Pohdinta: Mitä tarkoittaa ajaton sarjakuvaklassikko?

edf

Minä osaan kirjoittaa tekstiä, joka kiinnostaa itseäni ja ehkä pariakymmentä henkilöä siihen päälle. Lahjakkaampi kirjoittaja osaa koskettaa tuhansia henkilöitä. Ammattilaiset kykenevät koskettamaan satojatuhansia, mutta ainoastaan poikkeukselliset yksilöt saavat tuotettua jotain, mikä puhuttelee kymmeniä miljoonia ihmisiä. Silloin teoksen täytyy kestää aikaa hyvin harvinaisella tavalla, ja voidaan puhua ajattomasta klassikosta. Keskustelu tästä virisi Twitterissä jonkin aikaa sitten, kun pohdimme Sandmanin asemaa ehdottomana 90-luvun klassikkona, joka kuitenkaan ei moniin enää tänä päivänä tee aivan samanlaista vaikutusta. Mikä erottaa aidosti ajattoman teoksen laadukkaasta timepiecestä? Seuraa häpeilemättömän subjektiivinen ja elitistiseltä haiskahtava pohdinta.

Lienee ilmiselvää, että klassikon täytyy olla laadukas. Tokikaan tämä ei tarkoita mitään yksioikoista laadun mittaristoa, vaan klassikon täytyy olla vertailukohtiaan parempi. Kukaan ei ole vertaamassa Evil Dead kakkosta Kummisetään, mutta molemmat ovat ihan kiistatta klassikoita, oman genrensä mallioppilaita. Sarjakuvan saralla tämä tarkoittaa, että klassikoiksi tulee kutsua ongelmitta esimerkiksi EC:n kauhuhömppää ja eurooppalaisia realistisia ligne claire -historiasarjiksia, molempien laadun niin salliessa. Laatukriteerin kohdalla ylistys menee yleisimmin metsään: ajatellaan, että silkka moitteeton toteutus voisi tehdä kirjasta ajattoman klassikon, vaikka suurin osa hyvästäkin sarjakuvasta on ajan myötä jäävä pienen piirin diggailuksi. Joku tykkäsi sarjakuvasta tosi tosi paljon, ja muiden vakuuttamiseksi hype käännetään kaakkoon. Verrataan takakannessa Mausiin, saadaan Brian K. Vaughan tai Alison Bechdel kansisitaattiin kehumaan ja banalisoidaan pari adjektiivia. Oppitunti siitä, että sarjakuvia (ja kirjoja yleensäkin) myydään mitä perusteettomimmilla argumenteilla, on katkera ja toistuva.

Toiseksi, ajattoman klassikon täytyy toimia omillaan. Se voi toki olla sidoksissa historiaan, muuhun taiteeseen, politiikkaan tai mihin vaan, mutta sen täytyy tarjota tarvittava konteksti sarjakuvasta nauttimiseen. Tämän vuoksi esimerkiksi Watchmen ei ole ajaton klassikko: se vaatii lukijalta melkoisen tietämyksen 1980-luvun poliittisesta tilanteesta ja supersankarisarjakuvan tuonaikaisesta tilanteesta, jotta sen hienouksia voi täysin arvostaa. Kun liikumme kauemmas kasarista, Watchmenin konteksti käy koko ajan vieraammaksi. Kenelläkään ei ole velvoitetta pitää itseään valistuneena jokaisen menneen vuosikymmenen joka kommervenkistä, joten Watchmen tulee etääntymään konseptina lukijoiden elämästä ja heitä ympäröivästä maailmasta. Sama koskee vaikkapa kotimaista sotasarjakuvaa, joka vielä tällä hetkellä puhuttelee valtavan laajalti. Jos tämä kansa osaa joskus normalisoida suhtautumistaan menneisyyden traumoihin, historiallisten sotasarjistenkin merkitys voisi vähentyä luonnollista reittiä (suurimman osan, toki joukossa on myös teoksia, jotka säilyvät). Tämä on jo vähän hiusten halkomista, mutta tarpeeksi pitkällä tarkastelujaksolla totta.

edf
En ole kirjoittanut Watchmenistä, niin joudutte tyytymään kuvaan Shitty Watchmenistä

