Arvio: Oksi – Muistatteko kun muumit ratsasti niillä pilvillä? Siltä tämä tuntuu

Onpas muuten harvinaislaatuista ja ilahduttavaa, että avatessaan juuri ostamansa kotimaisen sarjakuvan silmään osuu ensimmäiseltä sivulta maininta ”3. painos”. Ei ole jokapäiväistä tällaisten näkeminen, varsinkaan jos kyseessä oleva sarjakuva on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Usein ensimmäistäkin painosta myydään useampi vuosi. Mari Ahokoivun viimevuotinen Oksi kuitenkin tarjoaa tällaisen pienen ilon läikähdyksen ennen tarinan alkua. Sarjakuva on ollut pienimuotoinen yllätyshitti, joka on kerännyt kovasti ylistystä ja kiitosta arvioissa ympäri internettiä. Tietysti se näkyvin tunnustus eli Sarjakuva-Finlandia jäi pokkaamatta, diktaattorimalli kun on suunniteltu nimenomaan epäloogisuuksia varten. Ahokoivu pääsi kuitenkin apajille toista reittiä, osana Sisaret 1918 -antologian tekijäpoppoota, joten ei huono vuosi tekijällekään!

Jälkijättöisen bloggaajan elikkäs meikämignonmunan näkökulmasta haasteeksi muodostuukin lähinnä keksiä Oksista vielä jotain sanottavaa, tätä kun on käsitelty sarjakuvaksi poikkeuksellisen laajasti myös kirjablogeissa. Oksi on todella hyvä, huolella ja rakkaudella tehty kokonaisvaltainen sarjakuva, ja kuuluu mielestäni modernin Suomi-sarjiksen kulmakiviin. Se innoitti minut kokeilemaan jotan uutta myös arvion kanssa, nimittäin nyt aion siis lopettaa itseni suodattamisen ja annan sanojen vain virrata. Katsotaan, mihin päädytään!

Arvio: Näkymättömät kädet – Tragedia lyö vatsaan ja potkii hereille

Ville Tietäväisen vuonna 2011 ilmestynyt Näkymättömät kädet on suomalainen mestariteos. Tämä ei ole mikään uusi tieto, sillä Näkymättömät kädet sai ilmestyessään sarjakuvaksi poikkeuksellisen paljon huomiota ja siitä löytyy internetin ihmemaasta yksi jos toinenkin vaikuttunut kirjabloggaus ja  -arvostelu. Marokkolaisen Rashidin matka köyhästä kotimaasta unelmien Eurooppaan on lohduton tragedia, joka iskee ilmoja pihalle useaan kertaan. Viimeaikaisten tapahtumien valossa se on muodostunut mahdollisesti ajankohtaisemmaksi kuin kertaakaan aikaisemmin, joten uusi katsaus modernin kotimaisen sarjiksen merkkipaaluun on paikallaan. Näkymättömät kädet on armoton kuvaus siitä, miten mammona ja onni jakautuvat epätasaisesti ja kuinka tietämätöntä ja yksisilmäistä on tässäkin maassa vellova maahanmuuttokeskustelu. Näkymättömien käsien lukeminen ei ole kivaa.

Arvio: The Art of Charlie Chan Hock Chye – Sarjakuvataiteilijan tuskasta syntyy ainutlaatuinen voimannäyte

Disclaimer: Tästä kirjasta on vaikea puhua käsittelemättä sen tekotapaa, joka osaltaan vaikuttaa siihen, miten kirjaa luetaan. Minusta kyseessä ei ole spoileri, enkä olisi kirjoittanut arvostelua tähän muotoon, jos ajattelisin sen heikentävän lukukokemusta millään tapaa. Silti, mikäli et halua tietää kirjasta etukäteen mitään muuta, kuin että se on ehdottomasti lukemisen arvoinen, kannattaa ensin lukea se ja palata tämän tekstin pariin jälkikäteen.

