Arvio: Perkeros – Hevi lähtee ihan käsistä

dav

Olen ryhtynyt seuraamaan kotimaista sarjakuvaa toden teolla vasta pari vuotta sitten. Tällaisia paljastuksia ei varmaan pitäisi tehdä, kun yrittää rakentaa uskottavuutta skenepoliisien keskuudessa. Muistan kuitenkin, että JP Ahosen ja KP Alaren Perkeros-sarjiksen nimi kaikui käytävillä jo ennen kuin tiesin tarkasti, mistä on kyse. 2013 ilmestynyt sarjakuvaromaani on monella tapaa poikkeuksellinen Suomi-sarjis: se on mitaltaan ihan oikea romaani, mutta aihe on kevyt ja helposti lähestyttävä. Se käsittelee hevimusiikkia tarpeeksi asiantuntevasti diggareille, mutta tarpeeksi ymmärrettävästi ummikoille. Sen kuvitus on selkeää ja eläväistä, mutta myös vimmaista ja mieleenjäävää. Ei varsinaisesti ole yllätys, että Perkeroksen nostattamat aallot ylettivät pelkkiä sarjisniiloja pidemmälle. Perkeroksesta näkyy intohimo projektia kohtaan, mutta siitä puuttuu kotikutoisuus. Se on kaiken kaikkiaan harvinaisen valmis paketti suuren yleisön sarjisromaaniksi.

dav

Perkeros on tamperelainen autotallihevibändi, joka haaveilee kuuluisuudesta ja maineesta avantgardistisella metallimusallaan. Laulaja-kitaristi Akselilla on visio musiikista ja lammaskuuntelijoista, joille tarvitsee vain näyttää laadukkaan metallin valo, ja laumat vyöryvät Perkeroksen keikoille. Totuus on kuitenkin maanista harjoittelua ja paniikkioksentelua ennen ensimmäistä keikkaa, tylyjä arvioita laulusta ja turhautunut tyttöystävä kotona. Pientä valoa tunnelin päässä näkyy, kun Perkeros löytää paikallisesta pizzeriasta uuden laulajan ja onnistuu änkemään itsensä paikalliseen Rocktoberfest-tapahtumaan esiintymään. Rock-unelmat eivät kuitenkaan tapaa kulkea kolhuista ja mutkista vapaata polkua, joten Akseli saa tuskailla niin bändin kuin kotiasioidenkin kanssa jatkuvasti.

dav

Perkeroksen hauskin elementti on sen saumaton äärimmäisen realismin ja villin fantasian yhdistely. Tamperetta kuvataan todella yksityiskohtaisen tarkasti aina levykaupan myyjää myöten, ja esimerkiksi taustalla näkyvät julisteet, ruutukaappaukset ynnä muut ovat fotorealistista tyyliä. Toisaalta Perkeroksen rumpali on karhu nimeltä Karhu ja oikeat sävelet löytämällä voi päätyä levitoimaan. Ahosen ja Alaren luoma maailma tuntuu mutkattomalta ja järkeenkäyvältä, ja siksi siitä on ilahduttavaa löytää uusia realismin rikkovia nyrjähdyksiä.

dav
Karhun kanssa punkkaamiseen sisältyy yllättäviä riskitekijöitä

Nyt seuraa yhden kappaleen verran spoilereita, koska ilman niitä Perkeroksesta on vaikea puhua kattavasti: lopussa realismin rikkovat nyrjähdykset viedään sitten ihan omalle tasolleen ns. Hämärästä aamunkoittoon –tason veivauksella. Koko sarjakuvan henki ja päähenkilöiden maailma rykäistään uusiksi niin härskisti, että lukijana menosta ei voi kuin nauttia ja naureskella älyvapauden riemuvoitolle. Perkerosta ei missään vaiheessa ole tehty kieli poskessa, mutta huumori syntyy tosissaan tehdystä totaalihölmöilystä aivan kuten vanhoissa Shokki- tai Vampirella –sarjiksissa. Perkeros onnistuu kumartamaan myös tälle taiteenlajille varsin tyylitietoisesti. Kääntöpuolena 75% kirjasta rakennetut juonet jäävät paitsioon, kun musiikkitermejä lainatakseni overdrive törkätään kaakkoon. Jos kuitenkin kysyn itseltäni, olisinko mielummin lukenut ihmissuhdekiemuroista vai ihmissyönnistä, niin vastaus on jälkimmäinen, eli ei parane valittaa liikoja.

