Voi pojat voi pojat. Ennen kuin mennään itse sarjakuvaan niin on pakko herkutella hetki Dropsie Avenue – Katu Bronxissa -kirjan kulttuurista merkitystä. Kyseessä on nimittäin ensimmäinen joukkorahoitettu käännössarjakuva Suomessa. Näinä aikoina, joina myyntiluvut ovat pieniä ja käännöskustantaminen täytyy usein tehdä rakkaudesta lajiin, on kiinnostusta etukäteen selvittävä joukkorahoittaminen varsin tervetullut lisävoima käännössarjakuvan saamiseksi myös suomen kielellä. Siksi on hienoa, että tämä ensimmäinen hanke onnistui kaikilta osin upeasti. Rahoitustavoite tuli täyteen parissa päivässä, lopullinen tuote on toteutukseltaan erittäin laadukas ja sarjakuvakin aivan timanttinen. Toki prosessiin on sisältynyt säätöä ja viivästyksiä, mutta ne ovat hädin tuskin huomattavia virhemakuja tässä sopassa. Will Eisner ei suostu menemään hiljaa yöhön vaan jatkaa osallisuuttaan ainakin tämän kirjan verran myös nykypäivän historiallisissa sarjishetkissä. Itsenäisenäkin teoksena aivan sataprosenttisesti toimiiva Dropsie Avenue päättää Eisnerin Bronx-trilogian (osa 1 ja osa 2 myös Hyllyyssä) ja tekee sen rysäyksellä. En osaa sanoa, onko se kolmikon teoksista paras, mutta järisyttävin kokemus se ainakin on. Dropsie Avenuessa on valtavan paljon kaikkea. Kokonainen ihmiselämä, ja monta kertaa.
Alkuun silmään pistää se, että aiempiin Eisnerin Bronx-teoksiin verrattuna Dropsie Avenue näyttää täydeltä, siis ihan konkreettisesti. Talo Bronxissa ja Elinvoima ovat täynnä isoja kuvia ja vapaasti hengittävää kerrontaa, kun taas Dropsie Avenuen sivut ovat täynnä tavaraa. Niitä ei voi silmäillä läpi, vaan sarjakuvaan on paneuduttava ihan toden teolla. Rytmiin pääseminen kesti ainakin itseltäni hetken, mutta kun siihen pääsi, vei kirja täysin mukanaan. Kirja kertoo Dropsie Avenue -kadun historian 1870-luvulta noin 1970-luvulle. Sataan vuoteen mahtuu monta sukupolvea, koko kaupungin syntyminen peltoalueiden tilalle, aina uusien kansallisuuksien saapuminen sulatusuuniin ja vahva lausunto siitä, kuinka vähän asiat oikeastaan muuttuvat. Eisnerin tyylille ominaisesti teoksen sävy ei ole mitenkään optimistinen. Mukaan mahtuu onnellisiakin kohtaloita, mutta pääasiallisesti tarjolla on kyynistä katsantoa ihmisen loppumattomaan ahneuteen ja ennakkoluuloihin.
Ensin aluetta asuttavat hollantilaissiirtolaiset. Heitä kismittää alueelle saapuvan alemman yhteiskuntaluokan irlantilaisten saapuminen. Nämä puolestaan paheksuvat parikymmentä vuotta myöhemmin saksalaitulijoita, joita ärsyttävät hieman myöhemmin italialaiset ja niin edelleen ja niin edelleen. Alue kasvaa kysynnän mukaan ja hyötyjiä ovat ne, joilla on varaa omistaa vuokrakasarmeja ja kerätä asukkaiden rahat huoltamatta kiinteistöjä. Vapaasti leviävä kaupunki on oloiltaan melko epäinhimillinen, mutta yhteisö kadun varrella on sinnikäs. Kuten jo Elinvoima vahvasti julisti, ihmisen tarve selviytyä ja pärjätä selviää lähes mistä vain. Samaa tarinaa kertoo myös Dropsie Avenue, joskin sen näkökulma on yksilökeskeistä Elinvoimaa enemmän instituutioissa, yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Siinä, miten järjestelmä jauhaa yksilöitä, miten yksilö saattaa silloin tällöin kukoistaa kuin asfaltinraosta puskeva päivänkakkara mutta miten kuitenkin lähes kaikki on sitä asfalttia.