Uhhuh puhhuh, kylläpäs pääsi yllättämään. The Art of Charlie Chan Hock Chye kävi juuri pokkaamassa pari Eisner-palkintoa, joten nappasin sen kirjastosta kainalooni ilman sen suurempia miettimisiä ja nyt mentiinkin sitten suoraan kuluvan vuoden top-listan kärkikahinoihin. The Art of Charlie Chan Hock Chye (sanotaan tästä eteenpäin TAOCCHC:ksi) kertoo Singaporen merkittävimmän sarjakuvantekijän tarinan. Chan Hock Chye syntyi juuri ennen toista maailmansotaa ja on kokenut elinaikanaan Singaporen itsenäistymisen, kasvukivut ja räjähtävän taloudellisen nousun, joka ei kuitenkaan ole syntynyt ongelmitta. Hän on ollut poliittisesti sävyttynyt ensimmäisistä sarjakuvistaan 1950-luvulta lähtien. Vuosien vieriessä hänen tyylinsä ja teemansa muuttuvat ja sarjakuvat saavat yhä synkempiä sävyjä. Chan Hock Chye on kamppaillut koko uransa olemattomia myyntilukuja ja Singaporen sensuuria vastaan. Suuri osa kirjan sarjakuvista onkin ”unpublished”, kaivettu Chan Hock Chyen omista arkistoista.

Arvio: Kannas –Mahtavan hienoa historiankirjoitusta

Hanneriina Moisseinen ei päästä lukijoitaan helpolla. Raskaan henkilökohtaisen Isä-teoksen jälkeen hän on siirtynyt kuvaamaan toisen maailmansodan vähän käsiteltyjä tragedioita. Kannas on kertomus sodan jalkoihin jäävistä. Sotilaasta, josta kauheat kokemukset vievät voiton ja jota julma ympäristö ei armahda. Maatalon tyttärestä, joka joutuu jättämään kaiken ja jota sodan miehet riepottelevat kohtuuttomasti. Ja eläimistä, etenkin lehmistä, joita koitetaan sodan jaloista pelastaa, mutta jotka kärsivät tietämättä miksi. Kannas on saanut paljon huomiota ja siitä on kirjoitettu ilmestymisensä jälkeen laajalti. Se ei kuitenkaan ole ihme, sen verran ansiokas historiankirjoitus ja tunteiden välittäjä se on.

Arvio: Isä – Rohkea ja raastava kuvaus suuresta tuskasta

Hanneriina Moisseinen on vähintään yksi tämän hetken puhutuimpia suomalaissarjakuvataitelijoita. Hänen uusin teoksensa, toiseen maailmansotaan sijoittuva Kannas, on kerännyt ylistäviä kommentteja joka puolelta. Itselleni Moisseinen ei aiemmin ole tuttu, joten otin tutustumisteokseksi hänen edellisen sarjakuvansa, omaelämäkerrallisen Isän vuodelta 2013. Tämän kirjan jälkeen en lainkaan ihmettele Moisseisen saamaa ylistystä. Isä käsittelee todella raskasta aihetta, läheisen katoamista. Kirjailijan isä on kadonnut saaresta Kallavedellä 80-luvun lopulla, ja kirja kuvaa läheisten surua ja epätietoisuutta tragedian vanavedessä.

Arvio: The Complete Calvin & Hobbes — Lassin ja Leevin arkiset ja kosmiset seikkailut parhaassa formaatissa

Kuva: Brad Arnold, Creative Commons-lisenssi

”Eihän se mikään oikea valmistujaislahja ole, mutta on ainakin sinun näköisesi”, sanoi isäni kun pyysin häntä muistamaan valmistumistani The Complete Calvin & Hobbes -sarjakuvajärkäleellä. Lassi ja Leevi on päivittäisstrippisarjisten luokassa mielenkiintoinen poikkeus: Bill Watterson, sarjan luoja, halusi alusta alkaen luoda päivittäissarjakuvan formaattiin sopivan taideteoksen, jolla on muutaman naurun lisäksi myös syvempiä tasoja ja kunnianhimoa.