Hei, sehän on kaikkien suosikki-painajais-tiimi Vehlmann & Kerascoët! Ranskalaistekijät ovat kuin nykypäivän Grimmin veljekset siinä mielessä, että heitä luettuaan muistaa elämän ja maailman julmuuksien olemassaolon harvinaisen kouriintuntuvasti. Kerascoëtin leipälaji ovat epäreilut ihmiskohtalot ja pahuus siinä missä Vehlmann puolestaan keskittyy maailman taianomaisuuteen ja turvattomuuteen. Yhdessä näistä tulee ehdottoman mieleenjäävä sekoitus, ja se pitää paikkansa myös Satanian kohdalla. Käsissä on jälleen ainutlaatuinen satukirja, jota ei missään nimessä kannata lukea yhdessä lasten kanssa. Satania ei juonellisesti säväytä aivan maksimaalisesti, mutta taiteeltaan se on huikaiseva.
Aloitetaan nimittäin ihastelemalla tuota kantta. Valokuva ei ehkä tee sille aivan oikeutta, sillä upean punasävyisen kuvan kruunaa kultainen kohokuviointi. Joku voisi pitää tuota vähän korninakin, mutta kansikikkailua näkee tässä muodossa niin harvoin, että itselleni meni ihan täydestä. Sarjakuvasta tulee haptinen kokemus. Yhden lisäaistin valjastus teoksen tuntemiseen, vaikka vain kannen ajaksi, säväyttää heti. Ah, miten upea. Sitten kun kannen avaa, pääseekin suoraan asiaan. Satania ei totisesti haaskaa aikaa käynnistelyyn, minkä myös ymmärtää, sillä kirjassa tapahtuu todella paljon. Tarina kertoo kaivoskuilun kautta maanalaiseen maailmaan päätyvästä retkikunnasta, joista osaa ajaa tahto pelastaa kadonnut sukulainen, osaa tarve päästä takaisin maan pinnalle ja osaa selvittää, voisiko kristinuskon kuvailema Helvetti olla olemassa jalkojemme alla.
Tarinan päähenkilöitä ovat kadonnutta veljeään etsivä teinityttö Charlie ja Isä Monsore, joka on ensin retkikunnan kokenut opastaja, mutta johon maanalaiset kauhut alkavat vaikuttaa erinäisillä tavoilla tarinan edetessä. Sivuhenkilöitäkin on kunnon nippu, mutta tärkein tarinaa eteenpäin ajava voima kahden päähahmon lisäksi on itse Satania, paikka jonka olemassaolosta kirjassa kiistellään ja jonka oletetaan inspiroineen ihmiskunnan myytit Helvetistä. Matkan varrelle mahtuu yhtä sun toista näkymää. Alussa Satania toi mieleen Crepaxin tarinat maanalaisesta Subterraneans-rodusta, mutta Satania ei tyydy olemaan pastissi tai mukaelma mistään aiemmin tehdystä, vaan etenkin visuaalisesti se haluaa kokata ihan oman soppansa.
Juoneltaan Satania on suuren osan ajasta melko suoraviivainen. Siinä on tekijätiimille ominaisia käänteitä ja kliseiden päälaelleen heittämistä, mutta jos on lukenut Kerascoëtin töitä aiemmin, pysyy sävy suht ennustettavana. Satania tuntuu siltä, että juoni on olemassa ennen kaikkea kuumeharhaisten kuvitusten mahdollistamiseksi. Enkä valita siitä oikeastaan juurikaan, kyllä sarjakuvaa saa aivan hyvin tehdä kuvat edelläkin. Kerascoëtin keskieurooppalaista, karikatyyreihin perustuvaa tyyliä ei ehkä ensimmäiseksi mieltäisi miksikään revittelyksi, mutta niin vain kaksikko (Kerascoët on siis kaksi tyyppiä yhden nimen takana, toim. huom.) osoittaa monipuolisuutensa Satanian aikana moneen otteeseen. Sellaisia lukemisen aikana mieleen putkahdelleita nimiä olivat Crepaxin lisäksi ainakin Jeff Smith, Guy Delisle ja Bernie Wrightson, eli melkoinen sillisalaatti vaikutteita.
Ja toki kun Helvetti-teemasta puhutaan niin kyllähän sitä herkästi tulee verrattua sitten vaikka Hieronymus Boschiin, mutta siinä ei ehkä ole kyse enää niinkään esteettisestä vaikutteesta, vaan enemmän tunnelmasta. Sataniaa leimaa jatkuva kaaos, epätietoisuus siitä mitä tapahtuu seuraavaksi ja jonkinlainen täyteen ennustamattomuuteen sopeutuminen. Tästä ehkä voi vetää jonkinlaisen yhteyden siihen, että Vehlmannin ja Kerascoëtin, mutta etenkin Kerascoëtin töistä voi usein löytää teemaksi tietynlaisen ”normaalin” pohdinnan. Mikä on normaalia, mihin ihminen kykenee ja mihin ihminen sopeutuu, millaisia asioita voimme ottaa vastaan silmää räpäyttämättä jos vain muutos tapahtuu hiljaa hivuttuen eikä kertarysäyksellä. Jokaisen ihmisen oma kulma tarkastella maailmaa ympärillään on niin kapea, että kaikenlaiset asiat alkavat tuntua järkeviltä tai luonnollisilta, jos niitä kohtaa säännöllisesti. Kerascoëtin sarjakuvien karmeat tai vinksahtaneet asiat eivät juuri koskaan saa osakseen kauhistelua tarinoiden hahmoilta. Heille ne ovat vain asioita.
Jos ei ole tullut selväksi, niin minä pidän Vehlmannin ja Kerascoëtin sarjakuvista. Jokin tekijöiden mielenliikkeissä ja maailmankuvassa kiehtoo. Sillä pääsee jo pitkälle, että yleensä näitä sarjakuvia selatessa tulee sellainen olo, että mitään ihan vastaavaa ei ole koskaan aiemmin lukenut. Nämä sarjikset eivät ole ehkä taidesarjakuvista taiteellisimpia siinä, miten ne tarinansa kertovat, mutta ne saavat aina ajattelemaan asioita hieman uusista näkökulmista, ja se lienee yksi hyvän taiteen hyviä sivuvaikutuksia.
Arvosana: 80/100
Satania
Fabien Vehlmann, käsikirjoitus – Kerascoët, kuvitus
128 sivua
NBM Publishing
Hinta Suomessa 21-28 €
Sarjakuva kaupan:
Turun Sarjakuvakauppa
Hyllyy 