Tästä kaikesta Eisner kertoo sukupolvien vaihtuessa useita eri variaatioita. Juuri se tekee Dropsie Avenuesta niin pyörryttävän ison tuntuisen. Kirja ei tyydy kertomaan yhtä tarinaa tai yhtä näkökulmaa, vaan ne kaikki, ainakin siltä osin kun ne kadun ja sadan vuoden asettamiin maantieteellisiin ja ajallisiin rajoitteisiin mahtuvat. Kerta toisensa jälkeen toistuvat elementit saavat voimaa ilmestyessään kuvioon aina uudestaan ja uudestaan kuin Jason Voorhees tai Michael Myers. Harvinaiset poikkeukset kaavaan saavat voimaa yllätyksellisyydestään. Ja kun kaikki saa voimaa Eisnerin kerronnan suvereniteetista, tuntuu Dropsie Avenue olevan täynnä makua ja sävyjä joka palasella. Joskus jopa niin paljon, että sarjista kannattaa hieman annostella. Tämä ei tarkoita, etteikö se aivan hyvin lukaise kertaistumalta, mutta sivuja ei kannata paahtaa eteenpäin vaan varata kirjan lukemiseen hieman sivumääräänsä enemmän aikaa.
Kuten todettua, kaikkea tätä tukee erinomainen toteutus. Huolellinen käännös, eläväinen kustomoitu fontti, laadukas paperi ja kannet. Ja tietysti lisämateriaalit! Joukkorahoitus sujui sen verran hienosti, että tekijöillä oli varaa painaa sarjakuvan kylkeen täysin erillinen lisämateriaalikirja. Sen sisältä löytyy useita tekstejä Eisneristä, Bronx-trilogiasta ja suomalaisen Eisner-julkaisemisen historiasta. Onpa eräs keskinkertainen tuttu sarjisbloggaajakin saanut ujutettua yhden vanhoista Eisner-teksteistään mukaan! En toki ole mitenkään puolueeton tämän homman kanssa, koska sen onnistuminen on hienoa niin monessa mielessä kulttuurin kannalta. Eli vaikka lopputulos olisi paska, niin kynnys sanoa se olisi varmaan normaalia korkeampi. Nyt kuitenkin ylisanoja saa vuodatella ihan puhtain sydämin.
Dropsie Avenueta on saatavilla pieni määrä asiantuntevissa kaupoissa, mutta muuten tästä on tulossa varma keräilyharvinaisuus. Painos lienee yhteensä jotain kahdensadan luokkaa, joten jos haluat kirjan hyllyysi niin kannattaa toimia suht nopeasti tai varautua pulittamaan divarissa tulevaisuudessa kirjasta hieman ovh:ta enemmän. Englanninkielisenä tätä toki saa nyt ja aina, ja se on erinomainen korvike puutostilaisille. Ja itse sarjakuva on jälleen kerran mestarin oppitunti siitä, mitä kaikkea sarjakuvalla voidaankaan tehdä, joten lukea se kannattaa joka tapauksessa.
Jaa niin, se alussa mainitsemani epäily siitä, onko tämä Eisnerin Bronx-kirjoista paras. Elinvoima oli humaaniudessaan kovin puhutteleva, ja sitä on toisaalta vaikeaa verrata Dropsie Avenueen niiden täysin erilaisen rakenteen ja toteutuksen vuoksi. Mutta potato tomato, upeita sarjakuvia molemmat.
Arvosana: 86/100
Dropsie Avenue – Katu Bronxissa
Will Eisner, käsikirjoitus ja kuvitus
186 sivua
KVAAK Kirja / Sininen Jänis
Hinta Suomessa 30 €
Sarjakuva kaupan:
Turun Sarjakuvakauppa
Hyllyy 
3 vastausta artikkeliin “Arvio: Dropsie Avenue – Katu Bronxissa”