Arvio: Miihkali – Lapsen silmin aina ei ole kovin kaunista

Miihkali_kansi

Tampere kantaa jälleen kerran kortensa kekoon suomalaiseen sarjakuvaskeneen Heikki-Pekka Miettisessä, joka on vastuussa jopa kahdesta viime vuosikymmenten klassikkosarjasta. Huumorilehtien kuningas Pahkasiassa ilmestyneet Pahkeinen ja Miihkali ovat molemmat Miettisen kynästä, ja molemmat olivat aikanaan Pahkiksen terävintä kärkeä. Kun Pahkasika kuopattiin vuonna 2000, moni sen sarjakuvista löysi ainakin väliaikaisen kodin toisista julkaisuista. Miihkalikin siirtyi Tampereen ylioppilaslehti Aviisin huomiin pariksi vuodeksi, kunnes sarjakuva jäi kokonaan ainakin tauolle. Määrittelemättömän pituiset tauot ovat kuitenkin siitä mainio juttu, että niiden aikana on hyvä koota siihenastista materiaalia kokoelmaksi. Miihkali-kokoelma ei sisällä aivan kaikkea Miettisen kahdenkymmenen vuoden tuotantoa, mutta suurin osa kansien väliin on saatu.

Miihkali_sivu1
Onneksi tavuviivoista luovuttiin Miihkalissa nopeasti, niiden vitsiarvo vs. luettavuuden vaikeus -suhdeluku ei ole kovin hyvä.

Miihkali on alun perin syntynyt parodioimaan 70-80-luvulla trendikkäiksi tulleita uusia kasvatusmetodeja, joissa lapsen annetaan ihmetellä ja valita omaa polkuaan, ja kaikkea muuta sellaista huttua mikä nykyään menee kritiikittä läpi meiltä 2010-luvun jupeilta. Aika pian sarjakuva kuitenkin ohjautuu käsittelemään aikuisten ja yhteiskunnan lapsellisia piirteitä. Esileikkikoulu-(sic)-ikäisen Miihkalin näkökulmasta aikuisten ja lasten tärkein ero on, että aikuiset valehtelevat itselleen toimivansa järkevästi, vaikka esileikkikoulun pihalla ja aikuisten maailmalla ei juuri eroa ole. On vaikea arvioida, miten raflaavalta sarjakuva aikanaan on tuntunut, mutta nykypäivänä sitä ei voi korrektiksi väittää. Miettinen ottaa syyniin paljon elämän kipukohtia, joihin moni voi samaistua posket punastellen. Kaikenlainen hurskastelu ja juustoilu saa kyytiä, ja Miihkali onnistuu osumaan nauruhermoon lähes jokaisella aukeamallaan. Se on huumorisarjiksellekin aika kova osumaprosentti.

Miihkali hyödyntää rakenteeltaan komedialle klassista asetelmaa. Päähenkilö on straight man, aika perusjamppa joka yrittää elää ja pärjätä maailmassa. Hänen ympärilleen sitten kasautuu kaikenlaisia karikatyyrejä ja persoonia, joiden älyttömyydestä komiikka syntyy. Miihkalin tapauksessa tärkeimmät asetelmien vinksauttajat ovat toki omat vanhemmat, mutta myös muut sivuhahmot kuten opettaja neiti Nerviö tai Miihkalin kaverit Kenneth ja Minnaryyni toimivat hienosti. Miettisen paras kyky on tuoda sarjaan yhden vitsin takia esiteltyjä hahmoja, jotka pelittävät heti Miihkaliin täysin sopivalla tavalla. Sellaiset sankarit kuin Bosse tai Megabertta jäävät elämään, vaikka ovat mukana vain kourallisessa ruutuja.

Miihkali_sivu3Sama dynamiikka pätee myös piirrosjälkeen. Miettisen viiva on hyvin pelkistettyä ja minimalistista. Pahkeinen on hänen sarjakuvistaan se vielä vähäeleisempi, joten Miihkalissa sivuhahmojen kanssa on välillä jopa hieman revitelty. Viiva on mahdollisimman yksinkertaista, mutta hahmojen kasvonpiirteet kuvastavat heidän luonteitaan, ja staattinen tyyli on komiikan lähde. Miihkalissa useimmat isot asiat tapahtuvat ruutujen ulkopuolella ja niiden täydentäminen jää lukijalle. Miettinen tietää tismalleen, mikä missäkin tapahtumassa naurattaa, ja keskittää ruudut siihen. Tärkeintä ovat hahmojen reaktiot, eivät itse käänteet.

Hieman vanhentumista Miihkalille on 20-30 vuodessa tapahtunut. Vaikka esimerkiksi rasismia käsitellään rohkeasti ja suht oivaltavasti, nykypäivänä tarina nimeltä ”Miihkali ja mutiainen” ei enää menisi huumorista. Tarinoiden humaani ote pelastaa pahemmat sanavalinnat, jotka täytyy ehkä laittaa aikansa piikkiin. 30 vuotta sitten meininki oli hieman eri, joten teemojen käsittelyä täytyy pitää edistyksellisenä eikä takertua pelkästään muutamiin tökeröyksiin. Miihkali on niin hyvässä kuin pahassakin aikansa kuva, mutta suurin osa kirjan stripeistä toimii täysin sellaisenaan edelleen.

Minun on vaikea arvioida Miihkali-kokoelmaa täysin neutraalisti. Toisaalta muutamat tutut stripit herättivät Pahkasika-nostalgiaa, ja joitakin mieleen painuneita ruutuja jäi kaipaamaan. Pahkiksen lunki julkaisutahti on mahdollistanut sen, että lähes kaikki sarjakuvat on voitu kerätä yksiin kansiin. Olisin kuitenkin toivonut lopunkin materiaalin haalimista kasaan, kuten esimerkiksi saman lehden sivuilta kootussa Taru Vanhoista herroista –kirjassa. Ehkäpä osan materiaalin puuttumiselle on joku syy, mutta se jää kirjasta epäselväksi. Taustoitusta olisi muutenkin voinut liittää mukaan hieman enemmän, onhan kyse mittavasta kokoelmasta. Nyt kompakti esipuhe ja takakannen esittely saavat riittää, kun esimerkiksi kirjailijan itsensä mietteitä olisi ollut hauska kuulla, tai jonkinlaista sarjakuvan tarkempaa historiaa ja kehitystä käydä läpi.

Miihkali_sivu2

Miihkali on edelleen erittäin terävä huumorisarjakuva, ja ansaitsee ehdottomasti oman kokoelmakirjansa. Jos Pahkasikaan on joskus tullut tartuttua, on kirja lähes pakkoluettava. Muutenkaan se ei varmasti lukijastaan huonompaa ihmistä tee, ehkäpä sitä voi jopa tajuta joskus käyttäytyneensä typerästi. Ainakin naurattaa reilusti, jos ei muuta.

Arvosana: 78/100

Miihkali
Heikki-Pekka Miettinen, käsikirjoitus ja kuvitus
Zum Teufel Kustannus
Hinta Suomessa n. 10 €

PS. Miihkali sai minulle aikaan pitkästä aikaa kunnon sarjiskatkeamisen. Piti nauraa vedet silmissä pari minuuttia, ennen kuin pystyin jatkamaan eteenpäin. Tämä ei varmasti johdu yksinään sarjakuvan laadusta, mutta ei se huonoakaan vihjaa!

Mainokset

Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Miihkali – Lapsen silmin aina ei ole kovin kaunista

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s