Arvio: Kyllä eikä ei – Aina saa kärsiä ja hävetä

cof

Olipas virkistävää lukea sarjakuva historiallisesta Suomesta, jossa kaupunkimiljöö on valittu reilusti normaalia pohjoisemmasta. Kyllä eikä ei on historiallista fiktiota 1800-luvun Oulusta, jossa talvipakkaset ovat purevia ja kesäyöt loputtomia. Ihmiset elävät Herran nuhteessa vaatimatonta elämää, mutta valistus tekee tuloaan ja Oulustakin löytyy jo selkeät seurapiirit. Kirjan henkilöhahmot ovat ilmeisesti kaikki oikeasti eläneitä henkilöitä, mutta heidän vaiheitaan, toimiaan ja ajatuksiaan on väritetty taiteilijan vapauksin reilusti. Tarina kertoo kaksi näkökulmaa elämään, jota hallitsevat jumalanpelko, valistusihanteet, ulkokorea hurskastelukilpailu sekä kosketuksen ja seksin kaipuu. Ville Ranta maalaa (kirjaimellisesti ja kuvainnollisesti) tyylilleen uskollisen impressionistisen kokonaisuuden, jossa kuvien tärkeintä antia eivät ole tapahtumat vaan tunteet ja tunnelmat. Kyllä eikä ei on koukuttava, kiinnostava ja sivistävä sarjis, jonka tarina vain tuntuu loppuvan kesken. Jatka lukemista ”Arvio: Kyllä eikä ei – Aina saa kärsiä ja hävetä”

Mainokset

Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään

cof

Haluaisin tietää, miten Joe Sacco on aikanaan pitchannut ensimmäisen suurteoksensa Palestiinan kustantajalle. ”Haluan tehdä laajan silminnäkijäreportaasin edelleen hengenvaarallisesta Palestiinan tilanteesta keskittyen Israelin valtion harjoittamaan epäinhimilliseen toimintaan. Kirja tulee kuitenkin Yhdysvaltain markkinoille, missä Israelista on perinteisesti pidetty, ja sitten haluan tehdä sen koko homman sarjakuvana. Muistathan räkäiset ug-sarjakuvani? Niiden tyylistä”. Ja kustantaja vaan totesi, että tässä rahat, painuhan Palestiinaan, mikä voisi mennä vikaan? Ihan ensiksi nostan siis hattua niin Saccolle, kuin sille riskiaddiktillekin, joka hommaan on tuohet alun perin tarjonnut. Palestiina on nimittäin ihan uniikki teos, jollaista ei ikinä pääsisi syntymään ilman poikkeuksellisia yksilöitä. Lisäksi se on lakoninen, lohduton ja omiaan vakuuttamaan, että ei tästä paskasta maailmasta koskaan tule parempaa. Jatka lukemista ”Arvio: Palestiina – Klassikkoteos opettaa, että mistään ei tule mitään”

Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella

cof

Craig Thompson on kiistatta erittäin taitava sarjakuvantekijä. Se osoitettiin jo nuoruuden ensirakkaudesta kertovassa Blanketsissa. Fiktiiviseen Lähi-idän valtioon sijoittuva rakkaustarina Habibi osoittaa samoja vahvuuksia kuin Blankets. Thompsonin visio sekä kuvituksen ja juonenkuljetuksen yhteispeli ovat saumattomia, toteutus varsinkin visuaalisesti virtuoosimainen ja korni rakkaustarina onnistuu edelleen lämmittämään sydäntä rautalankamaisuudestaan huolimatta. Kokonaisuutena Habibin jättämä olo on kuitenkin ennen kaikkea epämukava. Thompson käsittelee vaikeita ja tulenarkoja aiheita, eikä erityisen silkkihansikkain tai tahdikkaasti. Habibi on samaan aikaan siltoja rakentava ja kaunis sekä ylimielinen ja ennakkoluuloja ruokkiva. Kirja vaikuttaa sympaattiselta ja sen puolella olisi mukava olla, mutta se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Kalevauvan sanoin, ”mitä tästä pitäisi ajatella – olen järkyttynyt”. Jatka lukemista ”Arvio: Habibi – Mitä tästä pitäisi ajatella”

Arvio: Tour d’Europe – Meditaatiota polkupyörän selässä

cof

Sarjakuvan muoto venyy ja paukkuu, ja siitä on esimerkkinä tuorein Sarjakuva-Finlandian voittaja Imperfect, joka koostuu pyöräilijä-taitelija-pariskunta Kaisa ja Christoffer Lekan lähettämistä postikorteista heidän pyörämatkaltaan Yhdysvaltain itärannikolta länsirannikolle. Koska Hyllyy on ajankohtainen kuin isäsi Kanarialta tuoma huumoripaita, en tietenkään ole lukenut Imperfectiä. Käteen onnistui kuitenkin tarttumaan Lekojen tuotantoa, ja vieläpä pyöräretkestä. Vuoden 2010 Tour d’Europe on dokumentaarinen sarjakuva tekijöiden pyörämatkasta Porvoosta Nizzaan. Sen formaatti on vielä melko perinteisen sarjakuvamainen, vaikkakin Lekojen lähestyminen sarjakuvaan on tuntuu käsittelevän sarjakuvaa ylipäätään enemmän taulukankaana kuin aihiona tarinalle. Tour d’Europen tunnelma on hyvin symbolinen, niin tarinan vertauskuvallisuudessa kuin kuvituksen vapaudessakin. Kerronnassa ei tunnu olevan minkäänlaisia pakkoja tehdä asioita tietyllä tapaa, vaan tärkeintä on sanoa sanottavansa. Juuri vapaus konventioista ja tiukasta kehyksestä tekee Lekojen sarjakuvasta taideteosmaista. Jatka lukemista ”Arvio: Tour d’Europe – Meditaatiota polkupyörän selässä”

TV-sarja: Preacher löytää suuntaansa kahden kauden jälkeen, vaikka se ei missään nimessä ole täydellinen

Preacher_kansi
Rip Steve.

