Sarjakuvaliike Kulkukatin Pojassa oli vähän aikaa sitten myynnissä koko Complete Peanuts -paketti, 17 897 strippiä 26 kirjassa. Hetken siinä jo mietin, pitäisikö heittää perseelleen koko kesän budjetti/lomasuunnitelmat ja kantaa kokoelma kotiin, mutta onneksi järki vei voiton. Tenavat ei oikeastaan ole minulle sarjakuva, jonka täytyisi aina olla hyllyssä, mutta niitä tekee mieli lukea sopiva määrä parin vuoden välein. Charles M. Schulzin elämäntyöstä löytyy aina nautittavia vivahteita ja nostalgisoitavaa. Tenavat tarjoaa uuden oivaltamisen ja vanhan tutun sarjakuvan fiilistelyn samalla hinnalla. Se on niin valtava monoliitti sekä fyysisesti että merkitykseltään, että vastaavia ei taida muita olla. Tenavista on myös kirjoitettu niin paljon, että uusia näkökulmia on käytännössä mahdotonta löytää. Toisaalta, eipä Schulzkaan jokaisessa 17 897 stripistään mitään mullistavaa yrittänyt tarjoilla, joten ehkä minunkin on ok kierrättää muutamia mietelmiä, joita Otavan Tenavat-kokoelmat Parhaat sarjat 1950-1959 ja 1960-1969 herättivät.
Otavan kokoelmat ovat ikään kuin kevytversio Complete Peanuts-paketista. Ne aloittavat sarjan seuraamisen sen synnystä vuonna 1950, mutta kirjoihin on valikoitu jokaiselta vuodelta vain pari-kolmekymmentä strippiä ja sunnuntaisarjaa. Niistä käy ilmi sarjan kehittyminen, uusien hahmojen lisäykset ja eri tuttujen teemojen ensiesiintymiset (baseball, leijanlennätys, tanssiva Ressu jne.), vaikka sarjan ”laatua” noina aikoina on näin pienten otosten perusteella vielä vaikea arvioida. Kirjat todistavat sen, että Schulzilla on ollut Tenavien perusidea hallussa suhteellisen alusta alkaen, vaikka hahmojen persoonat ja tapahtumapaikat muotoutuvatkin tuntemaamme muotoon kahdenkymmenen vuoden ajan. 1960-luvulla Schulz saa sarjastaan jo ns. ”tiukan otteen” ja osumatarkkuus ainakin näiden kirjojen perusteella paranee. Ensimmäisessä kokoelmassa ääneennaurattavia strippejä oli ehkä 2-3, toisessa niitä löytyy jo toistakymmentä.
Kerta toisensa jälkeen jaksaa yllättää se, miten Tenavista on voinut tulla niin laajalti hyväksytty osa amerikkalaista sielunmaisemaa. Muut ikonit, kuten vaikkapa Teräsmies, Huckleberry Finn tai Väiski Vemmelsääri ovat aina olleet neuvokkaita ja tarmokkaita tyyppejä, jotka laittavat kampoihin sortajille, mutta Tenavat on melankolisuudessaan ja kyynisyydessään jotenkin todella epäamerikkalainen. Toki kaikki Schulzin kuvastamat tunteet, ilmiöt ja käyttäytymiset ovat olennainen osa amerikkalaisuutta, mutta jotenkin kuvittelisi, että pompöösin patrioottinen kansakunta ei olisi ottanut niitä niin omakseen ainakaan nykyisessä mittakaavassa. Luulen, että syy on juuri Tenavien pitkäikäisyydessä, joka on sallinut Schulzin hiipiä ihmisten alitajuntaan pikku hiljaa kuin varkain. Tenavat on ilahduttava osa amerikkalaisuutta, koska siinä on niin vähän perinteistä amerikkalaisuutta.
Jo ensimmäisen vuosikymmenen stripeissä käsitellään aiheita, joiden kohdalla Schulz on 60+vuotta sitten ollut enemmän kartalla kuin moni nykypäivän yhteiskunnallinen keskustelija: masennusta, yksinäisyyttä ja sosiaalisia paineita kommentoidaan ymmärtäen ja ilman osoittelua. Lisäksi esimerkiksi sukulaissuhteiden ja yhteisöllisyyden nurjat puolet ovat aiheita, joita ei vieläkään käsitellä neutraalisti, joten voin kuvitella miten Tenavat on kyennyt aikoinaan tarjoamaan lohtua yhtenäiskulttuurissa kärsiville. Ironisesti se on toki tehnyt sen ainoastaan yhtenäiskulttuurin osallistujille, eli heille, jotka sanomalehtiä tilaavat. Tästä päästään Tenavien ehkä kiinnostavimpaan ulkosarjakuvalliseen elementtiin, eli sen kaupallisuuteen.
