Arvio: New York – The Big City

Vettä on taas ehtiny virrata sekä East Riverissä että Hudsonissa sitten sen, kun Hyllyyssä viimeksi kirjoitettiin Will Eisnerin sarjakuvista. Säännöllisestä Eisner-annostelusta on kuitenkin tärkeä pitää huolta, sillä se on olennainen kulmakivi hyvässä elämässä. New York – The Big City on Eisnerin myöhäisehköä tuotantoa, alun perin 80-luvun puolivälissä ilmestynyt kokoelma kaupunkilyhäreitä. Virallisesti se on irrallinen teos, eikä liity esimerkiksi Eisnerin Bronx-trilogiaan, mutta sävy ja teemat ovat kyllä Eisnerin New York -sarjisten lukijoille oikeinkin tuttuja. New York on jälleen Eisnerille ominaisesti tyylillisesti kokeileva ja uudenlaista näkökulmaa tuttuun aiheeseen etsivä. Tällä kertaa osuma ei ole aivan täydellinen napakymppi, mutta parhaimmillaan New York soljuu eteenpäin sydäntäriipivän kauniisti.

New York kokoaa yhteen erittäin lyhyitä tarinoita kaupungin kulisseista. Kirja on jaettu teemoihin kaupungin “aluskasvillisuuden” mukaan: millaisia tarinoita kaupunki kertoo metron näkökulmasta? Entä ovirappujen tai vesipostien? Mitä näkyy ikkunoista ulos tai sisään, ovatko seinät suojaa ja turvaa vai muureja ihmisten välillä? Tarinat ovat pääosin hyvin vähäsanaisia ja avoimia, yhden tai muutaman sivun tuokiokuvia. Osa niistä on kaupunkia romantisoivia, osa puolestaan hyvinkin kyynisiä. Rikkaat ja hyvinvoivat ovat kirjassa lähinnä alaviite, Eisnerin kaupungin pulssin määrittää ahtaisiin alakaupungin kortteleihin maailmansa rakentanut työväenluokka.

Eisner itse sanoo, että tarinat voisivat yhtä hyvin olla mistä tahansa suurkaupungista, mutta kovin New York -spesifiltä suuri osa kirjasta kuitenkin tuntuu. Suurin syy tähän tietysti on, että Eisner osaa kuvata viime vuosisadan puolivälin NY-elämää niin aidon tuntuisesti, että lukijakin kuulee kadun mökän ja haistaa savusumun ja ikkunoista kantautuvien ruokien sekoituksen sieraimissaan. Välillä osa tarinoista jää samasta syystä myös tilkkasen etäisiksi: oletan, että New York -kontekstia täytyisi tuntea vielä paremmin, tai sitten osa sivuista vain on sisällöllisesti köykäisempiä. Äärimmäisen tiukka formaattirajaus saa aikaan sen, että osa sivuista nyt vain väkisinkin katoaa pisaroina mereen, jos jutun juju ei välittömästi aukea tai kuvituksessa ei ole jotain aivan erityisen pysäyttävää.

Ajallisesti New York sijoittuu Bronx-trilogian kahden ensimmäisen osan väliin. Eli sarjakuvan ja kuvakirjan välimaastossa liikkuva A Contract with God oli ilmestynyt jo aiemmin, mutta trilogian kypsemmät ja valmiimmat osat Elinvoima ja Dropsie Avenue olivat vielä tuloillaan. Se näkyy New Yorkissa, ainakin näin jälkikäteen jotain keksittyjä narratiiveja rakentavan bloggariviisastelijan silmään. Eisner liikkuu selvästi jo kohti metodia, jossa yksityiskohtien kautta tehdään universaaleja havaintoja. Metodi täydellistyi muutamaa vuotta myöhemmin Elinvoimassa ja Dropsie Avenuessa, joista molemmista voi New Yorkin sivuilla nähdä jo esiasteita ja hahmotelmia. Toki voidaan myös aiheellisesti kysyä, että eiköhän metodit ja tekniikat olleet jo hallussa lähes 50 vuotta kestäneen uran myötä ja Hyllyyn Eero voisi nyt mennä ihan keskenään näitä neronleimauksiaan pohtimaan johonkin pimeään luolaan, mutta jotkut meistä eivät koskaan lakkaa kehittymästä. Ja tarkoitan tällä siis Eisneriä, en itseäni.

Itselleni mieleen jäivät kokoelmasta etenkin kaupungin ääniä kuvaavat lyhärit. Äänelle, rytmille ja musiikille on omistettu kirjassa oma osionsa, mutta lisäksi ne ovat tärkeässä osassa useissa muissakin tarinoissa. Jotenkin se lämpö, jolla kaupungin kakofoniaa voi kuvata tietäen sen samaan aikaan olevan hermojaraastavaa, on erittäin sympaattinen ja oivaltava osa sarjakuvaa. Tästä katkeransuloisuuden kontrastista Eisner on toki ammentanut aina, tietääkseni ihan koko uransa ajan. Sinänsä voi myös varmuudella sanoa, että New York on sarjakuvana tyylipuhdasta Eisneria. Se ei ole hänen paras sarjakuvansa, eikä paras sarjakuvansa tästä aiheesta, mutta se on jälleen osoitus siitä, miten mestari etsi jokaisessa teoksessaan jotain uutta ja miten hyvää jälki on hieman heikommissakin teoksissa. Eisner olisi voinut minun puolestani tehdä vaikka sata New York -aiheista kokoelmaa, ja minua kiinnostaisi edelleen niistä jokainen.