, niitä täytyy usein arvioida aikansa lapsina. Selkeästi huippuhyvä leffa voi olla nykystandardeilla hidas, lavasteiltaan köppäinen ja dialogiltaan epäuskottava, ihan puhtaasti koska se on 50-60 vuotta vanha. Eisnerin sarjakuvien kohdalla mitään tällaista ”adjust for modern times” –korjausta ei tarvitse tehdä. Tarinat ovat vangitsevia, kerronta sujuvaa ja kuvitus upean ilmeikästä. Tämä koskee myös A Contract with God –kirjaa. 1978 ilmestynyttä kirjaa ei siis tarvitse lukea ainoastaan maailman ensimmäisenä sarjakuvaromaanina (miksi sitä usein väitetään), vaan yhtenä sarjakuvaromaanina kaikkien muiden joukossa, jolloin se ei häviä vertailussa lainkaan.

dav

Väite maailman ensimmäisestä sarjakuvaromaanista perustuu graphic novel –termiin, jonka Eisner lanseerasi A Contract with Godin yhteydessä. Esimerkiksi Euroopassa oli julkaistu tätä ennen jo runsaasti pidempiä tarinoita, mutta niidenkin alkuperäinen formaatti oli julkaisu lyhyemmissä osissa kuukausittain ilmestyvissä lehdissä. A Contract with God on romaani, ja sellaisena se on julkaistu myös alun perin. Formaatti on kuitenkin toissijainen, paljon mielenkiintoisempaa kirjassa on sen henkilökohtaisuus ja erittäin vaikeiden aiheiden käsittely pelottomasti silmää räpäyttämättä. Kehyskertomuksena kirjassa on Bronxissa sijaitseva 55 Dropsie Avenue –asuintalo, joka on 1930-luvun New Yorkissa yksi loputtomista työläisperheiden huonomaineisista ja –kuntoisista taloista. Kirja sisältää 4 eri kertomusta, joita yhdistää henkilöiden asuinpaikka samassa talossa.

dav

Ensimmäinen, kirjan nimikertomus, on synkkäsävyinen tarina juutalaismiehestä, joka menettää teini-ikäisen tyttärensä. Mies syyttää tästä Jumalaa, joka on pettänyt heidän sopimuksensa, jonka mukaan hyvä ja nuhteeton elämä johtaa onneen. Mies hylkää hengellisen elämän ja ryhtyy haalimaan itselleen mammonaa. Tarinan loppuratkaisua ei ole kovin vaikea arvata, jos on joskus lukenut yhdenkin kirjan. Tarinan taustalla on Eisnerin perheen oma tragedia, jossa tekijän 16-vuotias tytär menehtyi. Kertomus saa uusia tasoja Eisnerin kuvaillessa esipuheessa raastavan tarkasti tuskaa sisällään ja sarjakuvaa, joka oli hänelle ainoa keino menetyksen käsittelyyn.

dav

Toinen kertomus, The Street Singer, kuvaa lama-ajan ”ammattia”, jossa mies kiertelee asuntojen välissä laulamassa, ja asukkaat heittelevät hänelle ikkunoista lantteja kiitokseksi viihteestä. Tragikoomisessa tarinassa laulun kuulee entinen ammattilaulaja, joka haluaa tehdä katulaulajasta tähden, mutta tämä ei näe asiaa aivan samalla tapaa. Kolmas tarina, The Super, kertoo rakennuksen talonmiehestä, joka vuokranantajan edustajana on asukkaiden yhteinen vihollinen. Eisner symppaa sylkykupiksi joutuvaa talkkaria, kunnes tarina saa todella oudon käänteen, jossa teemaksi nousevat talonmiehen pedofiiliset taipumukset. Neljäs kertomus, Cookalein, kertoo työläisperheiden kesälomasta cookalein-asuntohotellissa, jossa ruuat laitetaan itse. Se on tarinoista toinen, jossa Eisner kertoo vahvasti omaelämäkerrallista tarinaa, tällä kertaa poikuutensa menettämisestä.

dav

Neljän tarinan ja reilun sadan sivun aikana ehditään siis sivuamaan lapsen kuolema, pedofilia sekä alaikäisten seksikokemukset ja lisäksi featteja tekevät perheväkivalta ja alkoholismi. Jos osa aihepiireistä on vielä nykypäivänäkin harvinaisia vastaantulijoita, on Eisner A Contract with Godin kanssa ollut totaalisen peloton. Rohkeita teemoja vesittää hieman jatkuva synkkä tunnelma, joka tuntuu menevän ajoittain Wanhan ajan saarnaavan oppikirjan puolelle. Tiätteks, ”Lauri ei koskaan pessyt hampaitaan, ja lopulta hänen hampaansa putosivat kokonaan”. Muutama onnellinen käänne lisää olisi tasapainottanut kirjaa mukavasti.

dav

Kuvituksessa huomaa, että Eisner on halunnut näissä ensimmäisissä sarjakuvaromaaneissa ottaa formaatin rajoituksettomuudesta ilon irti. Tarinoissa on paljon koko sivun kuvia lyhyillä kerrontateksteillä. Näissä kohdissa muoto muistuttaa jopa enemmän perinteistä satukirjaa kuin sarjakuvaa, mutta silti tapahtumien kuvaaminen ja dialogi pysyvät sarjakuvamaisina. On myös nähtävissä, että Eisner ei vielä irrottele tarinoissa visuaalisesti aivan samalla tavalla kuin esimerkiksi Life, in Picturesin tarinoissa. Kuvitus on vielä astetta perinteisempää, mutta yhtä kaikki vaikuttavaa ja omaleimaista. Yksittäisissä kuvissa on voimaa kuin pienessä kylässä.

dav

Vaikka sanoin alussa, että A Contract with God ei ole vanhentunut päivääkään, ei väite päde aivan kaikkiin sarjakuvan elementteihin. Teknisesti tai kerronnallisesti tarinat voisivat edelleen olla yhtä hyvin tänä vuonna tehtyjä kuin 40 vuotta sitten. Aikansa kuva kirja on lähinnä asenteiltaan. Kasuaali suhtautuminen perheväkivaltaan pistää vähän nikotuttamaan, samaten kuin ajoittain ilmenevä jenkkiläinen ”pahat ihmiset ansaitsevat pahoja asioita” –arvomaailma. Monessa mielessä A Contract with God seisoo toinen jalka modernissa sarjakuvassa, toinen hemingwaylaisessa kovan maailman kuvauksessa. Joka tapauksessa se on erittäin ajatuksia herättävää ja vaikuttavaa sarjakuvaa, joka kuuluu ehdottomasti amerikkalaiseen kansanperintöön. Ehdottomasti suositeltavaa lukemista.

Arvosana: 83/100

A Contract with God and Other Tenement Stories
Will Eisner, käsikirjoitus ja kuvitus
W. W. Norton & Company
Hinta Suomessa 20-30 €

PS. A Contract with God on ensimmäinen osa trilogiasta, johon kuuluvat myös kirjat A Life Force ja Dropsie Avenue: The Neighborhood. Näitä sitten vahtaamaan seuraavaksi! A Contract with God on julkaistu suomeksi vuonna 1982 nimellä Talo Bronxissa.