Schulzia ja Tenavia on mukava verrata Bill Wattersoniin ja Lassiin ja Leeviin esimerkiksi lapsihahmojen, filosofisuuden ja yleisen ylivoimaisuuden vuoksi. Yksi selkeä ero niillä on kuitenkin ollut. Wattersonin määrittävä piirre oli taiteellinen tinkimättömyys ja oman vision suojelu kovillakin hinnoilla, kun taas Schulz ei vaikkapa näiden kirjojen esipuheiden perusteella malttanut odottaa rahoiksi lyömistä. Tenavien HC-kaupallistaminen on alkanut heti kun joku on vain viitsinyt ehdottaa, ja Schulzille on kelvannut suunnilleen kaikki kirjoista leluihin ja tv-sarjoista musiikkiin. Toki esimerkiksi ”A Charlie Brown Christmas” on haastanut tuonaikaisia käsityksiä ”myyvästä” tv:stä, mutta yleisesti ottaen Tenavat on tahkonnut tekijälleen miljardeja aika tunnontuskitta. Minulle tulee Schulzista ja Tenavista sellainen fiilis, että tekijän ykköstavoite on aina ollut elättää itsensä ja perheensä, ja Tenavat on ollut ennen kaikkea työ. Onni on ollut, että siitä on löytynyt myös syvällisempi merkitys, mutta ehkäpä sota-ajan kasvatille taiteellinen itseilmaisu on ollut toissijaista ja materiaalinen hyvinvointi tärkeämpää. Tässäkin mielessä Tenavat on historiallinen kompromissi, joka ei ole menettänyt ilmaisuvoimaansa kaupallistamiselle, vaan on onnistunut pitämään kiinni molemmista.
Toisaalta Tenavissa on tiettyä rohkeaa epäkaupallisuutta. Läpi kirjojen kulkevassa ”kommenttiraidassa” eli satunnaisissa strippeihin liitetyissä sitaateissa Schulz toteaa, että ei ole koskaan pyrkinyt ilahduttamaan lukijaa yksittäisellä stripillä. Tenavat vaatii useiden päivien panostuksen toimiakseen. Tietysti riski ei ole valtaisa, kun diilit lehtien kanssa on lyöty lukkoon ja vaikutuksen tekemiseen on sikäli aikaa kuukausia, mutta silti ajatus siitä, että jokainen strippi ei ole ”sarjakuvan mainos” on kiehtova. Tämän vuoksi lapsena oli vaikea päästä Tenaviin kiinni, kun vieressä oli tottunut kaiken maailman Karvisten kolme ruutua ja vitsi -formaatiin. Nyttemmin toki olen tajunnut, että juuri tämä rytmitys tekee Tenavista niin ajattoman ja puhuttelevan. Siksi sarjoja jaksaa lukea vuodesta toiseen ja niistä saa aina jotain irti.
Nämä kaksi kirjaa ovat ajanjaksollisesti mielenkiintoinen katsaus Tenaviin. Ne auttavat hahmottamaan sarjan kehittymistä ja Schulzin ajatuksia, vaikka esipuheet eivät mitallaan tai syvällisyydellään häikäisekään. Perushyviä ne kyllä ovat, mutta eivät mitään lukukokemusta erityisesti rikastavaa. Hieman harmittavaksi jää kirjojen formaatti, joka toistaa itseään. Vaikka näytteitä on jokaiselta vuodelta napattu rajallinen määrä, silti mukana ovat lähes poikkeuksetta stripit Beethovenin syntymäpäivästä, Suuresta Kurpitsasta, jalkapallon potkaisemisesta ja niin edelleen. Ne ovat olleet Tenavien vuosittaisia instituutioita ja kuuluvat ehdottomasti kokoelmiin, mutta jokaista ei olisi tarvinnut kirjaan sisällyttää, kun tila on rajallinen. Nyt jäin miettimään, mitä arkisempia strippejä kirja jätti meille näyttämättä, jotta varmasti ymmärtäisimme, että ”aa niin Suuri Kurpitsa oli viime vuonna ja nyt se on taas, jatkuvuutta!”. En edelleenkään ole ajatellut lähteä kahlaamaan läpi kaikkia 17 897 strippiä, joten olen kustantajien armoilla sen suhteen, että parhaiksi sarjoiksi on oikeasti valittu parhaat, eikä vain helpoimmin formatoitavat. Nämäkin ovat kyllä tosi hyviä, ei pidä käsittää väärin.
Se, miten Parhaat sarjat -kokoelmiin pitäisi suhtautua, riippuu itse kunkin suhtautumisesta Tenaviin. Jos olet Complete-hamuaja, nämä ovat pintapuolisia. Jos olet kaiken maailman ”Pää pystyyn, Jaska Jokunen” -lärpäkkeiden ostelija ja luet niistäkin vain Ressu-stripit, näissä on varmaan liikaa tekstiä ja tavuja sinun makuusi. Jos olet huomannut joskus jääväsi ajattelemaan strippiä ja ehkä haluat tietää hieman enemmän Tenavista silkan höhöttelyn lisäksi (kuten minä), nämä voivat palvella sinua hyvinkin. Ja jos edelleen haluat tietää enemmän, olet luettuasi hieman tyytymätön siihen, että kirjassa ei sittenkin ollut enemmän (kuten minä). Eli vaikea sanoa, tekevätkö nämä kovin montaa ihmistä tyytyväiseksi, vaikka niissä ei ole mitään vikaa. Vähän kuin maksalaatikko, jonka toisessa puolikkaassa on rusinoita ja toisessa ei. Söisin kyllä senkin, mutta en tietäisi miksi. On pakko antaa arvosana sisällölle ja toteutukselle erikseen, ei anna luonto periksi tuomita loistosarjakuvia keskinkertaisiksi.
Arvosana: 87/100 (sarjat), 70/100 (toteutus)
Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969
Charles M. Schulz, käsikirjoitus ja kuvitus
Otava
Hinta Suomessa 23-28 €/kirja (toisen osan saatavuus uutena heikko)
Sarjakuva kaupan:
1950-1959
Turun Sarjakuvakauppa
Adlibris
Hyllyy 
Yksi vastaus artikkeliiin “Arvio: Tenavat – Parhaat sarjat 1950-1959 & 1960-1969”