Arvio: Pilajuttuja ja piirroksia – miten Robert Crumbia pitäisi nykypäivänä lukea?

Nyt täytyy aloittaa niinkin rakentavalla toteamuksella, kuin että tässä kirjassa haiskahtaa tilkkasen päteminen ja ylimielisyys. Enkä puhu pelkästään Robert Crumbin klassisista sarjakuvista, joita Pilajuttuja ja piirroksia sisältää, vaan tavasta, jolla kirja on toimitettu. Kokoelma Crumbin töitä on ilmestynyt alun perin 1980, jolloin sarjispiirit ovat toki olleet Suomessa pienet ja Crumbinkin arvostajat sikäli vähässä. Crumbin sarjakuvat ovat undergroundin suunnannäyttäjinä olleet aina itsetietoisia ja tilkkasen itseään alentavalla tavalla omahyväisiä, joten ehkäpä kirjan toimittajuus sitten vain natsaa sarjisten sävyyn. Mutta saatesanat, joiden henki on käytännössä “Crumb on jumala ja jos et tajuu sitä niin oot vaan lammas niinku kaikki mainstream-sarjiksen lukijat”, tai kirjan nimen ja ulkoasun rinnastaminen suomalaiseen 1919-1950 toimineeseen Veli Giovannin Pilajuttuja ja piirroksia -julkaisuun ilman sen kummempaa syytä ovat niin selkeää nörttien pätemistä kuin mahdollista. Olen nörttipätenyt nuoruudessani ihan riittävästi sen tunnistaakseni. Mutta totisesti, Crumbin varmasti kuuluisin tuotanto, jota tämäkin kirja sisältää, on moninkertaisen ironian ja kyynisyyden läpitunkemaa, eli tunnelmaan on nyt vähintään virittäydytty.

Välimainos: Diggaatko meiningistä? Haluatko varmistaa että saat kaikki päivitykset blogista? Tilaa Hyllyyn uutiskirje!

Edellisestä Crumb-tekstistäni on melkoisen pitkä aika, kuutisen vuotta. Blogin alkuaikoina kirjoittelin myöhäisuran suurteos Genesiksestä, sekä koko uran varrelta musiikkiaiheisia juttuja koonneesta Blues-kokoelmasta. Tätä tunnetuinta 60-70-lukujen taitteen Crumbia en ole kuitenkaan tietoisesti aiemmin lukenut, joten nyt on siihen hyvä tilaisuus. Pilajuttuja ja piirroksia on kokoelma Crumbin tunnetuimpia töitä, aina Keep on truckin’ -miehestä Fritz-kissaan ja Mr. Naturalista Honeybunch Kaminskiin. Samalla pääsen pohtimaan, miten Crumbin matsku näyttäytyy tänä päivänä. Yleinen mielipide on vuosikymmenien saatossa heilahdellut aiemmin mainitusta “Crumb on renessanssinero” -paasauksesta myöhempien vuosikymmenten “Crumb on naisia vihaava runkkari” -kritiikkiin. En haluaisi kuulostaa tolkun tolvanalta, mutta lukiessa tuntui, että juuri nyt totuus on jossain tuolla välissä. Crumb on visionääri, joka sarjakuvien perusteella vihaa itseään, muita ja melko varmasti myös naisia.

Näihin aikoihin Crumbin toistuvia teemoja olivat yhteiskunnallinen kommentaari, boheemi elämä ja välillä jopa pornoksi lipsuva seksuaalinen kuvasto. Ehkäpä näiden yhteinen nimittäjä on turhautuminen: turhautuminen tekopyhään julkikuvan ylläpitoon, turhautuminen konservatiivisiin odotuksiin hyvästä elämästä, ja seksuaalinen turhautuminen kun sitä tussua ei vaan lohkea. Anteeksi tuo mauton ilmaus, mutta jotenkin Crumbin sarjisten äärellä mikään sivistyneempi tapa sanoa asia olisi tuntunut falskilta. Tästä näkökulmasta sarjikset eivät tunnu niinkään vihaisilta, vaan vähän reppanoilta. Crumbin päähenkilöt ovat kautta linjan vähän epämiellyttäviä luusereita, eikä kertojan katse kohtele heitä yhtään sen lempeämmin kuin ketään muutakaan. Ylipäätään Pilajuttuja ja piirroksia on hauskasti ja villisti piirrettyä angstia, eikä silloin minun mielestäni ole perusteltua pyrkiä sanomaan asioita erityisen nätisti tai sovinnaisesti. Tämän kritisointi sisällön häiriintyneisyydestä olisi vähän kuin sanoisi Kalervo Palsasta, että vähän kyllä nyt ikäviä asioita pakotit miettimään siinä Eläkeläinen muistelee -sarjakuvassa.

Se ei poista sitä, että esimerkiksi rasismin ja misogynian klangi on sarjiksissa aivan selvä. Mutta se on ollut sitä maailmaa, jossa Crumb on aikanaan elänyt, ja jolle hän ei ole ollut immuuni. Minusta tuntuisi jotenkin törkeämmältä, jos näissä ei näkyisi se kaikki se saasta, joka yhteiskuntaan on silloin(kin) kuulunut. En tiedä, onko sarjisten pointtina ollut korostaa omia paskamaisia asenteita, mutta onnistunut taide elää ajassa ja siitä löytyy uusia näkökulmia kerta toisensa jälkeen ympäröivän maailman muuttuessa. Sitä Crumbin sarjakuvat tuntuvat kyllä tekevän. Ja onhan se nyt kiistatonta, että harvoissa sarjakuvissa on lähes korvien välissä tuntuva syke samalla tavalla kuin Crumbilla. Eivät nämä niin profeetallisia ja syvällisiä ole kuin kirjan toimittanut Pekka Gronow innostuu väittämään, mutta suodattamatonta anarkiaa näkemyksellisesti kuvitettuna ne ovat, ja sellaisenaan osuvat joskus kultasuoneen. Kokoelman huippuhetkiä ovat ehdottomasti loppupuolelta löytyvät Fritz Kissa Hollywoodissa ja Virkamies tapaa Luminaisen. Niissä Crumbin kiimaisuus, kyynisyys, rienaus ja ideat osuvat parhaaseen tasapainoonsa.

Kaiken kaikkiaan Pilajuttuja ja piirroksia on oikein hyvä perehdytys Robert Crumbin taiteeseen tietyltä vajaan kymmenen vuoden ajanjaksolta, mutta ei sen enempää. Näistä näkyy se, miten paljon vaikutusta Crumbilla on ollut moneen myöhempään sarjakuvantekijäsukupolveen, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Vaikutusta on sekä se, että halutaan olla kuin Crumb, että se, kun pyritään hänen tyylistään mahdollisimman kauas. Kirjan sarjiksista käy mielestäni hyvin ilmi se, että kuten ketään muutakaan, ei Crumbiakaan kannata lukea uskonkappaleena, vaan yhtenä lenkkinä sarjakuvataiteen ketjussa. Sillä lailla on varmaan parhaat mahdollisuudet välttyä muuttumasta mulkuksi tai pätijäksi.

Arvosana: 70/100

Pilajuttuja ja piirroksia
Robert Crumb, käsikirjoitus ja kuvitus
120 sivua
Soundi-kirja
Saatavilla vain käytettynä, hinta Suomessa 18-40 € riippuen kunnosta ja myyjästä

Sarjakuva kaupan

Antikvaari.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s