dav

Spoilerit päättyvät

Perkeros on täynnä mielenkiintoisia ja hulppeita hahmoja, mutta tarinaa kannattelee selkeästi päähenkilö Akseli. Akseliin tiivistyvät kirjan vahvuuksista monet, mutta hänessä ovat myös suurimmat heikkoudet. Perkeroksen realismia on tehdä dialogista todella aidon tuntuista: kiinnitin useaan kertaan huomiota siihen kuinka luonnolliselta hahmojen välinen sanailu tuntui. Toisaalta realismia on myös Akselin harhaisuus, narsismi ja sokeus ihmisiin hänen ympärillään. Nämä kaikki ovat ominaisuuksia, jotka tekevät Akselista inhimillisen, mutta Perkeros ei mielestäni yritä olla vain inhimillinen. Sen fantasiaelementit vaatisivat kokijakseen protagonistin, jonka puolella haluaa olla, mutta Akselin änkyröinti ja kyvyttömyys oppimiseen pistävät ärsyttämään liikaa, jotta hahmoa voisi varauksetta kannustaa. Nyt tasapainoilu realistisen draaman ja lennokkaamman seikkailun välillä kärsii Akselin ininästä. Toinen realistiseen dialogiin liittyvä ongelma löytyy laulajahahmo Aydiniin liittyvistä mukahauskoista kebabkommenteista, jotka nykykontekstissa tuntuvat kulahtaneelta vitsivitsi-rasismilta. Samoja tahdittomuuksia sitä on itsekin tullut aikanaan tyhmempänä ladeltua, ja siksi niiden näkeminen kirjassa onkin ehkä ekstrakiusallista. Jäin vain miettimään, olivatko kommentit todella tarinalle tarpeellisia, vai olisiko niitä ilmankin ehkä pärjätty.

dav

Ahosen kuvitus on Perkeroksessa ensiluokkaista. Se huokuu musiikin voimaa ja energiaa upeasti ja yhdistelee piirrettymäistä tyyliä valokuvatarkkuuteen jatkuvasti. Jos olisin lukenut elämäni aikana sarjakuvista vain Aku Ankkaa ja Lucky Lukea, pääsisin silti Perkerokseen kiinni ja saisin samalla varsin vakuuttavan todistajanlausunnon sille, että sarjakuva on pippurinen ilmaisumuoto. Toisaalta aihepiiriä nörtin tarkasti harrastavalle sarjisbloggarille tyyli uppoaa aivan yhtä helposti. Ahonen onnistuu säväyttämään useilla kuvilla kirjan aikana ja pitää lukemisen jatkuvasti eteenpäin vyöryvänä. Juuri kuvitus antaa Perkerokselle sen potentiaalin suuremmankin yleisön tavoittamiseen, ja on hienoa, että projektiin on käytetty kunnolla aikaa ja jokainen sivu on hiottu tikkiinsä viimeisen päälle.

dav

Minun on vaikea arvioida Perkerosta kovin objektiivisesti, sen verran nostalgiahermoja taas kutkutellaan. Tampere-fiilistely palauttaa minut opiskeluaikoihin ja metallipurismi puolestaan lukion alkupuolelle. En osaa sanoa, miten vahva lukukokemus olisi henkilölle, jolla kumpaakaan näistä taustoista ei olisi. Toisaalta Perkeros ammentaa yleismaailmallisesta rock-unelmasta ja ihmisten välisistä suhteista, eli vaatimuksina samaistumiseen ovat jonkinlainen kiinnostus johonkin kitaravetoiseen musiikkiin, ja se, että on joskus jutellut jonkun kanssa. Perkeros on harvinainen sarjis, jossa lähes kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdalleen. Epätyydyttävät lankojen yhteensitomiset muutaman sivujuonen kannalta ja päähenkilö, joka ei vain saatana tajua, ovat lopulta melko pieniä vikoja, joihin ei kannata liiaksi takertua, kun käsissä on todella onnistunut sarjakuvakirja.

Olen tätä kirjoittaessa kuunnellut Sam & Davea ja Beach Boysia. Pitäisiköhän lopettaa tämä lällyttely ja iskeä Opethia tärykalvoille.

Arvosana: 83/100

Perkeros
JP Ahonen & KP Alare, käsikirjoitus – JP Ahonen, kuvitus
WSOY
Hinta Suomessa 15-25 €

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Arvio: Perkeros – Hevi lähtee ihan käsistä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s