En ole blogissa erityisesti peitellyt innostustani Preacheria kohtaan. Se on sarjakuva, joka on painunut mieleeni poikkeuksellisen vahvasti. En tiedä, onko se oikeasti niin paljon vertailukohtiaan laadukkaampi tai omaperäisempi. Luulen, että olen vain törmännyt siihen juuri oikealla hetkellä. ”Oikea hetki” tässä tapauksessa on se, kun minulla on jo ollut kykyä verrata sitä muihin sarjakuviin ja asettaa se jonkinlaiseen kontekstiin, mutta ennen kuin vastaan on tullut monta muutakin samoilla tehokeinoilla pelaavaa klassikkoa. Lienee suurelta osin sattumankauppaa, kenelle kasarin lapsista suurin klassikko on Preacher, kenelle Invisibles, kenelle Sandman ja kenelle Watchmen. Anyway, ilmeisesti kama on kolissut itseni lisäksi muutamalle muullekin, kun Preacher saatiin pari vuotta sitten viimein adaptoitua liikkuvaksi kuvaksi. AMC:n Preacherista on nyt saatu pihalle kaksi kautta, ja näin ollen sitä voi hieman pureskella. Sarjalla on ehdottomasti potentiaalia, mutta täydellinen se ei ole. Jatka lukemista ”TV-sarja: Preacher löytää suuntaansa kahden kauden jälkeen, vaikka se ei missään nimessä ole täydellinen”

Arvio: Blankets – Teinidraama ei ole ihmeellistä mutta se ei haittaa

cof

Teiniromanssidraama on vaikea laji. Tai on ainakin silloin, kun halutaan tehdä oikeasti vakavasti otettavaa jälkeä eikä vain lypsää helpolta kohderyhmältä nopeita pikavoittoja pois. Kun haluaa pois pelkkien kliseiden viidakosta, on vision ja laadun oltava erittäin hyvin kohdillaan. Ensimmäinen yhden virkkeen kuvaus, joka tulee mieleen Craig Thompsonin Blanketsista on ”Rehellisesti juustoinen tarina teinien lyhyestä rakkaudesta, jossa ei metaforia säästellä”. Kamalaltahan se kuulostaa, tuolla kuvauksella en olisi itse ollut koskemassa kirjaan pitkällä tikullakaan. Blankets onnistuu kuitenkin luovimaan itsensä lähes mahdottomasta vaikeuskertoimesta huolimatta oikein hyväksi sarjakuvaksi. Sen kornius ei ärsytä ja alleviivaavatkin metaforat sopivat tarinan henkeen. Blankets tuntuu samaistuttavalta ja luulin tunnistavani nuoren itseni useammastakin kohdasta. Kun jälkikäteen yritin etsiä elämästäni vaiheita, joiden ajattelin olleen samoja kuin Thompsonilla, huomasin, että ei se ihan niin oikeastaan kovin usein mennytkään. Blankets onnistuu tuntumaan siltä, kuin se tapahtuisi lukijalle, vaikka niin ei olisikaan. Viekasta paskaa tämmöinen. Jatka lukemista ”Arvio: Blankets – Teinidraama ei ole ihmeellistä mutta se ei haittaa”

Arvio: A Contract with God and Other Tenement Stories – Sarjakuvaromaanien suunnannäyttäjä

dav

Yllätyin, kun luin ensi kerran Will Eisneria. Olin toki kuullut sarjakuvan grand old manin nimen ja olin perillä hänen maineestaan jo hyvän aikaa aiemmin. Se, mikä minut yllätti, oli Eisnerin suvereniteetti vielä vuonna 2017. Kun puhutaan vaikkapa elokuvan, popmusiikin tai television klassikoista, niitä täytyy usein arvioida aikansa lapsina. Selkeästi huippuhyvä leffa voi olla nykystandardeilla hidas, lavasteiltaan köppäinen ja dialogiltaan epäuskottava, ihan puhtaasti koska se on 50-60 vuotta vanha. Eisnerin sarjakuvien kohdalla mitään tällaista ”adjust for modern times” –korjausta ei tarvitse tehdä. Tarinat ovat vangitsevia, kerronta sujuvaa ja kuvitus upean ilmeikästä. Tämä koskee myös A Contract with God –kirjaa. 1978 ilmestynyttä kirjaa ei siis tarvitse lukea ainoastaan maailman ensimmäisenä sarjakuvaromaanina (miksi sitä usein väitetään), vaan yhtenä sarjakuvaromaanina kaikkien muiden joukossa, jolloin se ei häviä vertailussa lainkaan. Jatka lukemista ”Arvio: A Contract with God and Other Tenement Stories – Sarjakuvaromaanien suunnannäyttäjä”