Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

edf

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa.

edf

Rashidia painavat kotona Marokossa työttömyys ja köyhyys. Vanhempien peltihökkelin kimpussa ovat koronkiskurit, lapsi on aliravitsemuksesta heikko ja sairas ja vaimoa ei voi lähettää töihin koska se on nöyryyttävää. Nuoremmat ja hölmömmät puhuvat Euroopasta oikotienä rikkauksiin ja onneen, mutta Rashid tietää, ettei tie Gibraltarinsalmen toisella puolella ole yhtään sen helpompi tai suorempi. Kun elämä kurjistuu tarpeeksi, alkaa takaraivossa kuitenkin kolkutella ajatus: ei se huonompaa voi ainakaan olla. Rashid luopuu periaatteistaan ensimmäisen kerran ostaessaan menolipun kiikkerässä kumipaatissa Välimeren toiselle puolen. Kun elämä Espanjassa alkaa potkuilla päähän eikä siitä juuri paremmaksi muutu, periaatteet alkavat olla kauppatavaraa yhä useammin.

edf

Näkymättömät kädet on paitsi erittäin huolellisesti taustoitettu, myös hyvin rehellinen ja peloton. Se ei yritä maalata päähenkilöstään pyhimystä eikä tarkoitusperistä yksinomaan jaloja. Tietäväinen tekee hyvin selväksi, että usein alhaiseen asemaan poljetun ihmisen ainoa tapa korottaa itseään on polkea muita vielä alemmas. Rasismi rehottaa jatkuvasti sekä pakolaisten että eurooppalaisten keskuudessa ja väsyneet machoiluarvot ovat Eurooppaan paenneita yhdistävä tekijä. Näkymättömien käsien lukemisesta tulee epämukava olo alusta lähtien. Tietäväinen kertoo tarinaa kuitenkin niin inhimillisesti ja säästelemättä, että empatiaa ei voi olla tuntematta. Kun kamala käänne seuraa toistaan, tulee täysin selväksi, ettei kukaan ansaitse tuollaista kohtaloa, oli kuinka ummehtunut arvoiltaan tahansa.

edf — Onko se ihan Suomi Ensin -sankarit lähteneet Välimerelle?

Näkymättömien käsien kuvitus on kontrastien värittämää. Päivät ovat paahteisia ja kauniista maisemista huolimatta mieleen jää eniten maan kulottava aurinko, joka ei jätä vaeltajia rauhaan. Toisaalta yöt ovat pimeitä (jopa niin pimeitä että ruuduista on vaikea ottaa selkoa yhtään heikommassa valossa) ja tuntemattomien kohtaloiden piilopaikkoja. Muistellessaan vaimoaan tai lapsiaan, tai unelmoidessaan himojensa kohteesta Rashidin maailma muuttuu hetkeksi pyöreiden ja pehmeiden linjojen täyttämäksi. Todellisuus on toisaalta kulmikasta, aggressiivista ja vihamielistä. Välillä päällekäyvä paksu viiva meinaa turruttaa, mutta juuri ajoittainen kontrastin tarjoama muutos pitää mielen herkkänä. Vähän vähemmän pimeyttä kyllä olisi riittänyt. En tiedä tykkääkö joku niistä sarjiksista joissa pimeiden ruutujen sisältöä joutuu arvailemaan, kun niitä aina vaan tunnutaan laittavan pihalle?

edf

Näkymättömät kädet on lopulta lohdullinen kuin Leevi and the Leavingsin laulu, kiva kuin Kullervon kertomus. Sitä voisi verrata kreikkalaiseen tragediaan, mutta Näkymättömät kädet ei tarjoa minkäänlaista katharsista. Se muistuttaa moneen kertaan, että minulla ja Rashidilla ei ole elämässä juuri mitään yhteistä. Kaiken, mitä minä olen tuurilla saanut, on häneltä otettu huonolla tuurilla pois. En minä voi puhdistua todistamalla hänen kärsimyksiään, korkeintaan tunnen itseni huonoksi ihmiseksi. Kirja ei syyllistä jokaista länsimaista, lähinnä Espanjan salaattifarmareita, mutta ei sen jälkeen kyllä hyväkään olo itsestä jää. Siksi Näkymättömät kädet on erittäin tärkeä sarjakuva. Se ei osoittele lukijaa eikä päähenkilöä. Se on vain kuvaus niistä kamalista asioista, joita tälläkin hetkellä tapahtuu joka päivä. Jos Näkymättömien käsien jälkeen kykenee vielä tuntemaan vihaa tännekin saapuvia pakolaisia kohtaan, niin joku kohta aivoista on kyllä peruuttamattomasti vinossa.

edf

Näkymättömät kädet ei anna rauhaa. Se on koskettavimpia sarjakuvia, joita olen tänä vuonna lukenut, ja ehdottomasti epämiellyttävimmällä tavalla koskettava. Takakannessa kirjaa verrataan Guy Delislen ja Joe Saccon matka- ja sotakertomuksiin, mutta vertaus tuntuu oudolta. Ehkä se on vain namedroppailua, sillä jos joku lähtee lukemaan Näkymättömiä käsiä odottaen Delislen arkista mrbeanmaista ihmettelyä, niin turpaan tulee. Kirjassa ei myöskään ole neuvokkaita sankareita kuten Riad Sattouf tai Marjane Satrapi, on vain tavallisia ihmisiä yrittämässä parhaansa, ja aina se ei riitä. Viimeisten aukeamien aikana Näkymättömät kädet ottaa vielä yhden lisävaihteen silmään ja kiihdyttää itsensä sellaiseen kliimaksiin, että sitä ei heitä mielestään ihan heti. Viimeiset sivut piirtyvät mieleen ja niiden plärääminen uudestaan ja uudestaan ei muuta tilannetta. Ville Tietäväinen on tehnyt todella upean kirjan, jota en aio lukea uudestaan vähään aikaan.

edf