Kolmanneksi, ajattoman klassikon täytyy tehdä vaikutus millä aikakaudella tahansa. Tämä on kriteereistä varmaankin haastavin, sillä jokainen klassikko synnyttää joukon kopioita, jotka voivat saada alkuperäisen sarjakuvankin tuntumaan moneen kertaan nähdyltä. Jos sarjakuva vaatii toimiakseen selityksen ”no mutta tätä ennen oli niin paljon ankeampaa vaikka nykyään tää on aika normia”, se ei todennäköisesti ole ajaton klassikko. Tähän kaatuu lopullisesti Sandmanin ajaton klassikkostatus: nykyään se näyttäytyy monelta osin kulutettujen kuvastojen kierrätyksenä, vaikka se on ollut tärkeä osa niiden luomista. Esimerkiksi Krazy Kat tasapainoilee kovasti aikansa lapsen ja ajattomuuden rajalla. Herrimanin mielikuvitus ja juonet ovat totaalisen tuoreita edelleen, mutta kuvakieli ja painojälki vieraannuttavat helposti lukijan, jolla ei ole erityistä motiivia päästä sisälle Krazyn maailmaan. KK:n merkitys on kuitenkin niin moninainen ja käsikirjoitukset niin hienosti laadittuja, että se on pakko nimetä ajattomaksi mahdollisista lukuhaasteista huolimatta.

Mielekkäintä pohdintaa ei tietty ole jumiutua vanhojen sarjakuvien piiriin. Esim. Krazy Kat, Tenavat, Carl Barksin ankat, Tintti, Asterix, Lassi ja Leevi ja parhaat Shokki-tarinat ovat kaikki ajan hampaan koettelemia ja arvonsa todistaneita sarjakuvia. Ne löytävät yleisönsä sukupolvi toisensa jälkeen. Vanhoista sarjakuvista on paljon hauskempi etsiä sarjiksia, jotka eivät täytä ajattoman klassikon kriteereitä, vaikka niitä sellaisiksi usein mielletään. Watchmenin lisäksi tällaisia ovat vaikkapa Corto Maltese (historiantuntemuksen vaatimus ja merkityksen himmentyminen nykypäivänä) tai Frank Millerin Batmanit Year One ja The Dark Knight Returns (jälkikäteen vaikea hahmottaa merkitystä, jos ei itse ollut sitä todistamassa).

edf

Supersankarisarjakuvista paljon suurempi potentiaali ajattomiksi klassikoiksi on esimerkiksi Alan Mooren Miraclemanilla tai Kurt Busiekin ja Alex Rossin Marvelsilla. Niiden teemat säilyvät relevantteina ja samaistuttavina paljon yllä mainittuja esimerkkejä paremmin. Se ei tarkoita, että ne olisivat absoluuttisesti parempia sarjakuvia, mutta niiden mahdollisuudet löytää ja puhutella uusia yleisöjä tulevaisuudessa ovat paljon paremmat. Ajaton klassikko ei välttämättä ole edes status, jota jokaisen sarjakuvan pitäisi tavoitella. Ajankohtaiset sarjakuvat ovat ehdottomasti tarpeen ja on myös erittäin ok tehdä intertekstuaalisia sarjakuvia, joiden pääpointti on ammentaa kulttuuriperinteestä rikastaen sitä omalla panoksellaan. Kyse on vain siitä, että lukijan odotukset olisivat oikein kalibroidut. Jos sarjakuvaa hypetetään sen todellisilla ansioilla harhaanjohtavien täytesanojen sijaan, on kirjasta jäävä makukin todennäköisesti paljon parempi.

Listataan loppuun vielä ajattomia ja ei-ajattomia klassikoita. Tämä on vähän kuin hyppäisi haialtaaseen, mutta kokeillaan!

Ajattomia klassikoita tai tulevaisuudessa sellaisiksi todettavia:

Persepolis
Roope Ankan elämä ja teot
Three Shadows / Kolme varjoa
Yhesti yhes paikas
Miracleman
Näkymättömät kädet
Marvels
Chris Claremontin Ryhmä-X
Frank Millerin Daredevil
Maus

Ei ajattomia klassikoita, vain hyviä sarjakuvia

Sandman
Watchmen
Yön ritarin paluu
Batman: Ensimmäinen vuosi
Corto Maltese
Guy Delislen matkapäiväkirjat
My Friend Dahmer
Dykes to Watch Out for / Lepakkoelämää
Todennäköisesti mikä tahansa, mitä verrataan Mausiin

cof
Yllättävä käänne, mulla oli kuva Mausista vaikka en ole kirjoittanut siitä! Tämä on about ainoa järkevä juttu Marvelin Comix Bookissa, joka muuten poikkeuksellisesti onnistuu feilaamaan klassikkoarvioinnin kaikissa kolmessa kriteerissä.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s