Arvio: Through the Woods – Karmivan kaunis

dav

Ai  että, ai että. Olen muutamaan otteeseen valitellut, että kauhuksi luokitellut sarjakuvat eivät oikein tunnu kauhulta. Ne voivat olla nyrjähtäneitä, synkkiä tai raakoja, mutta oikea kauhu jää useimmiten uupumaan. Nyt eteen sattui kuitenkin toista maata oleva teos. Emily Carrollin kauhutarinakokoelma Through the Woods on aitoa kauhua, jossa tunnelma kasvaa ja tiivistyy, ja lukija pääsee kokemaan jopa aitoa sivunkääntämiskuumotusta. Viisi novellimaista kauhutarinaa sekä lyhyet intro ja loppunäytös ovat tyylitajuista perinteistä kauhua. Mukana ovat lähes kaikki klassiset elementit: hirviöt, aaveet, murhat, metsä, yksinäisyys, salailu ja niin edelleen. Vaikka väkivallalla ei näissä tarinoissa mässäillä, niin kevyestä kamasta ei ole kyse. Carroll tuntee kauhunsa ja osaa ammentaa konventioista tuoreita ja nautinnollisia pelon tunteita.

ThroughTheWoods_sivu1

Tarinoiden mitat vaihtelevat muutamasta sivusta pariinkymmeneen sivuun. Ensimmäiset kaksi tarinaa, Our Neighbor’s House ja A Lady’s Hands Are Cold, ovat rakenteeltaan simppelimpiä ja lyhyempiä, mutta niiden aikana lukija pääsee orientoitumaan Carrollin tyyliin ja esimerkiksi käsinkirjoitetun tekstin todella taitavaan käyttöön tunnelman luojana. Kolmas tarina, His Face All Red, on ikään kuin välimuoto alku- ja loppupuolen tarinoille. Se on melko suoraviivainen, mutta pelaa psykologisilla elementeillä kahta ensimmäistä tarinaa enemmän. Kaksi viimeistä stooria, My Friend Janna ja The Nesting Place, ovatkin sitten rakenteeltaan monimutkaisempia ja tyyliltään häiritsevämpiä. Niissä päähenkilöt joutuvat epäilemään omia havaintojaan ja luottoa omaan mieleensä. Kaikkia tarinoita yhdistävä teema on yksinäisyys, kuten kauhussa kuuluu ollakin. Vaikka ympärillä olisi ihmisiä, jokainen päähenkilöistä elää eri maailmassa kuin muut tai tietää jotain, mitä kukaan muu ei tiedä.

ThroughTheWoods_sivu3
Aivan mielettömän hyvä kuva/tekstitaideteos

Jokaisella tarinalla on omat vahvuutensa. Our Neighbor’s House iskee visuaalisuudellaan heti lukijaa suoraan päin pläsiä. Sen kuvitus on upeaa. A Lady’s Hands Are Cold puolestaan näyttää, mitä Carrollin tekstinkäsittely parhaimmillaan on. Sen lisäksi, että käsin kirjoitettu ja huolella aseteltu teksti on iso osa sarjakuvan visuaalisuutta, teksti on myös lyyristä. Huomasin useaan otteeseen kelaavani sivuja taaksepäin tarkastaessani, oliko koko teksti kirjoitettu runomuotoon, niin kauniin polveilevasti sanat hiipivät sarjakuvaan sivu sivulta. Ei se ollut, Carroll vain asettaa sanansa tarkkaakin tarkemmin. His Face All Red on kokonaisvaltainen tyylinäyte Carrollin kyvyistä, jossa jännityksen rakentaminen tarinan edetessä on hiottu huippuunsa. My Friend Janna kertoo tarinansa kirjan stooreista parhaiten ja nivoo langat yhteen taitavasti. The Nesting Place on tarinoista karmivin ja vaikuttavin, se on juuri oikeassa paikassa viimeisenä kertomuksena kirjan kruununjalokivi.

Kuvitus ja värit ovat huikaisevia kirjan alusta loppuun. Suppeaan väripalettiin perustuvat ja tyyliä vaihtelevat, tehokeinoja hyödyntävät kuvat sopivat tunnelmaan kuin hirviö sängyn alle. Sivun tai aukeaman kokoisia kuvia on ripoteltu joka tarinaan, ja valkoiselle on annettu tilaa. Kehystämisen arvoisia ruutuja on iso liuta. Carrollin tehokeinot eivät ole mitenkään ennennäkemättömiä. Musta/valkoinen-kontrastit, synkät maisemat, varjot ja muut temput ovat klassikoita, mutta työkalupakin ikä ei haittaa lainkaan, niin tyylikkäästi Carroll sitä käyttelee. Välillä piti ihan pysähtyä ääneen ihastelemaan, kun kuvat vetivät henkisen maton jalkojen alta.

ThroughTheWoods_sivu2

Through the Woodsista ei kauheasti puutteita löydy, mutta Carrollin tapa päättää tarinansa ei aina ole mieleeni. Tuntuu siltä, että jännityksen rakentamisen jälkeen hän päästää itsensä parissa tarinassa hieman helpolla. Loppuratkaisut eivät ole erityisen yllättäviä, joten lisätehoa niihin olisi voinut saada vaatimalla itseltään vielä pari lisäsivua kunnon loppuimpaktin tekemiseen. Toki tällaisissa tarinoissa lopetukset ovat toissijaisia, kun tärkeintä on tarinan aikana muodostuva tunnelma, mutta niiden tyyliä hiomalla oltaisiin voitu puhua suoraan modernista klassikosta. Myös lukemisen tahtia ja rytmiä kannattaa Through the Woodsin kohdalla pohtia. Tarinat iskevät tehokkaasti tajuntaan, joten niille kannattaa antaa aikaa vaikuttaa. Tämä on haasteellista, sillä heti seuraavalla sivulla odottava uusi stoori houkuttelee hyppäämään suoraan eteenpäin. Itse huomasin kuitenkin, että tunnelma säilyi lukiessa paremmin, jos tarinoiden välissä malttaa hieman makustella, mitä tuli juuri lukeneeksi. Tämä ei toki ole niinkään kirjan puute, vaan asia joka tulee tiedostaa.

davKokonaisuutena Through the Woods on vaikuttavin sarjakuva, joka hetkeen on vastaan tullut. Vaikka mahanpohjassa kalvoikin lukemisen ajan kauhun kuumotus, olin samanaikaisesti todella iloinen näin hienosta teoksesta. Taitavaa, tyylitietoista, toimivaa kauhusarjakuvaa, ehdottomasti hyllyyn. Varsinkin kun ottaa huomioon, että kyseessä on Carrollin ensimmäinen julkaistu oma teos, niin debyytti on erittäin vakuuttava. Viimeisen tarinan jälkeiset loppusanatkin toimivat omana pienenä anekdoottinaan, ja kirjan kaksi viimeistä ruutua piirtyvät mieleen ja jäävät sinne kummittelemaan. Nälkä Carrollin seuraavalle teokselle on kirjan sulkeutuessa suuri. Toivottavasti sen verran onnea osuu matkalle, että se tulee vastaan.

Arvosana: 89/100

Through the Woods
Emily Carroll, käsikirjoitus ja kuvitus
Faber & Faber
Hinta Suomessa 10-15 €

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Arvio: Through the Woods – Karmivan kaunis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s